Mistä oikeastaan on lähtöisin luulo siitä, että autovero poistuisi Suomessa?
- EU:n kautta vaatimuksia ei tule ainakaan ennen v. 2015, sen voi lukea EU:n autoverotusta koskevilta sivuilta, vain periaatteita on olemassa.
- Autoverolla on merkittävä vaikutus Suomessa verotuottona, toisin kuin jotkut yrittävät väittää.
- Lisääntyvään autojen tuotiin ei edes pyritä sen negatiivisen vaikutuksen vuoksi kauppataseeseen ja sitä kautta valtiotalouteen.
- Ruotsin malli ei ole vertailukelpoinen, veron suuruus ja merkitys Ruotsin kansantaoudelle oli huomattavasti pienempi ja negatiiviset vaikutukset oman autoteollisuuden vuoksi myös pienemmät.
- Vertailuksi sopii Tanska ja Norja, joilla ei ole omaa autoteollisuutta, mikä on autovero siellä?
Kyllähän jokainen tietysti haluaa, mutta se ei riitä yksinään syyksi.
- EU:n kautta vaatimuksia ei tule ainakaan ennen v. 2015, sen voi lukea EU:n autoverotusta koskevilta sivuilta, vain periaatteita on olemassa.
- Autoverolla on merkittävä vaikutus Suomessa verotuottona, toisin kuin jotkut yrittävät väittää.
- Lisääntyvään autojen tuotiin ei edes pyritä sen negatiivisen vaikutuksen vuoksi kauppataseeseen ja sitä kautta valtiotalouteen.
- Ruotsin malli ei ole vertailukelpoinen, veron suuruus ja merkitys Ruotsin kansantaoudelle oli huomattavasti pienempi ja negatiiviset vaikutukset oman autoteollisuuden vuoksi myös pienemmät.
- Vertailuksi sopii Tanska ja Norja, joilla ei ole omaa autoteollisuutta, mikä on autovero siellä?
Kyllähän jokainen tietysti haluaa, mutta se ei riitä yksinään syyksi.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Seisooko kauppa :) ?
Omituisia juttuja suoltaa ennätystahtia tämä autokaupan ja viherterroristien epäpyhä yhteenliittymä. Taitaa olla autoveron poisto enää viikkojen kysymys.
Kyllähän kaikki oikeasti tietävät että auton hankintavero on äärimmäistä tyhmyyttä Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa.
Hämmästelen myös mistä puheet poistosta ovat lähtöisin. Epärealistista unelmointia, kyllä muutkin EU maat saavat nyt ja jatkossa kerätä rekisteröinnin yhteydessä veroa jos niin itse päättävät.
Sen sijaan uutisissa puhuttiin autoveron merkittävästä laskusta koskien uusia vähäpäästöisiä autoja. Poistosta ei kerrottu sanaakaan eikä myöskään muista kuin vähäpäästöisistä.
On yhtä puusilmäistä väittää ettei autoveron laskua tule kuin on väite siitä että autovero poistuisi. Äärimielipiteitä ilman sen kummempaa painoarvoa. Veron määrän säätelyllä saadaan aikaan haluttua ohjausta vähäpäästöisiin ja pidettyä laskevaa kaupan volyymia yllä.
Sekä "veron poistajat" että "muutoksen kieltäjät" ovat mielestäni yhtä epärealistisia. Veron poistajat enemmän pihalla.
yhtenäistämiseksi.
1.1.2008 pitää jäsenvaltioiden täyttää taas yksi välietappi.
Etkö seuraa uutisia?
Etkö tosiaan seuraa uutisia? Jo pitkään on ollut selvää, ettei EU:n direktiiviEHDOTUKSESTA tule yhtään mitään. Asian käsittely on täysin jumissa ja hyväksymiseksi vaadittaisiin yksimielisyys. Herää jo.
Direktiivi ehdotus jumissa.
Asia kuitenkin eu:lle keskeinen ja tärkeä.
Etenee tällä hetkellä nopeammin kuin direktiiviehdotuksessa takaraja 2016. Mm. ilmasto asioiden johdosta.
Olen ihmetellyt aivan samaa, eli miten "muutos" on ymmärretty hankinnan verotuksen poistumiseksi ja samalla on ennusteltu erilaisia päivämääriä, jolloin poistuminen tapahtuu. Tämän epäilijät on leimattu autoveron puolustajiksi, vaika suunta on kuitenkin selvä, eli käytön verotusta ja vähäpäästöisten autojen suosimista kohti ollaan menossa - tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Toisaalta syyskuun alkuun keskitetty "kuin varas yöllä" -kampanja oli huvittava, mutta jotkut ottivat veron poistumisen silloin aivan tosissaan.
Tuleva suunta on selvä, hankinnan sijasta painotetaan käytön verotusta. Tämä tosin koskee kipeimmin juuri niitä pitkien etäisyyksien vuoksi välttämättä omaa autoa tarvitsevia ja paljon ajavia.
Direktiivihankkeesta on luovuttu. Asia on ainakin tässä vaiheessa loppuun käsitelty.
Autoverotuksen yhtenäistäminen on osa suurempaa välillisen verotuksen yhtenäistämistä. Komissio yritti ajaa osia siitä erillisasiana läpi, mutta huonoin tuloksin, joten asia odottaa nyt EU:n päätöksentekoprosessin trimmausta.
Pahimmat markkinahäiriköt, kuten Suomi, laitetaan ruotuun oikeusteitse, jos eivät ymmärrä muuten solmimiaan sopimuksia.
Tässä EU-parlamentin viimeisin tarkennus Kommission tekstiin:
"Joulukuun 31 päivään 2015 asti niissä jäsenvaltioissa, joissa rekisteröintiverot on pidetty voimassa, sovelletaan asteittaista ja vähittäistä veroeriyttämistä, jonka perustana on kunkin yksittäisen henkilöauton saastepäästöt ja hiilidioksidipäästöt mitattuina grammoina kilometriä kohti sekä polttoaineen kulutus litroina sataa kilometriä kohti laskettuina direktiivissä 1999/100/EY säädettyjen vertailuarvojen mukaisesti."
joskus tulevaisuudessa ehkä toteutuvaa välillisten verojen yhtenäistämistä.
Toteuu aikaisintaa joskus 2020-luvulla.
Kaikki kauniit periaatteet eivät toteudu automaattisesti. Verotuksen yhtenäistämisen osalta vaaditaan vielä kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyyttä. Arvva kestääkö ja onko Suomi eturivissä.
ihan sama onko etäisyydet pitkät vai lyhyet. Ei auton hankintaveron muuttaminen käyttömaksuksi tai polttoaineveroksi lyhennä yhtään kenenkään matkaa.
Sitäpaitsi pitkät matkat tarkoittavat myös halpoja asuinkustannuksia taajamiin verrattuina, joten kompensaatio tulee sieltä.
Monet kehuvatkin, kuinka kannattaa asua vähän syrjemmällä kun siinä säästää asumiskuluissa niin paljon, että sillä kustantaa ilmaisen autonpidon.
Aikataulu kokonaisuudessaan tulee olemaan varmaan ennen 2020, mutta Komissiohan on eräitä erillisasioita ajanut nopeammassa aikataulussa. Tärkein on aivan varmaan eräät yritysverotuksen epäkohdat - tai suoraan sanoen epäterve kilpailu. Mutta kannattaa muistaa kuitenkin, että komissio on ollut hyvin aktiivinen myös niiden parin komen jäsenmaan kohdalla, joiden lainsäädäntö rikkoo karkeasti tavaran vapaan liikkumisen periaatetta.
siihen että kirjoittaa yhdyssanat yhteen:
Direktiivi ehdotus = Direktiiviehdotus
ilmasto asioiden = ilmastoasioiden
Harmittaa kun siellä amiksessa ei opeteta yhdyssanoja.
ilmasto mutu
Propagandassa olisi hyvä käyttää edes siteeksi totuutta.
on helppo heitellä, mutta kerropa nyt sitten, mikä kohta ja minkä takia ei olisi totta!
- EU:n kautta vaatimuksia ei tule ainakaan
Valetta, koska vaatimuksia autoverokäytännön saamiseksi yhteisösopimuksen mukaiseksi on ollut jo useita EYT:ssä ja Somi on hävinnyt jutut säänöllisesti. Lisää tulossa, jos emme tule ruotuun.
- Autoverolla on merkittävä vaikutus...
Valetta, koska autoveron vaikutus Suomen talouteen on negatiivinen. Autovero on tyypillisesti vero, joka leikkaa kasvua. Auoveron kannattajan olisi pitänyt huomauttaa veron merkittävästä kassavirrasta, jonka poiston puoltaja joutuu kumoamaan juuri nyt kokonaisvaikutuksen kautta.
Täytyykä vielä jatkaa?
ne perustelut, koska nuo olivat höpöhöpöä!
- EU:n taholta ei tule paineita uusien autojen autoveron poistoon ainakaan ennen v. 2015. Tuontiautojenkaan autoveron poistosta ei ole yhtään juttua tullut EYT:sta - vain veron määrän muutoksia koskevia.
- Autoveron vaikutus Suomen talouteen on merkittävä n. 1,2 mrd euroa/v. Tämä on tosiasia, jota jotkut autontuojien omat "laskelmat" eivät miksikään muuta. Niissä on yksipuolisesti huomioitu vain toisen suunnan tekijät. Kasvu ei ole mikään itsetarkoitus, silläkin on aina haittatekijänsä.
Eipä vakuuttanut ...
"...Autoveron vaikutus Suomen talouteen on merkittävä n. 1,2 mrd euroa/v..."
Autoveron vaikutus Suomen talouteen on negatiivinen, sitä ei kukaan ilmeisesti edes yritä kieltää. Kyse on enemmän siitä, kuinka negatiivinen tuo vaikutus on.
Tuo mainitsemasi 1,2 miljardia taas on kassavirta, joka on ihan jotain muuta. Kassavirta korvautuu ainakin pääosin muilla tuloilla, kun autovero kohta poistuu. VM ei ole useista kyselyistä huolimatta antanut julkisuuteen minkäänlaista arviota autoeveron vaikutuksesta valtiontalouteen!
negatiivinen, kerro sitten mitkä verot ovat positiivisia.
Kuulut niihin "onnellisiin ihmisiin" jotka uskovat että kaikki voidaan laskea ruutupaperilla. Valitettavasti monet asiat ovat vain aavistettavissa, mutta olkoon nyt jokainen onnellinen omassa uskossa.
Autoveron merkitystä on vähätellyt vain autontuojien oma järjestö. Siinäpä vasta puolueeton instanssi laskemaan vaikutuksia omaan pussiin. Eikä sekään yksioikoisesti negatiiviseen lopputulokseen ole päätynyt, eli hieman rehellisyyttä!
Valtiovalta ja VM ovat jatkuvasti ilmaisseet lausunnoissaan, että autoveron merkitys on varsin huomattava, jonka jokainen toki itsekin tajuaa.
Ei VM:n tehtävä ole antaa mitään erillisiä laskelmia jokaisen veroerän tuotosta, ei niitä julkisteta muistakaan veroista kuin autoverosta.
On typerää puhua mistään kassavirrasta, ikäänkuin autoverosta kertyisi jotakin erityisiä kuluja ennen sen tulouttamista valtiolle. Autoveron 1,2 mrd on verotuottoa valtiolle kokonaisuudessaan.
Muiden tulojen lisääntyminen autovero poistamalla on pelkkää spekulaatiota ja perustuu voimakkaaseen tuntiautovolyymin kasvuun. Tämähän ei ole suinkaan edes tavoitteena jo pelkästään senkin takia, että tämä tuonti pitäisi voida korvata voimakaasti lisääntyvällä viennillä, jota ei ole näköpiirissä. Muussa tapauksessa on tingittävä koulutuksesta, sairaanhoidosta, vanhusten ja lastenhoidosta etc. yhteiskunnan palveluista tai sitten lisättävä valtion velkaa.
Jokainen euro Suomesta ulkomaille on meidän suomalaisten hyvinvoinnista pois. Tätä ei varmasti uhrata vain siksi, että henkilöautovolyymi kasvaisi Suomessa.
Tämän takia autovero pysyy, joskin vuosien kuluessa muuttaa olemustaan.
"...Valtiovalta ja VM ovat jatkuvasti ilmaisseet lausunnoissaan, että autoveron merkitys on varsin huomattava..."
VM ei ole antanut julkisuuteen yhtään laskelmaa edes autoveron tuotosta ja autoveron tärkeyttä on puolustellut lähinnä yksi valmistelija. Vuoden 2005 lakimuutoksen perusteluissa ollut ynnälasku kuuluu lähinnä kategoriaan surkuhupaiset pilat, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisten tuottolaskelmien kanssa.
Olen muutamaan kertaan vaihtanut ajatuksia sekä opposition että hallituspuolueiden kansanedustajien kanssa aiheesta. _Molemmat_ valittivat, ettei tietoa päätöksenteon pohjaksi ole saatavissa.
Demarikritiikki viikonlopun IS:ssa toi mielestäni asian hyvin esille kaikessa karmeudessaan. Osapuolet vain odottavat, että päästään eroon yhdestä ilmeisesti kyvyttömästä valmistelijasta. Suomalainen matala hallintokoneisto on tarvittaessa nopea, mutta kun avainpaikalle jämähtää henkilö, joka ei hallitse tehtäviään, niin ollaan pahimmillaan tässä jamassa.
Protektionismi muuten kuuluu samaan kategoriaan talousoppeja kuin sosialismikin: Kokeiltu ja kelvottomaksi havaittu :-)
Kotimaisen Härän kysymyksenasettelu on oikea. Noin se pitää juuri miettiä. Eri verot aiheutavat eri tavalla reaktioita taloudessa ja pitää hakea ne vaihtoehdot, jotka takaavat suurimman talouskasvun. Autoverolla on rankka jarruttava vaikutus, kutenkaikilla liikenteeseen kohdistuvilla veroilla. Ilman talouskasvua emme voi ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaamme.
Tuolla tavalla kun saisi vielä poliitikotkin ajattelemaan. Ei tehtäisi "kivoja" ratkaisuja, joilla saa muutaman äänen seuraavissa vaaleissa, vaan pidemmälle kantavia ratkaisuja. Tuollaisille poliitikoille on toinenkin nimi: valtiomies.
"Ilman talouskasvua emme voi ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaamme. Tuolla tavalla kun saisi vielä poliitikotkin ajattelemaan."
Suomessa on pitkään ollut EU15:n voimakkain talouskasvu. Poliitikot ovat tehneet hyvää työtä, kuten virkamiehetkin. Kiitos kuuluu heille.
"Autoveron tuotto kokonaisuudessaan oli vuonna 2003 noin 1,2 miljardia euroa. Vuoden 2005 talousarvioehdotuksessa on autoveron tuotoksi arvioitu noin 1,3 miljardia euroa. Kokonaisverokertymästä tämä vastaa noin 4,1 prosenttia, valtion kaikista tuloista noin 3,5 prosenttia. Valtiontalouden kannalta puhutaan siis merkittävästä tulolähteestä, jonka korvaaminen ei ole aivan helppoa."
Kuten jo totesin, miksi autovero olisi erityisasemassa ja siitä pitäisi antaa julkisuuteen jotakin erillisiä laskelmia?
Eikö sitten autontuojien laskelma negatiivisesta autoveron tuotosta kuulu samaan kategoriaan "surkuhupaiset pilat"?
Päättäjät kyllä tekevät päätöksiä ilman kyvyttömiä valmistelijoita silloin kun niin tarvitaan. Nyt ei kukaan liene edes valmisteluja pyytänyt koska päätöksiäkään ei olla tekemässä.
Tiedoksesi: Protektionismilla tarkoitetaan kotimaisen tuotannon suojaamista ulkomaiselta kilpailulta suojatulleilla. Uudenkaupungin autotehdastako suojellaan?
Valtion kauppataseen tasapaino on kuitenkin jotain ihan muuta!
politiikkoihin, eivät he aivan tyhmiä ole ja muutaman hihhulin johdateltavissa.
Voisihan sitä tehdä "kivoja" ratkaisua ja poistaa esim. autovero kansankosiskeluna.
Vastuullinen politiikka kuitenkin vaatii kokonaisuuksien ymmärtämistä ja ratkaisut tehdään sen mukaan pelkäämättä muutaman äänen menetystä seuraavissa vaaleissa.
...taas samalta hyvinvointiliturgialta a'la sdpkepukok.
Tuo on jo kuultu eikä tuo puutaheinäsoopa tehoa enää.
Ajat ovat muuttuneet, mutta et näytä tajuavan sitä.
pitävät autoveroa kannattamattomana.
Tutustuminen kotimaiseen ja kansainväliseen liikenteen tutkimukseen selvittää asian.
joka tapauksessa rajojen yli.
Kaakkois-Suomalainen maanomistaja myy satoja vuosia suvun omistamia maita itärajan takaa saapuvalle jätticitymaasturin omistajalle.
Jottei hän tuntisi alemmuutta ostajaa kohtaan päättää hän hankkia samanlaisen suomalaiselta maahantuojanomistamalta piirimyyjältä. Tottakai tämän maahantuojan omistaa välillisesti itse tehdas.
Kuinkas niille euroille kävikään ja pala isänmaata menetettiin hankintaveron takia.
"...Kuten jo totesin, miksi autovero olisi erityisasemassa ja siitä pitäisi antaa julkisuuteen jotakin erillisiä laskelmia? ..."
Kyse ei ole erityisesti autoverosta, joka nyt sattuu olemaan puheen aihe tällä palstalla. Kyse on hallinnon läpinäkyvyydestä. Osmo Soininvaara on mm. peräänkuuluttanut juuri VM:n laskentamalleja ja materiaalia, jotta voidaan käydä avointa keskustelua.
Kaikkea ei tarvitse julkaista, mutta en äkkiä keksi syytä siihen, miksi autoveron tuottolaskelmat tulee salata? Jos se kerran tuottaisi jotain, niin luulisi VM:n antavan laskelmat perusteluineen hulkisuuteen. Toinen vaihtoehto on, ettei ole olemassakaan minkäänlaista kritiikin kestävää arviota autoveron tuotosta. Pidän jälkimmäistä todennäköisenä nyt saatavilla tiedoilla.
Eikö tuossa ole?
"Autoveron tuotto vuonna 2006 oli lähes 1,3 miljardia euroa eli noin 4,5 prosenttia valtion koko verotuloista. Autoverosta 90 prosenttia kertyy uusista ajoneuvoista ja 10 prosenttia käytetyistä ajoneuvoista. Autovero on kansallinen välillinen vero, joka kuuluu EU:n jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan eli verosuvereniteettiin eikä sitä ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla."
Googlettamalla löytyy. Hakusanat niinkin vaikeat kuin "autoveron tuotto 2006". Vai eikö kelpaa?
Pitäisikö saada suoraan VM:stä?
Autoveron tuotto on jotain muuta kuin sen kassavirta - tästä ei liene epäselvyyttä. Ainoassa julkisuudessa olleessa tuottolaskelmassa autoveron tuotto on poiston suoranaiset vaikutukset huomioon ottaen vähän plussalla ja seurannaisvaikutukset huomioon ottaen ilmeisesti miinuksella.
Eli vastaus kysymykseesi on, että ensinnäkään tuossa ei ole kyseessä autoveron tosiasiallinen tuotto ja sen vuoksi tuo ei ole riittävä vasaus.
Aivan turhanpäiväistä saivartelua.
Tuotto on tuottoa. Normaali kirjanpidon termi.
"poiston suoranaiset vaikutukset" mitäköhän poistoja nyt tarkoitat?
Entäpä nämä mainitsemasi seurannaisvaikutukset?
Miksi VM:n pitäisi ylipäätään esittää sinulle jotain laskelmia? Oletko sitämieltä, että kaikista perittävistä veroista pitäisi lähettää jokaiseen talouteen laskelma siitä mikä on tuotto? Mahtaisi olla melko halpaa.
Mukava nähdä osuneensa joillekin arkaan paikkaan. Samalla se on surullista, koska on aivan ilmeistä, että meitä on jo pitkään verotettu tavalla, jolle ei ole olemassa perusteita.
Ei minua mihinkään osunut. :)
Nyt tiedetään siis tuotto, jota sinä sanot kassavirraksi.
Jätit kertomatta, mitä poistoja tarkoitat?
Lisäksi jätit kertomatta mitä ne seurannaisvaikutukset ovat?
Eikö ole mitään, mitä kertoa?
Muuten käytät vielä väärää termiä käyttäessäsi "poisto"-sanaa. Mikäli tarkoitat esim. henkilöstökuluja tms. Ihan näin pienenä vinkkinä vain.
Vai tarkoitatko sittenkin esim. "kaluston poistoa" tai "varaston poistoa"?
ps. kyllä minulle henk.koht. sopii, että poistetaan vaikka kaikki verot. Ei haittaa yhtään.
Ei minua osunut mikään. :)
Et vastannut mitä tarkoitat poistolla. Etkä vastannut mitä tarkoitat seurannaisvaikutuksilla.
Minua ei haittaa vaikka kaikki verot poistettaisiin. Mutta haluaisin kyllä selvyyden mitä tässä nyt tarkoitetaan näillä poistoilla ja seurannaisvaikutuksilla.
Etenkin tämä poisto minua kiinnostaa, koska kirjapito on lähellä sydäntäni. Odotan jännityksellä.
"Mistä oikeastaan on lähtöisin luulo siitä, että autovero poistuisi Suomessa?"
Jaa etkö tiedä? Täältä se luulo on lähtöisin ja täällä se luulo sitkeästi pysyy. Kukaan ei oikeasti ole puhunut autoveron poistosta, kuin kaukaisessa tulevaisuudessa korkeintaan.
Pitäähän suomen tulli oikeuslaitoksen ja oman organisaationsa työllisyyden taattuna, kun päätöksiä manipuloidaan niin että ne saadaan käsittelyyn monta kertaa uudelleen. VVM ja Tulli on keksinyt ikiliikkujan...
Valitustulva loppuisi jos autovero olisi täysin syrjimätön ja oikeudenmukainen... Se taas ei käy puputin porukalle...
Vapaata kilpailua eu-rajan yli autokartellimafia pelkää kuin ruttoa!!!
Virossa talous kasvaa ja autovero on 0%.
Puhu kommari pukille !.
todellinen elintaso Virossa. Kaikki eivät ole Tallinnan uusrikkaita. Mikä on sosiaaliturva ja kuinka suuret eläkkeet on Virossa. Siellä taloudessa tulee nopeasti pää vetävän käteen heti ensimmäisen laskusuhdanteen kohdatessa.
Viron elintasonko Suomeen haluaisit kun vain autot olisivat halpoja. Eivätkä ne autot virolaisille halpoja olekaan kun huomioidaan kansan ostovoima.
Ei maksa "lomistaan" senttiäkään veroa Suomeen. Ostaa auton nollaverolla Virosta. Käy sitten sillä "lomilla" Suomessa.
Toinen virolainen tekee Suomessa töitä verokirjalle ja kartuttaa eläkettään. Kun potti riittävän suuri palaa takaisin Viroon ja nostaa eläkettä Suomesta ja elää herroiksi. Ai niin hänkin ajaa Suomessa vironkilpisellä nollaveroautolla. Maksaa myös vakuutukset viroon ;)
Sehän on aivan selvää, ettei autoveroa ole mitään aikomustakaan poistaa. Päästöjen mukaan sitä voidaan alkaa periä, mutta ei se mihinkään poistu. Kaikki muu on lippalakkipoikien haaveilua.
lippalakkia. Lienee KPy:llä ainakin koppalakki ja sen alla Kovin Pieni ymmärrys!
Kylläpä on hätä autoverokommareilla.
Se autovero poistuu, mulisette mitä tahansa. Jos ei niin seuraavissa vaaleissa asia muistetaan.
housuissa? Mitähän siellä vaaleissa sitten muistellaan ja mitä saadaan tilalle.
Suo siellä, vetelä täällä - autovero vain pysyy!
"Kyllähän jokainen tietysti haluaa, mutta se ei riitä yksinään syyksi. "
Siis pelkästään tuo riittää helvetin hyvin syyksi! Jos kaikki muut 5 miljoonaa Haluvat, mutta kaksi ei niin sekö riittää syyksi ettei voi muuttaa???
Vallitseeko täällä jumalauta Demokratia vai elämmekö NEUVOSTOSUOMESSA!!?
- EU on perseestä! Siitä ei ole ollut apua tässä autoverohässäkässäkään, valitettavasti!
- Tanskassa autoverotus on myös päin persettä. Miksi siihen pitäisi edes verrata???
- Valtio EI mene konkkaan vaikka autoverotus poistettaisiin KOKONAAN! Mistähän moinen harhaluulo. Ollaanhan perintöveroakin poistamassa. Sitäpaitsi autoverolaki on 1v MÄÄRÄAIKAINEN vero joka tuli voimaan 1958. Sen olisi pitänyt poistua 48 vuotta sitten. Piste.
- Ruotsalaiset on homoja
Ettet vaan ole H.Kuitusen "Kavereita"???
Silloin valmistuu AKE:n tietokanta ja Vanhasen hallitus on ilmoittanut antavansa lokakuun lopussa lisätalousarvion. Ja tänä syksynähän taaphtuu myös nelosen uutisten mukaan.
Vaikka autovero poistuisi/pienenisi, ei siitä kuitenkaan kuluttaja hyödy yhtään mitään. Piste.
Vaikka sen kotteron saisi vähän halvemalla, niin raha kerätään kuitenkin pois mm ajoneuvoverolla sekä polttoaineveroilla. Voipi jopa tulla autoilu kalliimaksi kuin nykyään.
Turha kuvitella mitään Saksan hintatasoa tänne ihanaan sovijetfinladiaan.
Kun autovero poistuu, kuka tahansa voi ostaa autonsa Saksasta Saksan hintatasolla. Kas kun autovero on poistettu, niin sitä ei tarvitse enää maksaa.
Tuohon on enää vaikea lisätä mitään.
1.Kokoomus
2.Kokoomus
ja
3.Kokoomus
-Mitä Jyrki lupasi?
Hoitsuille fyrkkaa ja nannaa, eikö vaan!
Mitä nyt jaetaan?
Tehdään tyhjiksi lupauksia.
En se minä ollut ja muut selittelyt. Tämä on Kokoomusta.
...ovat ne Hyväuskoiset jotka Jyrkiä äänestivät ja kokoomusta? Kattokoon Peiliin!
T.Soini Pääministeriksi!