tuo jo odotettavissa. Tosin ihme kauan tuossa meni ennen kuin tuohon asti päästiin ja moni menetti rahansa ihan turhaan. Kyseinen Winclub on ollut alusta asti pelkkä huijaus jo siksikin koska kyseisellä clubilla ei ole RATA:n hyväksymää esitettä, eivätkä ole sitä edes hakeneet. Ja turhaa vastata tähän niin että " ei se sellaista edes tarvitse" koska se nimenomaan sen esitteen tarvitsee, ennekuin voi harrastaa osakekauppaa. Osaltaan myös siksi kyseihen huijaus on tarkemmassa syynissä kun tätä esitettä ei ole ollut. Syitä on monia muitakin mutta mikäs sen hauskempaa kun laittaa lisää nauloja tuon arkkuun. .:D
0Äänestä
AdaFlink
... toimii auttamattomasti jäljessä. Lisävaikeuksia tekee se, että yleensä noitten puljujen nimet vaihtuvat tiheään tahtiin.
Toi uutinen tuli jäsenten kannalta keljuun aikaan. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin eikö se kotiuttaminen tapahdu aina 15 päivä kuluvaa kuuta? Eli juuri äskettäin "osaava" taso on saanut kotiutettua rahansa. Nythän pääjehut laittavat rahahanat säppiin ja vetoavat tuohon mahdolliseen tutkintaan. Niin tehtiin WGI:ssäkin.
Ja mitaan ette voi...
0Äänestä
sinä...
AdaFlink kirjoitti:

- Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli, kertoo sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho.
Kaveri ei tiedä mistään mittään. Korvauksia tulossa winclubilaisille.
Mikä hemmetin pyramidipeli? Se on sijoitusrahasto.
Ja mitään et voi:)
0Äänestä
on jotain
muuta kuin mitä sisäasianministeriö ja kohta poliisi epäilee ja kyselee, niin teillä klubilaisillahan on sitten esittää faktaa pöytään ? Siellä voitte myös selittää niistä empiirisistä todisteistanne :-)
Kumpiakaan ei ole vielä esitetty julkisuudessa, ja luulenpa että ei teillä jatkossakaan ole mitään esitettävää, korkeintaan läjä hyviä selityksiä / kavereiden syyllistämisiä :-)
No, siellä kalterien takana voitte sitten esittää "muailmanmiestä" ja katsoa miten siellä talousasiat hoidetaan. Kohdallanne varmaan voiton kotiuttamisen, eli oton sijaan pano on suositumpaa *hirn* *hirn*
0Äänestä
Laiho ei todellakaan
tiedä vielä mistä on kyse. Hyvä kun alkaa tutkimaan jotta totuus tulee julki.....loppuu vastustajien "vatustus".
Nämä asiat mitä Laiho kertoo on vastustajien kertomia, heidän jotka ei tiedä mistään mitään.
0Äänestä
aguleu
Laiho ei todellakaan kirjoitti:
tiedä vielä mistä on kyse. Hyvä kun alkaa tutkimaan jotta totuus tulee julki.....loppuu vastustajien "vatustus".
Nämä asiat mitä Laiho kertoo on vastustajien kertomia, heidän jotka ei tiedä mistään mitään.
Laiho ainoastaan todellakin kommentoi, lienee Cluson aikaansaannoksia koko juttu. Tulee paha pettymys vatustajille kun valuuttakaupat isketään näkyville. Ne sattuvat olemaan todellisia. Vaihtoehtoisesti clubin ei tarvitse luovuttaa viranomaisen käyttöön mitään.
Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
0Äänestä
osuuksilla
Alkuun tilit euroin, mutta olisivat joutuneet verolle, joten muutettu osuuksiksi, jotka kuuluvat Ratan valvontaan.
0Äänestä
näppylät
osuuksilla kirjoitti:
Alkuun tilit euroin, mutta olisivat joutuneet verolle, joten muutettu osuuksiksi, jotka kuuluvat Ratan valvontaan.
Ratahan on vastannut, ettei kuulu sen toimialaan. Näin kertoi ystävämme Cluso.
Rata siirsi asian lupauksensa mukaan sisäministeriölle, joka siirtää sen tarvittaessa KRP:lle. Sinne asti asia ei tule etenemään, koska sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikkö ei tule löytämään mitään laitonta asiassa. Näin on näppylät.
0Äänestä
Hehe :)
näppylät kirjoitti:

Missähän mä olen ennenkin kuullut, että "mitään ei tule löytymään"... ;) Muuvitmuuvitmuuvit, klubista tehdään maggaraa... ;)
0Äänestä
ei ollut

riittävästi tietoa. Avoimempi toiminta olisi kannattanut. Nyt tutkitaan pohjamutia myöten.
0Äänestä
Yläpuoli

"Näin kertoi ystävämme Cluso" mistä vitusta sen tietää kenen ystävä se on, ja enpä usko että hällä on tämän asian kanssa mitään tekemistä siis en usko.
0Äänestä
tutkia...
ei ollut kirjoitti:
riittävästi tietoa. Avoimempi toiminta olisi kannattanut. Nyt tutkitaan pohjamutia myöten.
ihan rauhassa, mitään vääryyttä/rikosta eivät tule löytämään ;o)
0Äänestä
pyramidin
tutkia... kirjoitti:
ihan rauhassa, mitään vääryyttä/rikosta eivät tule löytämään ;o)
ylempi taso saa osan tuotostaan alemmalta tasolta, on kysymyksessä laitin pyramidipeli. Voiton jakoperusteethan kerrotaan säännöissänne. Selvä pyramidipeli.
0Äänestä
jatka pohtimista.
pyramidin kirjoitti:
ylempi taso saa osan tuotostaan alemmalta tasolta, on kysymyksessä laitin pyramidipeli. Voiton jakoperusteethan kerrotaan säännöissänne. Selvä pyramidipeli.
Tukku > Kauppias > Asiakas = Pyramiidikö?
Jatkakaa pohtimista.
0Äänestä
ratan
tutkia... kirjoitti:
ihan rauhassa, mitään vääryyttä/rikosta eivät tule löytämään ;o)
RATA:aa kiinnostaa kovin tällaiset laittomat rahankeräys/huijaukset ne kuuluu sen toimen kuvaan,sieltä ei ikinä tulisi lupaa tällaiselle vedätykselle, ja hyvä niin että tällaiset jäisi suunnitelu asteelle !!!
0Äänestä
pohtimista jatkan
jatka pohtimista. kirjoitti:
Tukku > Kauppias > Asiakas = Pyramiidikö?
Jatkakaa pohtimista.
Kaupasta kun ostan tiedän mitä ostan saan tuotteen, ja jos en ole tuotteeseen tyytyväinen on kuluttajavirasto....Win clubissa et tiedä mitä ostat ja et ainaakaan tiedä mihin(kenelle) sinun rahat pätyvät, ja ei se kuluttajavirastokaan paljon auta??
0Äänestä
mites tällainen...
pohtimista jatkan kirjoitti:
Kaupasta kun ostan tiedän mitä ostan saan tuotteen, ja jos en ole tuotteeseen tyytyväinen on kuluttajavirasto....Win clubissa et tiedä mitä ostat ja et ainaakaan tiedä mihin(kenelle) sinun rahat pätyvät, ja ei se kuluttajavirastokaan paljon auta??
Yrittäjä > työntekijä > asiakas ?
Golfkerho > jäsen ?
Lionsklub > jäsen ?
(niitä on paljon en viitsi kaikkia lajitella).
0Äänestä
kenties vähän tyhmä
jatka pohtimista. kirjoitti:
Tukku > Kauppias > Asiakas = Pyramiidikö?
Jatkakaa pohtimista.
vai muuten vaan idiootti? Kannattaisi oikeasti miettiä vähän sitä miten tukku>kauppias>asiakas olisi verrattavissa tähän vedätykseen. Ei kauppias maksa koskaan tukulle prosentteja omasta voitostaan. Myöskään mitään tuhansien eurojen liittymismaksuja ei ole. Ei oikein tämä esimerkkisi toimi. Täysin eri asiasta kysymys.
0Äänestä
on myyvinään?
mites tällainen... kirjoitti:
Yrittäjä > työntekijä > asiakas ?
Golfkerho > jäsen ?
Lionsklub > jäsen ?
(niitä on paljon en viitsi kaikkia lajitella).
oikeuden sijoittaa rahaa. Vertauksesi ovat lapsellisia ja osoittavat vain oman rajoittuneisuutesi.
0Äänestä
dhjhtgutfd
kenties vähän tyhmä kirjoitti:
vai muuten vaan idiootti? Kannattaisi oikeasti miettiä vähän sitä miten tukku>kauppias>asiakas olisi verrattavissa tähän vedätykseen. Ei kauppias maksa koskaan tukulle prosentteja omasta voitostaan. Myöskään mitään tuhansien eurojen liittymismaksuja ei ole. Ei oikein tämä esimerkkisi toimi. Täysin eri asiasta kysymys.
täällähän on joku välkkykin.
Et taida sinäkään tietää mistä on kyse. Se kuitenkin valkenee Sinullekin mutta siihen menee tovi.
0Äänestä
Viesti sinulle

Katso emailisi siella on vastaus. Terveisin; Joku
0Äänestä
teitä
on myyvinään? kirjoitti:
oikeuden sijoittaa rahaa. Vertauksesi ovat lapsellisia ja osoittavat vain oman rajoittuneisuutesi.
vastustajia.
0Äänestä
franchising yrittäjä
kenties vähän tyhmä kirjoitti:
vai muuten vaan idiootti? Kannattaisi oikeasti miettiä vähän sitä miten tukku>kauppias>asiakas olisi verrattavissa tähän vedätykseen. Ei kauppias maksa koskaan tukulle prosentteja omasta voitostaan. Myöskään mitään tuhansien eurojen liittymismaksuja ei ole. Ei oikein tämä esimerkkisi toimi. Täysin eri asiasta kysymys.
maksaa prosentit kyllä.
0Äänestä
AdaFlink
Viesti sinulle kirjoitti:
Katso emailisi siella on vastaus. Terveisin; Joku
... vielä lukenut noin tiukasti salattua sähkäriä. Hyvä, että vanhat nimet on tallessa.
Ja mitaan ette voi...
0Äänestä
lue..
AdaFlink kirjoitti:
... vielä lukenut noin tiukasti salattua sähkäriä. Hyvä, että vanhat nimet on tallessa.
Ja mitaan ette voi...
Lue se on totta.jarkytyin itsekkin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
tuo jo odotettavissa. Tosin ihme kauan tuossa meni ennen kuin tuohon asti päästiin ja moni menetti rahansa ihan turhaan. Kyseinen Winclub on ollut alusta asti pelkkä huijaus jo siksikin koska kyseisellä clubilla ei ole RATA:n hyväksymää esitettä, eivätkä ole sitä edes hakeneet. Ja turhaa vastata tähän niin että " ei se sellaista edes tarvitse" koska se nimenomaan sen esitteen tarvitsee, ennekuin voi harrastaa osakekauppaa. Osaltaan myös siksi kyseihen huijaus on tarkemmassa syynissä kun tätä esitettä ei ole ollut. Syitä on monia muitakin mutta mikäs sen hauskempaa kun laittaa lisää nauloja tuon arkkuun. .:D
... toimii auttamattomasti jäljessä. Lisävaikeuksia tekee se, että yleensä noitten puljujen nimet vaihtuvat tiheään tahtiin.
Toi uutinen tuli jäsenten kannalta keljuun aikaan. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin eikö se kotiuttaminen tapahdu aina 15 päivä kuluvaa kuuta? Eli juuri äskettäin "osaava" taso on saanut kotiutettua rahansa. Nythän pääjehut laittavat rahahanat säppiin ja vetoavat tuohon mahdolliseen tutkintaan. Niin tehtiin WGI:ssäkin.
Ja mitaan ette voi...
luulet.
Pohtikaa pohtikaa ;o)
... laittomia rahankeräyksiä tutkittaessa.
Ja mitaan ette voi...
Lyhyt juttu aiheesta myös blogissa:
http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/
Yritetäänpä pysyä tästä ajan tasalla.
niin....!AINA SAMA
- Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli, kertoo sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho.
Kaveri ei tiedä mistään mittään. Korvauksia tulossa winclubilaisille.
Mikä hemmetin pyramidipeli? Se on sijoitusrahasto.
Ja mitään et voi:)
muuta kuin mitä sisäasianministeriö ja kohta poliisi epäilee ja kyselee, niin teillä klubilaisillahan on sitten esittää faktaa pöytään ? Siellä voitte myös selittää niistä empiirisistä todisteistanne :-)
Kumpiakaan ei ole vielä esitetty julkisuudessa, ja luulenpa että ei teillä jatkossakaan ole mitään esitettävää, korkeintaan läjä hyviä selityksiä / kavereiden syyllistämisiä :-)
No, siellä kalterien takana voitte sitten esittää "muailmanmiestä" ja katsoa miten siellä talousasiat hoidetaan. Kohdallanne varmaan voiton kotiuttamisen, eli oton sijaan pano on suositumpaa *hirn* *hirn*
tiedä vielä mistä on kyse. Hyvä kun alkaa tutkimaan jotta totuus tulee julki.....loppuu vastustajien "vatustus".
Nämä asiat mitä Laiho kertoo on vastustajien kertomia, heidän jotka ei tiedä mistään mitään.
Tässä viestiketjuja http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000028811269
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000028612183
Hupaisaa luettavaa missäs on se missä Cluso tappeli ProGamblerin kanssa
ei voi kerätä rahaa noin vaan, onneksi meillä on RATA, se kitkee tällaiset huijaukset onneksi, tosín pienellä viiveellä
muualta löytyy kattavampia, osa viesteistä poistettu
missä muutes kose on?
muista, että sinunkin henkilöllisyytesi saadaan selville
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000028691517
Laiho ainoastaan todellakin kommentoi, lienee Cluson aikaansaannoksia koko juttu. Tulee paha pettymys vatustajille kun valuuttakaupat isketään näkyville. Ne sattuvat olemaan todellisia. Vaihtoehtoisesti clubin ei tarvitse luovuttaa viranomaisen käyttöön mitään.
Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
Alkuun tilit euroin, mutta olisivat joutuneet verolle, joten muutettu osuuksiksi, jotka kuuluvat Ratan valvontaan.
Ratahan on vastannut, ettei kuulu sen toimialaan. Näin kertoi ystävämme Cluso.
Rata siirsi asian lupauksensa mukaan sisäministeriölle, joka siirtää sen tarvittaessa KRP:lle. Sinne asti asia ei tule etenemään, koska sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikkö ei tule löytämään mitään laitonta asiassa. Näin on näppylät.
Missähän mä olen ennenkin kuullut, että "mitään ei tule löytymään"... ;) Muuvitmuuvitmuuvit, klubista tehdään maggaraa... ;)
riittävästi tietoa. Avoimempi toiminta olisi kannattanut. Nyt tutkitaan pohjamutia myöten.
"Näin kertoi ystävämme Cluso" mistä vitusta sen tietää kenen ystävä se on, ja enpä usko että hällä on tämän asian kanssa mitään tekemistä siis en usko.
ihan rauhassa, mitään vääryyttä/rikosta eivät tule löytämään ;o)
ylempi taso saa osan tuotostaan alemmalta tasolta, on kysymyksessä laitin pyramidipeli. Voiton jakoperusteethan kerrotaan säännöissänne. Selvä pyramidipeli.
Tukku > Kauppias > Asiakas = Pyramiidikö?
Jatkakaa pohtimista.
RATA:aa kiinnostaa kovin tällaiset laittomat rahankeräys/huijaukset ne kuuluu sen toimen kuvaan,sieltä ei ikinä tulisi lupaa tällaiselle vedätykselle, ja hyvä niin että tällaiset jäisi suunnitelu asteelle !!!
Kaupasta kun ostan tiedän mitä ostan saan tuotteen, ja jos en ole tuotteeseen tyytyväinen on kuluttajavirasto....Win clubissa et tiedä mitä ostat ja et ainaakaan tiedä mihin(kenelle) sinun rahat pätyvät, ja ei se kuluttajavirastokaan paljon auta??
Yrittäjä > työntekijä > asiakas ?
Golfkerho > jäsen ?
Lionsklub > jäsen ?
(niitä on paljon en viitsi kaikkia lajitella).
vai muuten vaan idiootti? Kannattaisi oikeasti miettiä vähän sitä miten tukku>kauppias>asiakas olisi verrattavissa tähän vedätykseen. Ei kauppias maksa koskaan tukulle prosentteja omasta voitostaan. Myöskään mitään tuhansien eurojen liittymismaksuja ei ole. Ei oikein tämä esimerkkisi toimi. Täysin eri asiasta kysymys.
oikeuden sijoittaa rahaa. Vertauksesi ovat lapsellisia ja osoittavat vain oman rajoittuneisuutesi.
täällähän on joku välkkykin.
Et taida sinäkään tietää mistä on kyse. Se kuitenkin valkenee Sinullekin mutta siihen menee tovi.
Katso emailisi siella on vastaus.
Terveisin; Joku