Tätä blogia kantsii lukea muutenkin.
http://leegio.vuodatus.net/blog/725933
Osia tekstistä:
Mikä (kaikki) sitten omasta mielestäni mättää TRO-opissa? Vihkiytymättömille - siis aiheeseen - kerrottakoon, että kyse on amerikkalaisperäisestä kristillisestä kampanjasta, joka levisi myös Suomeen, ja jonka perusoppina on seksin "säästäminen" avioliittoon. Kampanja suunnattiin ja suunnataan kai edelleen erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, joita kehotettiin antamaan kirjallinen sitoumus siitä, etteivät harrasta seksiä kenenkään muun kuin elinikäisen (tai "kunnes kuolema meidät erottaa"-) aviopuolisonsa kanssa. Kampanjaa voisi pitää jäävuoren huippuna: herätyskristillinen, ennen muuta nuorille uskoville suunnattu seksuaalisuus- ja parisuhdeopetus on heteroavioliitto-opetusta: seksi kuuluu avioliittoon ja piste, keskustelun tai raamatuntulkinnan varaa ei sallita.
---
Yksi TRO-liikkeen ilmeisiä vaaroja on tietysti juuri liian varhain, vähäisellä tuntemisella ja tarpeettoman nuorella iällä solmitut avioliitot. Karmaisee edes ajatella, mitä olisikaan tapahtunut, jos itse olisin aikanaan imenyt seurakuntani koko parisuhdeopetuksen sellaisenaan ja päätynyt avioon kaksikymppisenä. Entisenä seurakuntanuorena olen ehtinyt nähdä häthätää täysi-ikäisinä solmittuina avioliittoja, jotka ovat purkautuneet viiden vuoden sisällä. Mielestäni tätä ei voi millään lailla rinnastaa samanikäisinä purkautuviin avoliittoihin tai seurustelusuhteisiin ylipäätään, koska avioliitto on kulttuurissamme niin paljon suurempi aikuisuuden virstanpylväs, juridinen ja julkinen liitto. Uskovaiset usein puolustavat avioliiton paremmuutta avoliittoon nähden näillä määreillä, mutta omasta mielestäni kyse ei ole paremmuusvertailusta, vaan eron osoittamisesta. Kahden kaksikymppisen avoliitto usein alkuvaiheessaan todella on kokeiluluonteinen yhdessäelämisen ja parisuhteen harjoittelun muoto, mutta eikö tätä voida nähdä nimenomaan vahvuutena? Ihmisen ei tarvitse oppia kaikkea itsestään ja toisesta raskaimman kautta, vaan hän voi sallia molemminpuolisen erehtymisen ja perääntymisen mahdollisuuden. Ajan myötä, jos avoliitto kestää, se sitoutumisen muotona usein muuttuu lähemmäs avioliittoa, enkä itse erottaisi yhteiset lapset, kymmenet yhteiset vuodet ja vaikkapa vielä yhteiset asuntolainat jakavaa avoparia avioparista. Siis sitoutumisen ja parisuhteen muotona, juridiset kiemurat toki erottavat ne - ehkä ikävä kyllä - edelleen.
Ehkä näkymättömämpi "seksiä vain avioliitossa" -opin vaara on hämärtää sitä, mistä parisuhteessa on kysymys. Seksin odotuttaminen avioliittoon ei ole mikään tae parisuhteen tulevasta onnistumisesta. Se ei myöskään ole mikään todellinen kamppailu parisuhteen puolesta; oikeat ongelmat, oikea työ onnistuneen ihmissuhteen eteen liikkuu aivan toisella tasolla kuin sillä, pidättäytyivätkö pari kaksikymppistä yhdynnästä ensimmäisen vuoden vai eivät.
http://leegio.vuodatus.net/blog/725933
Osia tekstistä:
Mikä (kaikki) sitten omasta mielestäni mättää TRO-opissa? Vihkiytymättömille - siis aiheeseen - kerrottakoon, että kyse on amerikkalaisperäisestä kristillisestä kampanjasta, joka levisi myös Suomeen, ja jonka perusoppina on seksin "säästäminen" avioliittoon. Kampanja suunnattiin ja suunnataan kai edelleen erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, joita kehotettiin antamaan kirjallinen sitoumus siitä, etteivät harrasta seksiä kenenkään muun kuin elinikäisen (tai "kunnes kuolema meidät erottaa"-) aviopuolisonsa kanssa. Kampanjaa voisi pitää jäävuoren huippuna: herätyskristillinen, ennen muuta nuorille uskoville suunnattu seksuaalisuus- ja parisuhdeopetus on heteroavioliitto-opetusta: seksi kuuluu avioliittoon ja piste, keskustelun tai raamatuntulkinnan varaa ei sallita.
---
Yksi TRO-liikkeen ilmeisiä vaaroja on tietysti juuri liian varhain, vähäisellä tuntemisella ja tarpeettoman nuorella iällä solmitut avioliitot. Karmaisee edes ajatella, mitä olisikaan tapahtunut, jos itse olisin aikanaan imenyt seurakuntani koko parisuhdeopetuksen sellaisenaan ja päätynyt avioon kaksikymppisenä. Entisenä seurakuntanuorena olen ehtinyt nähdä häthätää täysi-ikäisinä solmittuina avioliittoja, jotka ovat purkautuneet viiden vuoden sisällä. Mielestäni tätä ei voi millään lailla rinnastaa samanikäisinä purkautuviin avoliittoihin tai seurustelusuhteisiin ylipäätään, koska avioliitto on kulttuurissamme niin paljon suurempi aikuisuuden virstanpylväs, juridinen ja julkinen liitto. Uskovaiset usein puolustavat avioliiton paremmuutta avoliittoon nähden näillä määreillä, mutta omasta mielestäni kyse ei ole paremmuusvertailusta, vaan eron osoittamisesta. Kahden kaksikymppisen avoliitto usein alkuvaiheessaan todella on kokeiluluonteinen yhdessäelämisen ja parisuhteen harjoittelun muoto, mutta eikö tätä voida nähdä nimenomaan vahvuutena? Ihmisen ei tarvitse oppia kaikkea itsestään ja toisesta raskaimman kautta, vaan hän voi sallia molemminpuolisen erehtymisen ja perääntymisen mahdollisuuden. Ajan myötä, jos avoliitto kestää, se sitoutumisen muotona usein muuttuu lähemmäs avioliittoa, enkä itse erottaisi yhteiset lapset, kymmenet yhteiset vuodet ja vaikkapa vielä yhteiset asuntolainat jakavaa avoparia avioparista. Siis sitoutumisen ja parisuhteen muotona, juridiset kiemurat toki erottavat ne - ehkä ikävä kyllä - edelleen.
Ehkä näkymättömämpi "seksiä vain avioliitossa" -opin vaara on hämärtää sitä, mistä parisuhteessa on kysymys. Seksin odotuttaminen avioliittoon ei ole mikään tae parisuhteen tulevasta onnistumisesta. Se ei myöskään ole mikään todellinen kamppailu parisuhteen puolesta; oikeat ongelmat, oikea työ onnistuneen ihmissuhteen eteen liikkuu aivan toisella tasolla kuin sillä, pidättäytyivätkö pari kaksikymppistä yhdynnästä ensimmäisen vuoden vai eivät.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Maalailet kuvaa "yhteiset lapset, kymmenet yhteiset vuodet ja vaikkapa vielä yhteiset asuntolainat" jakavasta avoparista.
Kerro minulle, mikä avioliiton solmimisessa on niin uhkaavaa, että sitä ei uskalleta tehdä, vaikka uskalletaan saattaa maailmaan lapsia, elää yhdessä kymmeniä vuosia ja ottaa asuntolaina?
Mitä lisäarvoa on mielestäsi sillä, että tällainen pariskunta ei ole naimisissa? Avioliitossa olemisen hyödyt ovat selvät, kuten itsekin ymmärrät, päätellen siitä, että viittaat juridisiin kiemuroihin. Juridiikasta puheenollen, kaikissa muissakin asioissa kuin parisuhteessa tehdään ja puretaan sopimuksia. Ilman sopimuksia asiat eivät toimi. Jopa siitä asuntolainasta joutuu tekemään tarkat paperit.
Itse en tarvitse enkä ole tarvinnut mainitsemaasi kampanjaa. Naimisissa olen ollut kolmisenkymmentä vuotta, lapset on kasvatettu aikuisiksi ja asuntolainat maksettu. Nyt ehkä on oikea hetki erota. Avioliittoani en silti kadu. Se on tehnyt tehtävänsä vähintäänkin tyydyttävästi. Töitä on tehty. Ehkäpä sinä voit antaa minulle uusia näkemyksiä siitä, mitä se oikea työ onnistuneen ihmissuhteen eteen oikein on.
Tuosta "seksi kuuluu vain avioliittoon" -havainnostasi sen verran, että se ei ole mikään uusi amerikkalaisperäinen keksintö. Se on ollut ja on edelleen normi suuressa osassa maailmaa. Käypä kysymässä vaikka mummoltasi!
erilaisiin näkökulmiin.
vaivaudun moiseen.
Avosuhde on siinä määrin yleinen harjoittelumuoto että luulisi avioerojen olevan laskusuunnassa jos tämä sinun huolenaiheesi pitäisi paikkansa.
Koska päinvastaista kuitenkin tapahtuu uskoisin että tämä harjoitteluvaihe pikemminkin avittaa eroa sitten jos joskus myöhemmin avioliitto kuitenkin solmitaan.
Jos uskoo Jumalaan niin suhdetta solmiessa on kaiketi hyväksi ottaa liittoon Jumalan siunaus, mikä lienee avioliiton ajatus. Liiton lapset kun tulevat "Luojan eestä, kiireillään rippeet kimmelteestä". Tuossa liitossa on silloin jo enemmän kuin kolme osapuolta.
Jos taas ei usko Jumalaan niin silloin liitolla ei ole muuta kuin juridinen merkitys. Ja tulokset ovat sitä mitä voimme lukea tilastoista näin avosuhteiden valtapäivänä.
Olen itse solminut liittoni parikymppisenä. Olin uskollinen periaatteilleni ennen avioliittoa ja olen ollut sen jälkeen, kuten myös puolisoni on ollut. Tiesimme molemmat ettei seksi ole tae avioliiton onnistumiselle. Miksi sen siis pitäisi kuulua seurusteluun kun riskit riippuvuuteen, oman arvon tunteen menettämiseen ja mahdollisesti väärän valinnan aiheuttamaan henkiseen pahoinvointiin ovat paljon kokeilun etuja suuremmat?
Onko avosuhteen purkaminen parikymppiselle henkisesti yhtään helpompaa kuin aviosuhteen purkaminen? Jos ei ole, niin miksi suhteeseen pitäisi lähteä kokeilumielellä? Omasta mielestäni asenteen on oltava sama kuin satasen loppukilpailussa maailmanmestaruuskisoissa. Täysillä sitoutuen kaikki paukut ja avut hyväkseen käyttäen. Näistä avuista Jumala on paras.
Tottakai ihmiset voivat olla onnellisia yhdessä vaikka avosuhteessa mutta seksi ei ole onnen lähde kestävässä parisuhteessa, eikä sitä pitäisi korostaa liikaa aidossa ihmissuhteessa. Jos se ainoa onnen lähde olisi, ihmiset eivät koskaan viettäisi kultahääpäiviään. Kultahääpäivää lähdetään viettämään jo silloin kun löydetään se todellinen rakkaus, joka ei etsi omaansa. Sen pitäisi löytyä ennen seksiä. Lukkoa ei voi avata ennen kuin omistaa avaimet.
Kun sitten on sen todellisen rakkauden löytänyt ja uskoo ikuisesti kestävään onneen tuon rakkautensa kanssa, miksi sitä ei silloin vahvistaisi Hänen siunauksellaan, joka ainoana on sen ikuisuuden takuumiehenä. Seksiäkin osaa silloin kunnioittaa pyhänä siteenä rakkauteen sitoutuneiden kesken. Se ei kuulu ulkopuolisille ja kaikki sitä repivä on loukkaus itse rakkautta kohtaan.
Olemme nyt viiden lapsen jälkeen olleet onnellisesti yhdessä 25 vuoden ajan. Omat lapsemme näyttävät omaksuneen samat periaatteet. Vertailukohtia heillä on vielä enemmän kuin meillä oli.
"Entisenä seurakuntanuorena olen ehtinyt nähdä häthätää täysi-ikäisinä solmittuina avioliittoja, jotka ovat purkautuneet viiden vuoden sisällä. Mielestäni tätä ei voi millään lailla rinnastaa samanikäisinä purkautuviin avoliittoihin tai seurustelusuhteisiin ylipäätään, koska avioliitto on kulttuurissamme niin paljon suurempi aikuisuuden virstanpylväs, juridinen ja julkinen liitto."
"Ajan myötä, jos avoliitto kestää, se sitoutumisen muotona usein muuttuu lähemmäs avioliittoa, enkä itse erottaisi yhteiset lapset, kymmenet yhteiset vuodet ja vaikkapa vielä yhteiset asuntolainat jakavaa avoparia avioparista."
Huomaatko itse kirjoituksesi ristiriitaisuutta? Vertaat alussa avoliittoa seurustelusuhteeseen. Kuitenkin kirjoituksesi lopussa puhut avoliitosta yhdenvertaisena avioliiton kanssa.
Tämän saman piirteen olen huomannut monissa avoliittojen kannattajissa, jotka vastustavat avioliittoa. He ottavat aina sen mielipiteen, joka on heidän asialleen parempi. Heiltä on jäänyt täysin ymmärtämättä, mitä varten avoliitot yleensä tulivat yhteiskuntaan. Paino on nimenomaan sanassa "avo", ei sanassa "liitto".
Avoliitto vastaa seurustelusuhdetta, jossa pariskunta vain asuu yhdessä. Kumpikin on vapaa lähtemään suhteesta, mikäli niin haluaa.
Ystävättäreni eli 15 vuotta avoliitossa, ja lähti toisen miehen mukaan. Hän ei nähnyt tilanteessa mitään ongelmaa, sillä "eihän me oltu edes naimisissa." Niinpä unohtaen täysin, että heillä oli yhteinen pieni lapsi, ja yhteinen rivitalonpätkä.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään yhteisiä lapsia, mutta eivät uskalla sitoutua avioliittoon. Perusteluna he käyttävät sitä, että avioliitosta on muka niin vaikea lähteä pois. Hm, ilmeisesti oman lapsensa hylkääminen ja joko yh-tai etävanhemmaksi ryhtyminen on sitten helpompaa? Eivätkä he koskaan mieti, että mitäs jos kuolen, niin mitä tapahtuu yhteiselle omaisuudelle? Esim.se rivitalon pätkä, jos testamenttia ei ole tehty, siirtyy kuolleen henkilön sukulaisten haltuun. Testamentilla tämä voidaan estää, mutta ilmeisesti suomalaiset ovat niin vastuuntuntoisia ihmisiä, että mielummin rikastuttavat verovirastoa kalliimman perintöveron muodossa, kuin pistävät nimensä avioliittopaperiin?
Miten tämä sitten liittyy alkuperäiseen TRO-keskusteluun? No, on aika naiivia väittää, että avioliitot rikkoutuvat, koska pariskunta on mennyt liian nuorina naimisiin. Tiedän paljon tapauksia, jossa on seurusteltu pitkään tai asuttu vuositolkulla yhdessä ennen kuin mennään naimisiin, eikä se liitto ole ollut yhtään sen kestävempi. Avioerot ovat nykyajan trendi, ne yleistyvät yhä enemmän ja enemmän, so what?
Ilmeisesti meni.
Ajatus uskollisuudesta ei ole amerikkalainen keksintö, vaan se on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Jumala itse sääti avioliiton keinoksi saataa lapsia maailmaan ja kieltänyt sen väärinkäytön. Sen vuoksi sama normi on olemassa kaikissa kulttuureissa.
En ymmärrä sitä, miksi perinteisesta perharvoista yritettään tehdä "amerikkalaista". Ilmeisesti Amerikka ja amerikkalaisuus on tänäpäivänä niin kielteinen sävy, että mikä tahansa, jota halutaan halventaa, voidaan lyödä "amerikkalisella" leimalla.
Jeesuksen aikana nasaretilaisuudella oli yhtä huono kaiku.
ei taida olla yhtä vanha kuin ihmiskunta ja lienee vähemmistön noudattama yhä.Suurimmassa osassa kulttuureita taidetaan pitää selviönä että mies saa touhuta myös kodin ulkopuolella eivätkä kaikki uskonnot edes säädä tätä asia mitenkään. Avioliittokäytäntö myös vaihtelee ajan ja paikan mukaan, ei sille ole yhtä mallia, samoin suhteen virallistaminen, jos sitä ollenkaan on.
Millä tavoin Jumala on kieltänyt avioliiton väärinkäyttön? Ei saa ottaa useampia vaimoja tai saa ottaa, nainen on tasa-arvoinen tai ei ole vaan mies on herra, ei saa ikinä erota jos on erehtynyt solmimaan tuon liiton, tai saa jos mies haluaa? Tarkenna vähän.
Jumala on antanut ihmiselle kyvyn lisääntyä eli luomisvoiman. Jumala on kieltänyt käytämästä tätä luomisvoimaa avioliiton ulkopuolella. koska jokaisella lapsella on oikeus hyvään syntyperään.
Toki avioliittoakin voi käyttää väärin monella eri tavalla(alistamista, hyvälsikäytöä ym.), mutta mielessäni oli kuitenkin sukupuolivietin tyydyttäminen avioliiton ulkopuolella. Sory sekaanus.
"Avioliittokäytäntö myös vaihtelee ajan ja paikan mukaan, ei sille ole yhtä mallia, samoin suhteen virallistaminen, jos sitä ollenkaan on."
Tämä pitää paikansa. Mutta oletko ajatelut, että kyse on kansan tai heimon sivistystasosta. Korkealle tasolle kehitynyt yhteiskunta pitää tärkeänä sitä, että avioituminen suoritetaan tietyn kaavan mukaan. Jossakin heimoyhteisössä asiakirjalla ei ole vältämättä mitään merkitystä jos;
- ei ole lukutaitoa, tai
- pienessä yhteisössä sukulaissuhde on jokaiselle selvää.
Suomessa miehellä oli vielä 1500-1600-luvulla mahdollisuus hankia vaimo ryötämällä. Tuskin kukaan pitäisi sitä tapaa nykyään hyväksyttävänä tapana hankia itselleen paria.
avioliiton solmiminen on verraten uusi käytäntö, muinoin parit vain asettuivat yhteen ja sillä selvä.
Ei esim. VT määrää mitään kaavaa avoitumiselle, israelilaisten tavat olivat samat kuin ympäristön tavat kunnes vasta toisen temppelin aikaan tuli omaa lainsäädäntöä ja monivaimoisuuskin harvinaistui. Tehän
taas hyppäsitte yhtäkkiä takaisin muinaiseen lähi-itään kun monivaimoisuus sallittiin.
Nyky-yhteiskunnat jossa kaikki on lakien ja asetusten säätämää totta kai vaatii avioliiton solmimiseen tietyn seremonian, mutta sehän on vaatimus joka tarvitaan jotta puolisojen juridinen asema olisi selkeä. Ei tässä välttämättä kehityksen "korkeudella" ole osaa
meitä vain on nyt niin paljon ja olot niin järjestetty että muinainen vapaa käytäntö ei enää käy.
Missä on kielto hankkia lapsia avioliiton ulkopuolella?
täysin uusiutuva luonnonvara, joka ei käytössä ensinkään vähene. Alun perin Jumala antoi käskyn maan täyttämisestä. Myöhemmin Hän antoi uuden käskyn jossa erikseen kiellettiin kaikenlainen huorinteko.
Nykyisin alkuperäinen maantäyttämiskäsky lienee tullut täytetyksi, jopa liiankin kanssa. Olisiko tämä syynä ns. homosuhteiden ja ns. a-seksuaalisen väestönosan lisääntymiselle?
Lopulta kaikella on tarkoituksensa, eikä ihmisen pidä toista tuomita.
Turust