WinClub ei tiedotteensa mukaan ota enää uusia jäseniä. Nyt nähdään ainakin, että mistä rahat todellisuudessa tulevat: jäseniltä vai valuuttakaupasta.
Mielestäni MTV:n "uutisointi" oli amatöörimäistä.
Mielestäni MTV:n "uutisointi" oli amatöörimäistä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
muuta enää tässä vaiheessa voi. Uusia voi olla vaikea saada ja vanhoja rauhoiteltava, etteivät kaikkea kotiuttaisi kerralla. Rahan alkuperä voi silti olla hämärä vaikkei se uusilta tulisikaan. Olisi kannattanut olla avoimempi. Itse omalla toiminnalla tilattu tutkinta.
Ilmeisesti tulevassa oikeusprosessissa on jo tiedossa riittävästi kantajia. Kukapa niitä haluaisi kimppuunsa vielä lisää.
Jos jauhot olisivat puhtaita, tällaisia reaktioita ei tarvittaisi. Taisi Ponzi poksahtaa hieman aiemmin kuin kukaan osasi uskoakaan.
Klubiin sijoittaneita ei käy kateeksi. Ahneella on paskainen loppu ja suuret lupaukset jäävät yleensä lupauksiksi. Paljonkohan pääomasta on jäljellä?
Puhutaan oikeusprosessista ja tuomioista ennenkuin on asiaa edes tutkittu. Niin ja 25% suomalaisista uskoo että Alpo Rusi on tuomittu ja 10% että oikeuskansleri on myös.
Klubista joko löytyy ensi viikolla rahaa sitä haluaville jäsenille tai oikeusprosesseja on tulossa. Asiathan tutkitaan viimeistään siinä vaiheessa. Halukkaita lisäjäseniä tuskin enää on ja kuuluupa klubikin lopettaneen rekrytointinsa. Näin nopeaa tuhoa en tälle viritelmälle kyllä uskonut, mutta hyvähän se vain on.
Ilmeisesti suomalaisista vähemmän kuin 1 % on osallistunut tähän peliin, mutta kyllä siitäkin jo koko joukko kantajia löytyy. Eri asia mistä vastaajat löytyvät...
perusasia. On tullut useita ilmoituksia...
Ei kerro vielä mitään laittomuudesta. Oikeastaan Laihon ei saisi näin keskeneräisen jutun osalta antaa tuollaisia julkisia haastatteluja.
Kukahan tuota Laihoa vähän opettaisi. Pitäisi kerran pistää maksamaan kunnolla niin että ei olisi varaa enää noin toimia. Laiho rikkoo lakia itse.
jopa kansainvälisesti.
Rahaa saa ulos varmasti järjestelmän puitteissa. Voi olla että tulee jotain erikoisjärjestelyitä panikoijia varten, mutta suurin "raha" pysyy rauhallisena. Tätä on odotettu.
Valitettavasti mutu tuntumalla mennään.
Malesiaan. Elelevät siellä leveästi teidän rahoilla. Kyllähän tämä viimeisin tiedote oli vain rauhoittelua, jotta liukeneminen onnistuisi tyylikkäämmin.
väärässä olet! Sorry! Omaa sinisilmäisyyttänne...
eivät heitä saa, mutta klubilaisilta he eivät olisi turvassa. Muutamat jäsenet pitävät huolen.
odotettu on jo pidempään tätä ´uutisointia´ ... luulisi että laihot ja kumppanit tietäisivät asiasta vähän enemmän. Ala-arvoista spekulointia. Luultavasti tästä ritarillisesta kansalaisaktivistista tulee samanlainen julkkis kuin taannoisesta kola-ollista.
terveiset iloisille klubilaisille ja hyvät yöt ;)
nii nii, puhua ja kirjoittaahan ei saa...
elä sie panikoi.
omasta klubistasi. Asiaa on tutkineet muutkin kuin Suomen viranomaiset. Kaikki 100k:si on iäksi mennyttä, jos et itse toimi sen pelastamiseksi. Ilmiantakaa sponsorinne, siitä se lähtee purkautumaan.
Ok. Tiedät asiasta enemmän kuin minä joka olen ollut klubin jäsen 3 vuotta ja 2 kuukautta. Hatunnosto sinulle! En kotiuta yhtään senttiä, oikeastaan harmittaa että kotiutin 10k viime kuussa, olisin nyt luonnollisesti lisännyt niillä sijoituksiani.
täällä kehotettiin kotiuttamaan, hyvä että älysit jotain sentään kotiuttaa.
Täältä kaikki klubilaiset saavat ilmaisia vinkkejä, kunhan vaan vähän etsii.
Jos todella olet noin sisällä tuossa WinClubissa, sinun on syytä varautua viranomaisen vierailuun. Hän kysyy "sijoituksesi" perään: tiesitkö, mihin rahasi menevät? Hän kysyy myös, tiesitkö, mihin ystäviäsi, sukulaisiasi ja muita houkuttelit. Minulle on kerrottu, että WinClubissa ei voi puhua sijoituksista, koska jäsen maksaa käytännössä vain oikeudesta saada suosittelupalkkioita. Rahat ovat yrityksen omaisuutta, joka maksaa siitä sinulle, jos tahtoo. Kohta ei tahdo, jos vanhat merkit pitävät. Niin kuin pitävät...
...antaisin osoitteeni mutta ilmeisesti yhteystietojen luovuttaminen on saitilla kiellettyä. lopetan nyt, kiinnostavaa oli spekuloida. öitä!
... ottaessaan kantaa Winclubiin.
Ja mitaan ettte voi...
...jää näkymään eli osoitetietosi voidaan selvittää...ONNEA TUTKIMUKSIIN!!!
...jos keskustelupalstoilta metsästetään klubilaisia! ketä kiinnostaa mitä täällä tuotoista kirjoitellaan? poliisia? Laihoa? ehkäpä.... :D:D
Olisin just liittynyt WinClubiin, mutta nyt homma onkin slut. Nyt kyllä harmittaa. Olen ollut mukana Amwayssa, Golden Productissa, NWI:ssä, ACN:ssä ja aina olen rikastunut. Enää ei tartte tehdä töitä ollenkaan ja rahaa tulee hirveästi. Jos listasta puuttuu jotain, kertokaa, että pääsen liittymään.
Ei uutista voi moittia. Viranomainen lausui käsityksensä ja epäilyksensä, mikä oli uutisen koko juju. Uutinen oli laadittu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sisältökin oli useimmille katsojille oletettavasti oikein tervetullut...