Nosto. Liityy jo toiselle sivulle ...

... joutuneeseen toissapäiväiseen avaukseeni "Häkämies USA:han, pelottaa". Siellä joku kirjoittaja ei tunnu pitävän Kekkosesta ja minä kysyn, että, jospa hän kertoisi, mitä virheitä Kekkonen sitten teki, jotta voisimme niitä sitten yhdessä tarkastella. Sitten "yksi kylähullu" vastasi:

tässä aluksi
Kirjoittanut: yksi kylähullu 4.9.2007 klo 12.07

Vaikka en ole edellä kirjoittanut niin vastaan kuitenkin.

Ensimmäisen virheen Kekkonen teki jo sodan aikana ryhtyessään KGB:n agentiksi. Häntä ei päästetty edes Maalaisliton sisäisiin kokouksiin koska hänen tiedettiin vuotavan asiat Ruotsin kautta Neuvostoliittolaisille.

Vielä suuremman virheen Kekkonen teki ottaessaan vastaan vaalirahaa NKP:ltä. On selvää ettei kommunistinen puolue rahoittanut vieraiden valtioiden edustajia ilman vastapalveluksen vaatimusta.

Kekkonen teki väärin siinä, että alisti kaiken päätöksenteon, myös sisäpoliittisen, Neuvostoliiton intresseille. Hän jopa pyrki ennakoimaan tai ennalta varmistamaan Moskovan suopeuden eri ratkaisuille, aina hallituksen jäseniä myöten.

Vielä Kekkosen ensimmäisellä kaudella puolueet saattoivat itse päättää ministereistään, vaikka jo tuolloin Kekkonen pyrki Moskovan kortilla vaikuttamaan esimerkiksi SDP:n ministereihin. Virolainen joutui Kekkosen jouksupojaksi Tannerin tykö vaatimaan tiettyjen henkilöiden jättämistä hallituksen ulkopuolelle. Tanner vastasi Virolaiselle, että "olemme muodostamassa Suomen ei Neuvostoliiton hallitusta" ja piti kiinni nimilistastaan. Hallitus joutuikin Kekkosen painostustoimien kohteeksi ja hajotettiin erilaisilla verukkeilla aika pian. Tuo episodi kuvaa hyvin kuinka Kekkoselta puuttui selkäranka puolustaa hallitustaan Moskovan painostusta vastaan samaan tapaan kuin Paasikivi oli aikanaan tehnyt.

Meillä oli myös rehtejä poliitikkoja, Johannes Virolainen esimerkkinä, joka pystyi toimimaan ulkoministerinä, pääministerinä ja monissa muissa vastuullisissa tehtävissä antautumatta suoraan Neuvostoliiton ohjaukseen. Ja toimimaan Kekkosen vihat niskassaan Suomen kansan parhaaksi. Siis vaihtoehtokin oli olemassa.

Sitten minä tarkastelin:

Tarkastelua
Kirjoittanut: oivahärkönen 5.9.2007 klo 22.03
Poista oma viesti
19494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pidän kyllä Kekkosen toimintaa monilta osin ansiokkaana, mutta Oiva pitää Kekkosta erehtymättömänä ja vilpittömänä. Tässä kohdin minun ja Oiva tien erkanevat. Kekkonen loi Suomeen poliittista kullttuuria, jota voi kutsua demokratian rappiotilaksi. Siihen ei ollut syynä pelkästään suhteiden hoitaminen NL:oon, vaan asia oli myös niin, että Kekkonen käytti tätä venäjäkorttia omien ja puolueensa valtapyrkimyksien edistämiseen.

Vaalirahoituksen suhteen on totta, että SDP sai rahaa CIA:lta. Oiva väittää, että vastapalvelus jäi annetun rahan suhteen tekemättä. Tässä Oiva on täysin väärässä. USAn Suomen suurlähettiläs, jonka nimeä en nyt muista, raportoi maahansa 60-luvun loppupuolella, että rahalle tuli täysi vastike. Suurlähettilään arvion mukaan SDP onnistui torjumaan Suomessa kommunismin etenemisen, mitä rahoituksella juuri tavoiteltiinkin. Hertta Kuusisen uumoilema Tshekkoslovakian tie meni puihin ja tämän jenkit lukivat demarien ansioksi. Asiaan voi tarkemmin perehtyä esim. lukemalla Jukka Rislakin vakoilua koskeva kirja. Jos rahan antaja on sitä mieltä, että vastike saatiin, se kai riittänee. Jenkit olivat tyytyväisiä.

Äänestä
  • ... väittämässäsi oman puolueen suosimisessa. Tietysti sinä aikana kun demarit olivat hallituskelvottomia tannerilaisen aseveliklikin pitäessä siellä valtaa ja kun samanaikaisesti myös Kokoomus oli ulkopoliittisesti käyttäkelvoton sekä vennamolaisuus ajoi samaan suuntaan, oli Kekkosen hallittava maata kepuun nojautuvien vähemmistö- tai virkamiesallitusten avulla. Niihin saattoi osallistua pieniä kansanpuolueita ja demareista eronneita tpsl-läisiä ja parlamentarismin vastaisesti työmarkkinajärjestöjen edustajia.

    Kun demarit pääsivät eroon tuosta klikistä -60-luvun alkupuolella, tuli siitä Paasion ja Sorsan johdolla maan johtava puolue ja Kekkosen voimakkain tukija. Kepu jäi siihen aikaan taka-alalle paljolti myös siksi, että sen puheenjohtaja Virolainen ei myöskään oikein koskaan päässyt selville, mitä maa ulkopoliittisesti tarvitsee niissä kylmän sodan oloissa ja ollessamme sodan seurauksena N-liiton etupiirissä.

    Mitä tulee kommunistien vallankaappauksen estämiseen, niin siinä tehtiin päätyö maaseudulla. Siihen aikaan valtaosa väestöstäkin eli maaseudulla. Siellä kommunismi oli saanut voimakkaan jalasijan pienviljelijöiden ja maa- ja metsätyöläisten keskuudessa erikoisesti pohjoissessa, keskisessä ja iläisessä osassa maata. Siellä käytiin taistelu maalaisliiton ja kommunistien välillä, jonka maalaisliitto voitti Kekkosen johdolla. Demarit kävivät kyllä oman voittoisan taistelunsa kommunisteja vastaan suurkaupungeissa ja suurilla työpaikoilla, mutta se koski vähäisempää määrää väkeä.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... väittämässäsi oman puolueen suosimisessa. Tietysti sinä aikana kun demarit olivat hallituskelvottomia tannerilaisen aseveliklikin pitäessä siellä valtaa ja kun samanaikaisesti myös Kokoomus oli ulkopoliittisesti käyttäkelvoton sekä vennamolaisuus ajoi samaan suuntaan, oli Kekkosen hallittava maata kepuun nojautuvien vähemmistö- tai virkamiesallitusten avulla. Niihin saattoi osallistua pieniä kansanpuolueita ja demareista eronneita tpsl-läisiä ja parlamentarismin vastaisesti työmarkkinajärjestöjen edustajia.

    Kun demarit pääsivät eroon tuosta klikistä -60-luvun alkupuolella, tuli siitä Paasion ja Sorsan johdolla maan johtava puolue ja Kekkosen voimakkain tukija. Kepu jäi siihen aikaan taka-alalle paljolti myös siksi, että sen puheenjohtaja Virolainen ei myöskään oikein koskaan päässyt selville, mitä maa ulkopoliittisesti tarvitsee niissä kylmän sodan oloissa ja ollessamme sodan seurauksena N-liiton etupiirissä.

    Mitä tulee kommunistien vallankaappauksen estämiseen, niin siinä tehtiin päätyö maaseudulla. Siihen aikaan valtaosa väestöstäkin eli maaseudulla. Siellä kommunismi oli saanut voimakkaan jalasijan pienviljelijöiden ja maa- ja metsätyöläisten keskuudessa erikoisesti pohjoissessa, keskisessä ja iläisessä osassa maata. Siellä käytiin taistelu maalaisliiton ja kommunistien välillä, jonka maalaisliitto voitti Kekkosen johdolla. Demarit kävivät kyllä oman voittoisan taistelunsa kommunisteja vastaan suurkaupungeissa ja suurilla työpaikoilla, mutta se koski vähäisempää määrää väkeä.

    Päätaistelua kommunismin torjunnassa ei suinkaan käyty maaseudulla, vaan SDP:n toimesta kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa. SKDL:n vaalimenestys oli suurimmillaan heti sotien jälkeen vuoden 1945 eduskuntavaaleissa.

    Puolue sai koko maassa lähes neljänneksen äänistä, kuitenkin jonkun verran vähemmän kuin SDP. Kokonaisäänisaalis oli noin 400 000 ääntä. Näistä Uudenmaan läänissä annettiin runsaat 80 000 ja koko eteläisessä Suomessa yli 60 prosenttia. Kun SKDL:n kannatus alkoi sitten vähetä, se väheni kaikkein rajuimmin juuri niillä seuduilla, mistä enimmät äänet vuoden 1945 vaaleissa oli tullut. Sen sijaan korpikommunismi jäi elämään pitemmäksi aikaa ja hyvin sitkeänä se on kukoistanut lähes näihin päiviin Lapin läänissä eli Esko-Juhani Tennilän vaalipiirissä. Muun muassa Kemi on tunnettu aina vahvana kommunistiseutuna.

    Tilastotietojen perusteella näyttäisi siltä, että päätaistelu tai ainakin suurin voitto saavutettiin SDP:n toimesta sen kannatusalueilla ja kommunismin kannatus pysyi samantasoisena pitempään maaseudulla ja muuallakin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Veikko Vennamon poliittinen menestys söi sitten 70-luvun vaihteessa sekä kommunistien että Kepun kannatusta.

    USAn suurlähettiläs ei raportissaan huomioinut mitään kommunismin vastaisen taistelun onnistumista maaseudulla, vaan kertoi nimenomaan sen onnistumisesta demarien toiminnan tuloksena. Siis sekä tilastotiedot että USAn edustajien tulkinnat puhuvat sinun käsitystä vastaan. Minusta olisi ehkä oikeampaa sanoa, että kepulit kyllä pyrkivät maaseudulla kaikin keinoin lisäämään omaa kannatustaan, mutta tämä ei ollut mitään taistelua kommunismin leviämistä vastaan, mikä taas oli SDP:ssä selkeä tavoite "Jo riittää" -kampanjassa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Eihän maaseudulla käytännössä ollut kommunisteja eikä demareita. Oli vain joitain pieniä pesäkkeitä kuten Kolari Torniojokivarressa. Maaseutua hallitsi suvereenisti Maalaisliitto (nyk. Keskusta). Kommunistit ja muut sosialistit olivat erikoisuuksia joita suvaittiin kuten kylähulluja yleensäkin.

    Ylivoimainen pääosa sosialisteista asui kaupungeissa. Siellä esim. Keskustan vaikutus oli niihin aikoihin olematon. Ei SDP:n "taistelu" SKDL:llää vastaan ollut taistelua kommunismia vastaan vaan kysymyksessä oli sosialistien välinen kädenvääntö poliittisesta vallasta.

    Äänestä

  • maaseudulla? kirjoitti:

    ... jutun kotikylältäni vuodelta 48, jolloin kylän kommunistit jo valitsivat kolhoosin johtajan pian tulevaan vallankumoukseen valmistautuessaan. Toisin kävi, maalailiitto löi kommunistit siinäkin kylässä 48-vaaleissa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Päätaistelua kommunismin torjunnassa ei suinkaan käyty maaseudulla, vaan SDP:n toimesta kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa. SKDL:n vaalimenestys oli suurimmillaan heti sotien jälkeen vuoden 1945 eduskuntavaaleissa.

    Puolue sai koko maassa lähes neljänneksen äänistä, kuitenkin jonkun verran vähemmän kuin SDP. Kokonaisäänisaalis oli noin 400 000 ääntä. Näistä Uudenmaan läänissä annettiin runsaat 80 000 ja koko eteläisessä Suomessa yli 60 prosenttia. Kun SKDL:n kannatus alkoi sitten vähetä, se väheni kaikkein rajuimmin juuri niillä seuduilla, mistä enimmät äänet vuoden 1945 vaaleissa oli tullut. Sen sijaan korpikommunismi jäi elämään pitemmäksi aikaa ja hyvin sitkeänä se on kukoistanut lähes näihin päiviin Lapin läänissä eli Esko-Juhani Tennilän vaalipiirissä. Muun muassa Kemi on tunnettu aina vahvana kommunistiseutuna.

    Tilastotietojen perusteella näyttäisi siltä, että päätaistelu tai ainakin suurin voitto saavutettiin SDP:n toimesta sen kannatusalueilla ja kommunismin kannatus pysyi samantasoisena pitempään maaseudulla ja muuallakin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Veikko Vennamon poliittinen menestys söi sitten 70-luvun vaihteessa sekä kommunistien että Kepun kannatusta.

    USAn suurlähettiläs ei raportissaan huomioinut mitään kommunismin vastaisen taistelun onnistumista maaseudulla, vaan kertoi nimenomaan sen onnistumisesta demarien toiminnan tuloksena. Siis sekä tilastotiedot että USAn edustajien tulkinnat puhuvat sinun käsitystä vastaan. Minusta olisi ehkä oikeampaa sanoa, että kepulit kyllä pyrkivät maaseudulla kaikin keinoin lisäämään omaa kannatustaan, mutta tämä ei ollut mitään taistelua kommunismin leviämistä vastaan, mikä taas oli SDP:ssä selkeä tavoite "Jo riittää" -kampanjassa.

    ... sana ole jumalansanaa. Tilastoilla voi myös todistella mitä vain.

    Äänestä

  • maaseudulla? kirjoitti:

    Eihän maaseudulla käytännössä ollut kommunisteja eikä demareita. Oli vain joitain pieniä pesäkkeitä kuten Kolari Torniojokivarressa. Maaseutua hallitsi suvereenisti Maalaisliitto (nyk. Keskusta). Kommunistit ja muut sosialistit olivat erikoisuuksia joita suvaittiin kuten kylähulluja yleensäkin.

    Ylivoimainen pääosa sosialisteista asui kaupungeissa. Siellä esim. Keskustan vaikutus oli niihin aikoihin olematon. Ei SDP:n "taistelu" SKDL:llää vastaan ollut taistelua kommunismia vastaan vaan kysymyksessä oli sosialistien välinen kädenvääntö poliittisesta vallasta.

    Taistelua käytiin nimenomaan kommunismia vastaan. CIAn rahoitus perustui juuri tähän olettamaan. Demareita alkoi myös kauhistuttaa Hertta Kuusisen kehittelemä Tshekkoslovakian tie. Tshekkoslovakiassa oli nimittäin käynyt niin, että kommunistit ja demarit olivat lähteneet sille tielle yhteistuumin. Tämän jälkeen demareita alkoi oudoissa oloissa tippua korkeiden kerrostalojen ylemistä kerroksista kaduille. Tällaista kohtaloa demarit eivät Suomessa halunneet itselleen.

    Lisäksi meillä demarit olivat asein taistelleet NL:a ja kommunismia vastaan sodassa. Syntyi asevelisosialistien käsite. Nämä suhtautuivat nurjasti ja epäilleen NL:oon. Vihanpito oli kyllä molemminpuolista, koska neukut ja kotikommunistit pitivät demareita luokkapettureina, jotka olivat kapitalistejakin pahimpia olioita. Demarien taistelussa kommunismia vastaan oli siis kyse myös omasta hengestä. Väinö Tanner oli ylivoimaisesti epäsuosituin henkilö neukuissa ja kotikommunistien piirissä. Voi vain kuvitella, etteivät muutkaan tannerilaiset olleet kovassa huudossa noissa piireissä.

    Se että maaseutua on hallinnut aina Kepu, kertoo osaltaan siitä, että Oivan höpinät ovat ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

    Maaseutu on aina ollut järkevyyden tyyssija. Kaupunkiympäristössä syntynyt hihhuliaate sosialismi on ollut monta kertaa tuhota koko maailman. Ei marksisismin äpärälapsi sosiaalidemokratia ole ollut sen vaarattomampi. Sen synnyttämissä haavekuvissa työläisten hallitsemasta "oikeudenmukaisesta demokratiasta" elää vieläkin suuri joukko suomalaisia.

    Sosiaalidemokraattien kavalana strategiana (kehittäjä Bernstein) on aina ollut soluttautua yhteiskunnan avainpaikoille ja käytännössä niiden avulla hallita maata vaaleista toiseen - tuloksena lumedemokratia. Sosiaalidemokraattien vallan betonoi vahva keskusvalta. Maakuntien itsenäisyys olisi myrkkyä sosiaalidemokratialle. Silloin pitäisi miehittää myös maakuntien avainpaikat. Sosialidemokratian juurruttaminen aatteena maaseudulle ei tule ikinä onnistumaan. Sen estää maaseudun ihmisten terve järki.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... sana ole jumalansanaa. Tilastoilla voi myös todistella mitä vain.

    ..todistella. Ihan mitä tahansa tuulesta temmattuja väitteitä.

    Äänestä

En tiedä kuinka tarkkaan olet perehtynyt Kekkosen vaiheisiin ennen kuin hänestä tuli pääministeri ja sitten presidentti.

Hän oli erittäin kiistelty hahmo omassa puolueessaankin, sodan aikana käännettyään takkinsa ja liittyään rauhanoppositioon, joka hermostuneisuudellaan ja vaatimuksillaan (ns 33:n lista) antoi Neuvostoliitolle signaalin Suomen sisäisen rintaman murtumisesta ja edesauttoi Neuvostoliittoa -43 rauhantunnusteluissa asettamaan ehdottoman antautumisen vaatimukseksen. Kekkosen ja RKP:n edustajien suhteet Ruotsin kautta Moskovaan olivat se tie josta NL sai tietonsa poliittisesta tilanteestamme. Kekkonenhan oli jo tuolloin KGB:n suosiossa.

Maalaisliitto oli silloisen hallituksen linjoilla joten se pyrki pitämään Kekkosen ulkopuolella tärkeimmistä keskusteluistaan. Kannattaa lukea ihan aluksi Maalaisliiton oma historia, sielläkin tuo asia kerrotaan, kaunistellen mutta kuitenkin.

Muuhun Mielipidepankki jo vastasikin

Äänestä
  • ... niin kuin Suomenkin historian perinpohjin. Toki Kekkosella oli vaikeuksia saada maalailiitto rauhanopposition kannalle sota-aikana. Niin oli Paasikivelläkin Kokoomuksen suhteen. Kokoomus oli vielä vaikeampi kuin maalailiitto. Niinpä Paasikivi joutuikin turvaamaan maalaisliittoon heti sodan loputtua.

    Olihan tuo aivan paikallaan, että NL sai Tukholman kautta tietonsa meidän poliittisesta tilnteesta. Ehdottoman antautumisen vaatimuksen voittajavaltiot kyllä osasivat tehdä ilman Kekkostakin. Suomi oli niitä harvoja, joka ei sitten joutunut ehdottoman antautumisen uriksi johtuen siitä luottamuksen politiikasta, joka meillä alkkoi viritä ja siksi, että venäläisillä oli kiire Keski-Euroopan maihin toteuttamaan ehdottoman antautumisen politiikkaansa.

    Nyt sinä sentään sanot, että Kekkonen oli KGB:n suoisiossa etkä niin kuin ennen, sen agentti. N-liitto hoiti tärkeimmät ja kiireellisimmät ulkopoliittiset toimensa ns. puoluelinjaa pitkin ohittaen normaalit diplomaattikanavat. Käytännössä tätä puoluelinjaa hoitivat KGB:n miehet lähetystöjen yhteydessä. Kekkonenkin joskus äimisteli, että KGB:n kautta ja muiden lähetystövirkailijoiden kautta tulee erilaista tietoa ja nämä osapuolet saattavat haukkua Kekkoselle toisiaan. Hän tosin ymmärsi, missä valta on, N-liitossahan ehdoton valta oli puoluekoneistolla.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... niin kuin Suomenkin historian perinpohjin. Toki Kekkosella oli vaikeuksia saada maalailiitto rauhanopposition kannalle sota-aikana. Niin oli Paasikivelläkin Kokoomuksen suhteen. Kokoomus oli vielä vaikeampi kuin maalailiitto. Niinpä Paasikivi joutuikin turvaamaan maalaisliittoon heti sodan loputtua.

    Olihan tuo aivan paikallaan, että NL sai Tukholman kautta tietonsa meidän poliittisesta tilnteesta. Ehdottoman antautumisen vaatimuksen voittajavaltiot kyllä osasivat tehdä ilman Kekkostakin. Suomi oli niitä harvoja, joka ei sitten joutunut ehdottoman antautumisen uriksi johtuen siitä luottamuksen politiikasta, joka meillä alkkoi viritä ja siksi, että venäläisillä oli kiire Keski-Euroopan maihin toteuttamaan ehdottoman antautumisen politiikkaansa.

    Nyt sinä sentään sanot, että Kekkonen oli KGB:n suoisiossa etkä niin kuin ennen, sen agentti. N-liitto hoiti tärkeimmät ja kiireellisimmät ulkopoliittiset toimensa ns. puoluelinjaa pitkin ohittaen normaalit diplomaattikanavat. Käytännössä tätä puoluelinjaa hoitivat KGB:n miehet lähetystöjen yhteydessä. Kekkonenkin joskus äimisteli, että KGB:n kautta ja muiden lähetystövirkailijoiden kautta tulee erilaista tietoa ja nämä osapuolet saattavat haukkua Kekkoselle toisiaan. Hän tosin ymmärsi, missä valta on, N-liitossahan ehdoton valta oli puoluekoneistolla.

    Vai oli paikallaan että omat rauhanneuvottelutavoiteet ja poliittinen tilanteemme vuodettiin (Kekkosen toimesta) etukäteen vastapuolelle.

    Itse asiassa Stalingradin tappion (Saksa) jälkeen
    1943 syntyi Suomen hallituksen ytimen ja korkeimman sotilasjohdon piirissä pyrkimys irtautua sodasta, Yhdysvallat välittäjänään. Näistä rauhantunnusteluista ei tiedetty sisäpiirin ulkopuolella, Kekkonen ei kuulunut tuohon sisäpiiriin, ei edes omassa puolueessaan. Häneen ei luotettu, hänen tiedettiin jo aiemmin vuotaneen Tukholman (Kollontay) kautta tietoa joka kiersi Moskovan korviin.

    Eduskunnassa syntyi rauhanoppositio, jolla oli siis tiedon puutteesta johtuva käsitys, että hallitus ei tee rauhan saavuttamisen hyväksi
    mitään. Rauhanoppositioon kuului SDP:n vasemman laidan ja RKP:n edustajia, muista porvaripiireistä oikeastaan vain Kekkonen ja Sakari Tuomioja. Alun perin lojaaliksi ajateltu oppositio antoi ulkomaailmalle viestin, että rintama Suomessa oli alkanut rakoilla. Maksoimme siitä kalliin hinnan hallituksen tunnustelujen ajautuessa umpikujaan Neuvostoliiton kiristettyä ehtojaan maamme sisäisen hajaannuksen varjolla lopulta täydelliseen antautumiseen ja alkaessa moukaroida meitä kesällä 44.

    Kekkonen oli KGB:n suosioissa koska oli suostunut sen agentiksi, tiedon välittäjäksi. Jo avautuneissa Kremlin arkistoissa on vuodelta 43 tästä merkintöjä jotka monet suomalaiset historiantutkijat ovat todentaneet. Asia ei siis voi olla sinulle uusi jos kerran tunnet Suomen historian perinpohjin. Vai tarkoitatko Suomen historialla Juhani Suomen historiaa?

    Äänestä

  • yksi kylähullu kirjoitti:

    Lehtisen & Rautkallion versio kyseisistä tapahtumista (mm. sotasyylliskäynti) todettiin köykäiseksi taannoin Säätytalolla pidetyssä "arvovaltaisessa" tilaisuudessa, jossa se oli ilmeisesti tarkoitus vahvistaa "viralliseksi".

    Paikalle kutsutut poliittisen historian kärkinimet tuomitsivat kyhäelmän niin purevin sanakääntein kuin mihin akateeminen henkilö pystyy. Lehtisen ja Rautkallion kuten myös tilaisuuden suojelijan, Paavo Lipposen posket hehkuivat helakanpunaisina löylytystä kuunnellessa.

    Juhani Suomen esittämä kuva Kekkosesta tulee kestämään ajan hampaan. Lehtisen ja Rautakallion rakennelma kaatui jo kuin korttitalo - ei kestänyt kriittistä tarkastelua alkuunkaan.

    ...alkuvuodesta olivat ponnettomia, eikä hallitus käsittänyt vieläkään, että Saksa oli hävinnyt sodan ja Suomen piti pikinmiten irtaantua sodasta. Hallitus ei antanut venäläisille tarpeeksi periksi ja venäläiset lopettivat neuvottelut. Jos hallitus olisi silloin ollut viisaampi, olisimme saaneet paremmat ehdot kuin syksyllä ja olisimme välttäneet kesän 44 veriset taistelut. Rauhanoppositio tämän tajusi ja se yritti epävirallisesti saada Kollontayn kautta rauhanneuvottelut käyntiin. Eihän heillä itsellään ollut valtuuksia neuvotella. Sinä leimaat tuon työn maanpetolliseksi toiminnaksi, vaikka se oli hallitusta viisaampien miesten toimintaa isänmaansa hyväksi. Tämä toiminta joka tapauksessa toi molempien maiden hallituksia lähemmäksi rauhaa ja vältyimme täydelliseltä miehitykseltä niin kuin kävi Keski-Euroopan maille. Niin kuin sanoin, venäläiset myös laskivat, ettei kannata jumiintua sitkeisiin Suomen taisteluihin vaan kiirehtää saalinjaolle etelämmäksi.

    Äänestä

  • niinkuin se on kirjoitti:

    Valitettavasti J. Suomen teoksissa on yksi suuri luotettavuutta vähentävä vika: Hän pyrkii selittämään ihan kaiken Kekkosen kannalta parhain päin. Samalla kun ei jätä tilaisuuttakaan käyttämättä lyödäkseen Koivistoa ja eräitä muita.

    Suomen Koivistosta kirjoittama herjapamfletti saikin julkisuudessa ja ammattitutkijoiden piirissä laajaa kritiikkiä siitä, että ettei se mikään tutkimus ollut vaan kaunainen mielipidekirjoitus.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ...alkuvuodesta olivat ponnettomia, eikä hallitus käsittänyt vieläkään, että Saksa oli hävinnyt sodan ja Suomen piti pikinmiten irtaantua sodasta. Hallitus ei antanut venäläisille tarpeeksi periksi ja venäläiset lopettivat neuvottelut. Jos hallitus olisi silloin ollut viisaampi, olisimme saaneet paremmat ehdot kuin syksyllä ja olisimme välttäneet kesän 44 veriset taistelut. Rauhanoppositio tämän tajusi ja se yritti epävirallisesti saada Kollontayn kautta rauhanneuvottelut käyntiin. Eihän heillä itsellään ollut valtuuksia neuvotella. Sinä leimaat tuon työn maanpetolliseksi toiminnaksi, vaikka se oli hallitusta viisaampien miesten toimintaa isänmaansa hyväksi. Tämä toiminta joka tapauksessa toi molempien maiden hallituksia lähemmäksi rauhaa ja vältyimme täydelliseltä miehitykseltä niin kuin kävi Keski-Euroopan maille. Niin kuin sanoin, venäläiset myös laskivat, ettei kannata jumiintua sitkeisiin Suomen taisteluihin vaan kiirehtää saalinjaolle etelämmäksi.

    Meneeköhän sinulla vuodet sekaisin. Puhuin vuodesta 43, en 44. Stalin kirjasi ehdottoman antautumisen syksyllä 43 kun silloiset tunnustelut epäonnistuivat, epäonnistuivat osin siksi että Neuvostoliitolle vuodettiin tietoja joiden varjolla se kiristi ehtoja tunnustelujen kuluessa. Kekkonen oli yksi vuotajista. Suomen hallitukselle lopulliset ehdot kerrottiin alkuvuodesta 44.

    44 Stalin pani etusijalle suorat yhteydet hallitukseen ja Mannerheimiin ja yhdysvaltojen ja Ruotsin rooli poistui. Rauhanoppositio pohti omia strategioitaan, ja ajatus pakolaishallituksesta tuli esille. Sille oli kuitenkin karvas yllätys, että Kollontay ei halunnut ottaa heitä vastaan vaikka he matkustivat Tukholmaan asiaa pohjustamaan. Siihen tyrehtyikin rauhanopposition toiminta, ja tietysti suurhyökkäyksen aiheuttamaan sekasortoon.

    Muutoinkin näissä sinun historiantulkinnoissa tahtoo nuo ajankohdat heittää, kerroithan pari päivää sitten että Suomi itsenäistyi kun ensin valkoiset olivat lyöneet punaiset sisällisodassa. (Lainaus: "...syntyi sisällisota, jossa venäläiset tukivat meikäläisiä punaisia ja Saksa tuki valkoisia. Valkoiset voittivat ja me erosimme Venäjästä ja julistauduimme itsenäiseksi.")

    Muuten, kun rauhasta päätettiin 44, Maalaisliitto äänesti sen ehtona ollutta saksan suhteiden kakaisua vastaan. Kun tunnet puolueen historian perinpohjin niin kerroppa meille miksi.

    ... rauhankosketukset olivat 43, mutta silloin ei Suomen hallitus ollut alkuunkaan kypsynyt,, se ei ollut vielä 44-alkuvuodestakaan. Syksyllä se sitten jo uskoi, mutta rauha oli entistä raskaampi.

    Mitenkäs se Kekkonen pystyi vuotamaan, kun olet sanonut, ettei häntä päästetty tietolähteille, kun sotainen johtomme ei häneen luottanut. Ei kenenkään tarvinnut rauhantahtoisia viestejä vuotaa, kullä KGB:llä oli oma verkostonsa ilman Kekkostakin, joka hyvin tiesi, mitä Suomessa tapahtuu. 44 Kekkonenkin alkoi Suomen Kuvalehdessä Pekka Peitsenä kirjoittaa melko suoraan rauhan puolesta.

    Tuolla ei ole merkitystä, jos kirjoituksestani sanotaan, että valkoiset voittivat sisällisodan, erosimme Venäjästä ja julistautuimme itsenäiseksi. Siinä vain kerrotaan mitä kaikkea tapahtui, ei tapahtumajärjestystä. Eroaminenhan Venäjästä tapahtui ensin ja sota sitten. Tosiasiassa eroaminen ja itsenäisyys alkoi käytännössä toimia vasta sisällisodan jälkeen.

    Maalisliitto oli mukana siinä sotaseikkailussa, jota jatkosota oli. Enemmistö sen eduskuntaryhmästä eikä puolue-elimistä ei ollut vielä valmis tunnustamaan tosiasioita vielä syksyllä 44 rauhanteon aikaan. Toisaalta mielipiteellä ei ollut enää merkitystä asioiden kululle, maalaisliiton politikolille tarjoutui vielä paikka taktikoida. Lopulta Kekkosen ajama realistinen linja ja uuden ulkopolitiikan idea pääsi voitolle puolueessa.

