Nämä Käskysanat/moraalikäskyt (kymmenen käskysanaa/käskyä) sinä löydät RAAMATUSTA mm. seuraavista paikoista: 2.Moos.20.Luku jakeet 1-17 sekä 5.Mooseksen kirjasta 5.Moos.5:6-21.
*
5.Mooseksen kirja:
10:1 "Silloin HERRA sanoi minulle: 'Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, ja nouse vuorelle minun tyköni; tee myös itsellesi puusta ARKKI.
10:2 MINÄ KIRJOITAN NIIHIN TAULUIHIN NE SANAT, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.'
10:3 Niin minä tein arkin akasiapuusta ja veistin kaksi kivitaulua, entisten kaltaista. Ja minä nousin vuorelle, kädessäni ne kaksi taulua.
10:4 Ja HÄN KIRJOITTI TAULUIHIN SAMAN, minkä edellisellä kerralla, NE KYMMENEN SANAA, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja HERRA ANTOI NE minulle.
["Ja Mooses kääntyi ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessään oli kaksi laintaulua. Ja tauluihin oli kirjoitettu molemmille puolille; etupuolelle ja takapuolelle oli niihin kirjoitettu. Ja taulut olivat JUMALAN TEKEMÄT, ja kirjoitus oli JUMALAN KIRJOITUS, joka oli tauluihin KAIVERRETTU." (2.Moos.32:15,16)]
10:5 Sitten minä käännyin ja astuin alas vuorelta ja PANIN TAULUT TEKEMÄÄNI ARKKIIN, niin kuin HERRA oli minua käskenyt, ja siinä ne ovat."
Nämä kymmenen käskysanaa, jotka olivat Jumalan kirjoittamia ovat:
5.Mooseksen kirja:
5:1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
5:2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
5:3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.
5:4 Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.
5:5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. Hän sanoi:
Niihin kahteen kivitauluun JUMALAN Kirjoittamat Sanat, ne kymmenen käskysanaa:
(Ensimmäinen Käsky)
5:6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
(Toinen Käsky)
5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
(Kolmas Käsky)
5:11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
(Neljäs Käsky)
5:12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
5:13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
(Viides Käsky)
5:16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
(Kuudes Käsky)
5:17 Älä tapa.
(Seitsemäs Käsky)
5:18 Älä tee huorin.
(Kahdeksas Käsky)
5:19 Älä varasta.
(Yhdeksäs Käsky)
5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
(Kymmenes Käsky)
5:21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'
5:22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän KIRJOITTI ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.”
"Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
Ja minun Herra silloin käski opettaa teille KÄSKYT ja SÄÄDÖKSET, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne." (5.Moos.4:12-14)
5:22 NÄMÄ SANAT HERRA PUHUI koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, EIKÄ SIIHEN ENEMPÄÄ LISÄNNYT. Ja hän KIRJOITTI ne KAHTEEN KIVITAULUUN ja antoi ne minulle.”
["Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
Ja minun Herra silloin käski OPETTA teille KÄSKYT ja SÄÄDÖKSET, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne." (5.Moos.4:12-14)]
5:23 Kun te kuulitte äänen pimeyden keskeltä, vuoren palaessa tulena, niin te astuitte minun luokseni, kaikki teidän sukukuntienne päämiehet, niin myös teidän vanhimpanne.
5:24 Ja te sanoitte: 'Katso, Herra, meidän Jumalamme, on antanut meidän nähdä kirkkautensa ja valtasuuruutensa, ja me olemme kuulleet hänen äänensä tulen keskeltä. Tänä päivänä me olemme nähneet, että Jumala voi puhua ihmisen kanssa, ja tämä jää kuitenkin henkiin.
5:25 Miksi on meidän siis kuoleminen? Sillä tämä suuri tuli kuluttaa meidät. Jos me vielä kuulemme Herran, meidän Jumalamme, äänen, niin me kuolemme.
5:26 Sillä kuka kaikesta lihasta on koskaan niinkuin me kuullut elävän Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä ja jäänyt henkiin?
5:27 Astu siis esiin ja kuule kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme, sanoo; ja puhu sinä meille kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme, sinulle puhuu, niin me kuulemme ja teemme.'
5:28 Ja Herra kuuli teidän puheenne, kun te puhuitte minulle, ja Herra sanoi minulle: 'Minä olen kuullut, mitä tämä kansa on puhunut sinulle. Kaikki, mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.
5:29 Jospa heillä olisi sellainen sydän, että he alati pelkäisivät minua ja noudattaisivat kaikkia minun käskyjäni, niin että he ja heidän lapsensa menestyisivät iankaikkisesti!
5:30 Mene siis ja sano heille: Palatkaa majoillenne.
5:31 Mutta jää sinä tähän minun eteeni, niin minä puhun sinulle kaikki ne KÄSKYT, SÄÄDÖKSET ja OIKEUDET, jotka sinun on OPETETTAVA heille, että he seuraisivat niitä siinä maassa, jonka minä annan heille omaksi.'
5:32 Niin NOUDATTAKAA siis tarkoin niitä, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt; älkää poiketko oikealle älkääkä vasemmalle,
5:33 vaan VAELTAKAA AINA sitä tietä, jota HERRA, teidän JUMALANNE, KÄSKI teidän VAELTAA, että ELÄISITTE, MENESTYISITTE ja ELINPÄIVÄNNE OLISIVAT PITKÄT siinä maassa, jonka otatte omaksenne."
*
JUMALA LAINANTAJA SANOO; ”Ja HERRA puhui Moosekselle sanoen:
"Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää MINUN SAPATTINI, sillä se on MERKKINÄ (vrt. SINETTINÄ) meidän VÄLILLÄMME, MINUN ja TEIDÄN, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että MINÄ OLEN HERRA, joka PYHITÄN TEIDÄT.
Siis pitäkää SAPATTI, sillä se on teille PYHÄ. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.
Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on SAPATTI, levon päivä, HERRALLE PYHITETTY. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla.
Ja pitäkööt israelilaiset SAPATIN, niin että he viettävät SAPATTIA sukupolvesta sukupolveen IKUISENA LIITTONA. Se on oleva IKUINEN MERKKI MINUN ja israelilaisten välillä; sillä KUUTENA PÄIVÄNÄ HERRA TEKI TAIVAAN ja MAAN, mutta SEITSEMÄNTENÄ PÄIVÄNÄ HÄN LEPÄSI ja HENGÄHTI."
Ja kun HÄN oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli JUMALAN SORMELLA KIRJOITETTU.” (2.Moos.31:12-18)
*
Tänä päivänäkin JUMALA KIRJOITTAA LAKINSA USKOVAN SYDÄMEEN, HÄN sanoo: ” "Tämä on se LIITTO, jonka MINÄ näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo HERRA: "MINÄ panen LAKINI heidän SYDÄMIINSÄ ja KIRJOITAN NE heidän MIELEENSÄ, ja KIRJOITAN NE heidän SYDÄMIINSÄ, ja niin MINÄ olen heidän JUMALANSA, ja he ovat minun kansani.
Ja silloin ei enää kukaan OPETA kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'TUNNE HERRA'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, TUNTEVAT MINUT. "
"Sillä tämä on se LIITTO, jonka MINÄ TEEN Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo HERRA: MINÄ PANEN LAKINI heidän MIELEENSÄ, ja KIRJOITAN ne heidän SYDÄMIINSÄ, ja niin MINÄOLEN heidän JUMALANSA, ja he ovat MINUN KANSANI.”
(Ks. Heb.8:10,11; 10:16)
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
eepu
*
Jk.:
-- Niinpä mekin TAHDOMME NOUDATTAA KAIKKEA JUMALAN TAHTOA, niin myös VAPAHTAJAN ESITTÄMÄÄ KUNINKAALLISEN LAIN KULTAISTA SAPATTISÄÄNTÖÄ, joka kuuluu näin:
"Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" "Ja hän sanoi heille: "KUMPIKO on LUVALLISTA SAPATTINA: HYVÄÄKÖ tehdä vai pahaa, PELASTAAKO HENKI vai tappaa se?"
-- "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"!
(Luuk.14.; Mark.3:4)
*
"TEEMMEKÖ siis LAIN MITÄTTÖMÄKSI USKON KAUTTA? POIS SE! Vaan me VAHVISTAMME LAIN." (Room.3:31)
-- ÄLKÄÄ siis enää kieltäkö itseltänne älkääkä muiltakaan ottamasta sitä Oikeata (Apt.2:38) uskonmukaista upotuskastetta Vapahtajamme Messiaan Nimeen!
-- Sillä; TAHALLINEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa PYHITYKSEN ja siten PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
Sillä; KRISTUKSESSA ON RAKKAUS TÄYDELLINEN, HÄN ON LAINKÄSKYN (käskyjen) PÄÄMÄÄRÄ/TOTEUTTAJA, joka ASUU jokaisessa PUHTAASSA SYDÄMESSÄ ja HYVÄSSÄ OMASSATUNNOSSA ja VILPITTÖMÄSSÄ USKOSSA.”
ANTAKAA siis puhdistaa sydämenne ja "Tehkää siis PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Vapahtajan Messiaan Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte
♥ PYHÄN HENGEN LAHJAN ♥.”
Sillä vain PYHÄN HENGEN LAHJA JOHTAA teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN/RAKKAUTEEN KÄSKYJEN TUNTEMUKSEEN/NOUDATTAMISEEN!
RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; Johanneksen uskonmukaisen upotuskasteen Vapahtajan Nimeen!
Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
ANNA siis PELASTAA ITSESI, katso lisäksi: *Joh.3:16; Mark.16:16; Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
Sillä; ”..jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, UUSI on sijaan tullut.”
-- Uskonmukaisesti upotuskastetuilla; ”… meillä on KRISTUKSEN mieli.” ”Sellaista vastaan ei ole LAKI.”! (2.Kor.5:17; 1.Kor.2:16; Gal.5:23)
*
♥ MARANATA! ♥
jatkuu..

Vastaukset 36
Vanhimmat
” … MINÄ puhun sinulle kaikki ne KÄSKYT, SÄÄDÖKSET ja OIKEUDET, jotka sinun on OPETETTAVA heille, että he seuraisivat niitä siinä maassa, jonka minä annan heille omaksi.'”
Muun muassa nämä:
LAKI PUHTAISTA ja SAASTAISISTA ELÄIMISTÄ:
3.Mooseksen kirja:
11:1 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen heille:
11:2 "Puhukaa israelilaisille ja sanokaa: Nämä ovat ne eläimet, joita te saatte syödä kaikista nelijalkaisista eläimistä maan päällä:
11:3 Kaikkia nelijalkaisia eläimiä, joilla on kokonansa halkinaiset sorkat ja jotka märehtivät, te saatte syödä.
11:4 Näitä älkää kuitenkaan syökö niistä, jotka märehtivät, ja niistä, joilla on sorkat: kamelia, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
11:5 tamaania, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
11:6 jänistä, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
11:7 sikaa, jolla tosin on kokonansa halkinaiset sorkat, mutta joka ei märehdi; se olkoon teille saastainen.
11:8 Näiden lihaa älkää syökö ja näiden raatoihin älkää koskeko, ne olkoot teille saastaiset.
11:9 Näitä te saatte syödä kaikista vesieläimistä: kaikkia, joilla on evät ja suomukset ja jotka elävät vedessä, niin hyvin merissä kuin joissa, te saatte syödä.
11:10 Mutta kaikista niistä, joita vedet vilisevät, kaikista elollisista, jotka elävät vedessä, inhotkaa kaikkia niitä, joilla ei ole eviä eikä suomuksia, elivätpä merissä tai joissa.
11:11 Niitä inhotkaa; niiden lihaa älkää syökö, ja niiden raadot inhottakoot teitä.
11:12 Kaikkia niitä vesieläimiä, joilla ei ole eviä eikä suomuksia, inhotkaa.
11:13 Linnuista taas inhotkaa näitä; älköön niitä syötäkö, vaan olkoot inhottavia: kotka, partakorppikotka ja harmaa korppikotka,
11:14 haarahaukka ja suohaukkalajit,
11:15 kaikki kaarnelajit,
11:16 kamelikurki, pääskynen, kalalokki ja jalohaukkalajit,
11:17 huuhkaja, kalasääksi ja kissapöllö,
11:18 sarvipöllö, pelikaani ja likakorppikotka,
11:19 haikara ja sirriäislajit, harjalintu ja yölepakko.
11:20 Ja kaikkia siivellisiä pikkueläimiä, jotka liikkuvat neljällä jalalla, inhotkaa.
11:21 Kuitenkin saatte siivellisistä pikkueläimistä, jotka liikkuvat neljällä jalalla, syödä niitä, joilla jalkojen yläpuolella on kaksi säärtä hypelläksensä niillä maassa.
11:22 Niistä te saatte syödä seuraavia: heinäsirkkalajeja, solam-sirkkalajeja, hargol-sirkkalajeja ja haagab-sirkkalajeja.
11:23 Mutta kaikkia muita siivellisiä pikkueläimiä, joilla on neljä jalkaa, inhotkaa.
11:24 Seuraavista eläimistä te tulette saastaisiksi; jokainen, joka niiden raatoihin koskee, olkoon saastainen iltaan asti.
11:25 Ja jokainen, joka niiden raatoja kantaa, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti.
11:26 Kaikki nelijalkaiset eläimet, joilla on sorkat, mutta ei kokonaan halkinaiset, ja jotka eivät märehdi, olkoot teille saastaiset; jokainen, joka niihin koskee, olkoon saastainen.
11:27 Ja kaikki nelijalkaiset eläimet, jotka käyvät käpälillä, olkoot teille saastaiset; jokainen, joka niiden raatoihin koskee, olkoon saastainen iltaan asti.
11:28 Ja joka kantaa niiden raatoja, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti; ne olkoot teille saastaiset.
11:29 Ja nämä olkoot teille saastaiset niistä pikkueläimistä, jotka liikkuvat maassa: myyrä, hiiri ja sisiliskolajit,
11:30 anaka-eläin, kooah-eläin, leeta-eläin, hoomet-eläin ja kameleontti.
11:31 Ne olkoot teille saastaiset kaikista pikkueläimistä; jokainen, joka niihin koskee, sittenkuin ne ovat kuolleet, olkoon saastainen iltaan asti.
11:32 Ja kaikki, minkä päälle joku niistä kuolleena putoaa, on saastaista, olipa se sitten puuastia tai vaatekappale tai nahka tai säkki tai mikä tahansa kalu, jota johonkin tarpeeseen käytetään. Se pantakoon veteen ja olkoon saastainen iltaan asti; sitten se on puhdas.
11:33 Ja jos joku niistä putoaa saviastiaan, on kaikki, mitä siinä on, saastaista, ja astia rikottakoon.
11:34 Kaikki ruoka, jota syödään, on saastaista, jos sen astian vettä tulee siihen; ja kaikki juoma, jota juodaan, on jokaisessa sellaisessa astiassa saastaista.
11:35 Ja kaikki, minkä päälle niiden raato putoaa, tulee saastaiseksi; olkoon se leivinuuni tai liesi, niin se revittäköön maahan; sillä saastaisia ne ovat ja saastaisia ne teille olkoot.
11:36 Kuitenkin lähde tai kaivo, paikka, johon vettä on kokoontunut, pysyy puhtaana. Mutta joka niiden raatoon koskee, olkoon saastainen.
11:37 Ja jos niiden raato putoaa kylvösiemenen päälle, minkä hyvänsä, joka kylvetään, pysyy tämä puhtaana.
11:38 Mutta jos siemen on vedellä kasteltu ja niiden raato putoaa sen päälle, tulee siemen teille saastaiseksi.
11:39 Ja jos joku eläin, joka on teille ravinnoksi, kuolee, olkoon se, joka sen raatoon koskee, saastainen iltaan asti.
11:40 Ja joka syö sen raatoa, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti; ja joka kantaa sen raatoa, pesköön vaatteensa ja olkoon saastainen iltaan asti.
11:41 Kaikki pikkueläimet, jotka liikkuvat maassa, olkoot inhottavia; älköön niitä syötäkö.
11:42 Kaikista niistä, jotka käyvät vatsallansa, ja kaikista pikkueläimistä, jotka liikkuvat maassa, käyden neljällä tai useammalla jalalla, niistä älkää mitään syökö, sillä ne ovat inhottavia.
11:43 Älkää saattako itseänne inhottaviksi koskemalla matelevaan pikkueläimeen, mihin tahansa, älkääkä saastuttako itseänne niillä, niin että tulette niistä saastaisiksi.
11:44 Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä. Niin älkää saastuttako itseänne koskemalla mihinkään pikkueläimeen, joka liikkuu maassa.
11:45 Sillä minä olen Herra, joka olen johdattanut teidät Egyptin maasta, ja joka olen teidän Jumalanne; olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä.
11:46 TÄMÄ ON LAKI nelijalkaisista eläimistä ja linnuista ja kaikista elollisista, joita vedessä vilisee, ja kaikista olennoista, joita maassa liikkuu,
11:47 että TIETÄISITTE EROTTAA PUHTAAT SAASTAISISTA ja SYÖTÄVÄT ELÄIMET niistä ELÄIMISTÄ, JOITA EI SAA SYÖDÄ."!
*
4.Mooseksen kirja (SÄÄDÖKSISTÄ):
30:1 Ja Mooses puhui israelilaisille kaiken, mitä HERRA oli Mooseksen käskenyt puhua.
30:2 Ja Mooses puhui Israelin sukukuntien päämiehille sanoen: "Näin on Herra käskenyt:
30:3 Jos joku tekee lupauksen Herralle tahi valalla vannoen sitoutuu kieltäytymään jostakin, älköön hän rikkoko sanaansa, vaan tehköön kaiken, mitä hänen suunsa on sanonut.
30:4 Ja jos nainen ollessaan nuorena tyttönä isänsä kodissa tekee lupauksen Herralle tahi sitoutuu kieltäytymään jostakin
30:5 ja hänen isänsä kuulee hänen lupauksensa tai sitoumuksensa eikä hänen isänsä hänelle siitä mitään puhu, niin kaikki hänen lupauksensa ja kaikki hänen sitoumuksensa, joilla hän kieltäytyy jostakin, olkoot pätevät.
30:6 Mutta jos hänen isänsä kieltää häntä sinä päivänä, jona hän ne kuulee, niin hänen lupauksensa ja sitoumuksensa, joilla hän kieltäytyy jostakin, älkööt olko pätevät, olivatpa ne mitkä hyvänsä, ja Herra antaa hänelle anteeksi, sentähden että hänen isänsä on häntä kieltänyt.
30:7 Ja jos hän joutuu miehelle ja hänellä on täytettävänä lupauksia tai ajattelemattomasti lausuttu sana, jolla hän on kieltäytynyt jostakin,
30:8 ja hänen miehensä saa sen kuulla, mutta ei puhu hänelle siitä mitään sinä päivänä, jona hän sen kuulee, niin hänen lupauksensa ja hänen sitoumuksensa, joilla hän on kieltäytynyt jostakin, olkoot pätevät.
30:9 Mutta jos hänen miehensä sinä päivänä, jona hän sen kuulee, kieltää häntä, niin hän purkaa hänen lupauksensa, jonka täyttämiseen hän on sitoutunut, ja sen ajattelemattomasti lausutun sanan, jolla hän on kieltäytynyt jostakin, ja Herra antaa hänelle anteeksi.
30:10 Mutta lesken tai hyljätyn lupaus, mihin hyvänsä hän onkin sitoutunut, olkoon pätevä.
30:11 Ja jos vaimo on miehensä kodissa tehnyt lupauksen tahi valalla sitoutunut kieltäytymään jostakin
30:12 ja hänen miehensä saa sen kuulla, mutta ei puhu hänelle siitä mitään eikä kiellä häntä, niin kaikki hänen lupauksensa ja kaikki sitoumukset, joilla hän on kieltäytynyt jostakin, olkoot pätevät.
30:13 Mutta jos hänen miehensä ne purkaa sinä päivänä, jona hän niistä kuulee, älköön yksikään hänen huuliltaan lähtenyt lupaus tai sitoumus olko pätevä. Hänen miehensä on ne purkanut, ja Herra antaa hänelle anteeksi.
30:14 Jokaisen lupauksen ja jokaisen valallisen sitoumuksen, jonka vaimo itsensä kurittamiseksi tekee, saakoon hänen miehensä joko vahvistaa tahi purkaa.
30:15 Mutta jos hänen miehensä ei puhu hänelle niistä mitään sen päivän kuluessa, niin hän on vahvistanut kaikki hänen lupauksensa ja kaikki hänen sitoumuksensa, jotka hänellä on täytettävinä. Hän on ne vahvistanut, koska hän ei niistä hänelle mitään puhunut sinä päivänä, jona hän niistä kuuli.
30:16 Mutta jos hän ne purkaa vasta jonkun aikaa sen jälkeen, kuin on niistä kuullut, joutuu hän kantamaan vaimonsa syyllisyyden."
30:17 Nämä ovat ne säädökset, jotka Herra antoi Moosekselle, olemaan voimassa miehen ja hänen vaimonsa välillä sekä isän ja hänen tyttärensä välillä, tämän ollessa nuorena tyttönä isänsä kodissa." ..jne.
Näin JUMALA antoi; " KÄSKYT, SÄÄDÖKSET ja LAIN Mooseksen kautta."!
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
eepu
*
Jk.:
"Teemmekö siis LAIN mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me VAHVISTAMME LAIN." (Room.3:31)
-- ÄLKÄÄ siis enää kieltäkö itseltänne älkääkä muiltakaan ottamasta sitä Oikeata (Apt.2:38) uskonmukaista upotuskastetta Vapahtajamme Messiaan Nimeen!
-- Sillä; TAHALLINEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa PYHITYKSEN ja siten PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
Sillä; KRISTUKSESSA ON RAKKAUS TÄYDELLINEN, HÄN ON LAINKÄSKYN (käskyjen) PÄÄMÄÄRÄ/TOTEUTTAJA, joka ASUU jokaisessa PUHTAASSA SYDÄMESSÄ ja HYVÄSSÄ OMASSATUNNOSSA ja VILPITTÖMÄSSÄ USKOSSA.”
ANTAKAA siis puhdistaa sydämenne ja "Tehkää siis PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Vapahtajan Messiaan Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte
♥ PYHÄN HENGEN LAHJAN ♥.”
Sillä vain PYHÄN HENGEN LAHJA JOHTAA teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN/RAKKAUTEEN KÄSKYJEN TUNTEMUKSEEN/NOUDATTAMISEEN!
RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; Johanneksen uskonmukaisen upotuskasteen Vapahtajan Nimeen!
Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
ANNA siis PELASTAA ITSESI, katso lisäksi: *Joh.3:16; Mark.16:16; Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
Sillä; ”..jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, UUSI on sijaan tullut.”
-- Uskonmukaisesti upotuskastetuilla; ”… meillä on KRISTUKSEN mieli.” ”Sellaista vastaan ei ole LAKI.”! (2.Kor.5:17; 1.Kor.2:16; Gal.5:23)
*
♥ MARANATA! ♥
oletko sinä se sama mummo, joka toisaalla moitti toistoista?
Ja kuinkas muutenvoisi ollakaan - sehän on Jumalan Sanaa suoraan lähteestä - niile jotka haluavat kuulla.
odotan mielenkiinnolla jatkoa ..
Niistä ns. "kymmenestä käskystä" esim "älä tapa" ei missään kohden Raamattua sanota, että niitä olisi kymmenen, ne voisi numeroida eri tavallakin ja niitä on tosiasiassa enemmän kuin kymmenen.
Aina kun Raamatussa puhutaan kymmenestä sanasta eli käskystä tarkoitetaan liiton sanoja eli ehtoja.
Mitkä Mooseksen kirjaamat kymmenen käskyä oli liitonarkussa?
2.Moos 20:1-17 on ne kymmenen käskyä, jotka kansa KUULI Siinainvuorella?
5.Moos 5:1-22 Mooses kertaa mitä KUULTIIN,
MUTTA 2.Moos 34:10-27 on selostus kymmenen käskyn sisällöstä, jonka Mooses kirjasi uusiin tauluihin!
Nämä ovat ne kivitaulut ja kymmenen käskyä, jotka lopulta päätyivät liitonarkkuun.
Herra sanoi:
NOUDATA TARKOIN NIITÄ KÄSKYJÄ, JOTKA MINÄ SINULLE NYT ANNAN
§ 1
Varokaa tekemästä mitään liittoa sen maan asukkaiden kanssa, johon olette matkalla. Jos liittoudutte heidän kanssaan, te joudutte heidän pauloihinsa.
§ 2
Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan.
§ 3
Älä myöskään vala itsellesi jumalankuvia.
§ 4
Vietä happamattoman leivän juhlaa ja syö happamatonta leipää seitsemänä päivänä, kuten olen sinua käskenyt, säädettyyn aikaan abib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä lähdit Egyptistä.
§ 5
Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin.
§ 6
Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemänneksi päiväksi lopeta työnteko.
§ 7
Vietä viikkojuhlaa, kun leikkaat ensi tähkät vehnäsadostasi, ja korjuujuhlaa vuoden vaihteessa.
§ 8
Kolmesti vuodessa kokoontukoot kaikki miehet Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen
§ 9
Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun.
§ 10
Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön. Älä keitä karitsaa emänsä maidossa.
Herra sanoi Moosekselle: "KIRJOITA MUISTIIN NÄMÄ KÄSKYT, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot."
Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta ja hän kirjoitti TAULUIHIN liiton ehdot, NUO KYMMENEN KÄSKYÄ.
Toinen Mooseksen kirja 34.luku
*******************************************
Raamatussa ei sanota, että niitä käskyjä esim "älä tapa" olisi kymmenen. Niitä on enemmän kuin kymmenen, jos haluaa numeroida ne uudelleen :)
*******************************************
24:12 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Nouse minun tyköni vuorelle ja ole siellä, niin minä annan sinulle kivitaulut YNNÄ lain ja käskyt, jotka minä olen kirjoittanut heille opetukseksi."
MITÄ TAULUIHIN OLI KIRJOITETTU?
Kuten huomaat Jumala antoi kivitaulujen lisäksi lain ja käskyt. Eihän KOKO LAKI ja kaikki KÄSKYT olisi kahteen kivitauluun mahtuneet.
8:9 Arkissa ei ollut muuta kuin ne kaksi kivitaulua, jotka Mooses oli pannut sinne Hoorebilla, kun Herra teki LIITON israelilaisten kanssa, heidän lähdettyänsä Egyptin maasta.
8:21 Ja minä olen valmistanut siihen sijan arkille, jossa on se HERRAN LIITTO, minkä hän teki meidän isiemme kanssa viedessään heidät pois Egyptin maasta."
Maalaisjärjellä ajateltuna LIITTOON liittyvät LIITON EHDOT, vai oletko erimieltä?
5.Moos
4:12 Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen.
4:13 Ja hän ilmoitti teille LIITTONSA, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
2.Moos
34:27 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt LIITON sinun ja Israelin kanssa."
34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin LIITON SANAT, ne kymmenen sanaa.
Niistä ns. "kymmenestä käskystä" esim "älä tapa" ei missään kohden Raamattua sanota, että niitä olisi kymmenen, ne voisi numeroida eri tavallakin ja niitä on tosiasiassa enemmän kuin kymmenen.
Aina kun Raamatussa puhutaan kymmenestä sanasta eli käskystä tarkoitetaan liiton sanoja eli ehtoja.
Mutta vaahtoapa Riitalle/uskova_1:lle lapsikasteesta, siinäkin sinulla on ihan ihka omaperäinen tapasi?
Raamatusta ei edes löydy sanaa "moraali". Kukahan ne käskyt on numeroinut? Montako niitä on Raamatun mukaan? ;)
Monesko tämä käsky on, viittaa vahvasti moraaliin?
"Sinu ei piä tula humpsutelema toise tupsuka jures"
??? kuka on väittänyt että ne oli numeroitu laintauluissa ja mitä sillä on väliä ?
10:4 Ja HÄN KIRJOITTI TAULUIHIN SAMAN, minkä edellisellä kerralla, NE KYMMENEN SANAA, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja HERRA ANTOI NE minulle.
Lue tämä aloitekin HUOLELLISEMMIN ja lakkaa jankuttamasta samaa asiaa..
Lain taulut ovat eri asia kuin Mooseksen kirjoittama Israelin laki. Voisi sanoa että Mooseksen lain peruslaki on Jumalan kymmenen (sanaa) eli käskyä .. Et halua ymmärtää tätä koska intät sitä omaasi - mutta eihän se asiaa muuta joten luehan tarkemmin Raamattusi.. ja oikeassa hengessä. Hakeva löytää.. Siinä se sinun kompastuskivesi juuri onkin ..
Millainen on moraalimme sellainen on mielemme, millainen mielemme sellainen on moraalimme!
Moraali liittyy, jos et siis tiennyt, henkiseen oikeamielisyyteemme/vanhurskauteen, josta sinä näytät olevan vajaa/paitsi! siis nuo moraalikäskyt ohjaavat mieltämme vanhurskauteen/pyhitykseen nyt (Apt.2:38) Kristukseen!
24:12 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Nouse minun tyköni vuorelle ja ole siellä, niin minä annan sinulle kivitaulut YNNÄ lain ja käskyt, jotka minä olen kirjoittanut heille opetukseksi."
MITÄ TAULUIHIN OLI KIRJOITETTU?
Kuten huomaat Jumala antoi kivitaulujen lisäksi lain ja käskyt. Eihän KOKO LAKI ja KAIKKI KÄSKYT olisi kahteen kivitauluun mahtuneet.
TÄSSÄ SE SANOTAAN
UUDET LAINTAULUT
1 Herra sanoi Moosekselle: "Tee kaksi entisten kaltaista kivitaulua, niin minä kirjoitan niihin SANAT, JOTKA OLIVAT ENTISISSÄ TAULUISSA, niissä, jotka sinä murskasit. 2 Tee ne valmiiksi aamuun mennessä, nouse aamulla Siinainvuorelle ja jää vuoren huipulle odottamaan minua. 3 Kukaan muu älköön tulko mukanasi, kukaan ei saa olla edes näkyvillä missään koko vuorella. Myöskään lampaat, vuohet tai nautakarja eivät saa kulkea vuoren lähistöllä."
4 Mooses teki kaksi entisten kaltaista kivitaulua. Varhain seuraavana aamuna hän nousi Siinainvuorelle, niin kuin Herra oli käskenyt, ja vei kivitaulut mukanaan. 5 Herra laskeutui alas verhoutuneena pilveen, tuli Mooseksen luo ja lausui nimen Jahve. 6 Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. 7 Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." 8 Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan 9 ja sanoi: "Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi."
HERRA UUDISTAA LIITTONSA
10 Herra sanoi:
"Minä teen liiton, ja sinun kansasi saa nähdä ihmeitä, joita ei koskaan ennen ole tapahtunut missään maan päällä eikä minkään muun kansan keskuudessa.
"Kansa, jonka parissa elät, saa nähdä ne pelottavan voimalliset teot, jotka minä, Herra, teen sinun hyväksesi. 11 Noudata tarkoin niitä käskyjä, jotka minä sinulle nyt annan, niin minä karkotan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. 12 Varokaa tekemästä mitään liittoa sen maan asukkaiden kanssa, johon olette matkalla. Jos liittoudutte heidän kanssaan, te joudutte heidän pauloihinsa. 13 [i] Repikää maahan heidän alttarinsa, murskatkaa heidän kivipatsaansa ja hakatkaa poikki heidän asera- paalunsa*. 14 Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan. 15 Älä siis tee liittoa sen maan asukkaiden kanssa, ettet luopuisi minusta, eksyisi palvelemaan heidän jumaliaan ja lankeaisi syömään niistä uhreista, joita he teurastavat omille jumalilleen. 16 Jos otat pojillesi vaimoiksi heidän tyttäriään, jotka palvovat jumaliaan irstain menoin, nämä viettelevät myös poikasi samoihin palvontamenoihin. 17 Älä myöskään vala itsellesi jumalankuvia.
18 "Vietä happamattoman leivän juhlaa ja syö happamatonta leipää seitsemänä päivänä, kuten olen sinua käskenyt, säädettyyn aikaan abib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä lähdit Egyptistä.
19 "Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin. 20 Mutta aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Lunasta omaksesi jokainen sinulle syntyvä esikoispoika. Älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin.
21 "Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemänneksi päiväksi lopeta työnteko. Myös kyntöjen ja elonkorjuun aikana pidä seitsemäntenä päivänä lepopäivä.
22 "Vietä viikkojuhlaa, kun leikkaat ensi tähkät vehnäsadostasi, ja korjuujuhlaa vuoden vaihteessa. 23 Kolmesti vuodessa kokoontukoot kaikki miehet Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen. 24 Ja kun minä hävitän kansat sinun tieltäsi ja ulotan kauas sinun rajasi, niin kukaan ei tavoittele sinun maatasi omakseen, jos vain vaellat kolmesti vuodessa Herran, Jumalasi, kasvojen eteen.
25 "Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun.
26 "Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön.
"Älä keitä karitsaa emänsä maidossa."
27 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." 28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän KIRJOITTI TAULUIHIN LIITON EHDOT, NUO KYMMENEN KÄSKYÄ
JOS ET TÄTÄ YMMÄRRÄ, EI VOI MITÄÄN !!!!!!!!!!!!!!
9 Arkussa ei ollut muuta kuin ne kaksi kivitaulua, jotka Mooses talletti sinne Horebin luona, kun Herra teki LIITON israelilaisten kanssa heidän ollessaan matkalla pois Egyptistä
21. Ja minä olen valmistanut siihen sijan arkille, jossa on se HERRAN LIITTO, minkä hän teki meidän isiemme kanssa viedessään heidät pois Egyptin maasta."
LIITTOON KUULUVAT LIITON EHDOT, NE KYMMENEN KÄSKYÄ.
EIHÄN KÄSKY "ÄLÄ TAPA" VOISI OLLA LIITTOON PÄÄSYN EHTONA, EIHÄN KUKAAN SAA TAPPAA LIITON ULKOPUOLELLAKAAN, VAI KUINKA?
Onko sapatinvietto teidän moraalimittarinne?
Etkö sinä itsepäinen poloinen ymmärrä erottaa moraalikäskyjä muusta?
Mutta vaahtoapa Riitalle/uskova_1:lle lapsikasteesta, siinäkin sinulla on ihan ihka omaperäinen tapasi saarnata, tällainen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000029087873
Miksi meidän pitäisi nyt keskustella kasteesta? Minä yritän etsiä niitä moraalikäskyjä raamatusta. Se on vähän hankalaa, kun siellä ei edes mainita sanaa "moraali". Onko kaikkien ihmisten moraalikäsitykset samanlaiset? Jos listaan raamatusta "kymmenen" mielestäni tärkeintä "moraalikäskyä", ei ole ollenkaan varmaa, onko ne varmasti myös muiden mielestä ne oikeat?
Adventismissa maistuu pilaantunut maku. Adventismi opettaa pois Uuteen Testamenttiin uskomisesta. Erityistä vihaa adventistit pitävät Paavalin opetuksiin uskovia kohtaan. Jos ei Mooseksen laki kieltäisi tappamasta, he varmasti käyttäisivät väkivaltaa uskovia vastaan. Nyt he tyytyvät huonoon käytökseen.Millainen on moraalinne, sellaisena pysyy mielennekin! ERÄSKIN PAPPINNE KÄÄNNYTTI LÄHIMMÄISENSÄ VAIMON, JA MENI MYÖHEMMIN TÄMÄN ERON JÄLKEEN NAISEN KANSSA NAIMISIIN. SIINÄ ON ADVENTISMIN MORAALI.
Oletko sitä mieltä, että ateisti pystyisi tuollaisen saarnan keksimään? Todellisuudessa taitaakin saarnajat ollakin enimmäkseen ateisteja!
Pitääkö sinua, ihmistä uskoa enemmän kuin Raamatun Sanaa? Miksi te taistelette Raamattuun uskomista vastaan haluten, että uskoisimme mieluummin adventistia? Eikö se ole teissä väärää sinunkin mielestäsi ?
minusta ainakin. Kannattaa lukea.
kellään olevan epäselvää Jumalan kymmenestä käskystä . Varmaan oli tarpeen teroittaa niitä, kun ovat olleet monelta hukassa.
Jumalan kansa on se, jolla on Jumalan laki! Se on kirjoitettu uskovan sydämeen ja on siellä muistuttamassa kuka on minun Jumalani, ketä palvelen, kenessä on minun turvani.
Eikö Jeesus tienyt, mitkä ovat oikeat "kymmenen käskyä"?
5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin.'
5:31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan.'
5:33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi.'
5:38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.'
5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
Ei tule totuus adventistin huulilta. Adventistit tekevät mitättömäksi tämän kirjoituksen totuudet;
2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,[Efesol.]
kaikessa. Jeesus teki sen ja tuomittiin siitä huolimatta epäoikeudenmukaisella tuomiolla kuolemaan. Jeesus kuoli, haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista kun Jumala hänet kuolleista herätti.
Tällä elämällään ja kuolemallaan Jeesus maksoi niiden syntivelan ja kuoleman jotka eivät itse pysty koko lakia täyttämään (mikä ei tarkoita että heidän tulisi tehdä Jumalan vastaísia tekoja vain sen tähden että he ovat armahdettuja ja heidän syntinsä ovat maksettu Jeesuksen verellä).
Siis kuinka voit väittää (jos olet rehellinen) että joku väittää jotain muuta? kuin tätä.
Laki on TÄYTETTY meidän puolestamme sitä ei POISTETTU meidän tähtemme. Jumalan Laki on ikuinen ei sitä voi koskaan poistaa. Onko tämä ylivoimaista ymmärtää? Siinä tapauksessa et ole ymmärtänyt että vain Jumala on laillinen ja vain Hänessä on lain antama ikuinen elämä. Ulkopuolella ei ole ikuista elämää JUURI SIKSI JUMALAN OLI ITSE TÄYTETTÄVÄ LAKI MEIDÄN PUOLESTAMME.
Eihän kukaan joka ei itse lakia pidä voi maksaa muiden lain pitämättömyyttä.
Miksiköhän et tajua näin yksinkertaista asiaa??? minkä lapsikin tajuaa.
Jeesus teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä. Onko se niin vaikea tajuta?
Uskovaan ei pure laki. SE ON TÄYSIN TEHOTON. Ja minkä vuoksi?
Jeesuksen täytetyn työn tähden, synnin sovituksen. Joka uskossa ottaa sen vastaan, niin sitä vastaan ei ole laki. Se ei kuitenkaan poista lakia, eikä syntiä. Vaan tekee uskovan riippuvaiseksi Jeesuksesta.
Jeesus sanoi: “että älkää luulko ollenkaan, että olen tullut lakia tai profetoita kumoamaan, olen tullut lain täyttämään.
Niin kauan kuin taivas ja maakin pysyy laki voimassa!
VOISITKO KERTO MITÄ SINUN JEESUS TÄYTTI? Täyttikö hän semmoisen lain, jota ei ollut olemassakaan, ennen häntä? Joka tuli vasta Kristuksen jälkeen, semmoisenko lain Jeesus tuli täyttämään?
täyttämään mitään semmoista lakia mikä tulisi vasta Hänen jälkeensä! Siihen tarvitaan jo toinen Jeesus ja risti ja semmoista ei ole vielä näkynyt, eikä siitä edes mainita profetoissa.
huomioitsija
Se, että me emme ole lain alaisia tarkoittaa sitä että emme ole lain alaisia. Adventistien on turhaa selvää asiaa muuttaa. Ja missään tapauksessa me emme ole adventistien lakiopetusten alaisia. Tämä on 100% varmaa. Jos Jumala tahtoo asiasta ilmoittaa toisin, ei hän tee sitä adventismin opettajien kautta. Se on satvarmaa. Silloin valitaan ne, jotka ovat paljon nuhteettomampia opettajia kuin paraskaan adventisti. Ei se ole oikea, joka on itse itsensä korottanut . Johan se on sanottu isoilla kirjaimilla Raamatussakin;-Matt.
23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Laki poikineen oli asetettu vain juutalaisille, kysy heiltä?
pääse mihinkään. Ette pääse lakia pakoon vaikka kuinka juoksette.
Jumalan Pyhä laki on tuomion mittapuuna tuomiolla, tekojen mukaan. Tekojen mukaan tuomitaan jumalattomat.
Vanhurskaat vapautetaan, Jeesuksen työn tähden. Jeesus ei ole turhaan kärsinyt ristillä. Ne vanhurskaan synnit ovat näkyvissä, mutta ne pyyhitään pois, koska ne on tunnistettu ja viety altarille, joka on Jeesus Kristus. Kyseessä ovat he jotka ovat ottaneet vastaan sovituksen, Jeesuksen lahjavanhurskauden.
Jos se ei teille kelpaa, niin ei voi mitään. Ette kuitenkaan joudu ikuiseen piinaan. Vaan teidät tuomitaan tekojen mukaan ja tulette näkemään Jumalan lain. Ei teitä umpimähkään tuomita.
Tähän Jeesuksen täytettyyn työhön voivat murhaajatkin laittaa toivonsa. Ne, jotka kääntyvät ja ottavat uskossa vastaan Jeesuksen sovituksen.
Kerroppa mitä sinä muka teet oikeammin kuin minä? Jos et kykene tuota kertomaan, sinulla ei ollut edelliseen viestiisi mitään aihetta. En tiedä yhtäkään adventistia joka tekisi sapattina mitään Raamatun ohjeiden mukaista.Ehkä sinä oletkin ainoa poikkeus!
Millä meiltä voisi ottaa lain ja käskyt pois, kun sellaisia ei ole meille koskaan annetukaan, kysyn vaan??
ja hyväskyn Jeesuksen sovituksen. Sen otan kiitollisuudella vastaan. Itse en pysty lakia täyttämään, mutta Jeesus on sen puolestani tehnyt. Jeesus on tehnyt lain suureksi ja ihanaksi. Laki on hyvä, vanhurskas ja pyhä.
"Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; MENKÄÄ POIS MINUN TYKÖÄNI, te LAITTOMUUDEN TEKIJÄT.'"!!!
Oikein käännettynä tuo asia kuuluu:
”Hän poisti omassa lihassaan kirouksen Lainopinohjeesta (so. kuoleman), ja Hän synnyttää itsessään meidät [uskovan(t)] yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden näin rauhan (Jumalan ja ihmisen välillä)”
*
"Teemmekö siis LAIN mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me VAHVISTAMME LAIN." (Room.3:31)
-- ÄLKÄÄ siis enää kieltäkö itseltänne älkääkä muiltakaan ottamasta sitä Oikeata (Apt.2:38) uskonmukaista upotuskastetta Vapahtajamme Messiaan Nimeen!
-- Sillä; TAHALLINEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa PYHITYKSEN ja siten PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
Sillä; KRISTUKSESSA ON RAKKAUS TÄYDELLINEN, HÄN ON LAINKÄSKYN (käskyjen) PÄÄMÄÄRÄ/TOTEUTTAJA, joka ASUU jokaisessa PUHTAASSA SYDÄMESSÄ ja HYVÄSSÄ OMASSATUNNOSSA ja VILPITTÖMÄSSÄ USKOSSA.”
Antakaa siis puhdistaa sydämenne ja "Tehkää siis PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Vapahtajan Messiaan Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte
-- ♥ PYHÄN HENGEN LAHJAN ♥.”
Sillä vain PYHÄN HENGEN LAHJA JOHTAA teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN/RAKKAUTEEN KÄSKYJEN TUNTEMUKSEEN/NOUDATTAMISEEN!
-- Niinpä me tahdomme noudattaa myös VAPAHTAJAN ESITTÄMÄÄ KUNINKAALLISEN LAIN KULTAISTA SAPATTISÄÄNTÖÄ, joka kuuluu näin:
"Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" "Ja hän sanoi heille: "KUMPIKO on LUVALLISTA SAPATTINA: HYVÄÄKÖ tehdä vai pahaa, PELASTAAKO HENKI vai tappaa se?"
-- "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"!
(Luuk.14.; Mark.3:4)
*
Hyvää ja Siunausrikasta Sapattia!
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
eepu
*
Jk.:
RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; Johanneksen uskonmukaisen upotuskasteen Vapahtajan Nimeen!
Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
ANNA siis PELASTAA ITSESI, katso lisäksi: *Joh.3:16; Mark.16:16; Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
"Sillä tämä on se LIITTO, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen LAKINI heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
"Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen LAKINI heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
(16:15-18; Heb.8:10; 10:16)
Sillä; ”..jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, UUSI on sijaan tullut.”
-- Uskonmukaisesti upotuskastetuilla; ”… meillä on KRISTUKSEN mieli.” ”Sellaista vastaan ei ole LAKI.”! (2.Kor.5:17; 1.Kor.2:16; Gal.5:23)
*
♥ MARANATA! ♥
7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ENNUSTANEET ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Eiköhän tuo yksikin kohta jo kerro, mistä on kysymys
Tuleeko mitään mieleen vuodesta 1844?
"LAIN hylkijät kehuvat jumalattomia, mutta LAIN noudattajat kauhistuvat heitä.
Pahat ihmiset eivät ymmärrä, MIKÄ OIKEIN ON, mutta HERRAA ETSIVÄISET YMMÄRTÄVÄT KAIKEN.
Joka LAISTA OTTAA VAARIN, ON YMMÄRTÄVÄINEN poika; mutta irstailijain seuratoveri saattaa isänsä häpeään.
Joka korvansa kääntää KUULEMASTA LAKIA, sen rukouskin on KAUHISTUS."
"Pysykää LAISSA ja TODISTUKSESSA!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa (pelastusta) ole."!

Kirjoitit
-- Sillä; TAHALLINEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa PYHITYKSEN ja siten PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
Raamattu kertoo kuinka kaste tapahtui.
Ap. t. 19:5
5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen....
Adventtikirkon upotuskaste ei seuraa Raamatun kaste tapaa vaan sitoo siihen kaíkenlaisia omia ehtojaan ja vaatii jopa niiden allekirjoittamista??? (alla)
"Minä uskon
1. Isään Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.
2. Jeesukseen Kristukseen, Jumalan iankaikkiseen Poikaan, maailman Vapahtajaan.
3. Pyhään Henkeen, jumaluuden kolmanteen persoonaan, joka toimii Kristuksen edustajana maan päällä ja Jumalan sanan ja voiman kautta uudestisynnyttää ihmisen.
4. että saan syntini anteeksi ja pelastun uskon kautta Kristuksen sovitustyöhön ilman omia ansioitani.
5. että Raamattu on Jumalan sanaa ja opin ja elämän ainoa perustus ja ohje.
"6. että Jumalan laki - kymmenen käskyä - on muuttumattomana voimassa ja että Pyhä Henki kirjoittaa sen uudessa liitossa uskovan sydämeen.
7. että raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai, on Herran asettama ja siunaama sapatti, lepopäivä, jota Vapahtajan ja alkuseurakunnan antaman esimerkin mukaan tahdon rakastaa ja pyhittää.
8. että Kristus täydellisen ja kertakaikkisen uhrin annettuaan nousi kuolleista, astui ylös taivaaseen ja toimii nyt Ylimmäisenä Pappinamme taivaallisessa pyhäkössä tutkivan tuomion ja armonajan päättymiseen asti.
9. että Kristuksen toinen tuleminen on lähellä, "oven edessä", ja että se tapahtuu julkisesti, suurella voimalla ja kirkkaudella.
10. että kuolema on rauhaisaa ja tiedotonta unta ylösnousemuksen saakka, että kuolemattomuus saadaan Jumalan armolahjana ensimmäisessä ylösnousemuksessa, ja että synnin palkka on toinen kuolema, iankaikkinen hävitys, helvetin tulijärvessä.
11. että ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välisenä tuhatvuotiskautena pelastetut ovat taivaassa, jumalattomat kuolleina, maa autiona ja tyhjänä ja saatana sidottuna; että tuhannen vuoden kuluttua Uusi Jerusalem ja pelastetut laskeutuvat taivaasta, jumalattomat herätetään kuolleista, heidän tuomionsa pannaan täytäntöön sekä että Jumala sen jälkeen uudistaa maan pelastettujen ikuiseksi kodiksi.
12. että ruumiini on Pyhän Hengen temppeli; tahdon sen vuoksi pukeutua siististi ja säädyllisesti, karttaa maailman synnillisiä nautintoja ja epäkristillisiä tapoja, pidättyä epäterveellisestä ravinnosta sekä kieltäytyä päihdyttävistä juomista, tupakasta, huumeista ja muista terveyttä turmelevista aineista.
13. että Jumalan työtä ylläpidetään pyhillä kymmenyksillä ja uhrilahjoilla
14. että Herran pyhä ehtoollinen on Jeesuksen asettama muistoateria, jossa hän kohtaa kansansa ja antaa sille läsnäolollaan voimaa.
15. että iankaikkiseen evankeliumiin sisältyy lopun aikana erityinen varoitus luopumuksesta, laittomuudesta, antikristuksesta, pedon kumartamisesta ja sen merkin ottamisesta.
16. että seitsemännen päivän adventtiseurakunta opettaa Kristuksen evankeliumia, julistaa maailmalle viimeistä herätys- ja pelastussanomaa, johon sisältyy Jeesuksen usko, Jumalan käskyt ja profetian henki.
17. että raamatullinen kaste kuuluu uskoon tulleille ja suoritetaan veteen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen; näin kastettu liittyy seurakuntaan.
18. että Kristus antoi seuraajilleen tehtävän olla maailman valona ja hänen todistajinaan, jotta Jumalan työ edistyisi ja oma henkilökohtainen uskonelämämme vahvistuisi.
Tahdon raamatullisen kasteen saaneena liittyä seitsemännen päivän adventistiseurakuntaan, jonka jäsenenä tahdon Jumalan armon avulla kilvoitella yhteisen uskon tiellä."
_________________________________________________
Tietysti vanhan liiton juutalais-adventistit etsii raamatun irtojakeita vanhasta testamentista.
"Väitän, että olemme molemmat ateisteja. Minä vain uskon yhtä vähempään jumalaan kuin sinä. Kun ymmärrät miksi itse hylkäät kaikki muut mahdolliset jumalat, ymmärrät myös miksi minä hylkän sinun jumalasi."