Ylellä on menossa tuo teema, jossa tunnetut ihmiset valitsevat jonkun omasta mielestään kauniin tai hassun suomenkielen sanan ja selittävät mielleyhtymiään siihen.
Tulipa vain mieleeni, että miksei moista voisi koittaa täälläkin. Ihan vain tunnelman keventämiseksi.
Oma sanani on "vatupassi". Joskus lapsena, kun sen eka kerran kuulin, olin aivan äimänkäkenä, että aikuiset ihmiset lähtevät kesken rakennustyömaan metsään katsomaan, kuinka vadelmat kasvavat pusikossa. Pettymys oli tietysti suuri, kun sinne metsään ei mentykään.
Että jos sattuu tulemaan mieleen jotain muutakin kuin ne pilkunkorvaajat, niin olen mielenkiinnolla kuulolla:)
Ai, että kuinkako liittyy palstan aiheeseen? No, ei todellakaan mitenkään:P
Tulipa vain mieleeni, että miksei moista voisi koittaa täälläkin. Ihan vain tunnelman keventämiseksi.
Oma sanani on "vatupassi". Joskus lapsena, kun sen eka kerran kuulin, olin aivan äimänkäkenä, että aikuiset ihmiset lähtevät kesken rakennustyömaan metsään katsomaan, kuinka vadelmat kasvavat pusikossa. Pettymys oli tietysti suuri, kun sinne metsään ei mentykään.
Että jos sattuu tulemaan mieleen jotain muutakin kuin ne pilkunkorvaajat, niin olen mielenkiinnolla kuulolla:)
Ai, että kuinkako liittyy palstan aiheeseen? No, ei todellakaan mitenkään:P
Vastaukset 56
Vanhimmat
Tuli vain jostain mieleen.
Taidatte lasketella liirumlaarumia täällä :)
Mistä moinen sana, tietääkö joku?
Toi on tosi hyvä. Siitä ymmärtää heti, minkä tasoista juttu on. Slti sana on perussävyltään positiivinen. Liirumlaarumillekin on käyttöä.
En tiedä taustaa, mutta assosioituu mulle joko säilömiseen (laatikko, jossa otsikkona on liirumlaarum) tai sitten luikasteluun (ei päästä ollenkaan eteenpäin, koska on niin peijakkaan liukasta...
Poliitikkojen puheet ovat aivan puhdasta liirumlaarumia, koska äänestäjien menettämisen pelossa ne eivät oikeasti uskalla sanoa mitään. Tai sitten heillä ei ole mitään sanottavaa:)
oli vuosia sellainen sana joka jaksoi hämmästyttää. Se on kuitenkin mustikkakukko ,oiskohan Karjalasta kajahtanut maailmalle?? En tiedä :0)
Oli aina mielessä joku räppänä tai romuläjä,kun kuuli tuon sanan rättänä.Koulussa sitä aina syötiin kerran kuukaudessa ja hyvää oli kauheasta nimestä huolimatta. :o)
Ja muistuupa mieleeni hassu "perin konua" lausahdus kun jokin asia on pikkasen omituinen tai hämmästyttävä.Siihen ei aluksi liittynyt mitään mielleyhtymää ;o)
lentävää kalakukkoa, joka vielä huilas asemalla sitä väsynyttä jalkaa. Minä näin kyllä sisäisissä silmissäni sellaisen about auton kokoisen kanalinnun, jolla on suomupintainen kroppa ja se juoksi kuin fasaani hirveällä vauhdilla pitkin junarataa.
ikinä kuullukkaan mistään rättänästä tai mustikkakukosta.
Räppänästä kylläkin. On edelleen saunan seinässä.
Perskeles, onko mustikkakukko tosiaan hyvää? Mitäs siihen oikein tulee? Nyt alkoi kalvamaan, mistä herkuista olen jääny paitsi...
Ei se juuri sen paremmalta maistukaan. Vähän kuin juoksuun ammutun hevosen lihaa joutuis syömään...No, riippuu tietysti valmistustavasta ja tuoreudesta:P
Mutta on ollut kalakukko hyvää matkaevästä joskus aikoinaan. Ainakin Suomi-filmistä päätellen. Voitahan siihen on päälle levitelty, ettei olis kovin kuivaa.
Mutta erikoinen sana, kyllä. Ja pikajunan nimenä aika pitkään. Vaan ei kait enää sentään:)
mielleyhtymä kalakukosta 8o)*nauraa silmät solmussa*
lapsille taitaa olla tutumpi Batin ja Ryydin lentävä puliukko! ;o]
Kermavaahtoa valmiille rättänälle ja kielenvangitsija on siinä!
Tässä ohje:
Rättänä eli mustikkakukko
200 g voita
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
1/2 - 1 l mustikoita
1/2 - 1 dl sokeria
Sekoita sokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää pehmeä voi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele korkeareunainen paistosvuoka. Painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada mustikat vuokaan ja ripottele pinnalle sokeri. Kaaviloi loppu taikina levyksi ja kiinnitä se sormin kukon pinnalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti. Voit valmistaa myös annoskukkoja pienissä uuninkestävissä vuoissa.
mutta harva nykykakara tietää, että pulituuri-pulloon kun laittaa reilusti suolaa ja hölskyttää, saa tuosta puunkäsittelyaineesta ihan pätevät kännit. Kaikki lisäaineet nääs nappaa kiinni siihen suolaan ja jää pullon pohjalle nätiksi klimpiksi. Maistuu (olen kokeillut) tosin järkyttävän kuvottavalle.
mennä naimisiin (kolmatta kertaa) ihan vaan, jotta joku valmistaa tuota herkkua.
Kiitos reseptistä:)
jos löydät kivan sydänkäpysen tai jos sulla jo on sellainen,joka tykkää hemmotella sua hyvällä ruoalla :o)Tie miehen/naisen sydämeen käy vatsan kautta :o}(pätee ainakin omaan mieheeni)Hän aina jaksaa puhua,kuinka hurmasin hänet säihky silmillä ja hyvällä ruoalla ja pirtsakalla luonteella.
No,musiikkiahan se on korville. En valita :o)
Voithan kokeilla tätä kikkaa sydänkävyllesi: "Kulta,voisitko olla niin ihana,että tekisit jotain hyvää. Ja viskaat perään lempeän hymyn ja jo sulaa! Siinä vaiheessa sanot,kun sydänkäpy näyttää myöntävää naamaa,että "Niin,voisitko tehdä vaikka tätä rättänää?" Ja kaivat nopsaan ohjeen esiin :o)
täällä aina tarvitsekaan käydä uskonsotaa.
Mietin kovasti sanoja jotka miellyttävät ja näin äkkiseltään tuli mieleen liplatus. Kukahan senkin on keksinyt, mutta se on jotenkin hyvin kuvaava sana.
Tulee mieleen kesäpäivä helteisellä hiljaisella rannalla, jonka hiljaisuuden rikkoo vain laineitten liplatus. Ja tietysti välillä lokkien kirkuminen.
Apua ja nyt on jo syksy!
olet piikkipaikalla tällä hetkellä:)
Todella hieno ja kuvaava sana.
tosiaan hauska sana. Pieniä laineta.
Nehän liplattaa :)
Niinpä,nyt on jo taas syksy. Kesä menee niin nopeaan,mutta aattele sitä syksyn ruskaa mikä tulee! Se on lumoavan kaunista katseltavaa. :)
Ensi kesänä sitten taas kaikki joukolla laineiden liplatuksen lumoihin.
toinenkin sana joka miellyttää, vaikka siinä onkin kirjaimia, joita ei mielletä kauniiksi.
Se on häivähdys. Se on ikäänkuin aavistus, tunne siitä että jotain on, tai saattaisi olla. Siinä on jotain kaipauksenomaista, odottavaa, tai vaikkapa kuviteltua.
