Oma kotini oli työläiskoti jossa säästöön ei juurikaan rahaa jäänyt. Minulle riitti aina koti jossa äiti odotti. Myöhemmin harrastimme kouluissa ja teimme iltatöitä jostain havitellessamme.
Minun lapseni on elänyt köyhyydessä siten kuin useimmat köyhyyden mittaavat. Hänen lapsensa tulee elämään samoin "köyhänä" lapsuutensa, mutta lapseni muistaa vieläkin turvallisen lapsuuden, ihanan puhtaan ja tuoksuvan kodin. Suloisen kiireettömät Joulut. Hän muistaa uhraukseni, kiittää niistä ja tekee omalle lapselleen täsmälleen samoin.
Ura, kiire, kokoukset ja työlle omistautuminen lapsen ollessa pieni ei pitäisi olla meille tärkeintä. Jos lapsen tähän Tellukselle saattaa niin hänestä tulee huolehtia hyvin. Hyvään huolenpitoon kuuluu jotain ihan muuta kuin heittää lapsi 9 tunniksi päivähoitoon ihmisille jotka vaihtuvat, ovat iltaisin itsekin väsyneitä, välinpitämättömiä ja nälkäisiä. Haluttomia hoitamaan yhtään ketään.
Lapsi on vain kerran elämässään pieni ja avuton. Hyvään lapsuuteen kuuluu leikki, turva, oman äidin lähettyvillä olo, siisti koti, hyvä ravinto ja leikkitoverit. En vähättele isän osuutta perheessä mutta seurattuani vuosien varrella useita perheitä ja niiden erilaisia isiä, olen havainnut isän kyvyttömyyden ja kädettömyyden aivan pienien jälkeläistensä kanssa. Isän vuoro on vähän myöhemmin, kun lapsi jo ajattelee ja keskustelee enemmän. Pienen lapsen elämään pitäisi kuulua myös sukulaisuussuhteiden opettelu. Että hän kuuluu tiettyjen ihmisten joukkoon ja voi turvata tähän turvaverkkoon. Jos ei ole sukua niin hyvät ystävät voivat ottaa lapsen lähelleen ja näyttää tälle rakkauttaan ja hyväksymistään.
On luonnotonta paiskata lapsi rahan vuoksi pois luotaan.
Minä maksan yhteiskunnassa mielelläni verojen ja sosiaalitukien muodossa lapsen hyvinvointiin tähtäävät, minuun kohdistuvat maksut. Paljon mieluummin kuin alkoholistien hoitoon tänä päivänä tärvätyt rahat.
Jos äiti päätyy elämään pienillä avustuksilla kotona lapsen edun vuoksi, niin koti on hyvä koti. Sitä ei tule halventaa. Uran voi tehdä tulevaisuudessakin.
Nyt on jo nähtävissä mitä suomalaisten välinpitämättömyys on aikaansaamassa sillä lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kovassa kasvussa, taidamme johtaa tässä kammottavassa tilastossa koko Eurooppaa. Herätkää hoitamaan lapsianne itse. Muutama tuhatlappunenkaan ei ole sen arvoista että saatte jotain muuta kotiinne kuin terhakan, tasapainoisen ja onnellisen lapsen. Järjestäkää työnantajanne kanssa sopivan pituiset työpäivät ja rajoittakaa omia harrastuksia. Teillä on käsissä jotain niin suurta, että sen hoitaminen on täyspäivätyötä, raskainta sellaista mutta ah niin palkitsevaa. Sen pienen taaruttimen vuoksi on tehtävä suuriakin uhrauksia jotka kenties voi myöhemmin pyörtää, tai parhaimmassa tapauksessa ne avaavat täysin uudet elämän polut :)
Minun lapseni on elänyt köyhyydessä siten kuin useimmat köyhyyden mittaavat. Hänen lapsensa tulee elämään samoin "köyhänä" lapsuutensa, mutta lapseni muistaa vieläkin turvallisen lapsuuden, ihanan puhtaan ja tuoksuvan kodin. Suloisen kiireettömät Joulut. Hän muistaa uhraukseni, kiittää niistä ja tekee omalle lapselleen täsmälleen samoin.
Ura, kiire, kokoukset ja työlle omistautuminen lapsen ollessa pieni ei pitäisi olla meille tärkeintä. Jos lapsen tähän Tellukselle saattaa niin hänestä tulee huolehtia hyvin. Hyvään huolenpitoon kuuluu jotain ihan muuta kuin heittää lapsi 9 tunniksi päivähoitoon ihmisille jotka vaihtuvat, ovat iltaisin itsekin väsyneitä, välinpitämättömiä ja nälkäisiä. Haluttomia hoitamaan yhtään ketään.
Lapsi on vain kerran elämässään pieni ja avuton. Hyvään lapsuuteen kuuluu leikki, turva, oman äidin lähettyvillä olo, siisti koti, hyvä ravinto ja leikkitoverit. En vähättele isän osuutta perheessä mutta seurattuani vuosien varrella useita perheitä ja niiden erilaisia isiä, olen havainnut isän kyvyttömyyden ja kädettömyyden aivan pienien jälkeläistensä kanssa. Isän vuoro on vähän myöhemmin, kun lapsi jo ajattelee ja keskustelee enemmän. Pienen lapsen elämään pitäisi kuulua myös sukulaisuussuhteiden opettelu. Että hän kuuluu tiettyjen ihmisten joukkoon ja voi turvata tähän turvaverkkoon. Jos ei ole sukua niin hyvät ystävät voivat ottaa lapsen lähelleen ja näyttää tälle rakkauttaan ja hyväksymistään.
On luonnotonta paiskata lapsi rahan vuoksi pois luotaan.
Minä maksan yhteiskunnassa mielelläni verojen ja sosiaalitukien muodossa lapsen hyvinvointiin tähtäävät, minuun kohdistuvat maksut. Paljon mieluummin kuin alkoholistien hoitoon tänä päivänä tärvätyt rahat.
Jos äiti päätyy elämään pienillä avustuksilla kotona lapsen edun vuoksi, niin koti on hyvä koti. Sitä ei tule halventaa. Uran voi tehdä tulevaisuudessakin.
Nyt on jo nähtävissä mitä suomalaisten välinpitämättömyys on aikaansaamassa sillä lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kovassa kasvussa, taidamme johtaa tässä kammottavassa tilastossa koko Eurooppaa. Herätkää hoitamaan lapsianne itse. Muutama tuhatlappunenkaan ei ole sen arvoista että saatte jotain muuta kotiinne kuin terhakan, tasapainoisen ja onnellisen lapsen. Järjestäkää työnantajanne kanssa sopivan pituiset työpäivät ja rajoittakaa omia harrastuksia. Teillä on käsissä jotain niin suurta, että sen hoitaminen on täyspäivätyötä, raskainta sellaista mutta ah niin palkitsevaa. Sen pienen taaruttimen vuoksi on tehtävä suuriakin uhrauksia jotka kenties voi myöhemmin pyörtää, tai parhaimmassa tapauksessa ne avaavat täysin uudet elämän polut :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ai että.
Mullakin oli työläiskoti jossa äityli oli kotona.
Olisi ollut vaan lastentarhoja, sen verran vee se oli.
Mietiskelin just yks päivä jotta koska se vuosi olikaan kun lasten lyönneistä tuli rikos?
turvallinen koti lapselle,jossa hänelle on aikaa,ennenkuin vieraiden hoitoon meneminen.
alkupuolta. Siinä vaiheessa omat lapseni sanoivat "jos kosket meihin sormellasikaan niin me ilmoitamme lastensúojeluviranomaisille". Tuumasin "just niin, kun te rusikoitte minua niin ilmoitan aikuistensuojeluviranomaiselle". Nauruksi meni koko ilmoitus homma. Muutama tukkapälly kiukkupussilleni piti antaa. Sen muistaa vieläkin, ei ole katkera eikä vihainen. Sanoo että hän ansaitsi sen. Muuten tepsi huumorilla höystetty puhe.
Minulle on lähes kaikki tuttuni ja omaiseni sanonut, että he eivät tiedä ketään, joka on ollut lapsensa kanssa niin paljon kun minä.
Kun minä valitan (tunnustan) välillä sitä että en voi tarjota kaikkea sitä tarpeellista ja tarpeetontakaan lapselle mitä edes keskivertoperheet.
niin olen saanut vastaukseni että kaksinverroin olen sitten antanut kaikki itsestäni, mitä lapselleen voi antaa.
Meille onkin syntynyt hyvin tiivis ja läheinen äiti-lapsi suhde. poika on kohta 18 v. ja nyt rakentamassa kohta omaa elämäänsä.
Toivon vaan että siittä tulee parempi kun omastani.
-raha ei korvaa rakkautta -
Totta joka sana. Kaikki eivät kuitenkaan saa itse valita kotiin jäämistään. Minulla on mies joka on sitä mieltä, että minun pitää käydä töissä. Teen kyllä tällä hetkellä kuuden tunnin työpäivää, mutta maksan edelleen suhteessa enemmän kuin hän meidän meinoistamme jos lasken ruokamenot mukaan. Tuloja minulla on noin tonni vähemmän kuussa kuin hänellä. Hyvin pärjäisimme vähemmälläkin, mutta kun se ei hänelle sovi niin en ala siitä sitten tappelemaankaan.
Enpä tuota itsekään ole valinnut - meinaan työttömyyttä.
Ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat.
Ihanne kai olisi, että työ ja perhe-elämä olisi sopusoinnussa, niin että taloudellinen tilanne olisi kohdallaan, mutta rahan hankkimiseen kulutettu aika ei olisi perheeltä liikaa pois.
Hienoa, että ymmärrät mitä tarkoitan. :) Olen itsekin ollut kolmen lapsen yh, tosin minulla oli töitä. Siitä huolimatta ei rahaa jäänyt juurikaan ylimääräiseen.
Tämän hetken tilanne on taas ihan eri, mutta voin sanoa, että onnellisempi olin silloin kun sain todella sinnitellä tulojen kanssa ja huomasin, että kyllä sitä vaan pärjää kun on pakko. Nykytilanteessa sitä ikäänkuin odottaa, että puoliso jeesaa..
Hyvää elämää ja menestystä Teille molemmille elämässä!
Olen vakuuttunut, että yh-perheen lapset ovat vähintäänkin yhtä hoidettuja kuin mammonan perässä juoksevien bisnesperheiden pienokaiset.
Oma lapseni on jo kolmekymppinen ja minullakin on erittäin hyvä välit hänen ja hänen morsiamensa kanssa.
Se on valitettavaa, että kulttuurimme ei ole vielä kypsä tunnustumaan sitä tosiasiaa, että yh-perheetkin voivat menestyä.
Voi hellan telttu tentään!
Niin että potkikaa mua vaan ja uhraan tässä ny ittenei teidän kynnysmatoiks. Pyyhkikää vaan isot herrat paskat kengistänne muhun. Ikävää että köyhästäkin lähtee noin paljon haisevaa paskaa, että ihan herrain kiiltonahkakengät tuhtaantuu.
Hihi, tämähän kuulostaa melkein yhtä hyvältä kuin F.E. Sillanpään kirja Hurskas kurjuus. Juu, ihan sitä samaa vuosituhansia vanhaa propagandaa, mitä jo raamatussakin tarjotaan lääkkeeksi yhteiskunnallisiin epäkohtiin; köyhät pääsevät taivaaseen ja kannattaa kilvoitella taivasosuudesta. Kyllä köyhää onnistaa sitten viimeistään kuoleman jälkeen...
Elettiinköhän Toivolan Jussin köyhässä perheessä onnellista lapsuutta puutteesta huolimatta?
http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=25