Aina silloin tällöin tulee esille kysymys, voiko joku, joka ei itse ole ollut jehovantodistaja tietää, millaista on olla mukana jehovantodistajien uskonnossa?
En voi sanoa mitä jehovantodistaja vastaisi tuohon kysymykseen, koska en enää itse ole jehovantodistaja. En voi väittää enää tietäväni millaista on olla jt, koska monet opit ja tavat ovat muuttuneet näiden lähes 25 vuoden aikana.
Mutta voiko joku, jolla on jt-sukulaisia tai -ystäviä saada todellisen käsityksen jehovantodistajana elämisestä? Väittäisin, että se ei ole mahdollista samasta syystä, kuin lapseton ihminen ei voi tietää millaista lasten vanhemmuus ja kasvatus on.
Elämä opettaa, mutta elämän suurimmat opetukset tulevat omien kokemusten kautta. Kukaan ei menisi väittämään sotaveteraanille, että tietää mitä on olla eturintamassa koska on lukenut "Tuntemattoman" ja nähnyt molemmat elokuvat. Kukaan ei väittäisi, että tietää mitä on tehdä kuolemaa, koska on hoitanut kuolevaa omaistaan. Eikä yksikään vastaleivottu isä menisi sanomaan lapsen äidille, että tietää miltä synnytyskivut tuntuvat, koska oli itse mukana pitämässä kädestä. Se, joka on läsnä, tietää vain, millaista on olla läsnä myötäeläjänä.
No, se esimerkeistä, niitä löytyy elämän saralta vaikka kuinka paljon. Oma elämänkokemukseni sanoo että ihminen tietää vasta, kun on itse kokenut, ja silloinkin vain sen, mitä on itse kokenut.
Siis; Kokenut kaiken tietää, vai tietääkö?
En voi sanoa mitä jehovantodistaja vastaisi tuohon kysymykseen, koska en enää itse ole jehovantodistaja. En voi väittää enää tietäväni millaista on olla jt, koska monet opit ja tavat ovat muuttuneet näiden lähes 25 vuoden aikana.
Mutta voiko joku, jolla on jt-sukulaisia tai -ystäviä saada todellisen käsityksen jehovantodistajana elämisestä? Väittäisin, että se ei ole mahdollista samasta syystä, kuin lapseton ihminen ei voi tietää millaista lasten vanhemmuus ja kasvatus on.
Elämä opettaa, mutta elämän suurimmat opetukset tulevat omien kokemusten kautta. Kukaan ei menisi väittämään sotaveteraanille, että tietää mitä on olla eturintamassa koska on lukenut "Tuntemattoman" ja nähnyt molemmat elokuvat. Kukaan ei väittäisi, että tietää mitä on tehdä kuolemaa, koska on hoitanut kuolevaa omaistaan. Eikä yksikään vastaleivottu isä menisi sanomaan lapsen äidille, että tietää miltä synnytyskivut tuntuvat, koska oli itse mukana pitämässä kädestä. Se, joka on läsnä, tietää vain, millaista on olla läsnä myötäeläjänä.
No, se esimerkeistä, niitä löytyy elämän saralta vaikka kuinka paljon. Oma elämänkokemukseni sanoo että ihminen tietää vasta, kun on itse kokenut, ja silloinkin vain sen, mitä on itse kokenut.
Siis; Kokenut kaiken tietää, vai tietääkö?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jako jehovantodistajaan ja ei-jehovantodistajaan on heti alkuun kahtalainen. Toisaalta teoriassa kaste on raja, käytännössä on eri sortin hengareita ja ikikiinnostuneita, jotka saattavat jossain vaiheessa olla jopa kastamattomia julistajia. Tällainen henkilö on tietysti pitkälle tietoinen asioista ja melko pitkälle monet jehovantodistajat jaksavatkin rakkauspommittaa sellaista, josta saa raportoitavia tunteja. Luonnollisesti tämän rakkauspommitusvaiheen aikana jää jt-arjen nurjan puolen käsittely vähemmälle. Oman kokemukseni mukaan jehovantodistajat kun välttävät ikävistä aiheista keskustelua keskenäänkin ja jos on pakko, niin karttaminen on Jehovan rakkaudellinen järjestely, kuten lastensurmaaminenkin.
Sitten oma lukunsa ovat takaisin pyrkivät erotetut, jotka aika ajoin mainitsevat olevansa ei-jehovantodistajia.
>>>Tällainen henkilö on tietysti pitkälle tietoinen asioista ja melko pitkälle monet jehovantodistajat jaksavatkin rakkauspommittaa sellaista, josta saa raportoitavia tunteja
Yli nelkyt vuotta, se on jo jonkin sortin enkka, ainakin piirikunnallinen. Tätä ennen muistan mainintoja noi 15 vuoden hengailusta.
Juu, ja hauska yhteensattuma oli kun tapasimme erään, jo keski-ikään ehtineen miehen näissä täkäläisissä xjt-piireissä ja hän muisteli että oli jo pikkupoikana ollut äitinsä mukana kotitutkistelua pitämässä edesmenneelle anopilleni. Niin, - ympäri käydään ja yhteen tullaan..
Sukupolvikin on lyhyempi, paitsi tarvittaessa Vt-seuran sukupolvi, joka pakon sanelemana venyi äärettömyyteen.
Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn: Onko avauksesi mahdollisesti reagointi aiemmassa ketjussa käytyyn keskusteluun jossa käsitelin objektiivisuutta ?
>>> Onko avauksesi mahdollisesti reagointi aiemmassa ketjussa käytyyn keskusteluun
>>Mutta voiko joku, jolla on jt-sukulaisia tai -ystäviä saada todellisen käsityksen jehovantodistajana elämisestä?
Mielestäni asian kokonaisvaltainen käsittäminen vaatii henkilökohtaista kokemusta. Opin tarkasteleminenhan on mahdollista, vaikka ei todistaja olisikaan, mutta se mitä jehovantodistajuuteen kuuluu psyykkisellä puolella, sen voi tietää vain elämällä sen.
>>Siis; Kokenut kaiken tietää, vai tietääkö?
Josko ei hänkään kaikkea, mutta taatusti enemmän kuin kokematon.
Niin muistit varmaan rukoilla säännöllisesti luojalta voimaa ja anteeksi antoa ja ohjausta....vai olitko kenties sen tyyppinene että menit muiden mukana ja varsinaisia rukouksia et esittänyt koskaan, kentällä kävit itsekkäästä vaikutteesta niinkuin mahdollisesti joku nykyäänkin vai olitko oikeasti tullut tuntemaan luojan ja hänen huolen pitonsa ja antanut sille arvoa?
Jos et tullut tuntemaan oikeasti luojaa ja hänen huolenpitoaan, voitaisiin kysyä olitko jt?
>>Niin muistit varmaan rukoilla säännöllisesti luojalta voimaa ja anteeksi antoa ja ohjausta....
Oman aikani kyllä, hyvinkin vilpittömästi. Vaan mikään ei muuttunut. Mitä minä tyhjää rukoilemaan - ajattelin.
>>vai olitko kenties sen tyyppinene että menit muiden mukana ja varsinaisia rukouksia et esittänyt koskaan,
Aikaa myöden minusta tällainen tuli, kyllä. Sitä se suorittamisen maku suussa teettää. Menee niin sanotusti fiilikset, ainakin minulla.
>>kentällä kävit itsekkäästä vaikutteesta niinkuin mahdollisesti joku nykyäänkin vai olitko oikeasti tullut tuntemaan luojan ja hänen huolen pitonsa ja antanut sille arvoa?
Sama suorittamisen maku kenttäilyssäkin oli, enkä siinä touhussa mitään jumalallista tuntenut.
>>Jos et tullut tuntemaan oikeasti luojaa ja hänen huolenpitoaan, voitaisiin kysyä olitko jt?
Sitten voitaisiin kai kysyä, miksi karttaminen koskee minua? Älä unohda, että jehovantodistajuus on nimenomaan lakihenkinen, pykäliin takertuva uskonto. Ei siinä ole mahdollista hakea kunniallista erottautumista. Oli tapaus mikä hyvänsä.
.. Uskonnollisesta yhdistyksestä erotessa pitäisi vieläkin kysyä vain tämän "Entisen uskonnon " johtajien mielipidettä?
Tilannehan on sama kuin riitaisassa avioerossa, jokainen pääsee toteuttaman ominta itseään. Vielä -60- luvulla oli Luterilaisella kirkollakin oikeus pitää tunnin puhuttelu kirkosta erottaessa; kuinka moni naisihminen jätti menemättä, kun ei "kehdannut," nyt ei tarvii kuin siviilirekisterin -nettipalsta, ja pari näpäytystä. ja bum;
Lukematon määrä ainakin köyhempiä ihmisiä on vielä -lapsi-iässä joutunut lähtemään kotoa, yleensä melkein palkattomaksi piiaksi, tai kävelemään reppu selässä työtä etsien: kovasti pieneltä silloin tuntuu jotkut -jäsenyysmurheet siinä valossa. Ja "Vanha kansa" sanoi, että "Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy.
Koetan sanoa, että jos jää eristämistä suremaan, niin silloin on sen asian vanki; Valtion laki kumminkin sanoo, että ilmoitus riittää. Tai jos erotetaan, mikä ihmeen hitto se olisi jäädä sen kanssa roikkumaan , kuin tyhjän päälle:
Entinen rak, mestari tapasi sanoa uusille rakennuksella, että älkää menkö katon kaiteille nojailemaan, muuten opitte, "ensi kertaa varten ," että kaide on heikko.
-Ensi kertaa varten, kuudennesta kerroksesta?
>>Uskonnollisesta yhdistyksestä erotessa pitäisi vieläkin kysyä vain tämän "Entisen uskonnon " johtajien mielipidettä?
En tietenkään tarkoita tuota.
>>Koetan sanoa, että jos jää eristämistä suremaan, niin silloin on sen asian vanki
Ei sitä liiemmin sure, mutta ei sitä pidä hyväksyäkään. Ja asian julkituominen on mielestäni tärkeää.
>>Tai jos erotetaan, mikä ihmeen hitto se olisi jäädä sen kanssa roikkumaan , kuin tyhjän päälle:
Ehkä kaiken menettäminen on meillä nykyajan nuorille henkisesti kovempi juttu kuin teille kokeneemmille. Tai ehkä ei, sitä vain voi nykyään puida toisella tavalla kuin ennen.Onko se hyvä vai huono asia?
>>> Ehkä kaiken menettäminen on meillä nykyajan nuorille henkisesti kovempi juttu kuin teille kokeneemmille
..Toisten kokemuksiin voi vain sivusta osallistua;
-Jatkosodan aikana, kun olin -5- vuotias, ( kotikyläni oli ollut sota-aluetta,) menin eräänä amuna ulos ja katsoin pellolle, jossa oli aamusumu;
Sieltä tuli sumun keskeltä kolme hirveä, ne tulivat rinnakkain, ja kylki kyljessä; yhdellä oli jalka poikki, ja toiset tuki sitä kahta puolen: en ikinä unohda, miten ne katseli toisiaan; vähän väliä rohkaisten; kyllä me tästä. ne meni muutaman metrin päästä, hitaasti ja huolellisesti, ja menivät kuivalle kankaalle . Kun kerroin aikuisille , ne ei uskoneet; sitten sotilaat, joita tuli siihen, lähti kivääreitten kanssa perään, ja olen sen jälkeen vihannut kaikkia aseita.
Se on vain asenne, ei ne saaneet kiinni niitä hirviä. Jäljet kyllä oli pellolla, se hirvi oli varmaan mennyt polkumiinaan.
Ei ne elämän asiat ennen olleet sen kummempia kuin nykyäänkään, nyt vain taitaa olla huolenpito lapsista ja nuorista paljon pitempiaikaista kuin ennen. se voi tehdä joillekin sen , ettei kerkiä "väistää" kolhuja aikuisen tavoin. toisaalta, miten hyvää se tekeekään aikuiselle, kun voi lähettää nuoren aikuisen omaan elämäänsä, tämän jo ymmärtäessä elämää aikuisten maailmassa.
Jeesus koki miltä kipu tuntuu paalulla, ei silti hylännyt isäänsä. Koki myös miltä menetys tuntuu, silti ei ryhtynyt kapinoimaan Saatanan tavoin. Jeesus myös tiesi ettei niin hänen aikansa ihmisenä olo tule loppuaikana olemaan helppo, niin kuin ei varmasti hänen kansansakaan loppuaika tule olemaan helppo, siitä pitävät luopiot ja Saatana demoneineen huolen tietty oma heikko liha sekä aika ja sattuma.
Itse vaan ajattelen kun verenmaku on suussa ja iho vereslihalla ja paikat särkee, niin en tosiaan ala ajattelemaan että minä tässä poika olen eniten kärsinyt.
>>Mutta voiko joku, jolla on jt-sukulaisia tai -ystäviä saada todellisen käsityksen jehovantodistajana elämisestä? Väittäisin, että se ei ole mahdollista samasta syystä, kuin lapseton ihminen ei voi tietää millaista lasten vanhemmuus ja kasvatus on.>>
Minäpä väittäisin, että aika lähelle päästään. Itselläni on lapsia, mutta siitä huolimatta näen hyvinkin sevästi ne erot joita muiden perheiden kasvatusmenetelmissä ja lapsissa on.
Jo ennen kuin itselläni oli lapsia, pystyin huomaamaan selkeät virheet ja ne positiiviset asiat, joita ihmiset olivat kasvatuksessaan tehneet.
Samalla tavalla itse uskovaisena pystyn näkemään ne erot, joita muiden uskontokuntien jäsenillä on. Kun näen vaikkapa sen rakkauden, jota joistain uskovista ystävistäni välittyy, näen sen puutteen - jota joissain jotka sanovat olevansa rakkaudellisia - on.
Riippuu tietysti perheen ja sisarusten yhteydenpidosta ja läheisyydestä, mutta sanoisinpa että omat sisarukset ovat kuitenkin yleensä niitä ihmissuhteita, jotka kestävät tässä elämässä kaikista kauemmin.
Omat sisarukset kun tuntee yleensä koko elämänsä ajan.
Vertaamalla jt-sisaruksen ja ei-jt-sisaruksen elämää, viikkorytmiä, puheenaiheita, suhtautumista eri asioihin, pääsee jo aika pitkälle.
Näin ainakin jos on kiinnostunut siitä mitä ympäristössä tapahtuu.
Toki minulla on myös sukulaisia, joita ei tippaakaan kiinnosta sen enenpää oman luterilaisen seurakunnan kuin jt-seurakunnankaan elämänkysymykset.
*****
*****
>>Eikä yksikään vastaleivottu isä menisi sanomaan lapsen äidille, että tietää miltä synnytyskivut tuntuvat, koska oli itse mukana pitämässä kädestä. Se, joka on läsnä, tietää vain, millaista on olla läsnä myötäeläjänä.>>
Totta, mutta otapa huomioon, että jokainen ihminen on persoonallisuus. Se miten sinä olet jt:nä kokenut elämäsi voi olla täysin erilaista kuin vaikka miten nimimerkki Lähimmäinen on kokenut.
Jokainen ihminen kokee asiat eri tavalla riippuen ympäristöstä, omista asenteista ja vaikkapa omasta mielentilasta ja vireydestä.
Synnytyskin on vain yksi kokemus, ja jokainen synnytys on erilainen.
Vaikka ihminen olisi kokenut kymmenen synnytystä, ei hän voi sanoa miten joku toinen synnytyksen kokee.
En voisi sanoa, ettei mieheni tiedä mitään synnytyksestä, koska hän on ollut mukana lastemme syntyessä. Hän tietää ja on kokenut tapahtuneet eri tavalla, mutta kokenut kuitenkin.
MUTTA, se mitä ja millaista kipua minä olen kokenut EI OLE vertailukelpoista kenenkään muun tunteman kivun kanssa.
Minun kipuni olivat minun kipujani - eikä kukaan muu ihminen maailmassa ole kokenut juuri sellaisia kipuja kuin minä.
Jos mennään jt-lahkoon ... Niin, moni varmasti on kokenut kipuja ollessaan jt ja erotessaan lahkosta.
Myötäeläjänä näkee sen vain todellisuuden, joka näkyy ulospäin. Tunteet ovat henkilökohtaisia ja kokemukset ainutlaatuisia.
*******
*******
>>Oma elämänkokemukseni sanoo että ihminen tietää vasta, kun on itse kokenut, ja silloinkin vain sen, mitä on itse kokenut.>>
Oma elämänkokemukseni sanoo taas sen, että vierelläkulkijan osa voi olla joskus jopa vaikeampaa kuin sen, jota hän tukee.
Kun näkee, että ihminen kulkee harhaan, tuhlaa koko elämänsä harhoihin ja uskoo kaiken mitä eteen syötetään ...
Tekee kipeää, kun niitä joita rakastaa satutetaan.
>>> Minun kipuni olivat minun kipujani - eikä kukaan muu ihminen maailmassa ole kokenut juuri sellaisia kipuja kuin minä