2) Pinnallinen ja Vastuullinen Ihminen

Kolbjan kirjoitti:

Barry Long opettaa seuraavasti Pinnallisesta ja Vastuullisesta ihmisyydestä:


* * *

~ Jotain ihmeellistä tapahtuu silloin, kun ihmisestä tulee vastuullinen olento. Hän ei enää tarvitse maailmaa kiskomaan itsestään irti vastausta (response).

~ Siinä missä Pinnallinen Ihminen reagoi maailmaan seurauksen muodossa, Vastuullinen Ihminen toimii suhteessa maailmaan syyn muodossa. Itse asiassa hänen tietämyksensä tuhoaa niitä seurauksia, joita Pinnallinen Ihminen omilla reaktioillaan luo. Hänen ymmärryksensä vähittää pelon, vihan, suuttumuksen, kateuden, riidan ja vallanhimon reaktiot - niin kuin olet itse nähnyt oman ymmärtämyksesi hetkellä. Siinä missä Pinnallinen Ihminen on näiden reaktioiden luoja, Vastuullinen Ihminen on niiden tuhoaja. Edellinen monimutkaistaa, jälkimmäinen yksinkertaistaa.

~ Kun tuhoat jotain reaktion kautta, jätät jälkeesi vihamielisyyttä, vihaa, vastustusta, sotaa - ja lisää reaktiota. Kun tuhoat jotain ymmärryksen kautta, jätät pieneksi hetkeksi jälkeesi rauhaa, rakkautta tai iloa.

~ Ilo ei ole reaktio. Se on vastaus. Se on toimintaa, joka alunperin aiheutti sen, eikä se vaadui mitään esittämistä. Ilo on aistimus ilman kohdetta; se ei toisin sanoen ole tunne, joka olisi kiinni missään käsityksessä hyvästä tai pahasta, tai missään asennekeskuksessa.

~ Käyttämällä malleja ihmisen reaktion ja vastauksen tasoista voimme nähdä, miten Pinnallinen ihminen reagoi ilon mahdollisuuteen. Ensimmäinen reaktio tapahtuu fyysisellä tasolla; jonkinlaista hälyä, kiihtymystä, naurua, kättelyä. Sitten tulevat sanat 'eikö olekin ihanaa!' - äkillinen onnenpotku tai lapsen syntymä - 'meistä tulee nyt niin onnellisia!' Sitten seuraa asenne 'mutta meidän on oltava järkeviä rahan kanssa'; tai 'meidän on kasvatettava hänet katoliseksi.' Sitten tulee tunnereaktio: kuviteltu voiman tai ylpeyden tunne; tai koveneva itsepintaisuus tai kosto kohdatun tai kuvitellun vastustajan ollessa kyseessä: 'minä näytän hänelle vielä.'

~ Vastuullisessa ihmisessä ilo ei saa aikaan reaktiota vaan rakkauden vastauksen, jonka ihminen tuntee sisällään ja joka säteilee hänestä hiljaisuudessa. Hänen fyysisessä olemuksessaan tuo ilo saattaa ilmetä hymynä, joskin harvoin muuna kuin hymynä niille hänen ympärillään oleville ihmisille, jotka eivät vielä tunne sitä rakkauden autuutta, joka on puhdasta aistimusta kaikkien ulkoistan ilmaisten takana.

Iloa ei voi juhlia. Ilon juhliminen tanssimalla on tanssimisesta nauttimista; juomalla se on juomisesta nauttimista; puhumalla se on puhumisesta nauttimista. Tanssijat siis tanssikoon, juhlijat juhlikoon ja puhujat puhukoon - sillä he ovat todellinen ilo itsessään. Mutta ilo avioliitosta, lapsen syntymästä tai toisen ihmisen rakkaudesta on oman olemuksesi hiljaisuudessa, jossa sinä lakkaat tarvitsemasta maailmaa - ja jossa maailma alkaa tarvita sinua.

* * *

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä