Mannaa Jlan lapsille: Luther

Tänään 20.9. "Mannaa Jumalan lapsille", SLEY, 1981.

"Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen", 1.Moos.4:4.

Hän katsoi ensin Aaabelin,, itse henkilön, ja sitten uhrin puoleen. Henkilö oli ensin hurskas, oikea ja otollinen, ja sitten uhrikin henkilön tähden, ei henkilö uhrin tähden.
Tästä huomaamme; on mahdotonta, että

mikään teko olisi hyvä Jumalan edessä, ellei itse henkilö ensin ole otollinen ja hvä.

Tässä kysyt: "Mitä minun siis on tekeminen? Kuinka minä itse tulen hyväksi ja ololliseksi Jumalalle?"
Evankeliumi vastaa: Sinun tätyy suorastaan epäillä itseäsi, kuulla Kristusta ja uskoa häneen.
Tämä usko, ilman mitään tekoja, vanhurskauttaa ihmisen.
Sille, joka näin uskoo, Jumala antaa kaikki synnit anteeksi, Kristuksen, rakkaan Poikansa tähden, jonka nimeen hän uskoo.

Edeleen Juala antaa hänelle Pyhän Henkensä, joka tekee ihmisen toiseksi ja muuttaa hänet uudeksi ihmiseksi, jolla on toinen ymmärrys ja toinen tahto.
Semmoinen ihminen tekee pelkkiä hyviä tekoja.

Vanhurskauttamiseen ei siis tarvita mitään muuta, kuin että kuullaan Jeesusta Kristusta
ja uskotaan häneen, autuaaksitekijäämne.

Hyviin tekoihin taas ei tarvita mitään muuta kuin tämä vanhurskautus, se näet joka on vanhurskas, tekee hyvää eikä kukaan muu, ja kaikki, minkä hän nin vanhurskautettuna tekee, on hyvää, ensinkään tekoja erottelematta.

Martti Luther

3

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luther on RAUTAA!!!

      • MANNAA - 21.9. - Room 12:2.

        "Älkää muodostautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta!"

        Meidän on siis varottava seuraamasta maailman tapaa ja omaa järkeämme ja luuloamme ja aina kukistettava oma mielemme ja tahtomme, tehtävä ja kärsittävä toisin kuin järki ja tahto vaativat, aina elääksemme tosin kuin maailma, jopa suoraan sen vastaisesti.

        Näin me joka päivä muutumme mielemme uudistuksen kautta, toisin sanoen, joka päivä yhä enemmän rakastamme sitä, mitä maailma ja järki vihaa:

        päivä päivältä yhä mieluisemmin tulemme köyhiksi, sairaiksi, solvatuiksi, tyhmiksi, syntisiksi

        ja viimeiseltä arvaamme kuoleman elämää paremmaksi, tyhmyyden viisautta kalliimmaksi, häpeän kunniaa jalommaksi, köyhyyden rikkautta autuaallisemmaksi, synnin hurskautta kunniallisemmaksi,

        kunnes vihdoin päädymme siihen, että ihminen tulee täydelliseksi ja mielellään vaihtaaa elämän kuolemaan ja Paaalin kanssa halajaa täältä eritä,

        että kaikki synti lakkaisi ja Jumalan tahto hänessä kaikkein täydellisimmin tapahtuisi.

        Silloin kristitty on eniten toisenlainen kuin maailma eikä ensinkään käyttäydy niinkuin maailma.
        Maailma ei voi koskaan saaada kylläänsä tästä elämästä, kristitty ei kyllin pian voi saada eroa tästä elämästä; mitä se etsii, sitä hän pakenee, mitä se pakenee, sitä hän etsii.

        Martti Luther


    • sanoisi näin:

      "Mitä minun siis on tekeminen?

      Kuinka minä itse tulen hyväksi ja ololliseksi Jumalalle?"
      Evankeliumi vastaa: Sinun tätyy suorastaan epäillä itseäsi, kuulla Kristusta ja uskoa häneen.

      Tämä usko, ilman mitään tekoja, vanhurskauttaa ihmisen. Sille, joka näin uskoo, Jumala antaa kaikki synnit anteeksi, Kristuksen, rakkaan Poikansa uhriveren tähden tähden. Jumala maksoi jokaisen syntivelan Pojassaan siksi on armo tullut mahdolliseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2111
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe