Tämäkö viimeinen sukupolvi?

AJASTAIKAAN

Tämä VOI olla se viimeinen sukupolvi. On voinut olla viimeinen sukupolvi vuodesta 1949 lähtien, jolloin Israel palasi kotiin. Mutta viimeiset kolme ja puoli vuotta ei voi olal kyseessä vielä, sillä antikristuksen este on vielä. eihän ylöstempaus ole vielä tapahtunut elikkä se pakanain täysi luku sisälle tullut.

Joka tapauksessa Sakarja 14. luvussa voidaan nähdä kokokuva Jumalan suunnitelmasta. Lue kaikista profeetoista sekä Ilmestyskirjasta viimeiset luvut, niin näet paljon kohtuullisen vähällä vaivalla.

SAKARJA 14 - JUMALA LUPAA JA TOTEUTTAA MYÖS


Sak 2:8
Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.

Jumalalla on omat syynsä siihen, että on asettanut Israelin kompastukseksi kaikkien kansojen asukkaille.
- - - - -
Sak. 2:10
Riemuitse ja iloitse, tytär Siion! Sillä minä tulen ja asun sinun keskelläsi, sanoo Herra.
Sak. 9:9
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla.

Jo Aadamille luvattu; nyt se on lähellä. Jesajassa Jerusalemia kuvataan vaimoksi, tässä tyttäreksi. Keskeistä osaa lupausten vastaanottamisessa se joka tapauksessa kuvaa.
- - - - -
Sak 8:12-13

12 Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille.
13 Niin kuin te, Juudan ja Israelin heimot, olette olleet kansojen keskuudessa merkkinä minun kirouksestani, niin te tulette olemaan merkkinä minun siunauksestani, kun minä olen pelastanut teidät. Älkää pelätkö! Rohkaiskaa mielenne!

Näillä sanoilla uskovaiset ovat voineet siunata Israelia vuodesta 1948. Lupauksen täyttymys on nyt lähellä. Herra on itse Uskollisuus.
- - - - -
Herra taistelee kansansa puolesta - Sak 9:11-12

11 -- Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta. [2. Moos. 24:8]
12 Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion. [Jes. 61:7]

On jo paljon ns. messiaanisia juutalaisia, jotka tuntevat uuden liiton Jeesuksen veressä. Nämä saavat monta juutalaista kaipaamaan kotiin ja palaamaan Israeliin. Raamattu sanoo, että maa on liian pieni.
- - - - -
Sak 12:7-10

7 (12:7-8) "Sinä päivänä Herra on kilpenä Jerusalemin asukkaiden ympärillä, ja silloin heikoinkin heistä on kuin Daavid, ja Daavidin suku heidän johdossaan on kuin Jumala, kuin Herran enkeli.
8 (12:7-8) Mutta Herra pelastaa ensiksi Juudan asuinsijat, etteivät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat saisi suurempaa kunniaa kuin Juuda.
Koko maa valittaa häntä, joka on lävistetty

9 "Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan. [Hes. 39:29; Joel 3:1 | Jer. 6:26; Aam. 8:10].

Nyt on Herran päivä lähellä. Se on sekä tuomion että pelastuksen päivä. Antikristuksen jumalattomat joukot hyökkäävät Jerusalemiin, mutta Jeesus kelpaa nyt täydellisessä ahdingossa olevalle Israelille.
- - - - -
Sak 14:4
Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.

Se on siinä! Israel näkee Jeesuksen ja uskoo. Hän toteuttaa oikeudenmukaisuutensa armottomia kohtaan ja laupeutensa armoa etsiviä kohtaan.
Tätä hetkeä profeetat ovat ikävöineet, tähän katsoneet muutamassa viimeisessä luvussaan.
- - - - -
Sak 14:12
Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

Sak 14:16
Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23].

"Jumalan silmäterään" kajonneiden tuomio on järkyttävä kaikessa oikeudenmukaisuudessaan.
Järisyttävää on myös se, kuinka uskollisesti Jeesus asettaa viimeiset - vainotut - ensimmäisiksi. Vihdoinkin on "yksi lauma ja yksi Paimen".

2

85

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikuiseen piinaan..

      koska kuulemma Tanakh ei sitä oppia tunne. olen varmistanut asian kyselemällä heiltä itseltään. luuletko heidän käätyvän tässäkin asiassa?

      • usko myöskään

        että sunnuntai olisi pyhäpäivä, kyllä juutalaiset uskovat että sapatti on viellä lauantai, ja he pitävät sapatin lauantaina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe