Asdventtikirkossa ei saa pitää kunnon herätyssaarnoja koska ohjeet tulee ylempää.
Liberaaliadventisti teologit
järkeisopillisia hyssyköitä
40922
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Nainen adventtiseurakunnan johdossa on Jumalalle kauhistus jos haluaa noudattaa Raamatun käskyä että seurakunnan johtajan on oltava yhden vaimon MIES!
Tämän on Jumala asettanut jo luomisessa.
Myös Ellen White kuului SDA-kirkon hengelliseen johtajistoon vastoin Raamatun kehoitusta.
.. hyödyllistä, jos voisit ystävällisesti osoittaa sen Raamatunpaikan, jossa Jumala on luomisessa asettanut sukupuolisen rajoitteen seurakunnan johtajalle!
raamatusta, jos haluaa löytää! Nainen ei sovi opettajaksi seurakuntaan, ei papiksi, ei vanhimaksi.
Adventisti puhuu tätäkin opetusta vastaan;1.Tim.2:11. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12. mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
13. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
14. eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
15. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. ------ Mitä opettaminen on? Juuri sitä Ellu teki, rikkoen suurimmalla mahdollisella valeella tuota sääntöä.Adventismi on perusteiltaan jo Jumalan Sanan peruasteiden vastaisesti syntynyt . Mitään muuta vaihtoehtoa ei Raamattu tässä anna. Sama on kerrottu myöskin 1.kor.14 luvussa. Ja Paavali opetti tätä sanojensa mukaan kaikissa PYHIEN seurakunnissa. Adventismi valehtelee tässäkin asiassa. Minä uskon Paavalia mutta en tippaakaan adventistia. Uskottavuutenne on parasta nollatasoa kaikissa Raamatun selityksissä. Joka kerran keksitään......
Poimit korvasyyhysi mukaan yhden ajatuksen sieltä ja toisen täältä! Paavalin ohjeistukset on otettava kokonaisuutena ja käsitteellisenä linjauksena, muutoin mennään typeryyksiin tekstin ymmärtämyksessä. Samassa tekstiyhteydessä Paavali sanoo:
”Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen” (jae 8)
Onko tullut rukoiltua kädet ristissä tai ilman että niitä on kohotettu? Pitäisikö tehdä sellainen johtopäätös, että luopumus on saanut vallan seurakunnassa ja tämän Paavalin selkeän ohjeen laiminlyönti vie kadotukseen! Olisikohan Jumala jo asettanut luomisessa sen, että miehen on kohotettava kätensä rukoiltaessa!
Seuraavassa jakeessa Paavali toivoo, että naisten ESIINTYMINEN olisi hillittyä. Miten voi olla hillitty esiintymisessä, jos Paavali olisi naisen esiintymistä vastaan?
Paavalin kirjeistä löytyy haastava vastakkaisasettelu: yhtäällä hän näet mainitsee itsestään selvänä asiana, että naiset profetoivat ja rukoilevat seurakunnan kokouksissa (1Kor11.5), mutta parin luvun päässä hän antaakin heille ”puhekiellon” (1Kor14.34). Ja molemmat asiat vielä saman kirjeen sisällä! Sen takia onkin tärkeätä ymmärtää tuon ”puhekiellon” luonne.
Tiedämme, ettei apostoli ollut tyhmä mies, eikä hänen logiikassaan ollut mitään vikaa. Tiedämme, etteivät hänen kirjeensä ole vain hänen omaa sanaansa, vaan samalla myös Jumalan Sanaa. Jos emme tahdo heittää Paavalin ohjeita vanhentuneena roskakoppaan, on meidän mietittävä, miten tämä näennäinen ristiriita olisi selitettävissä.
On tärkeää huomata, että alkukirkko kulki itsenäisesti omaa tietään, mitä naisen seurakunnalliseen rooliin tulee. Synagogassahan nainen ei saanut avata suutaan, ei lukea tekstejä, eipä edes rukoilla ääneen. Itse asiassa juutalaisten naisten ei ollut pakko osallistua sapattijumalanpalvelukseen ollenkaan. Tuon ajan pakanauskonnoissa oli taas tavallista, että naiset toimivat niissä papittarina ja jumaliensa sanomien välittäjinä.
Ei ole siis aivan vähäinen asia se, että naiset saivat profetoida seurakunnan kokouksissa kristillisen kirkon syntyajoista asti. Profetiaa esiintyy Vanhassa testamentissa paljon, ja se on nimenomaan lain ja evankeliumin julistamista elävällä ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Vanhan liiton aikana profetoimisen lahja oli vain harvojen miesten ja parin kolmen naisen erityisoikeus. Uuden testamentin puolella tilanne muuttuu täysin. Olemme jo kuulleet naisprofeetta Hannasta. Luukas kertoo lisäksi diakoni Filippoksen neljästä tyttärestä, jotka toimivat profeettoina Kesarean seurakunnassa (Apt21.8-9). Ja Paavali antaa ymmärtää, että naisten profetoiminen oli yleistä koko kristillisessä kirkossa (1Kor11.5-16).
Millaiseen puhumiseen profetoiminen sitten käytännössä viittaa? Ensinnäkin se viittaa Vanhaan testamenttiin. Esimerkiksi Jeremian saarna Jerusalemin temppelin portilla oli profetia (Jer7-11). Meidän päivinämme tuollaista puhetta nimitettäisiin raamattutunniksi.
Itse asiassa Paavali pitää profetoimista yhtenä parhaimmista armolahjoista ja käskee kaikkien kristittyjen sitä tavoitella (1Kor14.1). Hänen mukaansa profetia ei ole vain jotain hurmospuhetta tai tulevaisuuden ennustelua, vaan ennen kaikkea kuulijoiden rakentamista, kehottamista ja lohduttamista (jae 3). Tämä armolahja on tärkeä siksi, että profetoiva rakentaa sen avulla seurakuntaa (jae 4). Profeetallinen julistus on merkkinä uskoville, mutta myös ei-uskovat joutuvat sitä kuunnellessaan kokemaan, että heidän sydämensä salaisuudet paljastuvat (jakeet 22–25). Kaikki saavat profetoida vuorollaan, mutta vain yksi tai kaksi yhdessä jumalanpalveluksessa (jakeet 29–31). Profetian päämäärä on, että uskovat saisivat opetusta ja rohkaisua (jae 31). Huomaamme siis, että meidän aikanamme on profetia-sana useammin väärässä kuin oikeassa käytössä.
Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (1Kor11.1-16). Miksi pään peittäminen sitten oli tärkeää? Se, kuten verensyöntikieltokin, oli välttämätöntä juutalaisten tähden. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli Paavalin maanmiehille kauhistus. Pään peittäminen oli toisaalta myös ”alamaisuuden merkki”, toisin sanoen osoitus siitä, että ko. nainen oli naimisissa ja kuului tietylle miehelle. Meidän kulttuurissamme käytetään huivin asemasta vihkisormusta.
Paavalin rakkaimpiin uskonsisariin ja työtovereihin kuului juutalaisnainen nimeltä Priscilla. Hänet apostoli kohtasi ensimmäisen kerran syksyllä 50 jKr. , ja nämä kaksi pysyivät ystävinä elämänsä loppuun asti. Priscilla ei ollutkaan kuka tahansa tytönhupakko, sillä jopa kirkkoisä Tertullianus kutsui häntä ”pyhäksi Priscaksi, joka saarnasi evankeliumia”.
Priscillan mies Aquila oli alun perin kotoisin Pontoksesta, Mustan meren rannikolta. Meille ei kerrota, missä vaiheessa hän kääntyi kristityksi, mutta mahdollisesti se tapahtui jo kotiseudulla. Pontoslaisiakin oli näet niiden pyhiinvaeltajien joukossa, jotka ensimmäisenä helluntaina kuulivat apostolien julistavan ilosanomaa kukin omalla kielellään (Apt2.9). Myös Pietarin kirjeen alkutervehdyksestä näemme, että Pontoksessa oli elävä seurakunta jo apostolisena aikana (1Piet1.1).
Jossakin vaiheessa Aquila oli muuttanut Mustan meren rannikolta Roomaan. Maailman pääkaupungissa hän kohtasi tulevan vaimonsa Priscillan. Milloin kristinusko saapui Roomaan, siitä ei ole varmaa tietoa, mutta mahdollisesti sekin tapahtui pian ensimmäisen helluntain jälkeen. Joka tapauksessa voimme olettaa Aquilan ja Priscan tutustuneen Rooman seurakunnassa ja toimineen aktiivisesti sen jäseninä.
Uusi testamentti niputtaa Priscillan ja Aquilan nimet aina yhteen, mutta ei puhu mitään heidän perhekunnastaan. Kuudesti heidät mainitaan Uudessa testamentissa, joista neljässä tapauksessa vaimon nimi esiintyy ennen miehen nimeä. Paavali kutsuu Aquilan vaimoa aina Priscaksi; Luukas sen sijaan käyttää pitempää muotoa Priscilla (Apt18.2, 18, 26; Room16.3; 1Kor16.19 ja 2Tim4.19).
Vaikuttaa siltä kuin pariskunnalla ei olisi ollut lapsia. Myös se seikka, että Priscilla oli opetellut miehensä käsityöammatin ja pystyi liikkumaan tämän kanssa maasta toiseen, tuntuisi viittaavan samaan suuntaan. Lapsettomuuden surusta huolimatta avioliitto oli ilmeisen onnellinen ja tasapainoinen. Miehellä ja vaimolla oli yhteinen ammatti, yhteinen usko ja yhteisiä vastuutehtäviä seurakunnassa. Myös vaimo pystyi käyttämään aikaansa ja energiaansa täysipainoisesti Jumalan valtakunnan työhön, koska hänen kätensä eivät olleet kotitöihin sidotut.
