Kuinka hyvä lääke on Cipralex? Kuinka kauan sitä pitää syödä ja millä annoksella? Tehosiko se ja oliko sivuoireita, hoidon alussa ja myöhemminkin.
Cipralex
kallel
2519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen taukoja lukuunottamatta syönyt Cipralexiä 3,5 vuotta, enkä ole aikeissa lopettaa. Hyvä lääke ollut tämmöseen pitkäkestoiseen/toistuvaan masennukseen. Pitää minut tasapainossa, ja ennenkaikkea uskallan liikkua ihmisten ilmoilla. En jämähdä neljän seinän sisälle.
Riippuu ihmisestä, kuinka pitkään sitä pitää syödä. Sanotaan, että pitäis syödä vielä puoli vuotta sen jälkeenkin kun oireet ovat loppuneet. Minulla annos on 10 mg päivässä.
Alussa sivuoireina oli minulla huimausta, päänsärkyä, "omituista" oloa, jatkuvaa haukottelua ja pahoinvointia. Oireet meni ohi noin viikossa. Lopettamisen yhteydessä minulla tuli samoja oireita, vaikka lopetin lääkkeen asteittain. Lisäksi lopetettaessa tuli semmosia sähköiskuja päähän, ja päätä kääntäessä tuntu, kuin olis kovassa humalassa.
Nyt hoidon aikana ainoa sivuoire on libidon lievä heikkeneminen ja orgasmikyvyn heikentyminen. Orgasmin saaminen on mahdollista, mutta aiempaa hankalampaa. Minulle nuo ovat pikkuhaittoja, koska lääke on muuten parantanut elämänlaatuani huomattavasti.
Cipralex yleensä määrätään otettavaksi aamuisin. Itse otan sen illalla, koska minua se väsyttää. Jos otan cipran aamulla, olen todella uupunut koko päivän ja nukun liian pitkiä päiväunia.
olen muutaman kuukauden syönyt cipralexia 1aamuisin ja 2klotripyl iltaisin että pystyis nukkumaa..tuntu et vähän auttoi muutaman hetkeen ei ollut sitä kuristavaa tunnetta.ja olo vähän parempi oli..mutta nyt olen taas aivan tajuttoman väsynyt päivisin aamu yön tunneilla heräilen aina ja nukun välillä ja jotain unia näen ja heräilen monta kertaa..ja olo on jotenkin aivan nuutunut ja pelkään että jotain muutakin sairautta tulee.vaik olen kyllä tosi huono vastustuskykyinen myös nykyään...9pv psygologi varas ajan erikois psykiatrin lääkärille netti keskustelun ja et se saa tarkistaa lääkkeet...kun psykologini meinas että aika pieni annos 1 tabletti aamulla..kun masennus iski aika rajuna...sen jälkeen kun menetin rakkaan läheiseni.yhtäkkiä tosi nuorena....