Milloin????

Kohta kuukausi sitten, menetin rakkaan ihmisen.
Enkä vieläkään tajua. Olen unimaailmassa!
Ei se voi olla totta. Eihän!!!!
En millään näytä ymmärtävän että hän tosiaan on poissa,
eikä tule takaisin.
Arki pyörii suht' normaalisti. Työ, lapset.. Siinä ne olikin.
Olin kova urheilemaan, mutta en enää jaksa.
En jaksa enää käydä vierailulla. Enimmäkseen vain olen.
Mutta ei se siltikään ole mennyt läpi.
Suren, mutta silti uskon että hän tulee takaisin.
Milloin tahansa!!!
Ja halaa minua ja sanoo että se oli vain pahaa unta.
Yritänkö suojata itseäni, torjunko totuuden??
Miksi ei asiat mene kallooni.
Onko tällaista normaalia? Milloin pystyn suremaan oikein? Tajuan että ei hän tule?
Olenko mennyt sekaisin????
6957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

aikansa ennenkun tajuaa kuoleman lopullisuuden.mulla tulee kohta jo 4kk miehen kuolemasta ja yhä odotan häntä toisinaan kotiin.en ole hyväksynyt hänen lähtöään vaikka toisinaan tajuan sen liiankin selvästi.tälläistä tämä surutyö on,luopumista rakkaasta.lopullisuuden hyväksymistä.en tajua miksi yhä välillä tuntuu että tämä ei oikeasti ole totta,että kohta herään ja kaikki onkin ollut vaan pahaa unta.aika kai muuttaa ajatuksia toiseen suuntaan.on vaan oltava kärsivällinen ja mentävä päivä kerrallaan.voimia sinulle!

Äänestä

siihen että mieheni oli kuollut ei mennyt kuin poliisien sanasta siihen kun istuin ruumishuoneella tunnistamassa sillon tajusin ettei hän enään koskaan nouse ei tule halaamaan ei lohduta kun surettaa ja niin edelleen....
siitä meninkin sokkiin jota kesti viikon että näin minulla toisilla se vie pidempään esimerkiksi mieheni isä odottaa poikaansa kotiin vieläkin vaikka näki hänet myös ruumishuoneella
17.4 hän kuoli kuluvaa vuotta

Äänestä

kuluttua vuosi kuluneeksi mieheni kuolemasta. Yhteistä eloa oli takaa 22 vuotta.
Vieläkin tulee hetkiä jolloin odotan sen tulevan kotiin, ja kaikki oliskin niinkun ennenkin.
Jokainen käsittelee menetystään omallalaillaan, omalla tahdillaan. Ei siihen ole mitään määrettä koska kaiken pitäis olla ollutta ja menyttä, vain muisto...
Eletään vain päivää kerrallaan, ja joskus jopa vain hetkeä.
Itse olen siinä onnellisessa asemassa että on lapsia, joista saan voimia ja joiden takia pitää ja haluaa selvitä päivästä toiseen. Elämällä on tapana jatkua, niin kolkolta kuin se kuullostaakin.

Äänestä
  • äskeiseen, että ensimmäinen vuosihan se on pahin, niinkun sanotaan. Kaikki perhejuhlat, lomat ym. joudut läpikäymään ilman sitä omaa rakasta. Mutta täytyy ajatella että sitten on aina yksi virstanpylväs takana kun yksistä pippaloista on selvitty.
    Noiden lisäksi mulla ainakin kulunut vuosi on ollu yhtä "muistojen matkaa". Pienet vähäpätöiseltäkin tuntuvat jutut ovat nyt saaneet muistoissa ihan uuden merkityksen.
    Sellanenkin juttu että tuo mm-kisojen telkusta kattelu sai valtavia tunnekuohuja ja itkunpurskahduksia aikaan, kun sielunisilmin näin intohimoisesti urheilua seuraavan ukko-kultani kisoja seuraamassa ja niitä äänekkäästi mukana elämässä...

    Äänestä

  • lisäisin tuohon kirjoitti:

    äskeiseen, että ensimmäinen vuosihan se on pahin, niinkun sanotaan. Kaikki perhejuhlat, lomat ym. joudut läpikäymään ilman sitä omaa rakasta. Mutta täytyy ajatella että sitten on aina yksi virstanpylväs takana kun yksistä pippaloista on selvitty.
    Noiden lisäksi mulla ainakin kulunut vuosi on ollu yhtä "muistojen matkaa". Pienet vähäpätöiseltäkin tuntuvat jutut ovat nyt saaneet muistoissa ihan uuden merkityksen.
    Sellanenkin juttu että tuo mm-kisojen telkusta kattelu sai valtavia tunnekuohuja ja itkunpurskahduksia aikaan, kun sielunisilmin näin intohimoisesti urheilua seuraavan ukko-kultani kisoja seuraamassa ja niitä äänekkäästi mukana elämässä...

    tästä asiasta ammatti-ihmisen kassa. Se ruukaa tomia näin, että asiat joista on puhuttu tarpeeksi ei enää sillä lailla rasita.
    Jos tämä terapia ei heti auta, niin varmasti ajan kanssa.

    Voimia sinulle!

    Äänestä

että sitä ei kestä heti nähdä sitä totuutta. Ja sitä sen vuoksi tulee tällaisia tilanteita, että ei millään halua uskoa, eikä voi uskoa, että jonku lähiomaisen menetys on totta.

Olen itsekin joutunut elämään tällaista menettämistä ja itsekin elänyt surunaikaa.
Ja kyllä asia on niin, että näihin asioihin EI totu koskaan.

Kuolema on aina kutsumaton vieras ja se tulee aina omaisten ja ystävien mielestä sopimattomalla ajalla.

Jaksamista sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unimaailma kirjoitti:

Kohta kuukausi sitten, menetin rakkaan ihmisen.
Enkä vieläkään tajua. Olen unimaailmassa!
Ei se voi olla totta. Eihän!!!!
En millään näytä ymmärtävän että hän tosiaan on poissa,
eikä tule takaisin.
Arki pyörii suht' normaalisti. Työ, lapset.. Siinä ne olikin.
Olin kova urheilemaan, mutta en enää jaksa.
En jaksa enää käydä vierailulla. Enimmäkseen vain olen.
Mutta ei se siltikään ole mennyt läpi.
Suren, mutta silti uskon että hän tulee takaisin.
Milloin tahansa!!!
Ja halaa minua ja sanoo että se oli vain pahaa unta.
Yritänkö suojata itseäni, torjunko totuuden??
Miksi ei asiat mene kallooni.
Onko tällaista normaalia? Milloin pystyn suremaan oikein? Tajuan että ei hän tule?
Olenko mennyt sekaisin????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu