Saman Katon Alla osa 3
Lisänimi Erilainen Ben
Ensimmäinen viikko Helmitiellä kului nopeasti ja kesälomakin alkoi loppua. Viikko ennen koulun alkua olin käynyt tutustumassa kouluun, ja samana päivänä oli ollut myös seuran kokous, jossa minut oli esitelty seuran tytöille. Sinä päivänä oli myös keittiövuoroni, ja olin pahasti myöhässä. Oli jo myöhäinen ilta, ja ruokarahat olivat unohtuneet kotiin, joten en ollut edes kaupassa käynyt. Juoksin keittiön ovelle, ja pysähdyin. Jäin tuijottamaan Beniä, Beniä jolla oli essu päällä ja teki ruokaa. ”Hei Jen”, hän totesi. ”Moi. Mitä sä teet?” ”Ruokaa. Kuulin viestisi, ettet ehdi ajoissa. Sue ja Leo ovat samoissa kuvauksissa. Nat on koululla tekemässä jotain kesäprojektiaan, ja ilmoitti, ettei tule kun vasta joskus myöhään yöllä. Mia on ystävällään yötä, joten kukaan heistä ei oikein tule tänään kotiin”, Ben informoi minua. Huomasin hänen käyttävän sanaa kotiin, eli hän viihtyi täällä. ”Okei. Eli aloit tehdä ruokaa?” kysyin hymyillen. ”Juu. Pitsaa. Sen pitäisi riittää meille kummallekin, sillä uskoisin, etteivät Sue ja Leo ole tulossa tänään kotiin. Sokeakin näkee heidän pitävän toisistaan, joten he yöpyvät varmaan jossain hotellissa”, Ben totesi ja hymyili hieman. Se oli outoa. En ollut koskaan nähnyt hänen hymyilevän. Sinä samana hetkenä kello soi, ja Ben otti pitsan esille. ”Istu alas vain”, hän kehotti ja tottelin.
Söimme ja nautimme toistemme seurasta aika pitkään ja tuli otettua pari siideriäkin. ”Nyt menen suihkuun. Muuten haisen kamalalta”, totesin nauraen. ”Muuten, käytät alakerran suihkua?” Ben kysyi. ”Juu. Mia, Sue ja Nat ovat vallanneet toisen suihkun, eikä sinne edes mahdu”, totesin nauraen. ”Uskon sen. Tarkistin vain”, Ben vastasi.
Suihkussa ollessani mietin kuinka erilainen Ben oli tänään. Hän ei ollut etäinen kuin ennen, vaan läheinen… Ja liian komea. Siis miten joku pystyi olemaan niin komea ja salaperäinen. En jaksanut laittaa aamutakkia päälleni, joten hipsin yläkertaan pelkkä pyyhe ympärilläni. Ben oli lukitutunut huoneeseensa, joten voisin vaikka hillua alasti. No, ei Ben varmasti haluaisi minusta muuta kuin ystävän. Sainhan perääni vain hulluja.
Istahdin sängylleni, kun huomasin gekko-liskon olevan tyynylläni. ”Hei pikkuinen”, kuiskasin ja otin liskon käteeni. ”olet varmaan Benin… Viedään sinut isukkisi luokse”, jatkoin lempeällä ja rauhallisella äänellä.
Koputin Ben ovea pelkkä pyyhe ympärilläni. ”Niin?” Ben kysyi avatessaan oven. ”Uskoisin tämän söpöläisen olevan sinun”, sanoin ja ojensin liskon Benille. ”Rich! Ai Jenin huoneeseen lähdit karkailee. Tule sisälle vain Jen”, Ben kehotti ja avasi oven täysin auki. ”Ehkä puen ensin päälleni”, sanoin ja kipitin huoneeseeni.
Puin nopeasti löhöilyhousut ja topin, ja menin Benin huoneeseen. Huoneessa oli kolme tietokonetta, televisio, iso mankka kirjahyllyssä, sohva ja sänky. Kaikkien ikkunoiden edessä olivat paksut verhot. ”Ole kuin kotonasi”, Ben sanoi ja asetteli Richin terraarion katon paikalleen. Menin tutkimaan Benin tietokonepöytää ja löysin liian tutun pelin. ”Antiikin elämää. Suunnitellut ja tehnyt Jen Colonardo”, luin kotelon tekstin. ”Jeps. Todella upeaa jälkeä 14vuotiaalta. Onnittelut”, Ben totesi selkäni takaa. ”En olisi uskonut… Siis sehän voitti vain sen lehden kisan. Ja sitä tehtiin vain joku pari sataa kappaletta”, änkytin. Olin nuoruudessani ollut haka tietokoneiden kanssa, ja olin osallistunut tietokonepelin suunnittelukisaan. Pelini hahmo oli antiikin Egyptin prinsessa, joka seikkaili antiikin maailmassa. ”Loisto peli”, Ben totesi vielä kerran, ja laskin pelin pöydälle nyökäten.
_________________________________________________
Tämä on Jefin kirjoittama, ja jos joku väittää omakseen, ei kunnian kukko laula...
Saman Katon Alla osa 3, Erillainen Ben
4
274
Vastaukset
- ne viettivät
kivan illan pizzaa syöden nälkäänsä ja siideriä juoden palanpainikkeeksi;) -Romantiikkaa ilmassa heillä, luulisin...Jen kehuikin Benin ulkonäköä jo siihen malliin...;)
-Kiva muuten kun sait nyt laitetuksi uuden jakson jatkokertomuksestasi tänne huuhaalle; tekstisi on sujuvaa ja kiinnostavaa, nautin suuresti lukiessani sitä, joten
KIITOS TAAS, jef,
t. Jasonälä arvuuttele... vaan odota seuraavaa osaa ;)
Ja ole hyvä. Tämän laittaminen oli vaikeaa, mutta tein sen kuitenkin :D
ensi osa on paperilla, mutta taas kestää että saan sen nettii, koska olen pahasti jäljessä *tunnustus*- odotan...
jef kirjoitti:
älä arvuuttele... vaan odota seuraavaa osaa ;)
Ja ole hyvä. Tämän laittaminen oli vaikeaa, mutta tein sen kuitenkin :D
ensi osa on paperilla, mutta taas kestää että saan sen nettii, koska olen pahasti jäljessä *tunnustus*...vaikka maailman tappiin asti, siis uutta osaa...;)
Hmm...jäljessä...joo, se on sun asettama aikataulu; muut eivät voi niitä sulle asettaa, en ainakaan mä...Ihan siksi ettei tulisi mitään paineita! odotan... kirjoitti:
...vaikka maailman tappiin asti, siis uutta osaa...;)
Hmm...jäljessä...joo, se on sun asettama aikataulu; muut eivät voi niitä sulle asettaa, en ainakaan mä...Ihan siksi ettei tulisi mitään paineita!ja mä oon kaikesta jäljessä... ehkä mä saan jossain vaihees itsestäni niskasta kiinni ja potkut persuuksille... ehkä ehkä.....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719
