"Muutos on mahdollinen aikaisintaan marraskuussa jolloin otetaan käyttöön tullin ja AKE:n tietojärjestelmät. Samalla tulee voimaan jo huhtikuusta kertaalleen siirretty seisonta-aika ilmoitus vakuutusyhtiöille. Tältä ajalta ei siis enää makseta ajoneuvoveroa eikä kilpiä tarvi palauttaa.
Olen kuullut autoveromuutoksesta. Se koskisi uusia autoja ja tulisi voimaan 1.1.2008.
Samalla muuttuu ajoneuvovero korkeammaksi (CO2 kerroin) ja tämä ei koske jo rekisteröityjä autoja joiden vero siis pysyy samana."
Esitetyt tiedot täsmäisivät myös Nelosen uutisiin rajusta kevennyksestä vielä tämän syksyn aikana. Lisäksi vakuutusyhtiöillä on kuuleman mukaan suoritettu muutoksia järjestelmiin liittyen muutokseen, jonka piti tulla voimaan huhtikuussa - tämä muutos on ilmeisesti siirtynyt marraskuulle.
Olettaen, että autovero ylipäänsä jossakin vaiheessa poistetaan tai sitä kevennetään, niin fiskaalisesta näkökulmasta esim. marraskuuhan olisi erinomainen hetki - suurin osa autokaupoistahan olisi tehty, kun kesän jäljiltä autokauppa olisi hiljentynyt ja erityisesti autontuontitoimintakin on myöhään syksyllä hiljempää. Tällöin siis suurin osa verotuotoista olisi saatu tältä vuodelta koottua.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Autoveron poistolla ei tunnetusti ole ainakaan merkittävää fiskaalista vaikutusta, joten poisto ajankohta ei määrity sen mukaan. Eihän kukaan ilmeisesti edes tiedä, lisääkö vai vähentääkö autoveron poisto verotuloja? Virallista laskelmaahan ei ole annettu julki pl. se 2005 perusteluissa oleva, jossa ei ole päätä eikä häntää.
Mielenkiintoisinta on nyt se, tullaanko vero poistamaan kerralla vai yritetäänkö jostain syystä paria porrasta. Kertapoiston tiedetään toimivaksi, enkä oikein usko haluun sekoittaa markkinoita enään pidempää. Tai kun tietää valmistelijat, niin voi tietysti odottaa ihan mitä tahansa :-(
Uskokoon ken tahtoo, mutta olen lähestynyt useaa kansanedustajaa asian tiimoilta sähköpostitse niin kokoanisuudistus jonka piti TODELLAKIN tulla voimaan huhtikuussa/toukokuussa - on tämä muutos ilmeisesti siirtynyt marraskuulle. Kaikki liittyy kaikkeen , tämäkin muutos viivästyi kunta-alan palkka ratkaisujen takia, niin minulle kerrottiin tuolta kansanedustus laitokselta.
Poistuuko se vero nyt sitten tänä vuonna vai ensivuonna, 1.11.07 vaiko 1.1.08?
Minäkin olen jonkinverran kuullut autoveron poistumisesta viimeisen 20 vuoden aikana ja tälläkin palstalla on tainnut joku sivumennen siitä vihjata. Onko nyt joku varmempi päivä kuin ne tähän astiset täysin varmat, mitä 20 vuotta on ilmoitettu jokaiselle kuukaudelle?
Näilläkin kirjoituksilla, jotka suurimmaksi osaksi ovat täyttä spekulointia ja jopa provoilua, on suuri vaikutus markkinoihin ja ihmisiin. Vaikka tämä on vaan "suoli24:n" keskustelupalsta, niin silti täällä esitetyt perustelut ja näkökulmat saavat ihmiset tutkimaan ja kiinnostumaan asioista.
Kaikki eivät tietenkään näistä innostu, mutta jatketaan samaan malliin. Joka jannu joka myöhästyttää auton vaihtoa tai ostoa, edistää muutosta.
palkkaratkaisut selvillä ja hoitoala ja kunnan henkilöstö ei vielä edes alussa neuvottelussa.Täytyy tietää kaikki menot ennenkuin aletaan tuloja rokottaan sori vaan.
Psykologiaa:
Ihmiset saavat tänä syksynä euromääräisesti kovan tuntuisia palkankorotuksia ja muutenkin talous "näyttää" vielä kukoistavan -> näkyy varmasti autokaupoissa.
Tämä ostopiikki hyödynnetään ja kerätään viimeisiltäkin urpeloilta ensin autoverorahat pois ja tehdään muutokset sitten. Autokauppiaille tietenkin on ennakkotietoa valunut, joten he ovat voineet ja voivat varautua uuteen tilanteeseen täysimääräisesti.
Tulee jälleen mieleen 90-luvun alku, ja EU-innostus halpoine autoineen.
Silloin olin nuori ja komea. Nyt enää vain komea.
Mutta autovero se vaan on pysynyt ennallaan, eikä se siitä muutu. Ainakaan kansalaisille edulliseen suuntaan.
Eläköön Kekkoslovakia!
tiedoksi vaan että autovero tippui 5 v. sitten. kohta tippuu lisää vähäpäästöisistä autoista, ökylotjissa varmaankin nousee.