parveketupakointi

TUPAKOINTI JA SÄHKÖPOSTIT


- Tällä palstalla on käsitelty aiemmin sekä parveketupakointia ja sähköpostin lukua.
- Eräs kirjoittaja kirjoitti, liittyen parveketupakoinnin kieltämiseen, että kyseessä on valtakysymys. Jos näin on, niin valtahan vain siirtyy tupakoitsijoilta ei tupakoitsijalle. Joka saattaa olla ihan hyvä asia. Miettikääpä tilannetta, että 3:n kerroksen parvekkeella on vauva nukkumassa vaunuissa, ja 2:ssa kerroksessa poltetaan parvekkeella. Tupakan myrkylliseksi todettu savu menee 3:n kerroksen parvekkeelle ja vauva hengittää myrkyllistä savua kaikki muutkin yläpuolella. Saako siis myrkyttää jonkun toisen ihmisen? Kaikilla on kuitenkin oikeus puhtaaseen hengitysilmaan. No jos tämä 3:n kerroksen tupakoitsija polttaa sisällä, hän myrkyttää mahdollisesti oman lapsensa. Eli ei hyvä tämäkään tilanne. Parasta olisi mennä ulos tupakalle, riittävän kauas talosta/ilmastointiaukoista, jotta savu ei häiritse ketään. Mielellään vielä portaita kävellen, että saa vähän liikuntaa, joka on vaan terveellistä. Tätäkään kaikki eivät tietenkään voi tehdä. Joku kirjoitti, että jokin tuuletin puhaltaa savut niin kauas parvekkeelta, ettei ne haittaa. Voi ollakin jossain tapauksessa, mutta useimmissa kerrostaloissa on niin tehokkaat ilmastointi-imurit, että ne joka tapauksessa imevät ilmaa huoneistoon päin.
- Tupakointi työmaalla vie tutkimuksen mukaan n. 1,5 h työajasta, 8 h työpäivänä(luettu lehdestä). Voi miettiä onko tämäkään oikein? Toiset tekee senkin aikaa töitä ilman taukoa, ja oikein huonossa tapauksessa joutuvat tekemään tupakoitsijankin työt tämän ollessa polttamassa. Tälläisiakin työpaikkoja on. Tästä päästäänkin sähköpostien lukemiseen työpaikalla, josta myös kirjoitettiin. No, ainakin varmaan niillä , jotka eivät tupakoi on oikeus käyttää sähköpostia ja internettiä työpaikalla, vähintäänkin ed main.1,5 h/pv.
- Yllä on vain muutamia esimerkkejä, tupakoitsijat voisivat itse miettiä, mitä seuraamuksia tupakanpolttamisella on muille. Kun tupakoitsijat huomioivat myös muut, niin on todennäköistä, että tupakoitsijoiden "vainonta" ainakin vähenee.

parveke käyttöön
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin.. Päättäjät ovat tainneet saada kaikella tupakanvastaisilla kannoillaan aikaan kunnon tupakoitsijoiden vainon.
Ymmärrän ei-tupakoijia tuossa parveketupakointikysymyksessä, mutta onko sekään oikein että omalla parvekkeella ei saisi polttaa? Sehän on osa asuntoa, sen on ostanut/siitä maksaa vuokraa. Ja mitä tulee ulos menemiseen, monessa kaupungissa talot ovat sen verran tiheään, että jos pitää mennä kauas omasta talosta on seuraavan talon vieressä.
Työtupakointi on mielestäni sovittavissa. Itse poltan, mutta työaikana käyn tupakalla silloin kun muut ovat kahvilla. En siis käytä työaikaa tupakointiin. Mutta tämäkin on tavallaan moraalikysymys; kuinka paljon omatunto antaa ottaa palkkaa vastaan sauhuttelusta. Tiedän myös tapauksia, joissa työpaikalla esimies on antanut ei-tupakoiville "bonuksia", koska ovat tehneet enemmän töitä kuin tupakoivat. Ei-tupakoivien joukossa oli myös tupakoitsijoita, jotka eivät polttaneet enää työajalla. Tällainen olisi mielestäni järkevä ratkaisu, että omalla valinnallaan voisi joko tienata enemmän tai sitten polttaa myös työajalla. Se olisi tasavertaista.
"Kun tupakoitsijat huomioivat myös muut, niin on todennäköistä, että tupakoitsijoiden "vainonta" ainakin vähenee" on aika vääristetysti sanottu. Voisi paremminkin kysyä koska ihmiset alkaavat huomioida toiset puolin ja toisin, huolimatta siitä polttaako vai ei. Yhtä lailla tupakoitsijat kokevat että heidät ahdistetaan nurkkaan tupakkalailla ynnä muilla päätöksillä. Eihän tupakointi terveellistä ole, mutta ei ole alkoholi, sokeri tai lisäaineetkaan. Asioilla on tapana olla kaksi puolta. Voi kun ihmiset huomaisivat ottaa myös sen toisen puolen huomioon...

Äänestä
  • Minä poltan, käyn röökillä työaikana.

    Sen sijaan en hoida omia asioitani työpuhelimessa, en istu keittiössä kahvilla/juoruilemassa, en käy työaikana kampaajalla/hammaslääkärissä/autoa katsastamassa, tulen töihin aina etuajassa...

    Jos nyt ihan ajassa mitataan, teen reilusti enemmän töitä kuin moni tupakoimaton. Tähänkään asiaan ei pitäsisi suhtautua ihan yksisilmäisesti. Ei kukaan ole tutkinut, onko tupakoiva vai tupakoimaton tehokkaampi työntekijä.

    Äänestä

  • tools kirjoitti:

    Minä poltan, käyn röökillä työaikana.

    Sen sijaan en hoida omia asioitani työpuhelimessa, en istu keittiössä kahvilla/juoruilemassa, en käy työaikana kampaajalla/hammaslääkärissä/autoa katsastamassa, tulen töihin aina etuajassa...

    Jos nyt ihan ajassa mitataan, teen reilusti enemmän töitä kuin moni tupakoimaton. Tähänkään asiaan ei pitäsisi suhtautua ihan yksisilmäisesti. Ei kukaan ole tutkinut, onko tupakoiva vai tupakoimaton tehokkaampi työntekijä.

    asti terrorisoineet kaikkia muita ihmisiä, niin asunnoissa kuin työpaikoillakin, paskanneet kadut ja ostarit tumpeillaan. Nyt kun alkaa vähän tulla järjestystä, valitetaan.
    Asumme kerrostalossa ja ympärillämme on vain nikotiinihimoisia. Alan jo nähdä untakin, kuinka ammuskelen alas parvekkeilta yhden toisensa perään. Niin, minä kiltti mummeli. Miksi? Kun ei saa raitista ilmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leeuwin kirjoitti:

TUPAKOINTI JA SÄHKÖPOSTIT


- Tällä palstalla on käsitelty aiemmin sekä parveketupakointia ja sähköpostin lukua.
- Eräs kirjoittaja kirjoitti, liittyen parveketupakoinnin kieltämiseen, että kyseessä on valtakysymys. Jos näin on, niin valtahan vain siirtyy tupakoitsijoilta ei tupakoitsijalle. Joka saattaa olla ihan hyvä asia. Miettikääpä tilannetta, että 3:n kerroksen parvekkeella on vauva nukkumassa vaunuissa, ja 2:ssa kerroksessa poltetaan parvekkeella. Tupakan myrkylliseksi todettu savu menee 3:n kerroksen parvekkeelle ja vauva hengittää myrkyllistä savua kaikki muutkin yläpuolella. Saako siis myrkyttää jonkun toisen ihmisen? Kaikilla on kuitenkin oikeus puhtaaseen hengitysilmaan. No jos tämä 3:n kerroksen tupakoitsija polttaa sisällä, hän myrkyttää mahdollisesti oman lapsensa. Eli ei hyvä tämäkään tilanne. Parasta olisi mennä ulos tupakalle, riittävän kauas talosta/ilmastointiaukoista, jotta savu ei häiritse ketään. Mielellään vielä portaita kävellen, että saa vähän liikuntaa, joka on vaan terveellistä. Tätäkään kaikki eivät tietenkään voi tehdä. Joku kirjoitti, että jokin tuuletin puhaltaa savut niin kauas parvekkeelta, ettei ne haittaa. Voi ollakin jossain tapauksessa, mutta useimmissa kerrostaloissa on niin tehokkaat ilmastointi-imurit, että ne joka tapauksessa imevät ilmaa huoneistoon päin.
- Tupakointi työmaalla vie tutkimuksen mukaan n. 1,5 h työajasta, 8 h työpäivänä(luettu lehdestä). Voi miettiä onko tämäkään oikein? Toiset tekee senkin aikaa töitä ilman taukoa, ja oikein huonossa tapauksessa joutuvat tekemään tupakoitsijankin työt tämän ollessa polttamassa. Tälläisiakin työpaikkoja on. Tästä päästäänkin sähköpostien lukemiseen työpaikalla, josta myös kirjoitettiin. No, ainakin varmaan niillä , jotka eivät tupakoi on oikeus käyttää sähköpostia ja internettiä työpaikalla, vähintäänkin ed main.1,5 h/pv.
- Yllä on vain muutamia esimerkkejä, tupakoitsijat voisivat itse miettiä, mitä seuraamuksia tupakanpolttamisella on muille. Kun tupakoitsijat huomioivat myös muut, niin on todennäköistä, että tupakoitsijoiden "vainonta" ainakin vähenee.

parveke käyttöön

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu