autovero

valtiovarainministeriön johdolla on valmisteltu autoverotuksen kokonaisuudistusta. alustava suunnitelma, joka on esitelty AUTOKAUPPIAILLE jo kesäkuussa, sisältää autoveron poiston, päästöihin ja auton massaan sitoutuvan ajoneuvoveron, polttoaineveron korotukset ja dieselveron poiston, uudistukset tulevat voimaan nykyhallituksen aikana, mutta koska, sitä ei vielä ole päätetty
124678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voin vahvistaa tuon aloituksen, itse toimin autokaupan parissa. Nykyinen autovero on tarkoitus poistaa lähes kokonaan, mutta tilalle tulee lähes nykyisen autoveron korvaava päästövero, tämä luonnollisesti rokottaa isompia ja painavampia nämä saavat maksaa suuren osan verosta ja niiden käyttö tulee jopa kalliimmaksi kuin nykyisin. Melkoisella varmuudella uskallan sanoa että siirtymä tähän muotoon tulee 1.1.2009.
Joten isoja autoja aikovat ostajat; kannattaa mennä kaupille, vero uudistus ei hyödytä.

Äänestä

Linkkiä kehiin.

Äänestä

Minun saamieni tietojen perusteella autoveron poisto tapahtuu portaittain tämän hallituksen aikana viimeistään 1.1.2010 mennessä.

Äänestä
  • ...että, uusi auto kannattaa ostaa vasta 1.1.2010,
    kun portaittain poistuva autovero on kokonaisuudessaan poistunut?

    Äänestä

  • ...oikein... kirjoitti:

    ...että, uusi auto kannattaa ostaa vasta 1.1.2010,
    kun portaittain poistuva autovero on kokonaisuudessaan poistunut?

    nenästä vedettävää porukkaa...
    Ei se verotus terotus poistu pitkään aikaan.

    Äänestä

  • ...oikein... kirjoitti:

    ...että, uusi auto kannattaa ostaa vasta 1.1.2010,
    kun portaittain poistuva autovero on kokonaisuudessaan poistunut?

    Jokainen hankkii autonsa tarpeidensa mukaan. Itse jään odottamaan tuota autoveron poistumisen päivämäärää. Siihen saakka ajelen vanhalla autolla halpoja kilometrejä.

    Äänestä

Aiheeseen liittyen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000028843454

Tuosta auki Vanhasen haastattelu, kohdassa 27m10s tienoilla Vanhanen sanoo seuraavaa:

"Pitää autoverotuksessa siirtyä sellaisten järjestelmien suuntaan jotka on ilmastokehityksen kannalta on oikeita että suositaan vähäpäästöisiä autoja, ja tähän liittyvä valmistelu on olemassa"

Voiko tuota enää suoremmin sanoa? Valmistelu on käynnissä. Jos tuon pohjalta ei tajua että valmistelu on käynnissä, niin on kumma.

Vanhanen jatkaa myöhemmässä kohdassa:
"Vois sanoa että autoverotuksen kehittäminen on juuri tyypillinen sellainen asia josta keskeneräisenä ei pidä kauheasti puhua, koska se vaikuttaa suoraan ihmisten ostokäyttäytymiseen."

Voiko tuotakaan sen suoremmin enää sanoa, miksi aiheesta ei kerrota enempää?

Matti siis sanoo suoraan että VALMISTELU ON KÄYNNISSÄ". Ja sitä EI ILMOITETA ENNAKKOON!

Äänestä
  • vaan kovin ratkaiseva sellainen.
    Vanhanen sanoo: "autoverotuksessa" ja "autoverotuksen", eli puhuu autojen verotuksesta, ei suinkaan autoverosta.

    Autoveron valmistelu ei ole käynnissä, ainakaan tuon perusteella, muut autoverotuksen muutokset toki ovat, niinkuin hyvin tiedetään!

    Äänestä

  • ero, kirjoitti:

    vaan kovin ratkaiseva sellainen.
    Vanhanen sanoo: "autoverotuksessa" ja "autoverotuksen", eli puhuu autojen verotuksesta, ei suinkaan autoverosta.

    Autoveron valmistelu ei ole käynnissä, ainakaan tuon perusteella, muut autoverotuksen muutokset toki ovat, niinkuin hyvin tiedetään!

    tarkemmin, että miksi autoveron osalta Vanhanen sanoo, ettei siitä voi keskustella, ja ajoneuvoverosta keskustelee mielellään, ja kertoo hyvinkin tarkasti, että se perustuu päästöihin jne?
    Haastattelussa käsitellään hyvinkin selvästi erillään ajoneuvoveroa ja autoveroa.
    Mutta ole sinä vain tyytyväinen uuteen ostamaasi autoon, muutaman kuukauden sisällä sen arvo tippuu 5 tonnia, sillä olisi päässyt mukavalle lomamatkalle montakin kertaa.

    Äänestä

  • sitten vähän kirjoitti:

    ettei autoverosta voi keskustella kun siitä ei ole mitään päätöksiä edes olemassa, mutta ajoneuvoverosta on selvät suunnitelmat jo olemassa.
    En ole myymässä autoani, joten sen arvo ei minua kiinnosta ja mukaville lomamatkoille sillä pääsee edelleenkin.

    Äänestä

  • selitys on, kirjoitti:

    Miksi Matti ei sano, että Autovero ei muutu mihinkään?
    Tämä yksi lause vauhdittaisi nyt rajusti hidastunutta autokauppaa.
    Tänäänkin autonäyttelyissä oli aika hiljaista, kun kävin koeajolla. Se tetysti kiva, ettei paljon tarvitse jonottaa ajoon.
    Kaikki muu myynti on kasvussa, mutta autokauppa hidastuu hidastumistaan. Ja vain ja ainoastaan tämän yhden lauseen takia.

    Äänestä

  • kysymys sinne kirjoitti:

    Veholla oli iso mainos autoarvonnasta, jote kävin ohiajaessani laittamassa kupongin vetämään. Nähdäkseni hallissa oli kolme muuta asiakasta heistäkin yksi lmeisesti diplomaatti ja keväällä kun jouduin olosuhteiden pakosta (katsastusmiehen kääsitys edelisen autoni ajoturvallisuudesta) vaihtamaan, niin samassa liikkeessä oli toista kymmmentä asiakasta. Vaihdoin muuten kesäkuussa -91 vm SAAB 900:n vm -91 SAAB 900:seen ;-)

    Myyjä ei edes yrittänyt tyrkyttää mitää, kun sanoin tulleeni vain jättämään arvontakupongin. Hiljaista on, mutta eiköhän se pian aukea, kun päätökset veron poistosta julkaistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raimo K kirjoitti:

valtiovarainministeriön johdolla on valmisteltu autoverotuksen kokonaisuudistusta. alustava suunnitelma, joka on esitelty AUTOKAUPPIAILLE jo kesäkuussa, sisältää autoveron poiston, päästöihin ja auton massaan sitoutuvan ajoneuvoveron, polttoaineveron korotukset ja dieselveron poiston, uudistukset tulevat voimaan nykyhallituksen aikana, mutta koska, sitä ei vielä ole päätetty

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu