mave, tuli

ikävä sinua

Kun lukee, mitä tänne tänään on kirjoitettu, ymmärtää että sinut oli pakko häivyttää. Olisi ollut mainiota lukea mitä sanot tästäkin tärkeästä Lapuan kuntaa koskevasta asiasta ("keskustele Lapuan kunnan asioista" on sivun tarkoitus) "Kuinka monta kissaa on Lapualla?".

16

947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpsi joutavia

      Ota 10 kaupunkia, kaikkien palstoilla keskustellaan kaikista mahdollisista asioista maan ja taivaan välillä. Ei missään keskitytä vain jonkin alueen kunnallispolitiikkaan. Äkkiä tämän asian selvität.

      • yksinäisyyteen

        Ilmeisesti tässä puhuu yhteisöllisyyden kaipuu. Kun ihmiset könnää omissa koloissaan eikä ole ketään puhekumppania, jonka kanssa pohtia vaikka kissa- ja kissanruoka-asioita, niin tuodaan ne sitten nettiin, että sais sitä kautta edes jonkin kontaktin toisiin ihmisiin. Asianhan pitää olla niin yksinkertainen, että jokaisella on siitä kokemusta, jos ei muuten niin kaupan kassajonosta.

    • Jake "Kafir" Waits

      joka väitti, että islamissa on selvät säännöt ja lait, ja kun pyysin häntä kertomaan, mikä rangaistus islamin mukaan seuraa islamin hylkäämisestä, mave poisti edellä olleen kirjoituksensa, jolloin kiusallinen kysymys häipyi samalla?

      • Islamilaisen lain eli sarian mukaan tulee tuomita kuolemaan. Juutalaisilla on myös omansa, joita myös kristittyjen tulisi noudatta.seuraava lainaus mooseksen kolmannesta kirjasta luku 24 jakeet 14-22
        14 "Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. 15 Sano israelilaisille: Jokaisen, joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään. 16 Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä.

        17 "Jos joku surmaa ihmisen, hänet on surmattava. 18 Joka tappaa toiselle kuuluvan karjaeläimen, korvatkoon sen antamalla eläimen eläimestä. 19 Jos joku teistä tuottaa toiselle vamman, häntä itseään kohdeltakoon samoin: 20 murtuma murtumasta, silmä silmästä, hammas hampaasta. Hän itse saakoon saman vamman, jonka hän toiselle aiheutti. 21 Joka tappaa eläimen, korvatkoon sen, mutta se, joka tappaa ihmisen, surmattakoon. 22 Sama laki koskee teitä kaikkia, niin siirtolaisia kuin syntyperäisiä israelilaisia, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne."

        Koska nyt joku hajottaa pelihousunsa ja sanoo, ettei tuo koske enää nykypäivä on seuraavana lainaus uudesta testamentista, itsensä Jeesuksen sanomana(Matteus 5:17-20):

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

        kuten katkelmista näkee olisi vanhat lait voimassa .

        Monessa maassa on voimassa lakeja, joita ei kuitenkaan noudateta. On valtioita, missä diktaattorit/neuvostot hallitsevat maata ja käyttävät uskontoa omien vallanhalujen pönkittämiseksi. Onko George w Bush kristittyjen edustaja, kun hän sanoi olevansa Jumalan asialla hyökätessään Irakiin. Onko muslimien vika, jos jotkut sekopäät ottavat lain omiin käsiinsä terrorismin muodossa. Pitääkö koko suomi syyllistää kun Lapuan liike otti lain omiin käsiinsä?? Tai kaikki Lapualaiset ? Ennen kuin alat syyttämään ulkomaalaisten nuolijaksi, niin voin sanoa kannattavani maastakarkotusta siloin, jos ei osaa elää Suomessa Suomalaisten lakien mukaan. Poistetuissa kirjoituksissa oli paljon muutakin, mikä ei todellakaan olisi ollu sinulle kunniaksi:D Täytynee vain toivoa ettet joudu tekemisiin muslimien kanssa kun noin kerran niitä pelkäät:D