    Pari huomiota kun satuin kesällä lukemaan kirjan Kekkosen kirjoituksista sotavuosilta. 43 hän alkoi kirjoitella Saksan menestykseen ja sotaan ylipätään kriittisisti suhtautuvia kirjoituksia, mutta 44 Helsingin Helmikuun pommitusten jälkeen oli taas sotaisempi vire. Sinulla on taas tuossa epätarkkuutta, Oiva.

    Kekkonen vuosi sen tiedon, että meillä ylipäätään on rauhanoppositio ja kansallinen yhtenäisyys rakoilee siltä osin. Esimerkiksi tuo ns 33 ryhmän kirjelmä Rytille on sellainen tieto. Hän ei tiennyt hallituksen todellisista tunnusteluista mitään koska ne pidettiin salassa jopa eduskunnalta, siksi hän huseerasi omiaan yhdessä vasemmistodemareiden ja RKP:n kanssa. Ja vahingoitti hallituksen tunnusteluja. Myös Suomen tavoitteet vuosi´vat, oliko asialla Kekkonen vai joku muu on mahdotonta todistaa.

    Tuo Maalaisliiton edustajien äänestyskäytös 2.9.1944 meni sinulla pahasti selittylyksi, ei ansaitse tämän kummempaa kommenttia.

    Palaan huomenna jos haluat jatkaa mielenkiintoista keskustelua, ja oppia vähän uutta historiasta

    Äänestä

hgdtyh

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

... joutuneeseen toissapäiväiseen avaukseeni "Häkämies USA:han, pelottaa". Siellä joku kirjoittaja ei tunnu pitävän Kekkosesta ja minä kysyn, että, jospa hän kertoisi, mitä virheitä Kekkonen sitten teki, jotta voisimme niitä sitten yhdessä tarkastella. Sitten "yksi kylähullu" vastasi:

tässä aluksi
Kirjoittanut: yksi kylähullu 4.9.2007 klo 12.07

Vaikka en ole edellä kirjoittanut niin vastaan kuitenkin.

Ensimmäisen virheen Kekkonen teki jo sodan aikana ryhtyessään KGB:n agentiksi. Häntä ei päästetty edes Maalaisliton sisäisiin kokouksiin koska hänen tiedettiin vuotavan asiat Ruotsin kautta Neuvostoliittolaisille.

Vielä suuremman virheen Kekkonen teki ottaessaan vastaan vaalirahaa NKP:ltä. On selvää ettei kommunistinen puolue rahoittanut vieraiden valtioiden edustajia ilman vastapalveluksen vaatimusta.

Kekkonen teki väärin siinä, että alisti kaiken päätöksenteon, myös sisäpoliittisen, Neuvostoliiton intresseille. Hän jopa pyrki ennakoimaan tai ennalta varmistamaan Moskovan suopeuden eri ratkaisuille, aina hallituksen jäseniä myöten.

Vielä Kekkosen ensimmäisellä kaudella puolueet saattoivat itse päättää ministereistään, vaikka jo tuolloin Kekkonen pyrki Moskovan kortilla vaikuttamaan esimerkiksi SDP:n ministereihin. Virolainen joutui Kekkosen jouksupojaksi Tannerin tykö vaatimaan tiettyjen henkilöiden jättämistä hallituksen ulkopuolelle. Tanner vastasi Virolaiselle, että "olemme muodostamassa Suomen ei Neuvostoliiton hallitusta" ja piti kiinni nimilistastaan. Hallitus joutuikin Kekkosen painostustoimien kohteeksi ja hajotettiin erilaisilla verukkeilla aika pian. Tuo episodi kuvaa hyvin kuinka Kekkoselta puuttui selkäranka puolustaa hallitustaan Moskovan painostusta vastaan samaan tapaan kuin Paasikivi oli aikanaan tehnyt.

Meillä oli myös rehtejä poliitikkoja, Johannes Virolainen esimerkkinä, joka pystyi toimimaan ulkoministerinä, pääministerinä ja monissa muissa vastuullisissa tehtävissä antautumatta suoraan Neuvostoliiton ohjaukseen. Ja toimimaan Kekkosen vihat niskassaan Suomen kansan parhaaksi. Siis vaihtoehtokin oli olemassa.

Sitten minä tarkastelin:

Tarkastelua
Kirjoittanut: oivahärkönen 5.9.2007 klo 22.03
Poista oma viesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu