topimaxista

Kertokaa ko. lääkkeen käyttäjät kokemuksistanne, kiitos.
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse sairastan epilepsiaa ja syön Topimaxia annostuksella 100mg x 2. Tietääkseni Topia määrätään myös neuropaattisen kivun hoitoon sekä mielialaa tasaavaksi lääkkeeksi.
Kun aloitin Topimaxin, laihduin melko nopeassa tahdissa 16 kiloa. Minulle se oli positiivinen sivuvaikutus, koska olin ennen Topia syönyt Deprakinea ja lihonut tismalleen tuon 16 kiloa.
Topi siis jonkin verran vähensi ruokahalua.
Negatiivinen sivuvaikutus Topille on, että se huonontaa selkeästi muistia. Opiskelin ammattikorkeakoulussa kun lääkitys alkoi, ja tenttitulokset alkoivat laskea kuin lehmän häntä. Sain kuitenkin tutkintoni suoritettua, mutta elämäntapani on nykyään muuttunut sellaiseksi, että kuljen kalenteri kainalossa aina ja kaikkialle, koska en muista mitään jos en kirjoita sitä ylös. Se on todellakin aika kiusallinen vaiva!
Jos olet epileptikko ja aloittamassa Topin syöntiä, niin omasta puolestani voin lämpimästi suositella sitä muistiasiasta huolimatta, koska minut kohtaukseni ovat loppuneet. Olen saanut kohtauksen viimeksi vuonna 2003, Depran aikana. Topin aikana ei ole tullut yhtään kohtausta.

Äänestä
  • sain itse Topimaksia lievään maanis-depressioon.
    Olen nyt annoksella 75mg x1 per ilta

    Vielä ei ole kg tippunut, olen tosin syönytkin vasta 3viikkoa, mutta ruokahaluja juurikaan ei ole.Pakotan itseni syömään viiliä tms.
    Tuntuu,että kg ovat jämähtäneet.
    Kuinka pian sinulla tuo painonpudotus alkoi siitä mitä Deprakine sinulle kg toi lisää?

    Topimax tuo hieman väsyneisyyttä ja nivelkipuja että esim en jaksa hölkätä

    kiitos jos jaksat vastata tai kuka tahansa muu tietenkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa kirjoitti:

Kertokaa ko. lääkkeen käyttäjät kokemuksistanne, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu