Shoppailu on iihana asia, maailma on täynnä ihania vaatteita, kenkiä ja kosmetiikkaa tai vaikkapa kivoja työkaluja kaiken kivan tekemiseen. Raha on tehty kierrätettäväksi, säästäminen ja suunnittelu on ikävää ja tylsää - luottokortilla voi maksaa - kyllä rahaa aina jostain löytyy, kun maksamisen aika tulee...
Ongelmia voi syntyä, kun puolisoiden kulutustottumukset eivät ole samanlaisia. Käytännössä ongelmana voi olla, että iloinen shoppailija panee palkkansa sileäksi ja lykkää (ikävät)laskut säästäväisemmälle parisuhteen osapuolelle.
Pienistä puroista kertyy pitkän ajan kuluessa suuri virta. Viisikymppiä (viikossa) - mitä sillä nyt saa ? Yhden paitapuseron tai alusvaatesetin ? Kaksisataa kuussa - parit kengät ? Kaksi ja puolituhatta vuodessa - kaksikymmentäviisituhatta vuosikymmenessä...
Tapahtuuko näin teidän perheessänne ? Onko tilanne oikein ? Ottakaa kantaa, erityisesti iloiset shoppailijat...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet vähän tyhmä. Kuse lakkiis..
Minun pitäisi mennä muualle ? Ärsyttikö mielipiteeni jotenkin (ja jos, niin miksi) ?
Kyllä itseään saa syyttää se osapuoli joka tuollaiseen hetkeäkään suostuu.
Meillä laitetaan kaikki yhteiset laskut tasan puoliksi. Muuten kumpikin tekee omilla rahoillaan aivan mitä lystää eikä ole millään lailla selittelyvelvollinen toiselle.
Rahasta ei ole yhtään kertaa ollut minkäänlaista riitaa.
Ihan ookoolta toi kuulostaa mutta tulee ekana mieleen että ootteko kumminkin ennemmin kavereita/kämppiksiä? Tai kämppiksiä ennemmin, koska me kyllä vipataan parin hyvän ystävänki kanssa rahoja toisillemme. Parisuhteessa mielestäni on hyvä että molemmilla on omaa rahaa ja myös "yhteistä". Mutta kumpi käy useemmin kaupassa? Sinne se suurin osa rahoista menee. Fiksu veto mielestäni, laskut puoliks ja yks yhteinen tili johon joka palkasta molemmat laittaa sen satkun tai pari ja sieltä ne päivittäiset "yhteiset" menot. Niin helppoa:)
"Viisikymppiä (viikossa) - mitä sillä nyt saa ? Yhden paitapuseron tai alusvaatesetin ?"
Ostatpa kalliita paitapuseroita.