      • Jake "Kafir" Waits
        mave kirjoitti:

        Islamilaisen lain eli sarian mukaan tulee tuomita kuolemaan. Juutalaisilla on myös omansa, joita myös kristittyjen tulisi noudatta.seuraava lainaus mooseksen kolmannesta kirjasta luku 24 jakeet 14-22

        Jos islamissa olisi selvät lait kuten väitit, pitäisi kaikkien muslimien olla yhtä mieltä luopion kuolemanrangaistuksesta ja kaikissa muslimimaissa olla voimassa kuolemanrangaistus islamin hylkäämisestä, mutta kun ei ole. Voe voe! ;D

        A) Kuolemantuomio:
        http://islamqa.com/index.php?ref=811&ln=eng&txt=apostasy

        Islamilaisia maita, joissa on voimassa kuolemantuomio islamin hylkäämisestä:

        1. Saudi Arabia
        2. Qatar
        3. Yemen
        4. Iran
        5. Sudan
        6. Afghanistan
        7. Mauritania

        B) Ei kuolemantuomiota:
        http://www.islamonline.net/servlet/Satellite?c=Article_C&cid=1178724003271&pagename=Zone-English-Living_Shariah/LSELayout##top4
        http://www.answering-christianity.com/apostates.htm

        Maita, joissa islam enemmistön uskontona, mutta ei kuolemantuomiota islamin hylkäämisestä:

        1. Albania
        2. Algeria
        3. Azerbaijan
        4. Bahrain
        5. Bangladesh
        6. Bosnia and Herzegovina *
        7. Burkina Faso *
        8. Brunei
        9. Chad *
        10. Comoros
        11. Côte d'Ivoire *
        12. Djibouti
        13. Eritrea *
        14. Egypt
        15. Gambia
        16. Guinea
        17. Indonesia
        18. Iraq
        19. Jordan
        20. Kuwait
        21. Kazakhstan *
        22. Kyrgyzstan
        23. Lebanon
        24. Libya
        25. Maldives
        26. Malaysia
        27. Mali
        28. Morocco
        29. Niger
        30. Nigeria *
        31. Oman
        32. Pakistan
        33. Senegal
        34. Sierra Leone
        35. Somalia
        36. Syria
        37. Tajikistan
        38. Turkey
        39. Tunisia
        40. Turkmenistan
        41. Uzbekistan
        42. United Arab Emirates

        http://en.wikipedia.org/wiki/Majority_Muslim_countries

        Miksi ihmeessä luulet, että minua ärsyttäisi Raamattu-kritiikkisi? ;D

        Säälittävää! ;D

        Olen eronnut kirkosta!

        "Ennen kuin alat syyttämään ulkomaalaisten nuolijaksi, niin voin sanoa kannattavani maastakarkotusta siloin, jos ei osaa elää Suomessa Suomalaisten lakien mukaan."

        Demografinen kehitys johtaa ennemmin tai myöhemmin suomalaisten lakien korvautumiseen islamilaisilla laeilla.

        "Poistetuissa kirjoituksissa oli paljon muutakin, mikä ei todellakaan olisi ollu sinulle kunniaksi:D"

        Niin, helppoahan se nyt on rehennellä, kun olet poistanut kaikki todisteet! ;D

        "Täytynee vain toivoa ettet joudu tekemisiin muslimien kanssa kun noin kerran niitä pelkäät:D"

        Ei kai niitä välttääkään voi, kun lisääntyvät kuin kaniinit. Jossain Lapualla ei muslimeista vielä ole harmia, mutta tulepas Helsingin keskustaan
        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Miestä puukotettiin Mikonkadulla torstai-iltana/1135229945699
        tai Itäkeskukseen, Kannelmäkeen...

      • Jake "Kafir" Waits kirjoitti:

        Kivaa nähdä kun jätkä repii perseensä:D on sitä tullu liikuttua muuallakin kuin etelä-pohjanmaalla ja helsingissä:D Toivottavasti saat pelkosi muslimeja kohtaan kuriin ettei tässä maassa tule taas yksi hoidettava enemmän. MITÄ!? EDUSTATKO SINÄ ATEISTEJA, TUOTA STALININ JA MAON AATEMAAILMAA?
        Haluatko sinäkin teurastaa omia kansalalaisia ja vihollisiaan kuten he tekivät? Eikö ateisteja juuri pidä peljätä, koska he ovat niin paljon surmaneet muita ihmisiä. Äläkä nyt ala lisää repimään persettäsi, sillä sinä et tosiaankaan sanonut muuta kuin että olet eronnu kirkosta. Tein vai olettamuksen, että olet ateisti, voithan olla vaikka mikä, mutta niinhän sinäkin tuomitset ihmisiä mutu-tuntumalla. pitäiskö sunkin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle niin et stressaisi niistä muslimeista niin.

        Mut nyt lopuksi edes pikkuisen asiaa, Islamissa on selvät lait , mutta valtioissa on omat lainsa. Aivan samoin kuin on kristityissä maissa(esim USA , missä on kuolemantuomio ja suomi missä ei ole). Raamatun otin mukaan vain osoittaakseni miten sinulle tuttujen ja turvallisten kristittyjen Pyhässä Kirjassa lukee. Toivoin sinun ehkä voivan sen kautta ymmärtävän etteivät kaikki muslimit ole samanlaisia kuten eivät ole kaikki kristitytkään. Mut ei se onnistu:D

      • Jake "Kafir" Waits
        Jake "Kafir" Waits kirjoitti:

        Jos islamissa olisi selvät lait kuten väitit, pitäisi kaikkien muslimien olla yhtä mieltä luopion kuolemanrangaistuksesta ja kaikissa muslimimaissa olla voimassa kuolemanrangaistus islamin hylkäämisestä, mutta kun ei ole. Voe voe! ;D

        A) Kuolemantuomio:
        http://islamqa.com/index.php?ref=811&ln=eng&txt=apostasy

        Islamilaisia maita, joissa on voimassa kuolemantuomio islamin hylkäämisestä:

        1. Saudi Arabia
        2. Qatar
        3. Yemen
        4. Iran
        5. Sudan
        6. Afghanistan
        7. Mauritania

        B) Ei kuolemantuomiota:
        http://www.islamonline.net/servlet/Satellite?c=Article_C&cid=1178724003271&pagename=Zone-English-Living_Shariah/LSELayout##top4
        http://www.answering-christianity.com/apostates.htm

        Maita, joissa islam enemmistön uskontona, mutta ei kuolemantuomiota islamin hylkäämisestä:

        1. Albania
        2. Algeria
        3. Azerbaijan
        4. Bahrain
        5. Bangladesh
        6. Bosnia and Herzegovina *
        7. Burkina Faso *
        8. Brunei
        9. Chad *
        10. Comoros
        11. Côte d'Ivoire *
        12. Djibouti
        13. Eritrea *
        14. Egypt
        15. Gambia
        16. Guinea
        17. Indonesia
        18. Iraq
        19. Jordan
        20. Kuwait
        21. Kazakhstan *
        22. Kyrgyzstan
        23. Lebanon
        24. Libya
        25. Maldives
        26. Malaysia
        27. Mali
        28. Morocco
        29. Niger
        30. Nigeria *
        31. Oman
        32. Pakistan
        33. Senegal
        34. Sierra Leone
        35. Somalia
        36. Syria
        37. Tajikistan
        38. Turkey
        39. Tunisia
        40. Turkmenistan
        41. Uzbekistan
        42. United Arab Emirates

        http://en.wikipedia.org/wiki/Majority_Muslim_countries

        Miksi ihmeessä luulet, että minua ärsyttäisi Raamattu-kritiikkisi? ;D

        Säälittävää! ;D

        Olen eronnut kirkosta!

        "MITÄ!? EDUSTATKO SINÄ ATEISTEJA, TUOTA STALININ JA MAON AATEMAAILMAA?"

        En.

        "Haluatko sinäkin teurastaa omia kansalalaisia ja vihollisiaan kuten he tekivät?"

        En.

        "Eikö ateisteja juuri pidä peljätä, koska he ovat niin paljon surmaneet muita ihmisiä."

        Missä kaikkien ateistien yhteisessä muuttumattomassa kirjassa käsketään tappaa toisinajattelijat?

        "Äläkä nyt ala lisää repimään persettäsi, sillä sinä et tosiaankaan sanonut muuta kuin että olet eronnu kirkosta. Tein vai olettamuksen, että olet ateisti, voithan olla vaikka mikä, mutta niinhän sinäkin tuomitset ihmisiä mutu-tuntumalla."

        En tuomitse mutu-tuntumalla, mutta en katso myöskään väittelyä kanssasi vaivan arvoiseksi.

        " pitäiskö sunkin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle niin et stressaisi niistä muslimeista niin."

        Mitäs se hyödyttäisi, kyllä Lapuallekin vielä muuttaa runsain mitoin muslimeja.

        "Mut nyt lopuksi edes pikkuisen asiaa, Islamissa on selvät lait ,

        Ei ole, muuten kaikki muslimit olisivat samaa mieltä Wahhabien, Osama bin Ladenin ja sinun kanssasi.

        "mutta valtioissa on omat lainsa. Aivan samoin kuin on kristityissä maissa(esim USA , missä on kuolemantuomio ja suomi missä ei ole). Raamatun otin mukaan vain osoittaakseni miten sinulle tuttujen ja turvallisten kristittyjen Pyhässä Kirjassa lukee. Toivoin sinun ehkä voivan sen kautta ymmärtävän etteivät kaikki muslimit ole samanlaisia kuten eivät ole kaikki kristitytkään. Mut ei se onnistu:D"

        Hmm... ainoa mikä sinussa enää kiinnostaa, on mikä on uskontosi tai ideologiasi. Tuskinpa kuitenkaan vastaat selvästi, joten en odota vastaustasi.

        Luterilainen ateisti

      • Jake "Kafir" Waits

        Vastaus...
        Kirjoittanut: Jake "Kafir" Waits 9.9.2007 klo 12.50

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001574&posting=22000000028984134

        ...

        Vastaanpa
        Kirjoittanut: mave 9.9.2007 klo 12.53

           Luterilainen ateisti

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001574&posting=22000000028984206

        ...

           Tätä mä halusinkin
        Kirjoittanut: mave 9.9.2007 klo 07.59
        MITÄ!? EDUSTATKO SINÄ ATEISTEJA, TUOTA STALININ JA MAON AATEMAAILMAA? Haluatko sinäkin teurastaa omia kansalalaisia ja vihollisiaan kuten he tekivät? Eikö ateisteja juuri pidä peljätä, koska he ovat niin paljon surmaneet muita ihmisiä.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001574&posting=22000000028978941

        ...

        TEREE TAAS
        Kirjoittanut: mave 9.9.2007 klo 09.20

        Ennen kuin kaikki repii perseensän, niin selvennän tässä ettei kaikki poistot ole ylläpidon tekemiä. Suurimman osan tein itse ja osan teki ylläpito.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001574&posting=22000000028979702

        Mä luulin susta saavani vastusta, mutta taas mua huijattiin:D

      • Jake "Kafir" Waits

        Miksi mave on kiinnostunut perseestäni?

      • mave
        Jake "Kafir" Waits kirjoitti:

        Miksi mave on kiinnostunut perseestäni?

        Ettei suomalaisen terveydenhuollon varoja tuhlattaisi itsenä aiheuttamiin vaivoihin:D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe