Minulla on päässyt tapahtumaan se, joka monille on kauheinta elämässä. Neljäkymmentävuotiaana huomaan olevani työtön, puilla paljailla ja kouluttamaton. Olen täysin samassa asemassa kuin kevään ylioppilas, paitsi että olen 40 vee ja näköalaton. Joudun ottamaan vastaan, oikeammin, joudun taistelemaan saadakseni edes niitä työpaikkoja, jotka ovat yhteiskunnan kaikkein alimpia, osapäiväsiivoamista ym. Työpaikat ovat tunnin matkan päässä kotoani. Ja tämä on vielä spekulaatiota, sillä en ole saanut toistaiseksi yhtäkään työpaikkaa. Olen tavallaan ylikoulutettu, mutta koulutuksellani ei ole minkäänlaista arvoat työmarkkinoilla. Itsemurhaa on aio tehdä, vaikka tilanteeni on täysin toivoton, sillä pelkään kuolemaa.
Vastaukset 3
- puilla paljailla
Nelikymmenvuotias ja puilla paljailla. Ei kai. Et todellakaan ole samassa asemassa, kuin ylioppilas. Sinulla on otain, mitä häenltä puuttuu, elämänkokemus. Onko siivoaminen sinusta "joutumista"?
usko itseesi ja kokemukseesi, niin uskot nousuusikin.
Annatko ikäkausikriisin johdattaa sinua? Älä anna. Sinulla on kyllä annettavaa elämälle. - Samoilla linjoilla
Satuin tähän kirjoitukseen törmäävään ja taidan kulkea polkujasi. Ikää 39 ja tuntuu jo aika toivottomalta. On ruvennut paikat hiljalleen hajoomaan ja sairaslomalla tässä kirjoittelenkin. Kohta varmaan potkut ja kukaan ei ota töihin enää sairasta. Saa nähdä miten tästä eteenpäin jaksaa. Hullua miten nuorempana sitä kuvittelee olevansa kuolematon ja painaa kuin viimeistä päivää terveytensä kustannuksella. Kun on kaikkensa antanut työnantajalleen ja kun ei enää jaksa heittää työnantaja sinut pois kuin rikkinäisen nuken.
- pv1008
hei.ei hyvin mee .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391185Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13750Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588