Caravanlehteä

Julkaisivat artikkelin tästä Etutelttaakin terrorisoivasta porukasta.Ikäänkuin nyt hyväksytään heidän harjoittamansa kirjoittelu!Minä kirjoitin kerran Etutelttaan ja se riitti!! Moni jolla olisi ollut toisille paljonkin kerrottavaa on sieltä pois ajettu tämän Uralista polveutuneen N3 tyypin edustajien taholta!!
262204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voi hyvät hyssykät, mitenkä se nyt on niin vaikeaa jos joku asiasta löytää hieman, vaikka kyseenalaistakin, hupia. Kyllä etuteltasta yleensä saa siihen kohinan joukkoon oikeitakin vastauksia ja kannanottoja. Ei pidä hermostua toisten höpinästä. Ei välttämättä kannata edes lukea, kyllä jo parin rivin jälkeen huomaa onko kannanotto asiaa vai puppua.

En yleensä seuraa tätä "lankkusaittia" mutta nyt jonkun päivän katselleena ja hieman osallistuneenakin pidän vieläkin etutelttaa asiallisempana. Siellä immeiset kirjoittavat omilla nimillään, täällä ei pidetä edes epävirallista nimimerkkiä saatika rekisteröityä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tätä käytäntöä pidän todella "Uralilaisena", nämä parjatut (taitavat olla niitä Kääkkiä) sentään kirjoittavat tunnistettavasti joten heidän tekstinsä on helppoa sivuuttaa jos pitää sitä sopimattomana.

Itse en lukeudu tähän varsinaiseen kääkkä-porukkaan vaikka ikäni ja habitukseni pohjalta siihen näyttäisinkin sopivan. Sallittakoon heille elonsa iltapuhteeksi tämä hupinsa, eikös se vanha sananlasku sano ettei haukku haavaa tee.

Äänestä
  • Yksihän siitä porukasta lipsautti jutussaan, että nämä saittia terrorisoivat kääkät perustettiin "rappariporukan toimesta". On tosin vaikea uskoa, että sen tasoista sakkia olisi hyväksytty muurari- salaseuraan, niin ala- arvoista toisten jäsenten panettelua sakki usein harrastaa, ellei olla samaa mieltä. Tulee mieleen vaikka erään Kaarinan "pistäminen ruotuun" tämän perätessä ostajan oikeuksia väärillä painoilla myydystä matkailuautostaan.

    Vaikka toisaaltahan keskinäisen kehun kerhot pitää aina toistensa puolta. On harmi kun monet keskustelut menee täysin nuoleskelun tasolle, kun rapparikääkät lyöttäytyy "veli sejase"- tyylillä yksiin. Asiallisetkin aiheet saadaan munatuksi ja pois aiheesta ryhmän keskinäisen viisastelun ja omahyväisen sisäpiirimölyn voimin. Vaikea uskoa miten ala- arvoinen keskustelupalsta 50 000 jäsenen järjestöllä on.

    Äänestä

  • Tutkiiko suopo? kirjoitti:

    Yksihän siitä porukasta lipsautti jutussaan, että nämä saittia terrorisoivat kääkät perustettiin "rappariporukan toimesta". On tosin vaikea uskoa, että sen tasoista sakkia olisi hyväksytty muurari- salaseuraan, niin ala- arvoista toisten jäsenten panettelua sakki usein harrastaa, ellei olla samaa mieltä. Tulee mieleen vaikka erään Kaarinan "pistäminen ruotuun" tämän perätessä ostajan oikeuksia väärillä painoilla myydystä matkailuautostaan.

    hymistely ja selkään taputtelu palsta.

    Aluksi jaksoin joskus siellä käydä mutta todellakaan en jaksa lukea kirjoituksia kun kenelläkään ei vaan ole yhtään mitään asiaa, mielipidettä eikä muutakaan sanottavaa..

    Sama pisti silmään eli Kaarinan lynkkaaminen ihan asiallisessa ketjussa ja aloituksessa..

    Eipä maksa vaivaa siellä ihmetellä..

    Äänestä

  • Tutkiiko suopo? kirjoitti:

    Yksihän siitä porukasta lipsautti jutussaan, että nämä saittia terrorisoivat kääkät perustettiin "rappariporukan toimesta". On tosin vaikea uskoa, että sen tasoista sakkia olisi hyväksytty muurari- salaseuraan, niin ala- arvoista toisten jäsenten panettelua sakki usein harrastaa, ellei olla samaa mieltä. Tulee mieleen vaikka erään Kaarinan "pistäminen ruotuun" tämän perätessä ostajan oikeuksia väärillä painoilla myydystä matkailuautostaan.

    Vaikka toisaaltahan keskinäisen kehun kerhot pitää aina toistensa puolta. On harmi kun monet keskustelut menee täysin nuoleskelun tasolle, kun rapparikääkät lyöttäytyy "veli sejase"- tyylillä yksiin. Asiallisetkin aiheet saadaan munatuksi ja pois aiheesta ryhmän keskinäisen viisastelun ja omahyväisen sisäpiirimölyn voimin. Vaikea uskoa miten ala- arvoinen keskustelupalsta 50 000 jäsenen järjestöllä on.

    Huolimatta eräiden osallistujien hieman oudosta huumorintajusta löytyy esim. siitä Kaarinan aloittamasta ketjusta aivan asiallisiakin kannanottoja. Siitä selviää myös se, että Suomen katsastusviranomaiset ja järjestelmä ei ole luotettava, olettaen että kaikki kirjoitukset pitävät paikkansa.

    Nämä omasta mielestään verbaaliakrobaatit ainoastaan hankaloittavat ketjuun tutustumista, toisaalta kaikki on nimillä joten heti näkee mistä kannattaa lukea. Voi aivan helposti ohittaa ne vakiovirsuttajat.

    En myöskään usko Kaarinan mihinkään ruotuun joutuneen, häntä sen paremmin tuntematta kuvittelen hänen edelleen puhkuvan tarmoa kun tarvitaan. Siitä kyseisestä asiasta olen mieltä, että asia on vakavampi kuin mitä jotkut haluavat myöntää ja jos mitään ei tehdä niin mikään ei korjaannu.

    Äänestä

  • Tutkiiko suopo? kirjoitti:

    Yksihän siitä porukasta lipsautti jutussaan, että nämä saittia terrorisoivat kääkät perustettiin "rappariporukan toimesta". On tosin vaikea uskoa, että sen tasoista sakkia olisi hyväksytty muurari- salaseuraan, niin ala- arvoista toisten jäsenten panettelua sakki usein harrastaa, ellei olla samaa mieltä. Tulee mieleen vaikka erään Kaarinan "pistäminen ruotuun" tämän perätessä ostajan oikeuksia väärillä painoilla myydystä matkailuautostaan.

    Vaikka toisaaltahan keskinäisen kehun kerhot pitää aina toistensa puolta. On harmi kun monet keskustelut menee täysin nuoleskelun tasolle, kun rapparikääkät lyöttäytyy "veli sejase"- tyylillä yksiin. Asiallisetkin aiheet saadaan munatuksi ja pois aiheesta ryhmän keskinäisen viisastelun ja omahyväisen sisäpiirimölyn voimin. Vaikea uskoa miten ala- arvoinen keskustelupalsta 50 000 jäsenen järjestöllä on.

    No jo on aikoihin eletty. Pitäisikö sitä sitten ruveta sisäisiä sähköposteja lähettelemään, jos tämä avoin suljetaan tietyiltä ryhmiltä tai ko. jutut ei sattumoisin kiinnosta joitakuita???? Kyllä kaikki kannanotot ja keskustelut saa olla kaikkien luettavissa?

    Äänestä

  • Räppäri kirjoitti:

    Onkohan sheriffi rappari vai kääkkä?
    Ihmettelen millä perusteella kannanottoni kääkkäkuvaan Caravan-lehdessä poistettiin.
    Kuvailin rehellisellä otteella vain OMIA tuntojani kuvan perusteella, eli olin asiasta jotain mieltä, sekö se ei sovellu tälle saitille, että jollakulla on mielipiteitä perustellusti?
    Amispoikien möläykset ja voimasanat kyllä näyttävät kelpaavan, mutta eivät asialliset kommentit!

    Äänestä

  • Janis Petke kirjoitti:

    Kaksi samansisältöistä keskustelunaihetta ja maanantaipäivä, huono coctail, nöyrimmät anteeksipyynnöt asiattomasta edellisestä tekstistä!

    Äänestä

  • Janis Petke kirjoitti:

    Onkohan sheriffi rappari vai kääkkä?
    Ihmettelen millä perusteella kannanottoni kääkkäkuvaan Caravan-lehdessä poistettiin.
    Kuvailin rehellisellä otteella vain OMIA tuntojani kuvan perusteella, eli olin asiasta jotain mieltä, sekö se ei sovellu tälle saitille, että jollakulla on mielipiteitä perustellusti?
    Amispoikien möläykset ja voimasanat kyllä näyttävät kelpaavan, mutta eivät asialliset kommentit!

    Uskoisin poiston johtuneen siitä, että jo pelkkä nimimerkki kertoo kaiken. Mutterin ja varren jatkeeksi ei enää ole riittänyt sitä harmaata massaa jota meillä useimmilla on ainakin auttavasti.

    Äänestä

  • Tutkiiko suopo? kirjoitti:

    Yksihän siitä porukasta lipsautti jutussaan, että nämä saittia terrorisoivat kääkät perustettiin "rappariporukan toimesta". On tosin vaikea uskoa, että sen tasoista sakkia olisi hyväksytty muurari- salaseuraan, niin ala- arvoista toisten jäsenten panettelua sakki usein harrastaa, ellei olla samaa mieltä. Tulee mieleen vaikka erään Kaarinan "pistäminen ruotuun" tämän perätessä ostajan oikeuksia väärillä painoilla myydystä matkailuautostaan.

    Vaikka toisaaltahan keskinäisen kehun kerhot pitää aina toistensa puolta. On harmi kun monet keskustelut menee täysin nuoleskelun tasolle, kun rapparikääkät lyöttäytyy "veli sejase"- tyylillä yksiin. Asiallisetkin aiheet saadaan munatuksi ja pois aiheesta ryhmän keskinäisen viisastelun ja omahyväisen sisäpiirimölyn voimin. Vaikea uskoa miten ala- arvoinen keskustelupalsta 50 000 jäsenen järjestöllä on.

    Ja tämäkö on sitten se varsinaisten intellektuellien keskustelusaitti?

    Äänestä

  • Metro... kirjoitti:

    Ja tämäkö on sitten se varsinaisten intellektuellien keskustelusaitti?

    päätellä, todellisia intellektuelleja kaikki.

    Äänestä

  • Niinpäs niin, tilaa täältä löytyy kaikille kirjoittajille. Tuleehan sinulle normaalina päiväpostinakin jos jonkinlaista roskapostia? Sinä laitat ne suoraan roskikseen edes lukematta niitä. Jos roskis on vielä postilaatikon ja kämpän välissä, ei tule edes turhia harha-askelia. TJON.

    Äänestä

  • kerrotaan se hyvin että asiallinen kirjoitus menee pilalle paskanjauhannan vuoksi ja asia jää sivuun.Moni ei enää jaksa seurata ja hyvä kirjottelu vesittyy.Sen vuoksi se porukka on terroristeja.Mikä ihme tarve niillä siihen on.Kurjaa!

    Äänestä

  • alempana kirjoitti:

    kerrotaan se hyvin että asiallinen kirjoitus menee pilalle paskanjauhannan vuoksi ja asia jää sivuun.Moni ei enää jaksa seurata ja hyvä kirjottelu vesittyy.Sen vuoksi se porukka on terroristeja.Mikä ihme tarve niillä siihen on.Kurjaa!

    tomppeleille!

    Äänestä

mainitsemasi "poisajettu" muka selittyy? minä olen vuosia seurannut, ja osallistunut etutelttaan eikä minua ole sieltä "ajettu" mihinkään kenenkään kääkkien eikä muidenkaan tahosta, pitää osata ottaa huumori sen vaatimalla tavalla, kun sitä on niin monentasoista. Väitteesi on aika uskomatonta satua, mutta provoksi se tietysti on tarkoituskin.

Äänestä
  • kirjoittaja on huomannut ja tietää asioiden oikean tolan, niin Etuteltassa ei vaadita kuin 'tervettä päätä' ja oikeaa asennetta, pikkasen huumoria sekaan niin hyvin menee. Väärillä asenteilla, kaunalla ja katkeruudella sieltä Teltalta on joutunutkin lähtemään, ja joutanutkin! Sitä kaunaa ja katkeruutta sitten viljellään täällä ja yritetään saada muutkin uskomaan omiin harhoihin ja vääristelyihin. Ei taida kuitenkaan moni siihen sortua, omilla aivoillaan ajattelevat ei ainakaan.

    Äänestä

  • edellisen kirjoitti:

    kirjoittaja on huomannut ja tietää asioiden oikean tolan, niin Etuteltassa ei vaadita kuin 'tervettä päätä' ja oikeaa asennetta, pikkasen huumoria sekaan niin hyvin menee. Väärillä asenteilla, kaunalla ja katkeruudella sieltä Teltalta on joutunutkin lähtemään, ja joutanutkin! Sitä kaunaa ja katkeruutta sitten viljellään täällä ja yritetään saada muutkin uskomaan omiin harhoihin ja vääristelyihin. Ei taida kuitenkaan moni siihen sortua, omilla aivoillaan ajattelevat ei ainakaan.

    ajatus onkin, että he ovat kaikissa asioissa viisaimpia ja oikeassa. Paikat joissa he majailevat ovat heidän mielestään parhaita. Toisten ajatukset ja kirjoitukset peitetään johonkin Larsenin litkuun ja höpötykseen sekä muihin epäasiallisiin kommentteihin. Yksi asia minkä tämä porukka taitaa on ketjuuntuminen. Sama porukka heittää omat kommenttinsa melkein ennalta arvattavassa järjestyksessä niin tuolla virallisella saitilla kuin täälläkin.

    Äänestä

  • tämän porukan kirjoitti:

    ja tällä pääjehulla on kova esillä olemisen tarve nyt siis jo lehdessäkin!Joka kysymykseen sen pitää se oma mielipide tuoda vaikkei asiasta tietäisikään.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    onkohan se sitä puheenjohtajapeliä kun hakevat puheenjohtajaa liitolle, ei kai sitä muuten esille haluaisi, mutta kaikkia ääniä tarvitaan sitten kun valitaan

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    ja tällä pääjehulla on kova esillä olemisen tarve nyt siis jo lehdessäkin!Joka kysymykseen sen pitää se oma mielipide tuoda vaikkei asiasta tietäisikään.

    oikein on? Siinä köörissä? Olis kiva tietää.

    Äänestä

  • pääjehu kirjoitti:

    oikein on? Siinä köörissä? Olis kiva tietää.

    Ihan hienoa, että tällainen Kääkkätoiminta herättää näinkin paljon yleistä mielenkiintoa. Ehkäpä muutkin saavat tästä kipinän perustaa omia "köörejään" erilaisten teemojen ympärille.
    Kääkkäköörissä ei ole puheenjohtajia eikä sihteereitä, taloudenhoitajiasta ja budjeteista puhumattakaan. On vain eri alojen asiantuntijakääkkiä. Yhdessä täydennämme toisiamme ja luomme edellytykset aktiiviselle toiminnallemme.

    Äänestä

  • Embor Naight kirjoitti:

    Mitä teemoja teillä on puheissanne.Keskenään alatte puhua paskaa,kun ensin mollaatte asialliset aloittajat.On siinä miehille teemoja.Tosi fiksu sakki.Käyttäkää niitä skypejä yms.keskenänne.Minkä vuoksi tuhoatte nämä palstat.
    Uskoisin,että rautsi vastaa ensin ja sitten lii mis ja tämän jälkeen muut.Lopuksi ollaan saunan takana lääkkeiden kanssa.Palaan asiaan taas puolen vuoden kuluttua-saatte kommentoida ihan rauhassa.

    Äänestä

  • rautsi tietää kirjoitti:

    totta haastat!

    sanottu! Juuri näin se menee.Aina vedotaan sitten siihen huumoriin kun asiallinen keskustelu on sotkettu.

    Äänestä

  • nasevasti kirjoitti:

    sanottu! Juuri näin se menee.Aina vedotaan sitten siihen huumoriin kun asiallinen keskustelu on sotkettu.

    ja katkerat jatkavat ruikutustaan täällä, onneksi eivät uskalla Etutelttaan, missä asialliset ja nimen omistavat kirjoittajat esiintyvät.
    Kun ei riitä ymmärrys eikä etenkään se huumori niin tuollaiselta se sitten näyttää, kirjoitettuna. Elämä on vaikeaa, muutamille!

    Äänestä

  • kaunaiset kirjoitti:

    ottavat Larsenia niin elämä hymyilee!!!

    Äänestä

etuteltasta? No kyllä oli syytäkin, päätellen tuosta kommentistasi. Mitä siellä tekisit fiksujen porukoissa. Sotkemassa vain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmettelen vaan kirjoitti:

Julkaisivat artikkelin tästä Etutelttaakin terrorisoivasta porukasta.Ikäänkuin nyt hyväksytään heidän harjoittamansa kirjoittelu!Minä kirjoitin kerran Etutelttaan ja se riitti!! Moni jolla olisi ollut toisille paljonkin kerrottavaa on sieltä pois ajettu tämän Uralista polveutuneen N3 tyypin edustajien taholta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu