Paljonko eroamme orjasta?

Gal. 4:1
Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja.
- - - - - - - -- -- -

Ei voi pahemmin louakata isää, kuin loukkasi tuhlaajapoika - pyytäessään perintönsä etukäteen.
Toisaalta lainkuuliainen poika kotona ei osannut iloita siitä, että hän asuu isän luona - ja kaikki mikä on isän, on myös hänen, (Luuk 15:31).

Jae 21 (Luuk 15:21) paljastaa lainkuuliaisen pojan todella uskolliseksi, sillä hän ei ollut KERTAAKAAN jättänyt käskyä täyttämättä.

Kotona asui ts. oli jonkin seurakunnan uskollinen jäsen. Hän ei käsittänyt, että parhaatkaan tekomme ovat syntysiä, etenkin kun sydän ei iloiten ole niissä mukana.
Mutta hänen ei olisi lainkaan tarvinnut ajatella itseään palkkalaisena tai orjana - sillä hän oli perillinen. Perinnön saajaksi synnytetty.


USKO TUO PERINNÖN EIKÄ USKO OLE SUORITUS

Galatalaiset oli synnytetty Jumalan lapsiksi, mutta Jerusalemista saapuneiden valheveljien painostuksesta he olivat alkaneet alistua judaismin alle.
Nämä olivat opettaneet, että uskomisen lisäksi on noudatettava lakia; ainakin juhla-aikoja sekä ruokien erottelua.

Siksi Paavali sanoo tuimasti: täytyykö minun synyttää teidät uudelleen?
Niin - Jumalan lapseksi ja perilliseksi.

JEESUS JA LAKI

Peillinen ei siis eroa orjasta lainkaan niin kauan, kun on alaikäinen so. lain vartioimana.
Niinpä Jeesus ylistää taitaviksi niitä kirjanoppineita, jotka osaavat ilman taakoittamista opettaa vanhan hyvän ja uuden hyvän soveltamista.

Onhan jokainen tottunut vanhaan ja pitää sitä hyvänä. Jeesus tietää nämäkin sanonnat: "Vanhassa vara parempi". "Yksi vanha konsti on parempi kuin 10 uutta". Mutta vanha ei saa orjuuttaa.

Matt. 13:52
Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."

Luuk. 5:39
Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää."

0

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

        Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
        Maailman menoa
        244
        2165
      2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        189
        1644
      3. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        46
        1302
      4. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        50
        1005
      5. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        41
        816
      6. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        800
      7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        30
        771
      8. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        21
        760
      9. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        25
        746
      10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        647
      Aihe