sanoo heille tuntemattoman henkilön kuolemasta "Otan osaa".
Koko lause on niin hanurista, kaikki vaan sanoo niin koska se on tapa.
Miksi sanoa jotain mitä ei oikeasti tunne?
Muut tajuaa pitää lättynsä kiinni sentään, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos ei sano "Otan osaa".
Lähinnä vain raivostuttaa tuo, jos joku tulee lässyttämään otan osaa.
Jos sen on tarkoitus auttaa, niin ei se niin tee ainakaan minun kohdalla.
Tämä tuli vaan mieleen menneisyydestä ja ajattelin ottaa asian puheeksi.
Toki onhan minullakin tunteita, mutta vain lähipiiriin kuuluvia kohtaan, joten aika vaikea uskoa, että joku työkaveri voisi muka "Ottaa osaa" joka ei niin läheinen ole vaikka päivittäin hänet tapaisikin.
Koko lause on niin hanurista, kaikki vaan sanoo niin koska se on tapa.
Miksi sanoa jotain mitä ei oikeasti tunne?
Muut tajuaa pitää lättynsä kiinni sentään, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos ei sano "Otan osaa".
Lähinnä vain raivostuttaa tuo, jos joku tulee lässyttämään otan osaa.
Jos sen on tarkoitus auttaa, niin ei se niin tee ainakaan minun kohdalla.
Tämä tuli vaan mieleen menneisyydestä ja ajattelin ottaa asian puheeksi.
Toki onhan minullakin tunteita, mutta vain lähipiiriin kuuluvia kohtaan, joten aika vaikea uskoa, että joku työkaveri voisi muka "Ottaa osaa" joka ei niin läheinen ole vaikka päivittäin hänet tapaisikin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
sinulle; otan osaa.
Yleensäkkin ihmisten taipumus empatiaan on luonnollista.
Joskus näkee säälittäviä yrityksiä, jotka yrittävät ihmisluontoa väheksyä. Tosin sairaustapauksen ollessa kyseessä...
empatiaa ja teetä kehiin...
joo siinäpä vastaus taas.
Voisi olla aika surkea olo jos jokaisen kuolemasta tuntisi jotain. Varmaan napsisi mielialalääkkeitä ja olisi suljetulla osastolla.
Toki onhan sairaalat jne. aika masentavia paikkoja.
Nykyään tulee joka tuutista, että tänään kuoli siellä ja siellä x määrä ihmisiä, tuntuuko pahalta?
Ei tunnu miltään, koska joka päivä saa lukea samaa tarinaa.
Ne muuttuu vain numeroiksi lehdessä.
Vieläkö väität, että sinä olet oikein super ihminen ja olet hyvällä tullella ja oikein rakkaus loistaa sinusta jne.
Aika tekopyhää, mutta lueppa ajatuksella läpi mitä kirjoitin.
Sen jälkeen voin kertoa sinulle aivojen toiminnasta jotain.
Mutta nyt hyvää yötä lapset nalle silmät sulkee... =P
kun sinä kerrot aivojen toiminnasta :)
En tiedä kuinka suhtaudut läheisiisi, voi toki olla että niitä ei ole, jos näin; otan osaa.
Empatia onkin näköjään raju laji sulle ;)
rajuna lajina onkin korni.
Tuota "otan osaa" sanovat myös ateistit. Eihän se ole muuta kuin kohtelias sanonta ja kaikki tietävät sen.
Olisiko parempi jos he sanoisivat: "hajoa siihen" tai "itke lisää emo" kun mainitset ohimennen että joku lähisukulainen tai kaveri on potkaissut tyhjää?
Jotkin ihmiset nyt vain ovat niin herkkiä että pelkän "vai niin, sellaista sattuu" sanominen aiheuttaa itkukohtauksen, joten "otan osaa" on vakiintunut käytännöksi.
minähän kerroin, että tuon ota osaa sanomatta jättäminenkin on parempi idea, koska se on vain sanonta.
Paha mielihän siinä jokatapauksessa on, kun joku lähipiiriin kuuluva kuolee ja pää muutenkin sekaisin.
Myös kaikki hänellä on nyt parempi olla taivaassa...joo-o raamatussahan paasataan, että päätyy helvettiin tai taivaaseen.
Uskovainen ei voi millään tietää mihin joku tuntematon edes todennäköisesti menee.
Joten tätäkin kannattaa välttää sanomasta.
Kaikki muu suruun liittyvä on tietenkin ok, kunhan se ei ole mikään ym. klisee...
ps. ketään ei ole kuollut vaan kuten mainitsin menneisyydessä tapahtunutta. Aloin vain tätä pähkäilemään, kun ei väsyttänyt.
Mutta nyt tosissaan nukkumaan...
pikainen kommentti!! Minusta tuo otan osaa tai olen pahoillani tapahtuneesta on ihan asiallinen tapa osoittaa ymmärrystä toisen suruun.
Kuolema vetää yleensä aikas hiljaiseksi(vasta kuoli rakas sukulainen)muutama kuukausi sitten. Ja se oli kova paikka. Ei siinä oikeen mitään osaa sanoa ihmiset toisilleen.
Usein muistotilaisuudessa sitten jo jutellaan reippaammin ja muistellaan hymyssä suinkin kuollutta.
Varmaan ihan maku asia tuo sanooko mitään vai puristaako kättä sen sijaan ja osoittaa sillä olevansa ymmrtäväinen toisen surua kohtaan.
"Otan osaa"-->suruusi, haluan jakaa sitä, olla kantamassa osan sitä tuskaa kanssasi jotta taakkasi olisi kevyempi etc.
Jotain tälläistä voisi tuon sanonnan takaa löytyä, siis 'osittaminen', antaa mahdollisuuden jakaa 'taakan' tasapuolisemmin kaikkien kesken.
Minusta tuo sanonta on hieno kun se tulee syömestä, siitä ymmärryksestä että me ihmisinä olemme kaikki noiden hetkien,tuskaisten surun,kaipuun ja kaiken kuoleman tuottaman edessä.
ps. miten niin uskovaisten sanonta, kaikkiahan haluaa jakaa ja auttaa surevaa, sanoa edes jotain lohduttavaa ja yleispätevää?
ota osaa. Intiassa ollessani todistin tällaista. Saksalainen naapurini kuoli syöpään yöllä. Intialainen vuokra-emäntä kuulleessaan näytti vain pelästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Myöhemmin, kun raato oli poistettu, yllätin emännän palvelija poikansa keralla, tekemässä siellä pujaa naureskellen. Poistivat pahoja henkiä, ettei ala kummittelemaan. Olivat yllättyneitä ja vähän syyllisen näköisiä kun liityin rituaaliin. Tästä heräsi toinen kysymys. Miksi lännessä sanotaan että joku on kuollut. Mitä kuolema tarkoittaa. Intiassa kuolema sana on korvattu sanalla "expired" eli "käyttöaika meni umpeen" vai oisko parempi käännös "parasta ennen päivä meni umpeen" Kulttuuri eroja on kuoleman käsittelyssä. Aasiassa taitaa olla käytäntö että kunnioitetaan ja palvotaan esi-isiä, olihan käytäntö myös suomessa, uhrilehdot sun muut. Kristillinen maailma vain ottaa osaa, "my condolances". Ehkä uskis on kateellinen kun joku pääsee taivaaseen ja siitä ollaan surullisia. Järjen mukaan uskiksen pitäisi olla kuolemasta onnellinen. Oisko kuitenkin taustalla vielä voimakkaasti esi-isien palvontaa ja pakana riittejä?Uskis ei tiedä ollako onnellinen siitä että toinen pääsi taivaaseen, tai sitten se ei vielä niin usko. Joka tapauksessa veikkaan, että "otan osaa" sanoilla on kristillinen tausta, jonka historiaa ja symboliikkaa ja logiikkaa en ymmärrä. Empatia keksittiin 1980-luvulla, joten ei se siihen liity.
Tuo ei ole mikään uskonnollinen ilmaisu, vaan yleinen tapa. Tulee sanoista: Otan osaa suruun. Siis myötäelän tai haluan olla kanssasi tai rinnallasi surussasi. Et ole yksi jne. Ihan ystävällinen ja kaunis ilmaisu minusta. Monet kokee surevan lähellä, että sanat loppuvat, silloin on hyvä, että on jotain tällaisia valmiita ja yleisesti hyväksyttyjä sanoja.
mutta en itse sano otan osaa, koska se on vaan niin klisee kun olla ja voi.
Eihän siinä osaa oikein mitään sanoa.
Vältän myös sanomasta esim. sairaista, että kyllä kaikki vielä järjestyy. No olenkin realisti.
Toivottavasti paranee tms. on mielestäni paljon parempi ilmaisu.
Mutta kuolema hmm ei siihen oikein mitään osaa sanoa, muutakuin että jos haluat jutella, niin olen hyvä kuuntelija.
Ei ainakaan tule ketään loukattua ja käytettyä aivopestyjä oletusasetuksia
1. joku kuolee
2. sano otan osaa
plaah tätä tarkoitan.
Sanoja vaan mikä ei tarkoita mitään.
Minusta "otan osaa", on ihan korrekti hyvien tapojen mukainen ilmaus osanotosta toisen suruun myös tapauksessa jossa ei itse vainajaa tuntenut.
Sen sijaan todella masentavaa on kuulla haudalla pappia, kun tämä liturgioidensa ja hokkuspokkustensa lomaan puheeseen laittaa sen "henkilökohtaisen osuuden", joka tietenkin perustuu niihin pieniin tiedonsirpaleisiin, joita hän on omaisten kanssa pikahaastattelussa saanut irti.
Vainaja oli "taiteesta kiinostunut" (maalasi kerran taulun), "suuri musiikin ystävä" (diggasi Beatlesia silloin joskus), "rakastava isä" (isyys todettu ja tunnustettu)...
Kyllä noita löpinöitä kuullessa tulee väkisin ajatelleeksi että mitä sinäkin pappi tuosta ihmisestä tiesit. Tulkitset vain hänen elämänsä tiivistäen sen pariin sanaan.
Yäk.
Mie olen aina kummastellut ensinnäkin sitä, minkä ihmeen takia uskovaiset vollaa niin kauheasti, kun joku läheinen (uskovainen tjms) kuolee.
Minun logiikkani mukaan se kuolonhetki olisi näille varsinainen riemutapahtuma, muttapas..
Kun olen udellut vastausta, niin useimmiten se on, että itkettää kun ei tule näkemään ko.ihmistä pitkään aikaan..
*häh*
Mistä sen voi kukaan tietää?
Voihan tuo olla, että itkevä lähtee sinne auton puskurin kautta jo parin tunnin päästä. Kuulostaa siis varsin kuspäiseltä kuvitella itse elävänsä vielä vuosikausia. Pitävän sitä ihan itsestään selvyytenä.
Joten ainoat vastausvaihtoehdot on siis katkeruus ja kateus, ja/tai itsekkyys.
Ja itse aiheeseen: Jotta kukaan voisi ottaa osaa mihinkään toisen kuoleman johdosta kenellekään, täytyisi ensin siis tietää mihin ottaa osaa, miksi ja onko sille mitään perusteita. Toisin sanoen se vaatisi ainakin jonkinasteisen vainajan tuntemisen ja varsinkin itse surevan (iloitsevan).
Isäni kuollessa minä en ottanut vastaan surunvalitteluja, koska minua ei surettanut. En mennyt hautajaisiin, enkä ottanut vastaan suvulta tulleita nyyhky-kortteja.
Oli aivan julmetun kornia kuulla jälkeen päin miten pappi oli puhunut tästä umpimielisairaasta alkoholisista "..hän lähti aivan liian aikaisin.." Hyi jumankekka, miten kehtaskin.
*
Olen huomannut itsestäni tietoisesti seikan, mikä tulee esille jonkun läheisen kuollessa ja miksi minuakin itkettää ja surettaa;
Olen huolissani ja tunnen sympatiaa vainajan läheisiä kohtaan. Kauhein tilanne on katsoa vierestä, kun ikiajat yhdessä olleen parin toinen osapuoli kaivetaan maahan piiloon ja se toinen jää kuopan reunalle huutamaan suruissaan..se on ihan hirveää. Kyllä siinä sen ikävän ja sanattoman kamalan surun voi nähdä jo melkein leijuvan ilmassa ja saa olla aika kylmä tapas, ellei silmät kostu itselläkin.
Mummini haudattiin muutama vuosi takaperin (olivat 50v naimisissa) ja olin vakavasti huolissani pappani jaksamisesta. Vanhuksethan usein lähtee aika peräjälkeen..
"Mie olen aina kummastellut ensinnäkin sitä, minkä ihmeen takia uskovaiset vollaa niin kauheasti, kun joku läheinen (...) kuolee.
Joten ainoat vastausvaihtoehdot on siis katkeruus ja kateus, ja/tai itsekkyys."
Minä taas luulisin, että meistä itsekunkin, uskovaisen tai uskonnottoman, vollaamiseen syypää taitaa pohjimmiltaan olla itsekkyys. Luulisin, että enemmän kuin toisen kuolemaa, ihminen suree omaa menetystään sen kuoleman johdosta. Sellainen kuolema, joka ei kosketa henkilökohtaisesti, ei aiheuta niin suurta murhetta kuin sellainen, jossa itse on menettänyt jotain tärkeää ja rakasta. Ihminen siis suree kovimmin kaikkea sitä, mitä itse toisen kuoleman myötä menetti. Kai se pohjimmiltaan on itsekästä. Henkilökohtaisesti en tosin koskaan ole oikein tajunnut, että miksi itsekkyys olisi aina paha asia. Valtaosaa kuitenkin kaikista meidän valinnoistamme ohjaa itsekkyys, uskontoon katsomatta.
Kun minun isäni kuoli, kärsin hirveästi. En niinkään surrut sitä, että hän lakkasi elämästä, vaan surin omaa menetystäni. Surin sitä, etten enää lomaile hänen ja sisarusteni kanssa tulevina kesinä. Surin kaikkia niitä sunnuntaipäivien lounaita isin kanssa, jotka menetin. Surin sitä, ettei ole enää isiä joka pitää huolta minusta, isin tytöstä... Vaikka aikuinen jo olinkin, isäni sanoi, etten milloinkaan lakkaa olemasta "isin tyttö". (Minulla on myös nuorempi sisar ja nuorempi veli, ja he olivat 'isin vauva' ja 'isin oma poika' ;) eli yhtä rakkaita isälle) Minä luulisin, että pohjimmiltaan uskovaisenkin suru liittyy samaan, siihen omaan menetykseen.
"Jotta kukaan voisi ottaa osaa mihinkään toisen kuoleman johdosta kenellekään, täytyisi ensin siis tietää mihin ottaa osaa, miksi ja onko sille mitään perusteita."
Olet oikeassa. Jos todella haluaa osaa ottaa toisen suruun, täytyisi ensin tietää toisen surun määrä ja ehkä myös syy ja perusteet. Kaikkea tätä ei aina voi tietää, ja tällöin osanotto on vain kohtelias sanonta, vailla sen suurempaa merkitystä. Kuten toisenlaisessa tilanteessa se on todellinen myötätunnon ja välittämisen osoitus, aitoa huolta toisen ihmisen puolesta, tai myöskin ilmaisu siitä, että tuntee samaa surua. Noin ns. "yleispätevästi", minä katson, että se on kohtelias ilmaus, ja kohteliaisuus harvemmin on pahaksi.
Kerroit mummisi hautajaisista. Minä taas en milloinkaan unohda oman mummini katsetta isäni hautajaisissa. Siinä hän oli, niin vanhana, harmaana, ja murheellisena. Hän oli elämänsä aikana haudannut jo omat vanhempansa, kaksi aviomiestä ja kaksi lasta. Kolmatta lastaan haudatessaan hänen kasvojensa uurteista ikäänkuin kuvastui kaikki ne muutkin menetykset. Siinä murheessa oli jotain todella kammottavaa. Ja vaikka itsekin olin menettänyt koko siihenastisen elämäni tärkeimmän miehen, tajusin hänen tuskansa suuremmin; jos kaikki käy kuten oikein on, minun tuleekin todistaa vanhempieni kuolema. Minun isoäitini hautasi oman lapsensa, kolmannen kerran. Jotenkin se tuntuu luonnottomalta...
Luuk. 10
30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
31 Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
32 Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
oli mielestäni oikea kristitty, kun ois antanut sen pahoinpidellyn miehen päästä hetimiten taivaaseen. Samoin pappi. Samarialainen ryöväsi pahoinpidellellyltä mahdollisuuden pikaiseen taivaaseen menoon.Teki myös majatalon isännästä rikoskumppanin. Kysymykseesi en osaa vastata sen kummemmin. Tässä vain ajatuksia joita satusi herätti.
Hakattu ehti pelastua että hän olis taivaaseen ollut menossa? Pappi meni nääs ohi?
Jaaa,, ymmärrän ettet pystynyt vastamaan !! : ) Siunausta rakas ajattelija !!!!
onhan tuo kuultu ja kylläpä oli kuin itse perkele olisi sen sanonut.
Sanoja itse meni myöhemmin sairauden johdosta rajan taakse kertoen sieltä palattuaan missä oli eli oliko paikka hyvä vai paha sitä ei tiennyt.
Valehtelu ja tuollaiset sanonnat syntyvät pirullisessa mielessä itse asiassa ovat sanojat tyytyväisiä.
Viis veisaavat vainajasta ja joka jäi kantamaan tuskaansa...yksin.
Tämäkinkö piti laittaa uskovaisten viaksi?
Olen kuullut monen ateistinkin sanovan samaa, hui! Joten minkä takia ateistit sanovat niin, vähän minua ärsyttää ne ateistit, pitäisikö vähän antaa selkäsauna, mitä HÄH?!
no itseasiassa ainoat ketkä on minulle noin sanonut ovat olleet uskovaisia.
Tiesin kyllä, että muutkin sanoo otan osaa.
Käytin vaan uskovaisten lokeroi ja hallitse taktiikkaa.
Ateistithan ovat uskovaisten mielestä homoja, kirkonpolttajia, harrastaa kaikkia mahdollisia syntejä hmm mitäs unohtui?
Muttakun olet uskovainen voit vaikka tappaa jonkun, kunhan sitten kadut syntejäsi ja ripittäydyt niin voila olet taivaassa...
hmm erittäin oikeudenmukaista. Sääntöjä on mutta niitä voi rikkoa...