Joudunko helvettiin, jos uskon evoluutioon? Entä jos uskon maailman olevan vanhempi kuin 10 000 vuotta? Palanko silloin ikuisessa helvetin tulessa?
Joudunko helvettiin
jos uskon evoon?
231167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
on teoria, josta on saatu paljon tieteellistä näyttöä. Helvetistä taas ei ainuttakaan todistetta.
Tutkijat ovat todenneet Telluksen noin 4,6 miljardin ikäiseksi. Lue kirjoja, katsele tiedeohjelmia. Maailma on niin mielenkiintoinen paikka, ettei kannattaisi elämäänsä tuhlata jonninjoutavien miettimiseen.
Jopa siis oikeasti tiede on selvittänyt elämän mysteerit, niin mitäpä niitä sitten miettimään. Jää aikaa miettiä ja pohtia todellisia, yksilön elämää ja iankaikkisuutta koskevia kysymyksiä.
PS. Tosin ap. kirjoittajan kysymys oli provo.
luomiseen ja helvettiin ja teivaasee. Evoluutio teoriassa on hirveästi aukkoja ja Lukion kirjojen kuvat täyttä puppua. Kaikki tieteelliset näytöt on huijausta ainoastaan on mikroevoluutiota ei makroevoluutiota. Eli Hiirestä ei tullut lepakkoa eikä kala siirtynyt maalle ja tullut matelijaksi. Ite lakkasin uskomasta tohon evoluutio puppuun, kun luin Asiasta kunnon kirjoja. Muistaakseni Uuras Saarnivaara on kirjoittaja. Kannattaa lukee.
Ja mitä tulee helvettiin, niin se on olemassa. Ja sinne joutuu jos ei usko Jeesukseen ja pyydä syntejään anteeksi. Ja ottaa pedon merkin. Mutta uskokin on Pyhän Hengen työtä meissä. Se ei sinänsä oo meidän oma ansio. Ja on olemassa myös taivas, mutta sehän ei teitä kiinnosta. Mutta kannattais hiukan miettii, missä sitä ikuisuutensa viettää. Sillä aika on olemassa vain ihmistä varten. Kun kuolet sinun aikasi on päättynyt ja siirryt ikuisuuteen.
"Minä olen tieto", sanoo Herra! Tiedon etsiminen hänen sanansa ulkopuolelta on kuolemansynti!
uskoa mihin herraan haluat, mutta ei tuo väittämäsi todeksi muutu, vaikka kuinka inttäisit. Et sitten ole kouluakaan käynyt, lueskellut vain raamattuasi. Niinkö?
tutkia luontoa ja sen ihmeitä, ja katso; kuinka pikkulinnutkin Jumalan luomat elävät ilman huolta huomisesta.
Ei pidä uskoa kaikkea mitä ihminen sokeassa vallanhimossaan, ahneudessaan vääristelee.
>>Ei pidä uskoa kaikkea mitä ihminen sokeassa vallanhimossaan, ahneudessaan vääristelee.
tuolla aikaisemmin, että tiedon etsiminen jumalan sanan ulkopuolelta on kuolemansynti, joten ilmeisesti olet kouluja käymätön.
muttette mitään jumalan sanasta.
Kyllä kunnon kouluissa vielä opetetaan Jumalan sanaa. Mutta teistä rienaajista huomaa, ettette ole kunnon kouluja käyneet. Vielä tulee aika jolloin Raamattu palutetaan arvostuksessa sille kuuluvalle paikalle ja roska kirjat poltetaan!
Ja tulee teidänkin elämäänne, mutta niin tulee Jeesuskin jos vain annatte mahdollisuuden. Huomatkaa! Katumalla syntejänne te voitte vielä pelastua. Jumala on armollinen niille jotka katuvat, rienaajat saavat tuta Jumalan vihan!
>>Vielä tulee aika jolloin Raamattu palutetaan arvostuksessa sille kuuluvalle paikalle ja roska kirjat poltetaan!
ainahan se hitleri tai staalin, kun ei osata enää muuta. Mutta tais kääntyä tämä pilkka takaisin omaas nilkkaas! HAH
Sillä nämähän kaverit sitä evoluution vahvimman oikeutta toteuttivat. Ja huomaa! Se joka kiistää nämä hirmuteot, tekee pilkkaa monen uhrin kärsimyksistä. Oletko valmis ottamaan moisen pilkan teon harteillesi?
Heil Hitler vaan itsellesi!Puhdas veri, puhdas rotu! Evoluutio !
Evoluutioteoriassa ei puhuta vahvimman oikeudesta vaan sopeutuneimpien menestyksestä.
Ja kato rovasti, löysin sinulle oikein fanikuvankin. Printtaa se, niin voit pussata sitä ennen nukkumaanmenoa:
http://www.nobeliefs.com/images/HitlerGottMitUns.gif
"Hence today I believe that I am acting in accordance with the will of the Almighty Creator", Adolf Hitler
Taas yksi ääriuskonnollisen roskaväen tyypiluhdas edustaja...
Helvetti on vain niitä uskovaisten yhdentekeviä horinoita - kuten jumalakin.
Mutta jos oikein huonosti käy ja liityt helluntaseurakuntaan tms. hihhuliprikaatiin, niin ties vaikka tekisit elämästäsi helvetillisen.
Oletko sinä aivan varma ettei helvettiä ole olemassa ?
Sananl. 12:26
Vanhurskas opastaa lähimmäistänsä, mutta jumalattomat eksyttää heidän oma tiensä.
Tee parannus Illuminatus, lopeta ajoissa nuo hölmöilysi.
Siunausta.
>>Oletko sinä aivan varma ettei helvettiä ole olemassa ?
Eikö niin, että kyselysi perusteella olet varsin vähätietoinen henkilö. Yleensä ammattitaito näissä asioissa edellyttää vastapuolen argumenttien tuntemisen,ja syvällisen ymmärtämisen, mutta koska noin alkeellisia kyselet, tietotasosi on, jossei ala-arvoista niin kuitenkin varsin alkeellisella ymmärtämisen tasolla . Ainakaan sinun ei mielestäni kannata edes unelmoida DIn oppimäärän saavuttamista. Tyydy siis vaatimattomaan ja näkymättömään rooliin elämässäsi. Vaitelias tyhmäkin käy paremmin viisaasta kuin äänekäs!
Usko Jeesukseen Kristukseen niin sinä pelastut.
ihan tarpeeks paha,
http://www.youtube.com/watch?v=YcG0aSAYKeM&feature=related
Maailmankaikkeuden synty
Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.
Vertauskuva:
Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?
Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?
Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.
Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.
Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä
*** Luominen ***
1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”
Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”
Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen.”
*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***
Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.
Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”
Suosittelen vakavasti Raamatun sanomaan tutustumista (joka kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista) ja Raamatullisen opetuksen saamistaHelluntaiseurakunnassa.
” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”
Tuota jaaritusta ja raamatunlauseiden ja vanhojen hokemien toistamista kutsut todistamiseksi. Tosiasiassa et todistanut yhtään mitään. Vai mitä luulit todistaneesi?
ole turhaa kun tuon saman rainan olet lähettänyt tänne lukemattomia kertoja aiemminkin...?