Ilmestyskirjasta.

Kössi-eno

Ihmettelen suuresti,miksi Johanneksen ilmestyskirja on mukana raamatussa?
Sehän tuhoaa täysin uuden testamentin ja Jeesuksen opetukset ja lupaukset,sillä sehän kertoo mailman lopusta.Onko se pelottelu tarkoituksella lisätty Raamattuun vai miksi se on siellä.
Löysin tälaista tietoa siitä:
Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja (kreikaksi αποκάλυψη, "ilmestys", "peitteen poistaminen") on Uuden testamentin viimeinen kirja ja sen laajin (ja ainoa) profetia. Se on apokalypsi, joka kertoo lopun ajan tapahtumista: antikristuksesta, lopun ajan vitsauksista ja sodista, Jeesuksen paluusta maan päälle, maailman tuomitsemisesta, ihmisten jakamisesta Taivaaseen ja Helvettiin, ja Uudesta Jerusalemista eli Taivaasta.

Jotkut protestantit kutsuvat kirjaa nimella Jeesuksen Kristuksen ilmestys (kuten kirjan ensimmäinen jae ilmaisee), ja ovat sitä mieltä että Johannes on kirjoittanut ilmestyksen muistiin, mutta ei ole sen alkulähde.

Ilmestyskirja on varmasti Raamatun kiistanalaisin ja vaikeimmin ymmärrettävissä oleva kirja. Sitä voidaankin pitää "postmodernin kirjallisuuden klassikkona", sillä siinä on postmoderneja piirteitä, vaikka se on kirjoitettu noin 1900 vuotta ennen postmodernismin syntyä. Sen sisällöstä, kuten henkilöiden ja paikkojen nimistä ja tapahtumista, on olemassa lukuisia erilaisia tulkintoja. Kristinuskon perinteisen näkemyksen mukaan kirja kertoo juuri maailmanlopusta. Joidenkin näkemysten mukaan kirja kertoo kuitenkin ainoastaan oman aikansa kristittyjen vainoista, ja on tarkoitettu rohkaisemaan vainottuja seurakuntia.

Mikä siis on totuus tuosta niin kiistan alaisesta kirjasta?

12

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulkita.

      Kyllä esimerkiksi adventistit ja mormonit hyvin selittävät Ilmestyskirjan.

      Olen samaa mieltä, että Johannes kirjoitti sen sen ajan vainotulle seurakunnalle, mutta uskon siinä olevan myös tälle ajalle profetia.

      Helluntailainen Esko Matikainen on pitänyt aiheesta hyvän Raamattutuntisarjan.

      Kössi etsi se käsiisi ja saat selvää Ilmestyskirjaan. Ei se ole mielisairaan päiväkirja..

      • Se on vaan laitettu Johanneksen kirjoittamaksi mutta ei sitä oikeasti ole eli se on väärennös.


      • Kössi-eno

        Google haulla vain oli mainos hänen kursseistaan


      • Pe.ku kirjoitti:

        Se on vaan laitettu Johanneksen kirjoittamaksi mutta ei sitä oikeasti ole eli se on väärennös.

        sitä itseään ammentaen, vaan sen minkä sai Jeesukselta Kristukselta, Johannes kirjoitti muistiin yksinäisellä Patmos saarella ollessaan.

        Ilmestyskirjan ensimmäinen jae ilmoittaa selvästi, mistä lähteestä Johannes sai sanoman.
        ""

        Ei siis ole mitään epäselvää siitä, kuka ja mistä ja kenen kautta Johannes sai tehtäväkseen kirjoittaa Ilmestyskirja muistiin.

        Älä Pe-ku loukkaa Jumalaa, väittämällä Ilmestyskirjaa väärennökseksi!!!

        "


      • Löydä totuus

        Katso:
        http://209.85.135.104/search?q=cache:WayesLpGyBQJ:keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000029164058 42kk eli 1260pv/vuotta&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi&client=firefox-a


    • mainio, ehkä paras kaikista lopunajan ennustuksista, ja nimeomaan Ilmestyskirjan tapahtumista kirjoitettu kirja, koskaan:
      "" Kustantaja "RistinVoitto ry" Viides painos 1969.
      Löytyy Antikvaarioista, ehkä vielä jostain hengellisistä kirjakaupoista, tai kirjastoista. Voi tiedustella "AikaMedia" ry:tä suoraan.

      Netistä:

      Tai sitten "Halutaan ostaa" ilmoittelulla!

    • ja Lutherin käsitys

      ilmestyskirjasta.Ei oikein pitänyt tärkeänä koko kirjaa.
      Ilmestyskirja on Uuden testamentin ainoa apokalyptinen kirja

      Apokalypsi = lopun aikaa koskevia ilmestyksiä sisältävä kirja.
      "apokalyptoo" (kreik) = paljastaa, ilmoittaa
      Vanhan testamentin apokalyptinen kirja on Danielin kirja.



      Ilmestyskirjan pääsy Uuteen testamenttiin oli pitkään epävarmaa.

      Varsinkin idän kristityt karsastivat Ilmestyskirjaa.



      Martti Luther ja Ilmestyskirja

      Martti Luther piti Ilmestyskirjaa vain puoliksi Raamatun arvoisena.
      Lutherin mukaan keskeistä on se, miten Raamatun kirja ”ajaa Kristusta”. Luther tarkoitti tällä sitä, että tulee keskittyä tärkeimpään, eli Kristukseen ja hänen lunastuskuolemallaan valmistamaan pelastukseen.
      ”Kristuksen ajamisessa” ei Ilmestyskirja ollut hyvä, pikemminkin päinvastoin.
      Oudot näyt saivat kristityt vain pohtimaan toisarvoisia asioita.
      Tai vielä pahempaa, näyt johtivat sekasortoon ja kapinointiin (Saksan talonpoikaiskapina 1524-1525)

    • perustuu vahvasti Vanhan Testamentin kirjoituksiin ja selittävät toinen toisiansa.

      Esimerkiksi seitsenhaarainen kynttilänjalka kuvaa maanpäällä olevaa seurakuntaa, jonka pitäisi olla Jeesuksen opetuksen mukaan "maailman valo." Kristus, "Voideltu elämä", on öljypuu josta Pyhän Hengen kautta Jumala antaa polttoaineen lamppuihin, [Sak.4:2, Ilm.1:20]

      Tähdet kuvaavat hengellisiä asioita, "enkeleitä", jotka ovat palvelevia henkiä. Kun "Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa", [Ilm.6:13, Jes. 34:4] saattaa se kuvata sitä, että maan päälle on saatu ylimaallista viisautta teknologian toteuttamiseen! (Mm. tieto- ja ydinteknologia).

      Saatanan sitominen tuhanneksi vuodeksi ei tarvitse ajallisesti välttämättä kestää kuin "öisen vartiohetken", sillä

      "Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki". [Ps.90:4, 2.Piet. 3:8]

      tuhatvuotisesta valtakunnasta ei pitäisi tehdä muita määritelmiä kuin minkä itse Raamattu antaa. Minulle tuhat vuotta ja saatanan sitominen on tätä Jeesuksen opettamaa aikaa:

      Mark. 13:37
      "Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!"

      Mark. 14:34
      "Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa." [Ps. 42:6,12, 43:5; Joh. 12:27]

      Mutta lyhytkin aika kuoleman tuskassa tuntuu tuhannelta vuodelta. Siitä huolimatta Jeesus käski siinä odottamaan. Joka ei odota, hänelle tuhat vuotta on "tietämättömyyden aika",
      (Job 7:2,9) jonka ohi ajaudutaan ihan huomaamatta [Hepr.2:1].

      • maallikkokaan

        saa mitään selvää.


      • maallikot sitä ymmärrä sillä sen ymmärtämiseen pitää olla ylhäältä, taivaan vahvuuden yläpuolisista vesistä (1.Ms.1:7) ja Hengestä syntynyt:

        Joh. 3:7
        "Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
        31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien".


    • purje

      rakkaudella kirjoitettu kutsu Karitsan häihin. Henki ja morsian sanovat:Tule! Ja joka kuulee,sanokoon:Tule! Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. Ilm.22:17

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      174
      3256
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      129
      2366
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      89
      2068
    4. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      32
      2030
    5. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      50
      1815
    6. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1677
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      20
      1649
    8. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      34
      1557
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      75
      1338
    10. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      71
      1329
    Aihe