Voiko taivaaseen "pudota"?

Lost-sarjan ympärillä on käyty fanien keskuudessa keskustelua siitä, että onko LOST:n mystinen saari mahdollisesti Taivas, Eedenin paratiisi tai helvetti.
Mitä mieltä olette uskovaiset? Jos oletetaan, että saari on Jumalan valmistelema taivas, niin voiko sinne päätyä matkustajakoneella? Voiko taivaaseen siis pudota?

Oceanicin lento 815 ehti lentää 6 tuntia reitillään Sydneysta LAX:iin ja kaksi tuntia takaisin päin kohti Fijiä ennen kuin jokin meni pieleen ja kone päätyi trooppiselle saarelle. Mielenkiintoiseen paikkaan taivas olisi luotu, jos sen voi löytää lentoreitiltä kohti Fijiä suunnilleen 1000 mailin päästä itse reitistä.


Mielenkiintoista, että Jumala olisi päättänyt sijoittaa taivaan valtakunnan maapallolle, mutta samalla kaikkivaltias olisi turvautunut sähkömagnetismiin kätkeäkseen luomansa paratiisin, vieläpä juuri ja juuri sen verran heikosti, että aina silloin tällöin joku lentokone tai vene päätyy vahingossa taivaaseen. Taivaan sijainti on suunnilleen sitten Fijin pohjoispuolella, aivan Fijin tuntumassa muutaman päivän matkan päässä veneellä.
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lost on fiktiota, taivas ja helvetti eivät. Ne on todellisia paikkoja ja jompaan kumpaan paikkaan säkin olet matkalla. Valitse suuntasi ajoissa. Haluatko pudota helvetin kuiluun vai nousta taivaaseen Jeesuksen porukoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lostie kirjoitti:

Lost-sarjan ympärillä on käyty fanien keskuudessa keskustelua siitä, että onko LOST:n mystinen saari mahdollisesti Taivas, Eedenin paratiisi tai helvetti.
Mitä mieltä olette uskovaiset? Jos oletetaan, että saari on Jumalan valmistelema taivas, niin voiko sinne päätyä matkustajakoneella? Voiko taivaaseen siis pudota?

Oceanicin lento 815 ehti lentää 6 tuntia reitillään Sydneysta LAX:iin ja kaksi tuntia takaisin päin kohti Fijiä ennen kuin jokin meni pieleen ja kone päätyi trooppiselle saarelle. Mielenkiintoiseen paikkaan taivas olisi luotu, jos sen voi löytää lentoreitiltä kohti Fijiä suunnilleen 1000 mailin päästä itse reitistä.


Mielenkiintoista, että Jumala olisi päättänyt sijoittaa taivaan valtakunnan maapallolle, mutta samalla kaikkivaltias olisi turvautunut sähkömagnetismiin kätkeäkseen luomansa paratiisin, vieläpä juuri ja juuri sen verran heikosti, että aina silloin tällöin joku lentokone tai vene päätyy vahingossa taivaaseen. Taivaan sijainti on suunnilleen sitten Fijin pohjoispuolella, aivan Fijin tuntumassa muutaman päivän matkan päässä veneellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu