Olen 30-vuotias akateemisesti koulutettu nainen, jolle kommunismi tuli tutuksi jo lapsuudessa. Maanviljelijäperheissä syntyneet vanhempani ovat ensimmäisen sukupolven akateemista sivistyneistöä, ja he hylkäsivät omien vanhempiensa aatemaailman 1960-luvun lopun radikaalivuosinaan omaksuen tilalle kommunismin.
Vietin lapsuuteni pienessä kaupungissa, jossa kommunismi ja vasemmistolaisuus ylipäätään oli selkeässä vähemmistössä. Kotona sain kuitenkin jo varhain kuulla miten sosialistisissa maissa kaikki asiat olivat hyvin ja kapitalistisissa maissa huonosti. En minä noita puheita silloin pienenä vielä oikein ymmärtänyt, mutta muistan kuinka perheemme osallistui joka vuosi vappumarssille, ja se oli silloin mielestäni kivaa.
Kouluikäisenä aloin tiedostaa enemmän politiikkaa ja ymmärsin vanhempieni olevan tietyllä tavalla erilaisia kuin useimpien koulutovereideni vanhemmat. Tämä johti vähitellen siihen, että aloin hävetä vanhempieni ajatusmaailmaa ja pyrin salaamaan sen kaikin keinoin.
Sosialismin romahdus Itä-Euroopassa ja Neuvostoliiton hajoaminen ajoittuivat juuri siihen vaiheeseen, kun olin tulossa murrosikään. Niinpä sain loistavat aseet vanhempieni arvomaailman vastaiseen kapinaan. Etsin käsiini kaikkea kommunismiin kriittisesti suhtautuvaa kirjallisuutta ja esitin vanhemmilleni kriittisiä kommentteja. Ihme kyllä, vanhempani myönsivät suurimman osan kritiikistäni oikeaksi. Myös heidän arvomaailmansa oli alkanut muuttua reaalisosialismin romahduksen jälkeen.
Nyt aikuisiällä minusta on tullut vakaumuksellinen antikommunisti, ja kommunismin musta kirja on kunniapaikalla kirjahyllyssäni samoin kuin myös taistolaisuuden musta kirja. Ei minusta silti ole mitään kapitalistia tullut. Suhtaudun kriittisesti globaalikapitalismiin, koska siinä vain raha ratkaisee kaiken eikä muilla arvoilla ole mitään merkitystä. Myös ihminen on esineellistetty.
Nyky-yhteiskunta on muodostumassa sellaiseksi, että vain kauniit ja rohkeat menestyvät. Työpaikkoja haettaessakin valitaan kahdesta yhtä pätevästä hakijasta se kauniimpi. Tiedän mistä puhun, sillä minunkin on ollut vaikea saada koulutustani vastaavaa työtä, koska en ole mikään missityyppi vaan 180-senttinen ja satakiloinen amatsoni jonka naamakin on hieman kirveellä veistetty. Edellä mainitusta syystä myös rakkauselämäni on ollut onnetonta, koska kaikki miehet tuntuvat metsästävän vain missityyppisiä blondeja, joilla ei ole päässään mitään omia ajatuksia. Tämä on vallitseva tilanne nyky-Suomessa eikä se ole ollenkaan hyvä. En silti pidä kommunismia minään ratkaisuna tähän ongelmaan.
Vanhempieni kunniaksi on lopuksi sanottava, etteivät he koskaan pakottaneet minua omaksumaan kommunismia vaan antoivat minun tehdä omat valintani. Tämän takia minulle ei ole jäänyt lapsuudesta minkäänlaisia traumoja, vaikka perheemme elämä oli välillä kuin suoraan " Me stallarit "-tv-sarjasta. Olen myös tyytyväinen siihen, että vanhempani osaavat nykyään käsitellä kriittisesti aikaisempia poliittisia näkemyksiään. He eivät ole enää kommunisteja, muttei heistä oikeistolaisia ole tullut eikä tule.
Vietin lapsuuteni pienessä kaupungissa, jossa kommunismi ja vasemmistolaisuus ylipäätään oli selkeässä vähemmistössä. Kotona sain kuitenkin jo varhain kuulla miten sosialistisissa maissa kaikki asiat olivat hyvin ja kapitalistisissa maissa huonosti. En minä noita puheita silloin pienenä vielä oikein ymmärtänyt, mutta muistan kuinka perheemme osallistui joka vuosi vappumarssille, ja se oli silloin mielestäni kivaa.
Kouluikäisenä aloin tiedostaa enemmän politiikkaa ja ymmärsin vanhempieni olevan tietyllä tavalla erilaisia kuin useimpien koulutovereideni vanhemmat. Tämä johti vähitellen siihen, että aloin hävetä vanhempieni ajatusmaailmaa ja pyrin salaamaan sen kaikin keinoin.
Sosialismin romahdus Itä-Euroopassa ja Neuvostoliiton hajoaminen ajoittuivat juuri siihen vaiheeseen, kun olin tulossa murrosikään. Niinpä sain loistavat aseet vanhempieni arvomaailman vastaiseen kapinaan. Etsin käsiini kaikkea kommunismiin kriittisesti suhtautuvaa kirjallisuutta ja esitin vanhemmilleni kriittisiä kommentteja. Ihme kyllä, vanhempani myönsivät suurimman osan kritiikistäni oikeaksi. Myös heidän arvomaailmansa oli alkanut muuttua reaalisosialismin romahduksen jälkeen.
Nyt aikuisiällä minusta on tullut vakaumuksellinen antikommunisti, ja kommunismin musta kirja on kunniapaikalla kirjahyllyssäni samoin kuin myös taistolaisuuden musta kirja. Ei minusta silti ole mitään kapitalistia tullut. Suhtaudun kriittisesti globaalikapitalismiin, koska siinä vain raha ratkaisee kaiken eikä muilla arvoilla ole mitään merkitystä. Myös ihminen on esineellistetty.
Nyky-yhteiskunta on muodostumassa sellaiseksi, että vain kauniit ja rohkeat menestyvät. Työpaikkoja haettaessakin valitaan kahdesta yhtä pätevästä hakijasta se kauniimpi. Tiedän mistä puhun, sillä minunkin on ollut vaikea saada koulutustani vastaavaa työtä, koska en ole mikään missityyppi vaan 180-senttinen ja satakiloinen amatsoni jonka naamakin on hieman kirveellä veistetty. Edellä mainitusta syystä myös rakkauselämäni on ollut onnetonta, koska kaikki miehet tuntuvat metsästävän vain missityyppisiä blondeja, joilla ei ole päässään mitään omia ajatuksia. Tämä on vallitseva tilanne nyky-Suomessa eikä se ole ollenkaan hyvä. En silti pidä kommunismia minään ratkaisuna tähän ongelmaan.
Vanhempieni kunniaksi on lopuksi sanottava, etteivät he koskaan pakottaneet minua omaksumaan kommunismia vaan antoivat minun tehdä omat valintani. Tämän takia minulle ei ole jäänyt lapsuudesta minkäänlaisia traumoja, vaikka perheemme elämä oli välillä kuin suoraan " Me stallarit "-tv-sarjasta. Olen myös tyytyväinen siihen, että vanhempani osaavat nykyään käsitellä kriittisesti aikaisempia poliittisia näkemyksiään. He eivät ole enää kommunisteja, muttei heistä oikeistolaisia ole tullut eikä tule.
Vastaukset 1
Vanhimmat
oisit pentu uskonut vanhempiasi.
SOSIALISMI ON PELASTUS.
ps. kannattas hankkia sinne kirjahyllyyn myös kapitalismin musta kirja