Ihmettelen vain

Asiani ei ehkä kuulu tänne palstalle, mutta olen vain jokseenkin kummissani.
Asia koskee reseptin uusimista. Joudun käyttämään lääkkeitä joka päivä ja olen niistä hyvin riippuvainen, eli en voi tulla ilman päivääkään toimeen.
Jouduin joku aika sitten leikkaukseen ja olen ollut nyt toipilaana viikkoja, hoitamaan itseäni päivittäin ja useita kertoja päivässä. Joten on ollut aika vaikeeta, koittanut saada itseni työkuntoon. Niinpä sitten kävikin, että en riittävän ajoissa huomannut uusia sairauteni reseptiä, sillä olisi vielä saanut, mutta se oli mennyt elokuussa vanhaksi.
Meninkin tk:n ja pyysin uusimista, johon vastattiin, että menee loppuviikkoon (oli ma). Minun lääkkeet oli melkein lopussa ja kolmena päivänä sitä käytiin kysymässä, kunnes sitten sain.
Suhtautuminen minuun oli tyyliin "m inkäs takia et hakenut ajoissa lääkkeitä" ja näin sanottiinkin suoraan. Asiaa vaan pyöriteltiin, vaikka olin tosi pahassa pulassa, ei sanottu suoraan mitään, vaan "katsotaan nyt, voiko lääkäri uusia" ja " nyt on niin ja niin vähän lääkäreitä".
Tosi nolo kokemus...varsinkin, kun soitin kolmantena päivänä kysyäkseni, etten turhaa mene hakemaan, sain taas kieltävän vastauksen. Siinä vaiheessa suutuin ja vaadin saada selvyyttä, koska tarvitsin ne lääkkeet heti. Mennessäni vastaanottoon, samainen hoitaja vaihtui istumaan ja sanoi toiselle hoitajalle " Jaa, hänpä tuleekin siihen ottamaan haukkumiset vastaan..."

Että minä tunsin itseni noloksi. Ei ollut minkäänlaisia aikomuksia haukkua ketään, minulla oli vain hätä lääkkeistä. Ja tk:n palvelut on ainoat kunnan palvelut mitä tarvisen muuteman kerran vuoteen. Kysyn vain, miksi maksan veroja?

Siinä talossa ei ole ollut asiat kunnossa pitkään aikaan, joten se selittää varmaan tuon pätemisen tarpeen, mutta pitääkö asiakkaiden siitä kärsiä.
Tilanne oli akuutti, tosin johtui omasta huolimattomuudesta, mutta silti, tuntui että joku halusi vain tehdä itsensä tärkeäksi asiakkaan kustannuksella.

Ja kyse ei ollut kuin reseptin uusiminen.
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämmöisessä tilanteessa minä menisin ykstyislääkärille, niin loppuisi pyöritys ja vallankäyttö siihen paikkaan.

Katsopa terveyskeskushenkilön täytyy näyttää,
että osaa käyttää sitä pientäkin vallanripettä,joka hänelle on suotu. Eihän hän ymmärrä, että sinä olet veronmaksaja ja maksat henkilökunnan palkan veroistasi.

Äänestä
  • en tosiaankaan syytä ketään, vaikka minulle tuli sellainen tunne itselleni.
    Tk:ssa on tietyt säännöt, koskien myös repseptin uusimista. Ja niistä ei näköjään poiketa, vaikka hätä olisi käsillä. Ja tuon asian sanoinkin hoitajalle, joka sitten sanoi vain, että menee liiallisuuksiin.
    Yksityistä puolta olen käyttänytkin, mm. leikauksessa olin yksityisellä. Omasta pienestä rahapussista maksoin, pienellä KELAn tuella. En muutenkaan ole koskaan halunnut yhteiskunnan elättinä olla, vaikeallakaan hetkellä.

    Ketä tk palvelee? Tuntuu, onko siellä jo listat, kenelle annetaan apua ja kuka käännytetään ovelta takaisin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun stop-merkki tuli, kun ovesta astui sisään.Eikö voisi sanoa suoraan, sinua emme palvele, vaan pyöritellään sanoja ja annetaan ympäripyöreitä vastauksia.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    en tosiaankaan syytä ketään, vaikka minulle tuli sellainen tunne itselleni.
    Tk:ssa on tietyt säännöt, koskien myös repseptin uusimista. Ja niistä ei näköjään poiketa, vaikka hätä olisi käsillä. Ja tuon asian sanoinkin hoitajalle, joka sitten sanoi vain, että menee liiallisuuksiin.
    Yksityistä puolta olen käyttänytkin, mm. leikauksessa olin yksityisellä. Omasta pienestä rahapussista maksoin, pienellä KELAn tuella. En muutenkaan ole koskaan halunnut yhteiskunnan elättinä olla, vaikeallakaan hetkellä.

    Ketä tk palvelee? Tuntuu, onko siellä jo listat, kenelle annetaan apua ja kuka käännytetään ovelta takaisin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun stop-merkki tuli, kun ovesta astui sisään.Eikö voisi sanoa suoraan, sinua emme palvele, vaan pyöritellään sanoja ja annetaan ympäripyöreitä vastauksia.

    koska siellä ravaa joka päivä kymmenittäin tyyppejä jotka sanoo et tarvii sen reseptinsä välttämättä heti, ja haukkuu hoitajat pataluhiksi jos ei resepti tuu viidessä minuutissa. Yleensä alkoholistit ja etenkin huumeidenkäyttäjät on tässä pahimmat. Ne voi jäädä vaanimaan terveyskeskuksen ulkopuolellekin ja odottaa et kyseinen hoitaja/lääkäri on lähdös kotiin ja siinä vielä ahdistella uhkailla. Hoitajat on niin leipääntyneitä siihen rumbaan että on sit ilkeitä niillekin, jotka ihan puhtaasti vahingossa on kerran unohtanut uusia reseptinsä ajoissa. Ikävä homma niille viattomille kerran unohtaneille. Ja jos mietit niin en oo tk:n hoitaja, mut oon nähnyt paljon noita juttuja tk:ssa muissa töissä olleena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sgafs kirjoitti:

Asiani ei ehkä kuulu tänne palstalle, mutta olen vain jokseenkin kummissani.
Asia koskee reseptin uusimista. Joudun käyttämään lääkkeitä joka päivä ja olen niistä hyvin riippuvainen, eli en voi tulla ilman päivääkään toimeen.
Jouduin joku aika sitten leikkaukseen ja olen ollut nyt toipilaana viikkoja, hoitamaan itseäni päivittäin ja useita kertoja päivässä. Joten on ollut aika vaikeeta, koittanut saada itseni työkuntoon. Niinpä sitten kävikin, että en riittävän ajoissa huomannut uusia sairauteni reseptiä, sillä olisi vielä saanut, mutta se oli mennyt elokuussa vanhaksi.
Meninkin tk:n ja pyysin uusimista, johon vastattiin, että menee loppuviikkoon (oli ma). Minun lääkkeet oli melkein lopussa ja kolmena päivänä sitä käytiin kysymässä, kunnes sitten sain.
Suhtautuminen minuun oli tyyliin "m inkäs takia et hakenut ajoissa lääkkeitä" ja näin sanottiinkin suoraan. Asiaa vaan pyöriteltiin, vaikka olin tosi pahassa pulassa, ei sanottu suoraan mitään, vaan "katsotaan nyt, voiko lääkäri uusia" ja " nyt on niin ja niin vähän lääkäreitä".
Tosi nolo kokemus...varsinkin, kun soitin kolmantena päivänä kysyäkseni, etten turhaa mene hakemaan, sain taas kieltävän vastauksen. Siinä vaiheessa suutuin ja vaadin saada selvyyttä, koska tarvitsin ne lääkkeet heti. Mennessäni vastaanottoon, samainen hoitaja vaihtui istumaan ja sanoi toiselle hoitajalle " Jaa, hänpä tuleekin siihen ottamaan haukkumiset vastaan..."

Että minä tunsin itseni noloksi. Ei ollut minkäänlaisia aikomuksia haukkua ketään, minulla oli vain hätä lääkkeistä. Ja tk:n palvelut on ainoat kunnan palvelut mitä tarvisen muuteman kerran vuoteen. Kysyn vain, miksi maksan veroja?

Siinä talossa ei ole ollut asiat kunnossa pitkään aikaan, joten se selittää varmaan tuon pätemisen tarpeen, mutta pitääkö asiakkaiden siitä kärsiä.
Tilanne oli akuutti, tosin johtui omasta huolimattomuudesta, mutta silti, tuntui että joku halusi vain tehdä itsensä tärkeäksi asiakkaan kustannuksella.

Ja kyse ei ollut kuin reseptin uusiminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu