ihme kyssäri kokkelien foorumilla

Kirjoitan tässä monien puolesta joten koko nimelläni ei liene merkitystä. Asun täällä rajan pinnassa joten Kokoomuksen verolinjaukset ovat helposti verrattavissa 'naapurin' vastaaviin, eikä tuohon parempaan etelänaapuriinkaan kovin pitkä matka ole. Niinkuin ei sieltä Helsingistäkään..

Oma veroprosenttini on yli 40% ja sivutuloista se lähes 60%, olen aivan tavallisissa töissä ja teen silloin tällöin hieman sivutuloja, yksinkertaisesti koska minulla on ammattitaitoa niihin. Kovin paljoa en toki viitsi niitä tehdä: valtiohan vie tuloni kuitenkin suurimmaksi osaksi niinkuin kommunismissa tapana on..

Olen toki melko pienituloinen; tienaan ainoastaan 60 - 80 ke vuodessa joten en liene itse asiassa edes Kokoomuksen kohderyhmää. Epäilen tosin itse että kokoomuksen eduskuntaryhmässä enemmän ennen kansanedustajauraa tienaavien osuus on alle puolet.. Todellinen kykypuolue siis :)

Mutta asiaan. Miksi kokoomus ei tee mitään verojen alentamiseksi? Ei ole rahaa veronalennuksiin vai?

Miksi esimerkiksi kepulaisten ja demarien jättipalkkaiset suojatyöpaikat a'la aho, ovat ainoa asia minkä rahoitukseen löytyy kiinnostusta? Luuletteko saavanne itse samanlaisia sitten kun vuoro hallituksessa vaihtuu. No eipä tietysti joku 'jykä' kykenekään mihinkään oikeisiin töihin kun ei ole niitä muutenkaan koskaan tehnyt, joten ahomaisen jättipalkkaisen aivopierupaikan odotus onkin ainoa asia mihin ko. pahvimalli pystyy.. En tiedä ehkäpä sitten saattekin, mutta luuletteko valtion talouden kestävän enää yhtään uutta 'yliasiamiehen' virkaa?

Valtion budjetistä käytetään lähes 4% lähinnä afrikkalaisten kommunistidiktaattorien sekä Israelin tuhoon pyrkivien ryhmien vallan pysyttämiseksi. Miksi? Saako jykä ja ilkka hiukka masettia tästä, vai onko se ainoastaan kokoomuksen lämmin kiitos edeltäville vasemmistohallituksille ja masetin paikka onkin esim. tuomiojalla..? Olisiko tästä summasta otettavissa edes murusia työtätekevien ja kaiken maksavien tavallisten suomalaisten hyväksi? Ei vai.

Kun kokoomus kerran nostaa ruoan, energian ja kaiken muunkin työtätekevien suomalaisten maksamien hyödykkeiden hintaa pitääkseen erilaisia kommunistiutopiota yllä niin eikö kokoomuksen jommalla kummalla puolella olisi hyvin tilaa jollekin uudelle puolueelle? Eihän teitä äänestä enää näiden linjausten jälkeen kukaan täysjärkinen.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

paksu isääntä ja pitkän pöl... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu