Voisinko saada tietoa adventistien oikeasta sapatin viettämistavasta? Se on kai jäänyt ilmoittamatta. Ei kai se ole niin salaista , ettei sitä saisi kysyä?
Vastaukset 7
- vietto
on sinun ja Jumalan välinen asia. Miten yhteyttä hoidat Jumalaan ja annat Hänelle kunnian. Tärkein kai on, että otat kiitollisuudella sapatin lahjan vastaan.
Kysy Jumalalta!- mitään sanomatta
Koskas aiot itse kysyä?
- perinnäissäännöistä
Epiktetos kirjoitti:
Kuka tai mikä se on sitten se SINUN Jumalasi tai minun, jolta pitäisi kysyä?
tietenkään puhu julkisesti. Vaan että annetaan yhtenä päivänä kunnia Jumalalle. Vain yhtenä päivänä. Toisiasiallisesti sapatti koostuu siitä ettei puhuta työasioista, ollaan olevinaan hartaan arvokkaita ja keskustellaan vain uskonnollisia asioita. Kun on oikein sapatti.
Ikävä vain ettei sellaista ohjeistusta ole Raamatussa. Sellainen oli itsestään selvää uuden liiton uskoville ettei sitä tarvinnut kirjoittaa edes uuteen testamenttiin. Varoitus kuitenkin lakihenkisyydestä täytyi ja siitä ettei tuomitse päivien mukaan ja kukin voi pitää hyvänä mitä päivää haluaa. Eikä kyse ollut paastosta, koska ei paasto voi kestää yhtä päivää. Ei se olisi paasto. - ei millään
perinnäissäännöistä kirjoitti:
tietenkään puhu julkisesti. Vaan että annetaan yhtenä päivänä kunnia Jumalalle. Vain yhtenä päivänä. Toisiasiallisesti sapatti koostuu siitä ettei puhuta työasioista, ollaan olevinaan hartaan arvokkaita ja keskustellaan vain uskonnollisia asioita. Kun on oikein sapatti.
Ikävä vain ettei sellaista ohjeistusta ole Raamatussa. Sellainen oli itsestään selvää uuden liiton uskoville ettei sitä tarvinnut kirjoittaa edes uuteen testamenttiin. Varoitus kuitenkin lakihenkisyydestä täytyi ja siitä ettei tuomitse päivien mukaan ja kukin voi pitää hyvänä mitä päivää haluaa. Eikä kyse ollut paastosta, koska ei paasto voi kestää yhtä päivää. Ei se olisi paasto.Ei voinut olla kyse paastosta, koska sitä ei kristinuskoon ole edes opetettu.Ne paastot, joista Uusi Testamentti puhuu, ovat taas sellaisia, ettei niitä voi liittää näihin kohtiin, joissa on kyse päivistä puhuttaessa.
- vastausta etsinyt
Lähden kuukauden ajaksi matkalle. Vastauksen saanti suoralla kysymyksellä näyttää olevan kiven alla. Näyttääkin sille, että kiistakysymykset kiinnostavat enemmänkuin asiasta kysyminen. Hyvää jatkoa kaikille kuitenkin.
- näin..
meillä oli tänään ensin klo 10 raamattutunti ja sitten klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus.
sen jälkeen ruokailimme yhdessä viettäen aikaa toistemme kanssa kirkolla ja sitten seurakunta lähti yhdessä luonnon helmaan viettämään aikaa yhdessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361810- 76630
- 50615
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65595
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25540Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48537Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27532