Kiinnostaa kovasti satujen alkuperä. Onko olemassa suomalaisia satuja joissa ei olisi kristillismoralismia mukana? Vai ovatko sadut kokonaan kristismin mukana tullut käsite? Oliko satuja ennen kristismiä? Onko ateistisia satuja?
Suomalaisia satuja
bubastis
17985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ruotsalaiset valitettavasti tuhosivat nykyisen Suomen alueen kulttuurin lähes täydellisesti ja asettivat tilalle omansa. Idässä ja Venäjän Karjalan laulumaillahan sadut ja tarinat kerrotaan lähes aina runomitalla tai laulaen, koska niin ne muistetaan paremmin ja ne muuttuvat hitaammin. Lönnrotkin pani kirjaamiinsa juttuihin niin paljon omiaan, ettei Kalevalaa tai Kanteletarta voi pitää millään tavalla kansantieteellisenä dokumenttina.
Sadut ja tarinat sinänsä ovat ikiaikaisia ja paljon kristinuskoa vanhempia. Mistäs ne uskonnotkaan olisivat alkunsa saaneet ellei saduista ja tarinoista? ;)
Kunnon sadussa pitää olla myös se yliluonnollinen ja/tai selittämätön elementti mukana, joten tuskinpa ateistista satua oikein saa aikaiseksi, mutta 500 vuotta ennen kristinuskoa elänyt kreikkalainen Aisopos kirjoitti satuja, jotka olivat harvinaisen suoraviivaisia moraalitarinoita ilman deus ex machinaa, eli yliluonnollisen sekaantumista tarinan kulkuun.
Nykyaikaisista saduista ateistisimpia ovat kai Muumit ja Harry Potterit.
Hupaisaa, että kristityt syyttävät ateisteja juuri moraalittomuudesta, ihmisestä välittämisen puutteesta ja epärehellisyydestä, kun kuuluisimpien ateistien satukirjoissa ei juuri muuta tehdäkään kuin saarnataan moraalia, välittämistä ja rehellisyyttä! :D
millaisia tuon listan sadut ovat, mutta eivät nimet ainakaan kovin uskonnollisilta vaikuta.
http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kansanp.htm#SATU
Yleisesti otaksutaan nykyään, että satuaiheet ovat maailmanlaajuisia - Tuhkimo esimerkiksi on Intiasta - oliko se peräti vuodelta 800 eKr.
Tässä on yksi linkitys aiheeseen:
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2004_4/3692
Siinä mainitaan intiaanisadut, jotka vaikuttavat itsenäisesti syntyneiltä. Afrikassa on myös laaja, vanha tarinaperinne. Olisi hauska ajatella, että suomalaisilla olisi alkuperäisiä tarinoita, jotka eivät kuulu kansainväliseen satuperinteeseen. Minusta olisi myös mukava ajatella, että joskus jääkausien aikoihin Cro Magnon -ihmiset istuivat nuotion ääressä ja kertoivat tarinoita vaikkapa puhuvista eläimistä, siitä, miten kettu, karhu ja susi kiistelevät, tai jotakin vastaavaa.
Toivoisin, että joku Suomen kansanperinteen tutkija paneutuisi asiaan - tai ehkä on jo tehnyt niin, mutta tutkimus piielskelee yliopistojen tai Kansallisarkiston hämärässä?
tällainen linkki
http://web2.jns.fi/palvelut/kirjasto/JJokinen/Siimes/metsa.htm
Siinä ainakin on ihan supisuomalaista kansantarinaa ilman kristilistä hapatusta. Ympäri maata löytyy myös maakuntien omia satuja, tosin en tiedä paljonko niihin on kristinharha vaikuttanut.
on myös kohtia,joissa uskonnollisuus nostaa päätään. Puhutaan synneistä jne.
Kalvalanhan sanotaan synnyttäneen myös pakana uskon.Tässä alla lainaus Marjatta-jaksosta kalevalasta:
Runo 50: Marjatta-jakso: Marjatta tulee raskaaksi syömästään puolukasta ja synnyttää pojan tallissa, vertautuen Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen; hänen vanhempansa kiroavat ja hylkäävät hänet; Väinämöinen määrää pojan suolle surmattavaksi; poika alkaa puhua ja soimaa Väinämöistä, muistuttaen tätä nuoruuden synneistä; Virokannas kastaa pojan Karjalan kuninkaaksi; Väinämöinen suuttuu ja purjehtii pois, jättäen perinnöksi soiton ja kanteleen ja rukoillen kateudelta välttymistä.
Pitää paikkansa. Kalevala on täynnä kristillistä ainesta. Tuo Marjatan "puolukasta syntynyt" poika on yksi niistä.
Martti Haavio muistaakseni on tutkinut paljonkin katolisen ajan pyhimyslegendojen vaikutusta meidän "pakanallisiksi" pitämiin taruihin. Toisaalta on esitetty, että hän pappina pyrki näkemään "kristillistä vaikutusta" myös siellä, missä sitä varsinaisesti tuskin oli.
kapo kaljan tekijä. Oluen synnyn kuvaus on minun suosikkitarini. Orava toi puusta käpyjä, ja Osmotar keräsi tantereelta villisian kuolaa saadakseen käymisprosessin alulle. Siinä taas on kivasti magian hohdetta, kun Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon.
sieltä pompsahtaa monia uskonnollisia kohtia esiin. Ne on osittain naamioituneita sanoja ,mutta niistä kumpuaa kristillisyys. Ja onpa siellä ihan suoraankin kristillisiä lainauksia.
Muistan vaan kun yläasteella tehtiin uskontotunnilla esitelmää kalevalasta.Ihan koko juttua ei enään vuosien jälkeen jaksa muistaa,mutta jäi vaan mieleen kalevalan uskonnolliset piirteet mieleen.
satuja ovat ainakin kaikki oma keksimät sadut.
Saduttaminen,eli ketjussa on ihmisiä jotka kertoo oman osuutensa tarinaan ja niistä yhdessä muodotuu kokonainen satu.
Toisaalta uskonnollisuudella on monet kasvot,joten sitä saattaa olla aina ripaus jokaisessa tarinassa,jos oikeen alkaa analysoimaan.
Kyllä varmaan suusta suuhun kerrotuissa saduissa on kristinuskosta ja uskosta vapaita satuja.
Yhtään satua ei tosin tule nyt mieleen,joka olisi suomalaista alkuperää ja uskonnoton.
Tallennan antamanne linkit, ja tutkin niitä ajallani. Kiitos paljon ;)
Ehkä voisit etsiä seuraavan kirjan käsiisi:
Eero Salmelainen: Suomen Kansan Satuja ja Tarinoita (1845-1866)
Satujen alkuperä on tietenkin sadun kertoja. Tai sitten kollektiivinen piilotajunta. ;)
Aisopoksen eläinsadut ovat ainakin uskonnosta vapaata laatutavaraa, jos semmoista on vailla.
Tämä oli just sitä mitä hain. Täytyy hankkia kopsu tästä kirjasta, ja lukemaan.
onkohan lapsi jotenkin niin aito vastaanottamaan satujen sanomaa, koskapa minä en muista yhtään nk. kristittyä satua, jonka lapsena olisin kuullut. (lähinnä Markus-sedän aikaisesta Lastentunnista).
Niin, siihen aikaan kun oli vähän viihdykkeitä lasten kaikki leikitkin olivat satua. Mielikuvitus sai lennokkaita kohteita, vaikka kaikki koettiin ihan totena. Oli ihan oikeita "joulumuijia", jotka minutkin "varastivat"! Oli suonsilmässä asustavia piruja, joita kuuntelin kauhuissani, kun aikuiset niistä puhelivat. Aavistin juttujen olevan ,myös kehotuksia pysyä poissa soiden ääreltä. Kaikessa kerronnassa oli jokin opetus, "tehkää lapset näin..."
Olisi aika typerää ruveta erottelemaan satujen sisältöä kristilliseen ja ei kristilliseen sanomaan. Vaan, jospa bubatis on tutkija, sitten ymmärrän hänen kiinnostuksensa. Satujen sisältöön liittyy aina kirjoittajan oma asenne esim. ateismiin tai uskontoihin. Kyllä sen sieltä sisällöstä aistii, miten ihminen muista asioista ajattelee. Satuja on kerrottu aina. Niissä ilmenee ihmismielen halu kertoilla oman pään sisällä keksittyjä tapahtumia. Se millaiseksi satu kehittyy, kun sitä kerrotaan, saa leimansa tarpeesta, joka kuulijalla on. Lapsen muisti on satujen kohdalla kovin pitkä, onneksi. Moni tarina olisi ehkä jäänyt jo syntyessään kuolleeksi, jollei olisi tuota korvakuultua sanomaa ja suusta suuhun menetelmää, joka tallensi sadut.
nykysatuihin on erikoistunut "kuuluisa scifi-kirjailia" nokinenä.
trolliksi..ääliö
Suomalaiset kansanperinteen tutkijat Julius ja Kaarle Krohn (isä ja poika) kehittivät satakunta vuotta sitten maantieteellis-historiallisen metodin, jolla runojen alkuperää pyrittiin hieman evolutionistisessa "alkukoti-hengessä" selvittämään.
Krohnien mukaan mm. Kalevala on pääosiltaan kansainvälistä lainaa kuten yleensä myös sadut, joiden toisintoja löytyy yllättävänkin kaukana toisistaan.
http://www.helsinki.fi/yliopistonhistoria/oivallukset/6_oivallus.htm
Tosin Kaarle Krohnin oppilaana opiskellut Hella Wuolijoki pettyi oppi-isänsä ajatuksiin. Sosialistisen yhteiskuntanäkemyksen omaksuttuaan Wuolijoki tuli siihen tulokseen, että samankaltaiset elinolosuhteet synnyttävät samankaltaisia satuja ja tarinoita toisistaan riippumatta.