Oijoijoi. Kylläpä uutinen oli uutinen!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarja_Halonen

"Poliittinen ura
Puoluepolitiikkaan Tarja Halonen lähti mukaan liityttyään Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen vuonna 1971[1]. Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Esimerkiksi 1973 Halonen allekirjoitti vasemmiston yhteisen ”EEC-kauppasopimus torjuttava” -adressin ja 1970–1972 osallistui varapuheenjohtajana DDR:n tunnustamiskomitean toimintaan.

Hänet nimettiin vuonna 1974 pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi vuoden ajaksi.[1] Sorsan eduskuntasihteerin kauteen ajoittuivat muun muassa EEC-neuvottelut. Vuonna 1975 Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi presidentiksi tuloonsa asti. Tarja Halonen toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoteen 1996 asti. 1980–1981 Halonen toimi Seta ry:n puheenjohtajana; sen toimintaan hän oli osallistunut aktiivisesti jo 1970-luvun lopulta. Vuoden 1979 vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi SDP:n listoilta.[1] Halonen pysyi kansanedustajana, kunnes hänestä tuli presidentti. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1984–1987. Tältä paikalta Halonen nousi vuonna 1987 toiseksi sosiaali- ja terveysministeriksi, mitä seurasi valinta Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi kaudelle 1989–1991. Oikeusministerinä Halonen palveli vuosina 1990–1991 Harri Holkerin hallituksessa.[1"

Täällä sitten luullaan, että ollaan löydetty salaisuus.

Että ihan oli DDR:n tunnustamiskomiteassa.

Tätä samaa jauhettiin pressanvaalien alla.

Ehkä ihmiset ymmärtävät, että jos ihminen on 35-vuotta sitten työnantajansa määräämänä ja edustajana tunnustamiskomiteassa tehdään silloin työantajan määräämää tehtävää.

Siihen aikaan kun olin vielä palkkatyössä suomesssa ainakin minun työsopimuksessa määriteltiin tehtäväkentässä myös; "muut työnantajan määräämät tehtävät".

Olkaa ylpeitä siellä Suomessa kun teillä on niin upea presidentti.
5377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Olkaa ylpeitä siellä Suomessa kun teillä on niin upea presidentti."

- Pelkkä idiootti ei ole oikea sana kuvaamaan tällaista paskanjauhajaa. Tunnen vain yhden ihmisen jolla on niin alhainen ÄO - Jäbä45 alias J_Jujuttaja alias Pierre.lemuaa?

Äänestä
  • Kun mielestäni järkyttävintä tämänpäiväisten tietojen perusteella on, että presidenttimme toimi kaikissa kolmessa vallankumouksen elementissä. SAK:ssa vuodesta 1970 lähtien, DDR:n tunnustamiskomiteassa erittäin aktiivisesti ja EEC:n vastustajana. Myöhemmin Halonen toimi vallankumouksellisten johtajana toimineen Kalevi Sorsan poliittisena avustajana. Halonen oli ennen tätä eronnut kirkosta ja tunnustautunut marxilaiseksi. Neuvostoliitossa kirkkoon kuuluminen oli rangaistavaa.

    Äänestä

  • Jäbä-täti kirjoitti:

    Kun mielestäni järkyttävintä tämänpäiväisten tietojen perusteella on, että presidenttimme toimi kaikissa kolmessa vallankumouksen elementissä. SAK:ssa vuodesta 1970 lähtien, DDR:n tunnustamiskomiteassa erittäin aktiivisesti ja EEC:n vastustajana. Myöhemmin Halonen toimi vallankumouksellisten johtajana toimineen Kalevi Sorsan poliittisena avustajana. Halonen oli ennen tätä eronnut kirkosta ja tunnustautunut marxilaiseksi. Neuvostoliitossa kirkkoon kuuluminen oli rangaistavaa.

    Että ihan aidosti olen pahoillani jos loukkasin teidän sielujenne syövereitä raastavia tunteitanne.

    Mutta pari kysymystä kummallekkin vastanneelle.

    Oliko uutinen Halosen DDR-tunnustamiskomitean jäsenyydestä teille uutinen?

    Seuraatteko uutisia vaiko vain suomi24:n mielipide palstoja?

    Aiheuttaako tyhmyys fyysistä kipua?

    Äänestä

Eipä ole suomessa ollut presidenttiä sitten
Kekkosen ajan.

Äänestä
  • ja se oli muuten Kekkonen joka DDR:n tunnusti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pierre.lemuaa kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarja_Halonen

"Poliittinen ura
Puoluepolitiikkaan Tarja Halonen lähti mukaan liityttyään Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen vuonna 1971[1]. Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Esimerkiksi 1973 Halonen allekirjoitti vasemmiston yhteisen ”EEC-kauppasopimus torjuttava” -adressin ja 1970–1972 osallistui varapuheenjohtajana DDR:n tunnustamiskomitean toimintaan.

Hänet nimettiin vuonna 1974 pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi vuoden ajaksi.[1] Sorsan eduskuntasihteerin kauteen ajoittuivat muun muassa EEC-neuvottelut. Vuonna 1975 Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi presidentiksi tuloonsa asti. Tarja Halonen toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoteen 1996 asti. 1980–1981 Halonen toimi Seta ry:n puheenjohtajana; sen toimintaan hän oli osallistunut aktiivisesti jo 1970-luvun lopulta. Vuoden 1979 vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi SDP:n listoilta.[1] Halonen pysyi kansanedustajana, kunnes hänestä tuli presidentti. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1984–1987. Tältä paikalta Halonen nousi vuonna 1987 toiseksi sosiaali- ja terveysministeriksi, mitä seurasi valinta Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi kaudelle 1989–1991. Oikeusministerinä Halonen palveli vuosina 1990–1991 Harri Holkerin hallituksessa.[1"

Täällä sitten luullaan, että ollaan löydetty salaisuus.

Että ihan oli DDR:n tunnustamiskomiteassa.

Tätä samaa jauhettiin pressanvaalien alla.

Ehkä ihmiset ymmärtävät, että jos ihminen on 35-vuotta sitten työnantajansa määräämänä ja edustajana tunnustamiskomiteassa tehdään silloin työantajan määräämää tehtävää.

Siihen aikaan kun olin vielä palkkatyössä suomesssa ainakin minun työsopimuksessa määriteltiin tehtäväkentässä myös; "muut työnantajan määräämät tehtävät".

Olkaa ylpeitä siellä Suomessa kun teillä on niin upea presidentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu