Yhteisölllisyys

allekirjoitan!

Minäpä olen tuossa samaisessa seurakunnassa jo yli 20 vuoden ajan kokenut runsaasti yhteisöllisyyttä. Sairaana olen saanut apua muilta, on aina otettu mukaan juttelemaan. Enkä kuitenkaan ole sellainen, joka aina ajattelen samalla tavalla kuin muut. Jos tarvitsee seurakuntaa sakramentteineen oikeasti, niin asiat valottuvat toisella tavalla.
Jokainen on omalta osaltaan luomassa henkeä, myös papisto, ja kaikki avustavat ihmiset siivoojia myöten. En voi odottaa, että toiset luovat sen hyvän yhteisön ja minä sitten menen valmiille, ja kun jotain tapahtuu, alan itkeä että nyt minulta pilattiin kaikki, minulta otettiin, minulle nyt kaikki hyvä heti. Jos niin ei tapahdu ja minä en saa nauttia, niin syy on aina muissa, piispassa tietysti, vaikka asuu parin sadan kilometrin päässä. Minulle viattomalle pitää valmistaa kaunis, viaton seurakunta, jossa ei kukaan koskaan mokaa, ei katso väärällä tavalla, jossa kaikki lähestyvät juuri minua joka tietysti vain odotan.

Minä olen seurakunnan Elmo, joka onnistuu kaikessa ennätyksellisesti, ja jos en, niin vika on ehdottomasti muissa, ihan piispassakin. Näinkö se menee?

Te murheelliset aina seurakuntaa ja sen toimijoita moittivat, menkää joskus jonkun ihmisen luo sanomaan: tarvitsen sinua, juttele kanssani. Ja varaudu siihen, että juuri sillä hetkellä hänelläkin sattuu olemaan murhe ja kipu, jonka jakaa kanssasi.
Ei ole mitään olentoa nimeltä yhteisöllisyys, joka odottaisi sinua kirkon tai seurakuntasalin sisällä. On vain yhtä kaipaavia ja tarvitsevia ihmisiä kuin sinä itsekin. Ja kaikki tarvitsemme Jumalaa, sakramentteja, joita ilman ei ole mitään.

kuorolainen emerita kirjoitti:

Minäpä olen tuossa samaisessa seurakunnassa jo yli 20 vuoden ajan kokenut runsaasti yhteisöllisyyttä. Sairaana olen saanut apua muilta, on aina otettu mukaan juttelemaan. Enkä kuitenkaan ole sellainen, joka aina ajattelen samalla tavalla kuin muut. Jos tarvitsee seurakuntaa sakramentteineen oikeasti, niin asiat valottuvat toisella tavalla.
Jokainen on omalta osaltaan luomassa henkeä, myös papisto, ja kaikki avustavat ihmiset siivoojia myöten. En voi odottaa, että toiset luovat sen hyvän yhteisön ja minä sitten menen valmiille, ja kun jotain tapahtuu, alan itkeä että nyt minulta pilattiin kaikki, minulta otettiin, minulle nyt kaikki hyvä heti. Jos niin ei tapahdu ja minä en saa nauttia, niin syy on aina muissa, piispassa tietysti, vaikka asuu parin sadan kilometrin päässä. Minulle viattomalle pitää valmistaa kaunis, viaton seurakunta, jossa ei kukaan koskaan mokaa, ei katso väärällä tavalla, jossa kaikki lähestyvät juuri minua joka tietysti vain odotan.

Minä olen seurakunnan Elmo, joka onnistuu kaikessa ennätyksellisesti, ja jos en, niin vika on ehdottomasti muissa, ihan piispassakin. Näinkö se menee?

Te murheelliset aina seurakuntaa ja sen toimijoita moittivat, menkää joskus jonkun ihmisen luo sanomaan: tarvitsen sinua, juttele kanssani. Ja varaudu siihen, että juuri sillä hetkellä hänelläkin sattuu olemaan murhe ja kipu, jonka jakaa kanssasi.
Ei ole mitään olentoa nimeltä yhteisöllisyys, joka odottaisi sinua kirkon tai seurakuntasalin sisällä. On vain yhtä kaipaavia ja tarvitsevia ihmisiä kuin sinä itsekin. Ja kaikki tarvitsemme Jumalaa, sakramentteja, joita ilman ei ole mitään.

olet kyllä häärännyt pyyteettömästi. Kiitos sinulle rakas emeriita.

Ovatko kädet varmasti puhtaat?