Jos kaikki TYÖNTEKIJÄT

Toi tuskin EK:oon herroja kiinnostaa, heille on sama mitä/miten valtiolla , siis kansakunnalla oikeasti menee.

Lueppa




MONIKULTTUURISUUSMYYTTI MURENEE Nykypäivä 24.8.2007

Uusi amerikkalaistutkimus kyseenalaistaa väitteen eri kulttuurien keskinäisestä rikastuttavasta vaikutuksesta. Saadut johtopäätökset pakottavat viranomaiset pohtimaan monikulttuurisuuspolitiikan perusteita.

Eero Iloniemi

Maahanmuutto

Ulkomaista työvoimaa houkutteleva Suomi opettelee suhtautumaan avoimin mielin ulkoa tuleviin kulttuurivaikutteisiin. Maasta ollaan tekemässä monikulttuurista.

Tapahtunut asennemuutos on huima. Edellinen hallitus ajoi siirtymäaikoja uusien EU-maiden työläisille, nyt tuota linjausta pidetään suurena virheenä. Asennemuutos on ollut suomalaisen hyvinvoinnin kannalta välttämätön, kun kilpailu työvoimasta kiristyy ja kansainvälistyy.

Lisääntyvän maahanmuuton myötä suomalaiseen sosiaali- ja kulttuuripolitiikkaan on iskostunut monikulttuurisuuden ihanne. Helsingin kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa kertoo tavoitteekseen ”tukea monikulttuurisen kaupungin kehittymistä edistämällä eri maista tulleiden ihmisten vuorovaikutusta, tukemalla etnisten vähemmistöjen omaehtoista kulttuurin harjoittamista ja antamalla tietoa erilaisista kultuureista”.

Ihanne ei kestä tutkimusta

Suomessa ei ole totuttu kyseenalaistamaan ajatusta siitä, että monikulttuurisuus lisää ihmisten välistä ymmärtämystä, rikastuttaa elinympäristöä ja siten parantaa kaikkien elinoloja.

Mutta onko monikulttuurisuus tavoiteltava ihanne vai välttämätön paha?

Viime vuosien tutkimukset tästä poliittisesti tulenarasta kysymyksestä eivät ole iloista luettavaa monikulttuurisen ihanteen puolestapuhujille.

Monikulttuuristen lähiöiden ongelmat ovat tuttuja jo Suomessakin. Perinteisesti tämä on selitetty taloudellisin argumentein. Maahanmuuttajat ovat tyypillisesti asettuneet alueille, joilla jo entuudestaan on ollut vaikeuksia. Siksi näille alueille on ollut vaikea kehittää monikulttuurista yhteisöllisyyttä eli sosiaalista pääomaa.

Tämä oletus ei kuitenkaan aina kestä kriittistä tarkastelua. Oslon Groruddalenin lähiön oloja tutkinut Marit Ekne Ruud kiinnitti huomiota siihen, että myöskään keskiluokkaan kuuluvien lähiön asukkaiden vuorovaikutus ei ylitä kulttuurirajoja.

Monikulttuurisen yhteiselon mallimaana pidetyssä Kanadassa käydään kiivasta väittelyä siitä, onko maa aidosti monikulttuurinen vai jakautunut etnisiin saarekkeisiin. ”Kanadan tarunhohtoinen kulttuurien mosaiikki lohkeilee ja etniset ryhmät sulkevat ulkopuoliset ulos”, kirjoitti Alan Gregg arvovaltaisessa Walrus -julkaisussa. Monikulttuurisuuden puolustajat taas sanovat etnisten ryhmien elävän orgaanisina soluina laajemmassa yhteisössä.

Epämiellyttävä totuus

Poikkeuksellisen mittava amerikkalaistutkimus vahvistaa näkemystä monikulttuurisuudesta sosiaalisen pääoman köyhdyttäjänä. Monimuotoisuus ja yhteisöllisyys 21. vuosisadalla-tutkimus (Diversity and Community in the 21st Century) on erityisen hankala monikulttuurisuusideologian puolustajille, sillä sitä johtanut tutkija on luonut uransa monikulttuurisuuden puolustajana. Harvardin yliopiston professori Robert Putnam on alan ikoneja, hän kuuluu tutkijaryhmään, joka popularisoi käsitteen sosiaalisesta pääomasta.

Boston Globe –lehdelle antamassaan haastattelussa Putnam kertoo tutkimustulostensa olleen hänelle itselleen ”epämiellyttävä totuus”. Hän ei julkaissut tuloksiaan tuoreeltaan vaan käytti omien sanojensa mukaan ”useita vuosia” etsien – ja toivoen löytävänsä – metodologisia heikkouksia. Hänen oli kuitenkin pakko julkaista tutkimuksensa, kun Financial Times –lehti raportoi niistä laajasti

Vaihtelu ei virkistä

Putnamin tutkijaryhmä haastatteli yli 30 000 ihmistä 41 monikulttuurisessa yhteisössä. Tuloksena on laajin koskaan Yhdysvalloissa tehty yhteiskunnallista ja sosiaalista sitoumista mittaava tutkimus. Löydökset ovat karua luettavaa. Monikulttuurisissa yhteisöissä ihmiset ovat passiivisia, välinpitämättömiä ja sulkeutuneita. Monikulttuurisuus ei ainoastaan lisää keskinäistä epäluuloa, se myös heikentää monikulttuurisen yhteisön sisällä asuvia homogeenisiä pienyhteisöjä, joissa sosiaaliset suhteet kuihtuvat. Putnam kutsuu prosessia ”kilpikonnailmiöksi”, jossa ihmiset vetäytyvät kuoreensa.

Professorin mukaan hänen tutkimuksensa murtaa niin liberaalien kuin konservatiivien keskeisen monikulttuurisuusmyytin. Monikulttuurisissa yhteisöissä ei toteudu konservatiivien pelkäämää ryhmien välisten suhteiden väkivaltaista tulehtumista. Toisaalta liberaalien hellimä ajatus siitä, että lisääntynyt tietoisuus eri ryhmien erilaisista tavoista vähentäisi ennakkoluuloja ja madaltaisi kanssakäymisen raja-aitoja, ei sekään ole totta.


Tavoitteesta tosiasiaksi

Vahingonilo paistaa konservatiivien tulkitessa Putnamin havaintoja. ”Putnamin tutkimus paljastaa, että maahanmuutto ja monimuotoisuus eivät vain supista sosiaalista pääomaa eri ryhmien välillä, vaan myös eri ryhmien sisällä”, ilkkui kolumnisti John Leo konservatiivisen City –lehden sivuilla.

Tutkija itse korostaa, ettei hänen havainnoistaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että maahanmuuttoa olisi vastustettava. Hän muistuttaa, että lisääntyvä maahanmuutto on tosiasia. Monikulttuurisuus on nähtävä yhteiskunnallisena ilmiönä eikä ihanteena. Putnam kehottaakin politiikkoja huomioimaan tutkimustulokset niin, että monikulttuurisuuden haitat tunnustetaan. Tämän kehotuksen anataminen on saanut hänen arvostelijansa syyttämään häntä siirtymisestä tutkimuksesta politikointiin.




(artikkeliin liittyvä faktalaatikko: )

Kilpikonnailmiö

Putnamin haastattelututkimusten mukaan monikulttuurisissa yhteisöissä elävät kokevat itsensä iästä ja sukupuolesta riippumatta vieraantuneiksi.

He luottavat keskivertoa vähemmän hallintoon ja julkiseen sanaan.

He eivät luota poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, eivätkä äänestä.

He eivät osallistu talkoisiin, eivätkä tee hyväntekeväisyystyötä.

Näissä yhteisöissä asuvilla on keskimääräistä vähemmän ystäviä ja he viettävät paljon aikaa neljän seinän sisällä.

He myös kokevat itsensä keskivertoa onnettomammaksi.