Aquilas ja Priscilla olivat siis kristittyjä saapuessaan Korinttiin vuonna 49 jKr. Tuona vuonna oli Roomassa tapahtunut katastrofi: keisari Claudius oli suuttunut juutalaisiin ja ajanut heidät pois pääkaupungista. Tämän tapauksen mainitsee myös roomalainen historioitsija Svetonius kertoessaan Claudiuksen hallitusajasta (25. 4): ”Hän karkotti juutalaiset Roomasta, koska nämä kapinoivat jatkuvasti Chrestuksen aloitteesta”. Mahdollisesti Svetonius oli siinä uskossa, että Chrestus (Kristus?) eli tuolloin Roomassa ja aiheutti jatkuvia rettelöitä juutalaisten välille.
Aquila ja Prisca lähtivät siis pakon edessä pois Roomasta ja asettuivat asumaan Kreikan suureen satamakaupunkiin Korinttiin. Varmaan Priscillan oli vaikea jättää kotinsa ja kontunsa ja lähteä pakolaiseksi uuteen maahan. Korintissa ei vielä tuohon aikaan ollut seurakuntaakaan, mikä tuntui suurena puutoksena kristityn pariskunnan elämässä. Mutta jo vuoden sisällä karkotuksesta Aquila ja Prisca kohtasivat yllättäen maanmiehensä Paavalin, joka oli ehtinyt toisella lähetysmatkallaan Korinttiin asti. Ilo uusien uskonystävien löytymisestä oli varmaan molemminpuolinen, etenkin kun ammattikin heillä oli sama.
Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä (Apt18.1-3).
Priscilla miehineen kutsui ystävällisesti Paavalin asumaan kotiinsa. Tullessaan Korinttiin Paavali oli vakaasti päättänyt, ettei aio saarnata siellä mitään muuta kuin ristiinnaulittua Kristusta (1Kor2.1-). Pian kaupungissa syntyi suuri herätys. Useita sataman ilotyttöjä tuli uskoon, samoin muita alempien yhteiskuntaluokkien jäseniä (1 Kor1.26). Myös synagoga joutui käymistilaan, kun kokonaista kaksi sen esimiehistä kääntyi kristityiksi: ensin Crispus, sitten Sostenes (Apt18.8,17). Kokouspaikka oli siirrettävä synagogasta Titius Justuksen taloon (18.7).
Paavali viipyi Korintin suurkaupungissa puolitoista vuotta. Päivällä hän teki evankelioimistyötä, mutta hän hankki jokapäiväistä leipäänsä ompelemalla telttoja yhdessä isäntäväkensä kanssa. Materiaali oli kilikialaista vuohenkarvakangasta, Paavalin syntymäkaupungin Tarson tuotetta.
Paavalista Priscilla sai itselleen ystävän, paimenen, hengellisen isän ja teologian opettajan. Ompelutyön ohessa noilla kolmella oli varmasti hyvää aikaa keskustella Raamatun tulkinnasta ja kristillisestä dogmatiikasta. Tämä teologinen seminaari jatkuikin mahdollisesti puolentoista vuoden mittaiseksi. Apostoli ei suinkaan karkottanut vaimoa pois kuuloetäisyydeltä aloittaessaan ”dogmatiikan oppituntinsa”. Ei, Prisca sai opiskella ”koko kurssin”, ja hänestä tulikin sitten vähintään yhtä innokas evankelista ja pätevä teologi kuin miehestäänkin.
Kun apostoli erään mellakan jälkeen päätti jatkaa matkaansa kohti Vähää Aasiaa, liittyi ystäväpariskunta hänen matkaseurueeseensa. Tässä vaiheessa vaimon nimi esiintyykin Luukkaan historiikissa jo ennen miehen nimeä. Niin rakkaiksi ystäviksi oli tultu, ettei millään olisi raaskittu erota. Efesossa eron hetki kuitenkin koitti, kun Paavali jatkoi matkaansa Jerusalemiin luvaten tulla pian takaisin. Varsinaista seurakuntaa ei Efesossa vielä ollut, oli vain muutama hajanainen opetuslapsi, joille kristinuskon perusasiatkaan eivät olleet kunnolla selvinneet (Apt18.18-19.7).
Noihin aikoihin Efesoon ilmestyi kuuluisa juutalaiskristitty evankelista nimeltä Apollos. Hän oli loistava puhuja ja suorastaan hehkui intoa julistaessaan Jeesusta kaupungin synagogassa. Priscilla ja hänen miehensä istuivat kuuntelemassa Apolloksen saarnaa ja tajusivat kauhukseen, ettei mies tuntenut ollenkaan kristillistä kastetta. Hänelle kaste oli vain samanlainen parannuksen teon merkki kuin se oli ollut Johannes Kastajalle aikoinaan.
Kristitty pariskunta avasi ovensa Apollokselle kuten oli avannut ne Paavalillekin. Luukas kertoo, että ”Priscilla ja Aquila ottivat Apolloksen huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen” (Apt19.25). He selittivät kiertävälle saarnamiehelle, että Johannes kastoi pelkällä vedellä ne, jotka olivat tunnustaneet syntinsä. Jeesuksen nimessä suoritettu vesikaste antaa sen sijaan kastettavalle paljon enemmän: se antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen. Tämähän on ollut kristillinen kasteoppi helluntaista lähtien.
”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen” (Apt2.38).
Priscilla siis opetti Apollokselle oikeaa kasteoppia siinä missä miehensäkin. Raamatusta ei saa tukea se väite, etteivät naiset olisi muka toimineet missään opetustehtävissä alkukirkon aikoina, tai etteivät he ainakaan olisi opettaneet miehiä.
Priscilla opetti Apollosta – hänen nimensä mainitaan opetustilanteen yhteydessä taas ennen aviomiehen nimeä. Eikä tässä suinkaan ollut kysymys vain jotain pienestä sivuasiasta, vaan kasteopista, joka on yksi kristinuskon tärkeimmistä dogmeista.
Paavali tapasi ystäväpariskunnan jälleen vuoden kuluttua kolmannella lähetysmatkallaan. Tällä kertaa hän viipyikin Efesossa melkein kolme vuotta. Jonkin aikaa saatiin ensin kokoontua kaupungin synagogassa. Kun sen ovi sitten sulkeutui kristityiltä, vuokrattiin kokouspaikaksi Tyrannoksen koulu, jossa Paavali piti julkisia esitelmätilaisuuksia (Apt19.8-9). Lisäksi apostoli kiersi kristittyjen kodeissa pienpiirejä pitämässä ja heitä ”monin kyynelin” neuvomassa (Apt.20.18–20).
Sanoma Jeesuksesta levisi noiden vuosien aikana koko Vähään Aasiaan. Esimerkiksi Laodikeaan ja Kolossaan syntyi molempiin seurakunta, vaikka Paavali ei ollut koskaan noita kaupunkeja nähnytkään. Hänen työtoverinsa toimivat seurakuntien perustajina.
Efesosta Paavali lähetti kirjeen Korintin seurakunnalle, jossa hän oli aikaisemmin työskennellyt Aquilan ja Priscillan kanssa. Menossa oli ilmeisesti vuosi 54 jKr. Kuten tavallisesti, kirjeen loppuosa sisälsi omia ja toisten terveisiä:
"Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen" (1 Kor16.19).
Näemme nyt, millä tavalla Priscilla osallistui Efeson evankelioimiseen. Ensimmäistä kertaa Uusi testamentti kutsuu tässä kotikokousta seurakunnaksi. Lapseton pariskunta oli antanut paitsi elämänsä myös kotinsa Jumalan käyttöön. Heidän olohuoneestaan oli tullut kirkkosali, jossa he molemmat toimivat julistustehtävissä. Luomiskertomuksen ilmausta käyttääksemme Priscilla oli miehelleen ”sopiva apu” seurakunnan työssä.
Uusi testamentti tuntee muitakin aviopareja ja jopa itsellisiä naisia, joiden koti toimi kirkkosalina. Jerusalemin Mariaan ja Filipin Lyydiaan olemme jo tutustuneet. Sen lisäksi tulevat Apfia miehineen Kolossassa ja Nymfa Laodikeassa (Filemon 1-2; Kol4.15).
Efesossa Paavalille tapahtui jotain kauheaa - mitä, sitä ei Luukas meille paljasta. Apostoli itse kertoo joutuneensa taistelemaan petojen kanssa (1Kor15.32) ja olleensa jo epätoivoinen hengestäänkin (2Kor1.8-9). Ilmeisesti Paavali joutui vankilaankin, koskapa hän pian tämän jälkeen lähettää terveisiä vankitovereilleen (Room. 16:7). Tuossa tilanteessa Aquila ja Priscilla riensivät apuun ja pelastivat apostolin kuoleman vaarasta.
Viimeksi mainittu seikka käy ilmi Roomalaiskirjeestä, jonka Paavali kirjoitti muutama kuukausi Efesosta lähtönsä jälkeen (v. 57). Kirjeen loppuun hän liitti lämpimät terveisensä kaikille sikäläisille tutuilleen, kuten jo Foiben ja Rufuksen äidin kohdalla totesimme. Lista alkoi – yllätys yllätys – Priscalla ja Aquilalla, jotka tällä välin olivat ehtineet muuttaa Efesosta takaisin Roomaan. (Juutalaisten karkotus oli peruutettu keisari Claudiuksen kuoltua v. 54.)
Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle (Room16.3-5).
Pääsemme muutaman lyhyen rivin avulla selville monesta asiasta: ensinnäkin siitä, että Priscillan ja Aquilan koti toimi seurakunnan kokouspaikkana Roomassakin. Terveisistä käy ilmi, että koko senaikainen kristillinen kirkko tunsi tämän pariskunnan ja piti heitä molempia suuressa arvossa. Pakanaseurakunnat olivat kiitollisia heidän panoksestaan maailman evankelioimisessa, mutta myös siitä, että Paavali yleensä oli vielä elävien kirjoissa. Ettei apostolille ollut käynyt kalpaten Efesossa, siitä heidän oli kiittäminen hänen ystäväpariskuntansa rohkeutta ja uhrivalmiutta.
Vuonna 57 alkoi Paavalin ”vankilakierre”. Ensiksi hän joutui istumaan Kesareassa pari vuotta. Vedottuaan keisariin hän lopulta pääsi Roomaan, tosin kahlehdittuna. Luukas kertoo, miten Rooman kristityt tulivat vankikuljetusta vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Välimatkaa pääkaupungista laskettuna kertyi 50–65 kilometriä - ei mikään vähäpätöinen reissu edestakaisin jalkapatikassa kuljettavaksi.
Seuraavan kahden vuoden aikana Paavali ei päässyt maailman luo, mutta maailma tuli hänen luokseen. Rooman kotiarestissa kävi vieraita tungokseen asti. Vapautumisensa jälkeen apostoli teki vielä yhden matkan Vähään Aasiaan. Rooman palon jälkeen 60-luvun puolivälissä Paavali pidätettiin taas ja teljettiin roomalaiseen tyrmään, tällä kertaa lopullisesti.
Tyrmässä Paavali kirjoitti viimeisen kirjeensä, joka on osoitettu Timoteukselle Efesoon. Terveisiä saivat myös Prisca ja hänen miehensä, jotka sattuivat sillä hetkellä olemaan Timoteuksen apuna. Kirjeessään Paavali kuvasi äskeistä oikeudenkäyntiä vähän surumielisin äänenpainoin:
Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut yksin. Älköön sitä heille viaksi luettako (2Tim4.16).
Emme tiedä, olivatko Aquila ja hänen vaimonsakin ehkä olleet Roomassa oikeudenkäynnin aikana. Todennäköistä kuitenkin on, että ystäväpariskunta oli mennyt Paavalin pyynnöstä jo aikaisemmin Timoteusta auttamaan.
Apostoli oli roomalaisessa vankityrmässä kuolemantuomion edessä. "Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle... " (2Tim4.19). Muut eivät saaneet tässä viimeisessä viestissä henkilökohtaisia terveisiä paitsi nämä kaksi ja Onesiforoksen perhe. Taas kerran Prisca on päässyt listan kärkeen, ykkössijalle. Paavali ei tiennyt, näkisikö enää koskaan täällä maan päällä ystäväpariskuntaa, joka oli merkinnyt hänelle niin paljon puolentoista vuosikymmenen ajan. Ehkä Timoteuskirjeen terveiset jäivätkin hänen viimeiseksi viestikseen heille.
Paavali lähetti Roomalaiskirjeensä lopussa terveisiä paitsi Priscalle ja Rufuksen äidille, myös seitsemälle muulle nimeltä mainitulle naiselle. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten monenlaisia ja monenikäisiä ystäviä Paavali oli löytänyt kristittyjen naisten joukosta maailmaa kiertäessään.
”Terveisiä Marialle, joka on nähnyt paljon vaivaa teidän hyväksenne” (6). Nimestä päätellen Maria oli juutalainen nainen, joka toimi innokkaasti Rooman pakanaseurakunnan hyväksi.
”Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua” (7). Jotkut pitävät tätä jaetta todisteena siitä, että apostolit voivat olla myös naisia. Nimiä seuraava sivulause voidaan kuitenkin kääntää myös näin: ”joita apostolit pitävät suuressa arvossa”. Tässä saattaa olla kysymys samasta tilanteesta kuin Pietarin ja Aquilan kohdalla: lähetyssaarnaaja kuljettaa mukanaan vaimoaan, uskonsisartaan?
”Terveisiä Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka tekevät ahkerasti Herran työtä” (12). Ehkä kaksostytöt, ehdotti parikin kommentaaria. Aktiivisia tyttöjä olivat!
”Terveisiä Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herran työssä” (12). Nimi on suomeksi ”persialainen nainen” ja löytyy jostakin vapautettujen orjien luettelosta. Apostoli rohkenee kutsua kirjeessään yhtä sen vastaanottajista rakkaaksi sisarekseen.
”Terveisiä Filologoksen vaimolle Julialle ja... Nereuksen sisarelle” (15). Tämän lisäksi tulee Narkissoksen talonväki, johon varmaan kuului montakin naista (11).
Huomiota tässä listassa kiinnittää ennen kaikkea se, miten paljon Paavali antaa arvoa naisten panokselle Jumalan valtakunnan työssä. Hän kiittää vaivannäöstä seurakunnassa Foibea, Priscaa, Mariaa, Tryfainaa, Tryfosaa ja Persistä. Ei puhettakaan, että apostoli pyrkisi sulkemaan naiset kodin seinien sisäpuolelle!
Yhteenvetona voimme sanoa, että Paavali oli pioneeri, mitä tulee naisten työpanoksen rohkaisemiseen kristillisessä kirkossa. Sitä surullisempaa sitten on, että juuri naisasian suhteen hän on saanut osakseen paljon epäoikeudenmukaista kritiikkiä.
Voi olla että Iisebelin henkeä ei adventismissa tunnisteta ollenkaan vaikka adventisti miehen päänä on nainen, adventtiseurakunnan johtajana on nainen ja koko adventismin hengellisenä johtajana on nainen.
ADVENTISTI MIES ON TODELLINEN JÄÄNNÖS JA ELLENIN VARJO
Seitsemännen päivän adventistit uskovat heidän kirkkonsa olevan "jäännösseurakunta" ja he sen jäännöskansaa. Tämä mielikuva on hyvin voimakas kahle sitomaan jäsenet kirkkoon, koska he uskovat olevansa kadotettuja jos he jättävät jäännösseurakunnan. Koko mielikuva jäännösseurakunnassa pysymisen tärkeydestä perustuu Ellen Whiten lausunnolle: "Kaikki, jotka haluavat vetäytyä pois Jumalan jäännöskansasta (SPA:sta), seuraamaan omia turmeltuneita sydämiään, tulevat vapaaehtoisesti antamaan itsensä Saatanan käsiin, ja heille tulisi antaa tämä erivapaus." --- Testimonies, vol. 1, p. 439, kirjoitettu vuonna 1864.
Oliko Ellen White oikeassa noiden suhteen, jotka jättävät "jäännös"- kansan /-seurakunnan? Ei. Kirkkokunnat, jotka eivät selvästi ymmärrä evankeliumia ovat olevinaan välittäjiä Jeesuksen ja kirkkoonsa kuuluvien välillä. Niillä on taipumus väittää omistavansa ainutlaatuinen rooli, joka antaa niille identiteetin ja mahdollistaa pitämään voimassa kirkon säädökset. Tarkastelepa, kuinka seuraavat kirkot julistavat identiteettinsä ja siten omat roolinsa jäsentensä elämässä:
* Roomalaiskatoliset : "Yksi ainoa oikea kirkko"
* Eteläiset Baptistit : "Kristuksen morsian"
* Mormonit : "Jeesuksen Kristuksen kirkko"
* Seitsemännen päivän Adventistit : "Jäännösseurakunta"
* Maailman laajuinen (Armstrong) : "Jumalan kirkko"
* Jehovan todistajat : "Ainoa oikea uskonto", jne.
Nämä kirkot ovat olleet välittäjän asemassa siinä mielessä, että kirkko-rakenne on Jeesuksen Kristuksen ja heidän kirkkoonsa kuuluvien jäsentensä välissä. Ne ovat olleet muut pois sulkevia siinä mielessä, että pelastus ja Jumalan erityiset siunaukset ovat yleensä varattu ainoastaan niiden omille jäsenille. Jäsenyyttä heidän kirkoissaan on pidetty samana kuin jäsenyyttä Jumalan Valtakunnassa.
Kirkkojen väite ainutlaatuisesta identtisyydestään vaatii usein osoittamaan kunnioitusta heidän erityiselle profeetalleen, apostolilleen, tai hengelliselle johtajalleen, jolle käytännöllisesti on annettu lopullinen määräysvalta hengellisissä asioissa. Nämä yksilöt eivät tavallisesti epäröi väittää, että he saavat sanomia paitsi Raamatusta, myös suoraan Jumalalta, ja yleensä väittävät puhuvansa Jumalan puolesta -- sijaispuhujina.
Israelin laissa ei annettu yhtäkään virkaa naiselle. Mooses opettaa tarkoin, kuinka Jumalanpalvelustehtävät tuli hoitaa, eikä yhtäkään tehtävää annettu naiselle. Miksi adventistit vuoroin tarttuvat pilkkuun, ja vuoroin tulkitsevat niin kaukaa, ettei asioita voi löytää Raamatun teksteistä? Adventistit ovat olleet kautta aikain tunnettuja sepittäjiä ja satumaakareita. Miksi he tekeytyvät tietäjiksi vaikkeivat tiedä mistään mitään? Adventistillahan ei ole minkäänlaista Raamatun tukea opettamisensa oikeutuksellekaan. Siinäkin löytyy Raamatusta säännöt! Adventistit eivät niitä sääntöjä täytä, koska eivät ole seurakunnan valitsemia. MIKSI TE SIINÄKIN RIKOTTE RAAMATUN OHJETTA?
papit eivät voineet olla naisia, koska he olivat esikuvia Jeesuksesta, joka on mies. Äly hoi!
Naisten poissaolo johtui Jumalan säätämästä laista! Ja Jeesus ei muuttanut mitään siitä laista. On se kummaa pakanoiden matkimista, kun pitää kirkossa olla papittaria niinkuin epäjumalien temppeleissä! Ei kenelläkään Raamattua kunnioittavalla ole velvollisuutta ottaa opetusta EGWn kautta. Tällöin tulee osalliseksi Ellun erheestä ryhtyä kiellettyyn virkaan seurakunnan opettajana. Jopa kokonaisen kirkkokunnan tärkeimpänä opettajana. Teillähän on nainen yli kaikkien. Mitäs tasa-arvoa adventtikirkossa muka on? NAISEN YLIVALTAA.
.. enhän MINÄ, mutta tuo nainen! Kuitenkin Raamattu kertoo miehen ja naisen olleen yhdessä tuumin hyvän- ja pahantiedon puun juurella. Syötyään yhdessä puun hedelmää, HEIDÄN silmänsä avautuivat. Mutta kas kummaa, ainoastaan nainen säilytti rehellisyytensä ja kertoi Jumalalle: ”käärme minut petti ja minä söin”! Mies vieritti vastuuta pois itsestään ja tekeytyi hurskaaksi. Samanlainen hurskastelu jatkuu kunnes Jeesus Kristus saa pehmentää miehen kovettuneen sydämen ja hän tunnustaa yhtäläisen syyllisyytensä Jumalansa edessä.
Häpeä sanojasi!
Mieluummin olen liberaali kuin jääräpäinen sovinisti, useammastakin syystä. Ensinnäkin, Jeesus vapahtajamme on todellinen liberaali, vapauttaja, Hän on vapauttanut koko ihmiskunnan kahlehtivista uskomuksista ja valheellisista käsityksistä koskien Jumalaa. Toinen tekijä on ensimmäisen seurannainen, Jeesus Kristus ei ainoastaan ole sovittanut synnin seurauksia vaan hän on puuttunut myös syihin. Ihmisten, myös miesten ja naisten, keskinäisen vihanpidon, siis syytelyn seurauksena on alistamista. Jumala kertoi naiselle, että Adamin asenne tulee johtamaan siihen, että mies pyrkii pitämään häntä vallassaan. Tämä on synnin seurausta. Näinhän asian ei tulisi olla. Niinpä Jumala tuli ihmiseksi ja asui meidän keskellämme, opettaen meitä kuinka meidän tulisi suhtautua toinen toisiimme, jotta vapautuisimme synnistä ja sen seurauksista. Sen takia Paavali tähdensi: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina ÄLKÄÄKÄ ALISTUKO uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal5.1)
Puhut sujuvasti palturia.
Jumala voi myös kohdata sinut – ole rohkealla mielellä – Jumalalle mikään ei ole mahdotonta!
Ohitat tykkänään sen tosiasian, että uudessa testamentissa kerrotaan naisista, jotka opettivat niin miehiä kuin luonnollisesti myös naisia, hengellisissä asioissa! Tämä on omituista, samaiset kaverit(?), jotka esittävät kriittisiä kannanottoja adventisteille sapatin vietosta, pitävät hampain ja kynsin kiinni yhdestä juutalaisuuden jumalanpalvelusprotokollan piirteestä, mies-pappeudesta? Yksi evankeliumin sanoman keskeisistä piirteistä, yleinen pappeus, ikään kuin unohtuu tykkänään: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” ( Piet 2:9).
Oikea käsi ei todellakaan tiedä mitä vasen touhuaa!
Pidä vaan oppisi hyvänäsi. Ei minua haittaa, vaikka viettäisit sapattisi päällä seisoen tolpan nokassa. Mutta älä tule sitä minulle ehdottamaan. SIINÄ SE RAJA KULKEE! Mutta älä osoittele ihmisiä jäykistyneellä etusormella. Siitä voi saada kunnianloukkaussyytteen. Ja muista, ettet soita torvea edelläsi, kun alat viettämään lepopäivääsi, niinkuin adventistit täällä tekevät.
-- et esitä niitä, jos niitä löytyy?
entä naimaton nainen, saako hän opettaa?
entä toisen miehen vaimo?
entä ---
kas kun et ole tullut miettineeksi kokonaiskuvaa Paavalin opetuksesta, hengen lahjoista?
Todellisuudessa toisen elämää ei paljon heilauta lähimmäinen mahdolliset poikkeavat uskomukset, kunhan yksilön oikeuksia kunnioitetaan ja hänen koskemattomuuttansa arvostetaan. Mutta kun uskovaisilla on tapana painostaa lähimmäistään omaksumaan hänen oman mielen mukaisia käsityksiä – silloinkin kun hän vilpittömästi uskoo niiden olevan Raamatullisia?
Kun sitten joku esittää eriävän mielipiteen, niin vallitsevien olosuhteiden puitteissa, toisinajattelija, joko fyysisesti tuhotaan tai henkisesti syrjäytetään ja lopuksi toivotaan, että myös Jumala yhtyisi kohtalokkaaseen leikkiin ja perin inhimillisesti kärventäisi ”vastustajaa” iankaikkisesti!
Tämä ei ole adventismia! Tämän palstan sapatista kiihkoilevat ovat riidanhaastajia. He tuntevat ihmisen luonteen, sen miten riitaa synnytetään erilaisuuden kautta. Todellinen adventisti ihailee Vapahtajaansa, joka on hiljainen ja nöyrä sydämeltään (Matt11.29), viettäen sapattiansa ilman elkeitä (Luuk23.56 vrt. Ef4.2; 1Tess4.11; 2Tess3.12), tekemättä siitä suurta numeroa.
Adventtikirkko tulee hylkäämään Ellenismin koska evankeeliset adventistit saavat herätyksen aikaan adventtikirkoissa ympäri maailmaa.
Jokainen adventisti ja myös heidän lapsensa haluavat ihan oikeasti ja vilpittömästi uskoa että Ellen White on oikea profeetta.
Oikea "totuuden valo" ja Raamattu on "normi".
Miten käy adventistille joka ei pelastu vaikka on adventtikirkon jäsen?
Mikä estää tälläisen adventistin pelastumattomuuden ja tietääkö ko. henkilö itse tätä?
Jokaisen adventistin pelastus on vaarassa heidän oppinsa lakipitoisuuden ja siitä johtuvan omavanhurskauden tähden, joka on Jumalan edessä kuin saastainen vaate.
Kaikki ihmiset noin 1800-vuoden ajalta on jo tuomittu kadotukseen, kun eivät tieneet mitään adventtitotuudesta. Oli hyvä, että jeesus ei silloin 1844 tullutkaan, että edes joku adventisteista pelastuu "suuren taistelu"-raamatun turvin, ellenin sanelemilla ehdoilla!
Hyvin sanottu adventtitotuus pähkinän kuoressa:
"ROFEETTA ELLEN WHITE SANELEE PELASTUMISEN EHDOT".
sinun lopullista kohtaloasi. Älä heittäydy väärään rauhaan. Koeta oppia ymmärtämään myös lähimmäisiäsi. Suurilla suun sanoilla ei maailmaa paranneta. Teoistamme meidät tunnetaan kenen lapsia me olemme!
Pelastaako uskominen väärään profeettaan?
.. sellainen adventisti ei pelastu, joka on pelastumatta!
Jäsen kirja ole sinullekaan takuu pelatukseen. Jeesus antaa sinulle oikeat tiwen viitat joita seuraamalla voit jopa löytää pelastuksen itsellesi. Jos otat Ellenin Kristus keskeisistä beuvoista varteen toimien oikeamielisyyden periaatteilla on kaikilla Jeesukseen uskovilla mahdollisuus pelastua. Suuret suun sanat eivät koskaan tule antamaan mitään lohtua lähimmäisillesi joka ovat avun tarpeessa. Oikea Kristitty rakastaa nyös vihaamiaan ihmisiä Jeesuksen opetuksen mukaan. Valaiseehan kertomus laupiaasta samarialaisesta hieman tätäkin asiaa, jos pystyt syvälliseen ajatteluun Tänä sanaan Harhainen pystyy jopa Suuri Jumalan pilkkaajakin!
Olen saanut adventistipapeista sen käsityksen, että ne ovat pelkkiä pellejä ja sirkuksenjohtajia. Kukaan ei voin taata adventismin oppeja! Niihin uskominen on omalla vastuulla. Eikä näytä hyvältä, kun sivusta kattelee.
Oppimme ovat Raamatusta, joten niillä on Jumalan antama takaus.
Vaikka olen käynyt adventtikirkossa, en ole siellä kuullutkaan Raamatullisesti oikeaa Raamatunselitystä. Ei kukaan muu pidä teidän oppejanne oikeina kuin te adventistit. Jo lapsena ollessani vanhempani varoittivat meitä mormooneista, jehovista ja adventisteista samassa lauseessa. Kun olen tullut näitä kaikkia nähneeksi, niin oikeassa olivat.
Profeetta Ellen on sanellut uudet ehdot pelastumiselle, mihin sitä jeesusta enää tarvitaan?
Kerroppa nyt lukijoille, rakastatko ketään vihaamaasi henkilöä todella? Näytätkö siitä hyvää esimerkkiä täällä palstalla?
.. nyt niin ihmeellistä! Luonnollisestikin ainoastaan adventistit pitävät oppejaan oikeina, eiväthän he muutoin olisi adventisteja? Vastaavasti he, jotka eivät pidä niitä oikeina, tietystikin eivät ole adventisteja.
Mikäs pointti tuo oli olevinaan?
kuin aina ennenkin – ihminen on syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla!
Mulla on 84 729 € vuositulot (brutto). Kuinka paljon minun pitää maksaa kolehti-, kynnys- ja kymmenysrahaa adventtikirkolle tästä summasta vuodessa?
Maksanko brutto vai nettotuloistani adventtikirkolle?
Minua kiinnostaa kovasti adventistien helvettioppi ja suljetun oven oppi.
Mitä enemmän annat, sitä parempi adventisti olet. Voit hankkia kruunuusi timantin tekemällä testamentin kaikesta omaisuudestasi.
Mitä rentoutuskasetteja adventisti suosittelee jotta voisin olla oikeassa adventismin mukaisessa sapatinlevossa?l
.. mutta paremman puutteessa, ehkä suomalainen petri laaksonen välttelee?
.. ohjeet tulevat ylempää, Jumalalta! Toisaalta Jumala ei ole kieltänyt herätyssaarnojen pitoa?