Kun kerroin yhdelle (suomea opiskelevalle) että dragon on lohikäärme ja sen voi muistaa siitä että käärme on snake ja sillee, niin sitten tajusin että tuo etuosahan on outo, "lohi", lohi! O_O Meni vähän aikaa että pääsin järkytykseni yli enkä enää ajattele lohta kun kuulen sanan "lohikäärme".. xD
Olen varmaan huomannut tällai muitakin outoja sanoja, mutta ei tule nyt mieleen..
Elekää opettako suomea muille, törmää tällaisiin järkytyksiin jotka pakottaa ajattelemaan omaa kieltään kahdesti ;)
Terveisin rouva sanapakkomielle
vois hyvin suomentaa lohikuraksi ;)
on muotoutunut sanasta louhikäärme, joka vanhoissa tarinoissa asusteli louhistoissa ja luolissa ja sieltä sitten ilmestyi välillä syöksemään tulta kidastaan.
kummallinen sanahirviö, kun kummallakaan, ei lohella eikä käärmeellä, ole siipiä. Mutta tuo "louhi"-juttu selittääkin sitä puolta.
Toinen samanmoinen hirvitys on "kalasääski" eli sääksi, johon olen joskus kuullut kyllä myös jonkun selityksen, mutten nyt saa mieleeni.
Mutta on se sentään hassua, että lepakko on eestiksi nahkhiir ja saksaksikin kait ledermaus tjms.
Ja käärmekin sentään sylkee myrkkyä, jos ei aivan sytkäristä kelpaakaan.
Lepakko=nahkahiiri. Hehee...Samalla logiikalla rotta on sitten karvahaukka, tai jotain:)
Eikö käärmeelläkin ole "suomut" ja enemmän lohikäärmeen näköset suomut vieläpä.
Mutta onneks saatiin selitys tähän; ei kalakäärme vaan luolakäärme. :)
Olen sitä sukupolvea, joka syntyi ja eli lapsuutensa Kekkosen ollessa presidentti. Kekkonen oli ilmeisesti lapsenkin mielestä niin vaikuttava ja vahva persoona, että assosioin sanat 'presidentti' ja 'Kekkonen' tarkoittamaan samaa asiaa. Kun Kekkonen sairastui ja luopui vallastaan, minä kysyin äidiltä, että kenestä tulee Suomen seuraava kekkonen...
Toinen juttu, mikä tulee mieleen, liittyy murresanoihin. Karjalainen mummoni nimitti esim. astioiden tai pyykkien huuhtelemista viruttamiseksi. Minulle taas viruttamisesta tuli mieleen lähinnä venytys. Aikuisenakin vielä vähän nauratti, kun mummo ruvetessamme astioita tiskaamaan, kysyi että "virruutatko sie?"
Varhaisteininä luin jostain sarjakuvasta, että itämailla syödään hainevä-keittoa. Minulle tuli mieleen jostain huojuvista vesiheinistä tehty keitto. (Hainevä heinevä huojuva...) Ahaa-elämys oli melkoinen, kun hiffasin, että kyseessä olikin hain evä keitto.
saattaa tulla vieläkin uutislukijalle mieleen pressasta puhuttaessa. Oli se vaan Urkki aika ukko:)
Haineväkeitto tuntuu tosiaan aika kummalliselta ihan ruokanakin. Luulisi, ettei siinä ole mitään oikein syötävää. Joskus kyllä noissa isoissa kaupoissa näkee hain lihaa myynnissä, mutta enpä ole kyllä koskaan ostanut, saati maistanut.
sanan joka hänen mielestään kuvaa epäonnistujaa esim. pesäpallossa ja se on rähmäkäpälä. Sana on varsin rumankuuloinen, mutta niin sen kai on tarkoitus ollakin, jos oma joukkue häviää tämän käpälän omistajan takia.
on kans aika hauska sana:)
siitä oikein näkee, että joku karkulainen yrittää neljällä tassulla vainoojia karkuun. Tai kuten piirretyissä, niitä käpäliä saattaa olla tusina mahan alla.
vievät voiton.
"Tai kuten piirretyissä, niitä käpäliä saattaa olla tusina mahan alla."
on meillä aika usein käytössä ;o)Se on kyllä aika kuvaava nimitys sellaselle jolla vaikka tavarat putoilee käsistä.
Mulla ainakin näitä päiviä on liian usein
hyvä tontin tai tilan nimi. Voisi sanoa aina, kun lähtee kotiin lähtevänsä Käpälämäkeen.
tulee mieleen lähinnä Steven Seagalin tähdittämä leffa "Kaappaus merellä".
Siinähän tarinan pääkonna alkoi konnaksi, koska oli kyllästynyt siihen, ettei kojootti saanut koskaan kiinni niitä p*rkeleen maantiekiitäjiä.
Rähmäkäpälä on hyvä sana, mutta tuo etuosa on vähän ihmeellinen, eikö rähmä ole sitä mitä voi kertyä silmään..
"Hän lensi rähmälleen", hmm, sillä on varmaan ollut ennen joku muu merkitys..
Oon vain pari niistä jaksoista nähnyt, mutta ilokseni huomasin että jo kauan miettimäni sana oli myös ohjelmassa: "äyskäröidä". Ihme suorastaan.
Tykkään sanaleikeistä ja kaikista kielen hienouksista, kuten esimerkkisanan diftongeista. Lisäksi äyskäri on onomatopoeettisesti niin absurdi sana, että ihmetyttää sanan keksijän huumorintaju.
on kyllä niin ruma sana, että se on jo lähes kaunis. Y, Ä ja Ö -vokaaleista saa kyllä aikaan vaikka mitä.
Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan aika kaunistakin, kuten esim. "yö".
Siinä ei ole viittitty paljon kirjaimia sanaan tuhlata, koska silloin vaan nukutaan...
Äyskäröimisessä on sellainen pakottavan tekemisen meininki ja jotenkin viittaa myös käräjöintiin ja äyskimiseen.
Mutta onneksi tuo "onomatopoeettisesti" ei ole suomea. Koska silloin se voittaisi tämän kisan aivan kirkkaasti:D
Onomatopoeettinen on aika onomatopoeettinen sana :D
Tarkoitin deskriptiivisanallisesti enkä onomatopopopopopollisesti.
Sikäli kun ketään kiinnostaa ..
kun kukaan ei riitele. Tuli mieleeni vielä eräs sana ja se on käsi. Käsi kädessä, käsittelyssä, käsittääkseni, käsittämätöntä, käsin kosketeltava. Hassua ajatella miten käsitteet muodostuvat.
Jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, että käsi on syynä älyn kehittymiseen eikä päinvastoin. Kädellä tehdään tosiaan ihmeellisiä asioita.
Itselläni se tosin on jatkuvaa räpylöintiä ja rähmäkätisyyttä. On aika hassua, että välillä on sellaisia päiviä, ettei mikään esine tunnu pysyvän kädessä, kuten joku toinenkin tuolla edellä totesi.
Johdat muuten edelleen sanalla "liplatus". Lohikäärme tosin hengittää tiukasti niskaasi:)
Joillakin alueilla Hämeessä sanotaan(sanottiin) kuralätäkköä kurapassiksi, ja vesilätäkköä vesipassiksi. Mikä lie näidenkin sanojen syntyhistoria, kun vesivaa'an, kansanomaisempi nimi vatupassi on niin samankaltainen. Itse ajattelen, että vesi on jäänyt passiin maassa olevaan kuoppaan.
Tämä oli minulle jälleen uutta tietoa. En ole liittänyt passissa olemista muuhun kuin vartiossa olemiseen. Vähän niinkuin hirvimetsällä ampujat ovat passissa.
Tulen masentamaan.
Vainaja on upea sana. Miettikää sen rytmiä: vainaja. Lisäksi se on hiljainen, rauhallinen ja jotenkin kunnioittava - vanhus on päässyt lepoon, mutta samalla tietysti surullinen kuin syksyinen pelto tihkusateessa. Pellosta tulee mieleeni toinen sana: äes (siis se peltotyökalu). Siinä on kanssa tuo rytmi jotenkin "sytyttävä" ja suomelle tyypillisesti paljon (eri) vokaaleja suhteessa konsonantteihin.
on minunkin mielestäni hieno sana. Jotenkin se tosiaan kunnioittaa (läheistä) kuollutta ihmistä. Samaa kunnioitusta on myös "kaatunut" sanassa, joka sitten liittyy sodissa kuolleisiin.
Tuosta "äes" -sanasta en kyllä itse pidä kovin paljon, johtuen noista alkuvokaaleista. Verbinä se menisi ehkä paremmin, kun "äestää" -sanaan tulee lisää noita samoja vokaaleita. Substantiivina se tuntuu jotenkin töksähtävältä, aivan kuin se olisi jotain pahaa, kuten sairaus, tms. No, makuasioitahan nämä ja varmaan mieltymyksiin vaikuttaa sekin, millä murrealueella on itse kasvanut.
Joo, kaatunut on hieno kanssa, mutta siinä ei ole sellaista draivia kuin tuossa vainajassa.
Äes on juuri lyhyytensä ja periaatteessa töksähtävyytensä vuoksi mahtava. Kaikki vieläpä eri kirjaimia ja monta suomelle luonteenomaista piirrettä lyhyessä ilmauksessa. Paikkakunnan nimenä Äetsä on myös jotenkin karun kaunis.
Ai niin, kevennys: pahin sade, mitä olen kuullut (ilmeisesti kuvainnollisesti, heh), on, kun on "satanut vanhoja visvasia ämmiä äkeet selässä". Itse asiassa tuossakin lausahduksessa on monia upean kuvaavia sanoja, mitä suomen kieli kaikkiaan on pullollaan - visva.
Suomessa nykyisin yhä yleistyvä sana, joka ei ole edes kunnollista Suomen kieltä ja se on niinku.
Ehdotan sitä inhotusosioon, koska itseäni ärsyttää suunnattomasti sen tunkeminen joka toisen sanan väliin. Jotain haastattelua kun yrittää kuunnella niin asia jää tajuamatta, kun koko huomio kiinnittyy siihen, milloin haastateltava sanoo taas niinku.
löytyisi varmaan paljonkin sanoja. Esim. just toi "niinku" ja "ihqu" ja "loppupeleissä". Noi nyt tuli heti mieleen.
Pahinta niissä on, että sanatkin ovat välillä kuin tarttuva tauti. Pahimmillaan saa itselleenkin "niinku" -taudin.
"Tiedätsää silleen niinku loppupeleissä jos se ihqu poitsu niinku kattoo sua, sä oot iha vahaa, niinku..."
Tätä keskustelupalstaa vaivaa kyllä joku vielä vakavampi tauti. Oikein viitti enää illalla edes käydä, kun sivut eivät aukeile ja viesti ilmaantuu aikaisintaan seuraavana päivänä, jos silloinkaan.
Seuraavaksi Eniro kehittelee varmaan virtuaalipostimerkin, koska vauhti on jo normaalipostin luokkaa:)
onko sana tuttu muille kuin Varsinais-suomalaisille, mutta lapsena en edes tiennyt että se on osmankäämi jota me sanoimme papinkulliksi. Muistan miettineeni onko papeilla musta kulli.
Nyt multa paloi "käämit"! Voi helvetti, kyllä sellainen sieni tosiaan taitaa olla olemassa.
Sienien nimissä on paljon muitakin ihmeellisiä, mutta tämä uhmaa jo kaikkia luonnonlakeja. Vaikka ei sen puoleen, ei se mikään ihme olisi, jos Suomeen olisi jo vihitty musta pappi:)
ole sieni. Se on sellainen ojanpientareilla kasvava ruokovartinen kasvi, jossa on pitkä musta, tai tummanruskea patukka, joka kypsyessään irrottaa siemenet tuulten vietäväksi.
oikaisusta. Osmankäämiä ei siis kannata lähteä poimimaan syötäväksi-->
Yritän tässä väsätä kaikista noista sanoista jonkun tarinan. Saa sitten nähdä, kuinka onnistuua...
sellainen noin 2 cm pitkä tumma koppakuoriainen, jonka toukka elää kuorellisessa puussa. Käyttää kai ravinnokseen sitä kambiumsolukkoa, eli pettujauhon raaka-ainetta. Mistä lie pikkuötökkä saanut nimensä. Se ei nimittäin ole mitenkään vaarallinen otus, eikä sen toukka kajoa puurakenteiden muihin osiin, kuin kuoreen. Eli ei ole varmaankaan tiputtanut hirttä papin päälle.
Tiina äyskäröi veneen tyhjäksi sadevedestä. Yöllinen sade oli ollut rankka, mutta aurinkoinen päivä ja laineiden liplatus rantakiviin sai hänen mielensä iloiseksi. Isoja osmankäämiä huojui syystuulessa lähellä rantakivikkoa. Jotenkin nuo isot kasvit saivat Tiinan mielikuvituksen liikkeelle. Aina jonnekin sademetsiin ja ihmisrodun alkulähteille saakka.
Tiina oli menossa salmen toiselle puolelle hakemaan kalakukkoa tädiltään. Rättänä olisi ollut paljon parempaa, mutta mustikoita oli tullut tosi huonosti tänä vuonna. Raparperisoppaa oli kuitenkin jälkiruuaksi. Tiinan isä oli kuollut viime vuonna, ja ruokapuoli oli edelleen vähän sukulaisten varassa.
Isä-vainaja oli aina varotellut tyttöään käärmeistä ja muista vaarallisista otuksista. Kuten hiisistä ja lohikäärmeistä. Soutaesaan kohti vastakkaista rantaa Tiina oli niistä yhtä peloissaan, kuin että näkisi hainevän pilkottavan aironsa vieressä. Tiina oli jo iso tyttö, eikä aikonut lähteä enää käpälämäkeen olemattomien vaarojen edessä. Olihan hän syntynyt ajalla, jolloin Kekkonen oli sentään valtakunnan kekkonen.
Vetäessään venettä rantaan, Tiina huomasi, että täti oli äestämässä pientä peltotilkkuaan. Parempi mennä ojentamaan auttava käsi tädille, että pääsemme nopeammin leipomaan. Ilmassa oli jo häivähdys alkavaa talvea. Tiina ei halunnut olla mikään rähmäkäpälä, jolla työkalut eivät pysy käsissä. Paitsi ehkä vatupassi, jonka tarkoitusta hän ei edelleenkään ymmärtänyt.
Hehee, tulipas tästä F.E.Sillanpääläinen juttu. Rakkaudella Tiinamuorille ja kaikille osallistujille:)
että oli hieno juttu!
En toki tarkoita, että ketjua tarvitsee lopettaa, vaikka tuon hölmön tarinan väsäsinkin.
Että jos jotain tulee mieleen, niin siitä vaan...
Parhaat sanat olivat minusta (subj.& intuit.), suluissa lähinnä kilpaileva:
1. liplatus (häivähdys)
2. lohikäärme (kalakukko, se lentävä)
3. rähmäkäpälä (käpälämäki)
Mutta jokaisella varmaan erilainen lista:)
inhotuosion. Otatko osaa? Ja minä saan sitten päättää voittajan, eikö niin?
kuten meidän rantaremmiläiset tapaavat sanoa:)