Kerron tässä isoisäni tarinan:
Keväällä 1917 isoisäni opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa. Hän joutui paikanpäällä todistamaan venäläisten matruusien murhaavan upseerinsa (ns. upseerien uimakoulu). Matruusit ajelivat autolla pitkin Helsinkiä ja ampuivat ihmisiä keskelle Aleksanterinkatua.
Hän näki tapettujen upseerien ruumiit yliopiston patologisen laitoksen kellarissa.
"Neljä suurta huonetta oli täynnä ruumiita. Suuret verilätäköt osoittivat, että monet uhreista olivat saaneet viimeisen kuoliniskunsa vasta täällä ja vaikeasti haavoittuneina kuolleet verenvuotoon kellarissa."
"Kymmeniä upseerien ruumiita makasi pinossa täysissä pukimissa, mikä milläkin tavoin murhattuna, useimmat ammuttuina, joiltakin kolhittu pää muodottomaksi kiväärin perällä."
Ruumiita oli vähintään 36. Tosin murhattuja oli paljon enemmän, koska suurinta osaa ei tuotu maihin, vaan ruumiit heitettiin suoraan mereen.
Kuukauden päästä metalliliitto järjesti lakon Helsingissä, johon osallistui n. 10.000 työläistä. Työläiset turvautuivat venäläisten apuun. Venäläisten sotilaiden kurittomuus ja vallankumouksellisuus koettiin muiden taholla suurena vaarana.
Senaatintorilla pidettiin päivästä toiseen yhteiskunnan vastaisia kiihotuspuheita. Tuhannet venäläiset sotilaat parveilivat torilla ja kirkon rappusilla. Pääasiassa puheet olivat tarkoitettu venäläisille sotilaille, mutta niitä pidettiin myös suomeksi. Erityisesti yksityisomistusta vastaan hyökättiin ankarasti ja lietsottiin väkivaltaisuuksia.
"Nyt on lähdettävä tappamaan kaikki tämän kaupungin miljonäärit, kuten Stockmann, Krogius, Ahlström, Hackman, jne..."
Tokoin senaatin jäsenet katselivat työhuoneidensa ikkunoista kokouksia puuttumatta niihin. Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, monien muiden sosialistien tavoin, vastusti kokousten lopettamista, vaikka puheet kiihottivat anarkistisiin tekoihin.
Joka puolelta Suomea tuli uutisia venäläisten ja punaisten suorittamista surmatöistä.
Syksyllä 1917 Helsingistä oli siirretty Lahteen venäläisiä sotilaita. Kuri heidän keskuudessaan oli heikko ja he terrorisoivat paikkakuntaa.
Olojen käydessä yhä levottomammiksi ja tilanteen kiristyessä, tajuttiin että aseellinen yhteenotto venäläisten miehitysjoukkojen ja suojeluskuntalaisten välillä on väistämätön.
Tapahtumista huolestuneena, päätti isoisäni palata kotiinsa Lahteen. Siellä hän liittyi suojeluskuntaan.
6.11. saapui junalla Mommilan pysäkille 30 venäläistä matruusia, joiden päämääränä oli n. 9 kilometrin päässä sijaitseva Mommilan kartano. He saapuivat vasta seuraavana aamupäivänä kartanoon. Matruuseja johti erään Helsingin hotellin entinen ovenvartija, Ismailoff.
Mommilan kartanon isännällä Alfred Kordeliinilla oli 50-vuotis syntymäpäivät ja kartano oli täynnä vieraita mm. tuleva presidenttimme Risto Ryti vaimoineen.
Kartanosta soitettiin lähiseutujen suojeluskunnille sekä Lahteen ja Riihimäelle avun saamiseksi. Suojeluskuntalaisia ehtikin saapua autolla Lahdesta. Venäläiset eivät olleet tietoisia suojeluskuntalaisten läsnäolosta. He ottivat 21 vierasta vangeikseen, Risto Rydin vaimo mukaan lukien ja lähtivät kuljettamaan heitä kävellen Mommilan asemalle. Puolta tuntia myöhemmin venäläiset vankeineen törmäsivät Haminan kylän luona Lahdesta tulleisiin suojeluskuntalaisiin, jotka yrittivät vapauttaa vangit. Kaksi suojeluskuntalaista kuoli ja yksi haavottui.
”Taistelun puhjetessa vangit olivat matruusien etujoukosta n. 700 metriä taempana. Suurin osa vartijoista kiiruhti taistelupaikalle ja jäljellejääneet alkoivat käyttäytyä vankeja kohtaan uhkaavasti. Isännöitsijä Forssellin astuessa hiukan tiensivuun häntä iskettiin pistoolilla päähän. Kun vangit eivät kulkeneet vartijain vaatimaa vauhtia, ampui eräs vartija suoraan heitä kohti haavoittaen kahta. Samassa edestäpäin juoksi muuan matruusi paikalle huutaen jotain. Eräs vangeista käsittää venäjänkieliset sanat käskyksi ampua heidät kaikki. Henkensä hädässä vangit ryntäävät eri tahoille metsää kohti, ja vaikka venäläiset ampuvat pistoolinsa tyhjiksi, ei kehenkään osu.”
Kordelin ja isännöitsijä Pettersson istuivat vaunuissa erossa muista vangeista ja olivat siis vielä venäläisten vankeina. Samassa juoksee edestäpäin muuan matruusi. Hän syöksyy vaunujen taakse, iskee kaikin voimin pistoolinsa piipun Kordelinin päähän ja laukaisee. Seuraavassa hetkessä hän ampuu myös Petterssonin. Molemmat uhrit lyyhistyvät kuolleina alas.
”Valkoisten taholla koettiin Mommilan verityön yhteydessä erittäin selvästi voimattomuus venäläisten sotilaallisen ylivoiman edessä sekä yleensä tilanteen sekavuus yltyvän vallankumouksellisuuden keskellä. Lehdistölle tapaus merkitsi sotilasmielivallan ylintä huipentumaa, ja sen reaktiot olivat varsin jyrkät. Helsingin neuvoston ltämeren laivaston keskuskomitea ja aluekomitea julistivat Suomen sotatilaan Mommilan kahakan johdosta.”
Helsingissä julistettiin 13.11. sosialidemokraattien suurlakko. Kun tieto suurlakosta saapui Lahteen, päättivät työväen jyrkimmät ainekset yhtyä lakkoon. Työpaikoilla työt keskeytyivät. Lakkolaiset valtasivat puhelinkeskuksen ja vaativat koulujen sekä liikkeiden sulkemista. Venäläinen miliisi yhtyi lakkolaisten rintamaan.
15.11. Lahdessa kävi Ali Aaltosen johtama 200-miehinen venäläisin asein varustettu kotkalainen punakaartilaisjoukko etsiskelemässä Mommilan kahakaan osallistuneita suojeluskuntalaisia. Linkkinä kunnanlääkäri J. H. Vitalin kertomus tapahtumista: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/vitali2.html
Isoisäni päätti ystäviensä kanssa hankkia aseita. He saivatkin ostettua niitä Lahdessa asuvalta venäläiseltä. He perehtyivät aseisiin ja pitivät ampumaharjoituksia.
Tammikuussa senaatti julisti suojeluskunnat virallisiksi joukoikseen. Mannerheim nimitettiin toimimaan niiden päällikkönä.
Isoisäni ilmoitti lähtevänsä suojeluskunnan johdon päätöksen mukaan sotakouluun Vöyriin, jossa koulutettaisiin joukkueenjohtajia perusteilla olevaan vapausarmeijaan.
Jo samana päivänä kun hän ilmoittautui sotakouluun, hän osallistui Vähänkyrön valtaukseen, jossa satakunta venäläistä ratsumiestä antautui neuvottelujen jälkeen vastarintaa tekemättä.
Seuraavana päivänä hän osallistui ryhmänjohtajana Ylistaron 500-miehisen venäläisen varuskunnan riisumiseen aseista, joka sekin tapahtui tappioitta. Samanaikaisesti punakaartin joukot miehittivät Helsingin ja ilmoittivat vallankumouksen alkaneen.
Venäjän neuvostohallitus julisti sodan Suomen hallituksen joukkoja vastaan ja asettui selkeästi punakaartilaisten puolelle, jotka venäläisten avulla muodostivat vallankumousneuvoston Helsinkiin.
Matkalla Ouluun Vöyriläiset riisuivat Raahen venäläisen varuskunnan aseista. Siitä selvittiin muutamalla laukauksella.
Oulun valtauksessa isoisäni haavoittui kuutisen tuntia kestäneessä vihollisen ankarassa tulituksessa. Suojeluskuntalaisia kuoli 37 ja useat haavoittuivat vaikeasti.
Toivuttuaan isoisäni siirrettiin Lahden suuntaan eteneviin joukkoihin. Heinolan valtaustaistelussa luoti lävisti hänet ja muut luulivat hänen kuolleen. Isoisäni onni oli että hänen lapsuuden ystävänsä, joka taisteli samoissa joukoissa, päätti lähteä etsimään ystäväänsä. Hän löysikin isoisäni ja lähti kuljettamaan ruumista omien luo. Avukseen hän sai lahtelaisen välskärin. Välskäri huomasi vähäisiä elonmerkkejä ja antoi ensiapua. Isoisäni vietiin sotilassairaalaan, jossa hänen sisarensa oli hoitajana.
Näin isoisäni selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä. Hän ei vielä tiennyt että hänen työnsä isänmaan eteen oli vasta alussa.
Keväällä 1917 isoisäni opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa. Hän joutui paikanpäällä todistamaan venäläisten matruusien murhaavan upseerinsa (ns. upseerien uimakoulu). Matruusit ajelivat autolla pitkin Helsinkiä ja ampuivat ihmisiä keskelle Aleksanterinkatua.
Hän näki tapettujen upseerien ruumiit yliopiston patologisen laitoksen kellarissa.
"Neljä suurta huonetta oli täynnä ruumiita. Suuret verilätäköt osoittivat, että monet uhreista olivat saaneet viimeisen kuoliniskunsa vasta täällä ja vaikeasti haavoittuneina kuolleet verenvuotoon kellarissa."
"Kymmeniä upseerien ruumiita makasi pinossa täysissä pukimissa, mikä milläkin tavoin murhattuna, useimmat ammuttuina, joiltakin kolhittu pää muodottomaksi kiväärin perällä."
Ruumiita oli vähintään 36. Tosin murhattuja oli paljon enemmän, koska suurinta osaa ei tuotu maihin, vaan ruumiit heitettiin suoraan mereen.
Kuukauden päästä metalliliitto järjesti lakon Helsingissä, johon osallistui n. 10.000 työläistä. Työläiset turvautuivat venäläisten apuun. Venäläisten sotilaiden kurittomuus ja vallankumouksellisuus koettiin muiden taholla suurena vaarana.
Senaatintorilla pidettiin päivästä toiseen yhteiskunnan vastaisia kiihotuspuheita. Tuhannet venäläiset sotilaat parveilivat torilla ja kirkon rappusilla. Pääasiassa puheet olivat tarkoitettu venäläisille sotilaille, mutta niitä pidettiin myös suomeksi. Erityisesti yksityisomistusta vastaan hyökättiin ankarasti ja lietsottiin väkivaltaisuuksia.
"Nyt on lähdettävä tappamaan kaikki tämän kaupungin miljonäärit, kuten Stockmann, Krogius, Ahlström, Hackman, jne..."
Tokoin senaatin jäsenet katselivat työhuoneidensa ikkunoista kokouksia puuttumatta niihin. Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, monien muiden sosialistien tavoin, vastusti kokousten lopettamista, vaikka puheet kiihottivat anarkistisiin tekoihin.
Joka puolelta Suomea tuli uutisia venäläisten ja punaisten suorittamista surmatöistä.
Syksyllä 1917 Helsingistä oli siirretty Lahteen venäläisiä sotilaita. Kuri heidän keskuudessaan oli heikko ja he terrorisoivat paikkakuntaa.
Olojen käydessä yhä levottomammiksi ja tilanteen kiristyessä, tajuttiin että aseellinen yhteenotto venäläisten miehitysjoukkojen ja suojeluskuntalaisten välillä on väistämätön.
Tapahtumista huolestuneena, päätti isoisäni palata kotiinsa Lahteen. Siellä hän liittyi suojeluskuntaan.
6.11. saapui junalla Mommilan pysäkille 30 venäläistä matruusia, joiden päämääränä oli n. 9 kilometrin päässä sijaitseva Mommilan kartano. He saapuivat vasta seuraavana aamupäivänä kartanoon. Matruuseja johti erään Helsingin hotellin entinen ovenvartija, Ismailoff.
Mommilan kartanon isännällä Alfred Kordeliinilla oli 50-vuotis syntymäpäivät ja kartano oli täynnä vieraita mm. tuleva presidenttimme Risto Ryti vaimoineen.
Kartanosta soitettiin lähiseutujen suojeluskunnille sekä Lahteen ja Riihimäelle avun saamiseksi. Suojeluskuntalaisia ehtikin saapua autolla Lahdesta. Venäläiset eivät olleet tietoisia suojeluskuntalaisten läsnäolosta. He ottivat 21 vierasta vangeikseen, Risto Rydin vaimo mukaan lukien ja lähtivät kuljettamaan heitä kävellen Mommilan asemalle. Puolta tuntia myöhemmin venäläiset vankeineen törmäsivät Haminan kylän luona Lahdesta tulleisiin suojeluskuntalaisiin, jotka yrittivät vapauttaa vangit. Kaksi suojeluskuntalaista kuoli ja yksi haavottui.
”Taistelun puhjetessa vangit olivat matruusien etujoukosta n. 700 metriä taempana. Suurin osa vartijoista kiiruhti taistelupaikalle ja jäljellejääneet alkoivat käyttäytyä vankeja kohtaan uhkaavasti. Isännöitsijä Forssellin astuessa hiukan tiensivuun häntä iskettiin pistoolilla päähän. Kun vangit eivät kulkeneet vartijain vaatimaa vauhtia, ampui eräs vartija suoraan heitä kohti haavoittaen kahta. Samassa edestäpäin juoksi muuan matruusi paikalle huutaen jotain. Eräs vangeista käsittää venäjänkieliset sanat käskyksi ampua heidät kaikki. Henkensä hädässä vangit ryntäävät eri tahoille metsää kohti, ja vaikka venäläiset ampuvat pistoolinsa tyhjiksi, ei kehenkään osu.”
Kordelin ja isännöitsijä Pettersson istuivat vaunuissa erossa muista vangeista ja olivat siis vielä venäläisten vankeina. Samassa juoksee edestäpäin muuan matruusi. Hän syöksyy vaunujen taakse, iskee kaikin voimin pistoolinsa piipun Kordelinin päähän ja laukaisee. Seuraavassa hetkessä hän ampuu myös Petterssonin. Molemmat uhrit lyyhistyvät kuolleina alas.
”Valkoisten taholla koettiin Mommilan verityön yhteydessä erittäin selvästi voimattomuus venäläisten sotilaallisen ylivoiman edessä sekä yleensä tilanteen sekavuus yltyvän vallankumouksellisuuden keskellä. Lehdistölle tapaus merkitsi sotilasmielivallan ylintä huipentumaa, ja sen reaktiot olivat varsin jyrkät. Helsingin neuvoston ltämeren laivaston keskuskomitea ja aluekomitea julistivat Suomen sotatilaan Mommilan kahakan johdosta.”
Helsingissä julistettiin 13.11. sosialidemokraattien suurlakko. Kun tieto suurlakosta saapui Lahteen, päättivät työväen jyrkimmät ainekset yhtyä lakkoon. Työpaikoilla työt keskeytyivät. Lakkolaiset valtasivat puhelinkeskuksen ja vaativat koulujen sekä liikkeiden sulkemista. Venäläinen miliisi yhtyi lakkolaisten rintamaan.
15.11. Lahdessa kävi Ali Aaltosen johtama 200-miehinen venäläisin asein varustettu kotkalainen punakaartilaisjoukko etsiskelemässä Mommilan kahakaan osallistuneita suojeluskuntalaisia. Linkkinä kunnanlääkäri J. H. Vitalin kertomus tapahtumista: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/vitali2.html
Isoisäni päätti ystäviensä kanssa hankkia aseita. He saivatkin ostettua niitä Lahdessa asuvalta venäläiseltä. He perehtyivät aseisiin ja pitivät ampumaharjoituksia.
Tammikuussa senaatti julisti suojeluskunnat virallisiksi joukoikseen. Mannerheim nimitettiin toimimaan niiden päällikkönä.
Isoisäni ilmoitti lähtevänsä suojeluskunnan johdon päätöksen mukaan sotakouluun Vöyriin, jossa koulutettaisiin joukkueenjohtajia perusteilla olevaan vapausarmeijaan.
Jo samana päivänä kun hän ilmoittautui sotakouluun, hän osallistui Vähänkyrön valtaukseen, jossa satakunta venäläistä ratsumiestä antautui neuvottelujen jälkeen vastarintaa tekemättä.
Seuraavana päivänä hän osallistui ryhmänjohtajana Ylistaron 500-miehisen venäläisen varuskunnan riisumiseen aseista, joka sekin tapahtui tappioitta. Samanaikaisesti punakaartin joukot miehittivät Helsingin ja ilmoittivat vallankumouksen alkaneen.
Venäjän neuvostohallitus julisti sodan Suomen hallituksen joukkoja vastaan ja asettui selkeästi punakaartilaisten puolelle, jotka venäläisten avulla muodostivat vallankumousneuvoston Helsinkiin.
Matkalla Ouluun Vöyriläiset riisuivat Raahen venäläisen varuskunnan aseista. Siitä selvittiin muutamalla laukauksella.
Oulun valtauksessa isoisäni haavoittui kuutisen tuntia kestäneessä vihollisen ankarassa tulituksessa. Suojeluskuntalaisia kuoli 37 ja useat haavoittuivat vaikeasti.
Toivuttuaan isoisäni siirrettiin Lahden suuntaan eteneviin joukkoihin. Heinolan valtaustaistelussa luoti lävisti hänet ja muut luulivat hänen kuolleen. Isoisäni onni oli että hänen lapsuuden ystävänsä, joka taisteli samoissa joukoissa, päätti lähteä etsimään ystäväänsä. Hän löysikin isoisäni ja lähti kuljettamaan ruumista omien luo. Avukseen hän sai lahtelaisen välskärin. Välskäri huomasi vähäisiä elonmerkkejä ja antoi ensiapua. Isoisäni vietiin sotilassairaalaan, jossa hänen sisarensa oli hoitajana.
Näin isoisäni selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä. Hän ei vielä tiennyt että hänen työnsä isänmaan eteen oli vasta alussa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ilman suojeluskuntia maamme olisi samassa jamassa kuin Venäjä.
Tuleeko kertomukseesi kenties jatkoa?
"Ilman suojeluskuntia maamme olisi samassa jamassa kuin Venäjä."
Totta, ilman niitä isänmaallisia miehiä, jotka vapaaehtoisesti päättivät liittyä suojeluskuntiin, elintasomme ei olisi lähelläkään nykyistä Suomea. Puhumattakaan siitä olisiko edes suomalaisia enää.
Kuinkahan moni nuorukainen nykyaikana olisi käytännössä valmis vapaaehtoisesti osallistumaan vastaavaan toimintaan?
Kertomuksessani puhuttiin "isoisästä", joka herättää mielikuvan vanhasta _papparaisesta_. Todellisuudessahan hän oli silloin nuorukainen.
Koittakaa kuvitella miltä parikymppisestä nuoresta miehestä tuntui, kun elämä oli edessä ja opiskelut käynnissä, mutta yhtäkkiä tulevaisuus näyttikin synkältä väkivaltaisten tapahtumien johdosta.
Siihen aikaan ihmiset eivät olleet tottuneet näkemään väkivaltaa, kuten nykyään lähes jokainen näkee TV:stä päivittäin. Voi vain kuvitella miten järkyttävää on ollut nähdä kasoittain murskattuja ruumiita ja miten se on vaikuttanut nuoren mieleen.
Ymmärrän hyvin että jokainen tosi mies tuntee vihaa raakalaisia kohtaan. Venäläiset nimittäin raiskasivat suomalaisnaisia ja hakkasivat estämään menneet suomalaismiehet henkihieveriin. He vain totesivat että "venäläiset ovat valtiaina Suomessa" ja tämä muka oikeutti näihin tekoihin. Uutisissa kerrottiin myös lukuisista ryöstöistä ja varkauksista, joihin syyllistyneitä venäläisiä ei rankaistu mitenkään.
Kuinka pitkään suomalaisten olisi pitänyt sietää venäläismielivaltaa?
"Tuleeko kertomukseesi kenties jatkoa?"
Kenties, olen keräämässä lisää tarkempia tietoja.
Olisi mielenkiintoista lukea toistenkin kertomuksia.
Ikäväkyllä monien tarinat jäävät ikuisiksi ajoiksi unholaan, koska niistä ei saanut aikanaan puhua, ja nyt kertojat ovat jo poistuneet tästä maailmasta.
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/uhrit1918.htm
Kuka tämä isoisäsi oikein oli? Tekstissäsi on lainausmerkkien sisällä olevia kappaleita. Mikä on näiden lainausten lähde, onko isoisäsi tarina painettu kirjaksi?
http://www.polemiikki.net/palvelut/keskustelu?id=41790&gid=102&action=view#41790
"Tekstissäsi on lainausmerkkien sisällä olevia kappaleita. Mikä on näiden lainausten lähde"
Olen etsinyt tietoa monista eri lähteistä, mutta mm. Mommilan kuvauksen lainaukset ovat "Punainen terrori"-kirjasta.
Ylilyöntejä tapahtui myös punaisten puolella, mutta otapa selville kumpi osapuoli kansalaissodassa tappoi vastustajiaan silmittömästi, ilman asian kunnollista käsittelyä. Hyvänä lähdeteoksena toimii vaikkapa Heikki Ylikankaan kirja "Tie Tampereelle". Myös netistä voit käydä katsomassa sotasurmattujen luetteloita.
Tuo mitä kerroit sodan kulusta on ihan uskomatonta bullshittiä.
Kansalaissodan jälkeen maassamme vallitsi toisen maailmansodan loppuun asti damokratiavaje, jossa ihminen saatettiin sulkea vankilaan, jos hän tunnustautui kommunistiksi. Toisen maailmansodan jälkeen aina kahdeksankymmentäluvulle vallitsi tila, jossa taas ei sallittu neuvostovastaisia mielipiteitä: Suomessa toteutui todellinen demokratia ja mielipiteen vapaus vasta Neuvostoliiton perestroikan aikana ja Kekkosen kauden jälkeen.
"kumpi osapuoli kansalaissodassa tappoi vastustajiaan"
Eiköhän sodassa kumpikin osapuoli tapa toisiaan.
Aina unohdetaan että punaiset ALOITTIVAT kapinan Suomen virallista hallitusta vastaan, Venäläisten yllyttäminä ja tukemina.
Kun kimppuuni käydään, niin tietysti puolustaudun. Jos siinä käy roistolle huonosti, onko se minun vikani? Roistohan sen päätöksen teki, hän olisi voinut olla hyökkäämättä. Minulta ei sen sijaan kysytty haluanko että kimppuuni käydään.
Itsenäisyysjulistuksella ei ollut merkitystä, koska Venäläiset miehitysjoukot jäivät Suomeen eivätkä vähääkään välittäneet julistuksesta. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan ;) 1917 vuoden lopulla Suomessa oli 125.000 venäläistä sotilasta. Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen jälkeen Suomeen lähetetiin nimittäin lisävahvistuksia.
Suomen hallituksen oli mahdotonta pitää huolta määräystensä toimeenpanosta, koska sillä ei ollut omaa poliisia tai armeijaa tukenaan. Siksi tammikuussa 1918 suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi.
Sota syttyi vapaussotana, jonka tarkoitus oli vapauttaa Suomi venäläisistä, riisumalla heidät aseista ja karkoittamalla joukot. Mutta punakaartien ryhdyttyä kapinaan, suojeluskuntien tehtäväksi tuli myös kapinan tukehduttaminen.
Ikävintä kapinan tukahduttamisessa oli se että useat tavalliset työläiset maksoivat hengellään hinnan osallistumisesta kapinaan, kun taas heidän johtajansa pakenivat hyvissä ajoin Venäjälle turvaan. Otto V. Kuusinen, Rahjan veljekset, Yrjö Sirola, Kullervo Manner, Inkeri Lehtinen, Tuure Lehen, Hertta Kuusinen, Toivo Antikainen...
Tosin suurin osa heistä sai kuolemanrangaistuksen Stalinin vainoissa.
"ihminen saatettiin sulkea vankilaan, jos hän tunnustautui kommunistiksi."
Minkähän takia?
Syy oli se että kommunistien tavoitteena oli vain ja ainoastaan vallankumous. Moskovan Kommunistinen internationaali, jossa tehtiin kaikkien kommunististen puolueiden päätökset, julisti sosiaalidemokraatit fasisteiksi, koska he olivat sopeutuneet vallitsevaan järjestelmään, eivätkä halunneet nousta kapinaan. Kominternin mielestä sosialistit olivat _vääräoppisia_ ja heidät tuomittiin jyrkästi.
Varsinkin Suomessa SDP:n ja SKP:n välit olivat todella tulehtuneet, koska SDP tuomitsi punakapinan ja suhtautui myönteisesti isänmaan puolustamiseen. Lisäksi Tannerin johtaman hallituksen suorittamat SKP:n jäsenten pidätykset, lisäsivät vihamielisyyttä.
Kirjoitin, että valkoinen osapuoli tappoi silmittömästi enemmän vastustajiaan. Turha ruikuttaa isoisäsi kohtaloa, hänhän jäi eloon. Hän oli saattamassa kymmeniätuhansia ihmisiä enneaikaiseen kuolemaan. Punaisia tapettiin täysin sumeilematta ilman oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäyntienkin laillisuus oli vähän niin ja näin. Kansalaissodan aikana myös murhattiin vasemmistolaisiksi tai pasifisteiksi tunnustautuneita ihmisiä, jotka eivät osallistuneet sotatoimiin lainkaan.
Työläisten ja torpparien asema Suomessa oli todella huono ja huonommaksi muuttumassa. Sota oli täysin oikeutettu. Vaikka punainen puoli sodan hävisi, sodalla saavutettiin vähin erin torpparien vapautus sekä työväenluokan aseman parantuminen.
Sitä nyt ei kukaan tiedä miten Neuvostoliiton kanssa olisi käynyt, mutta punaisten perustuslaki oli monessa suhteessa demokraattisempi kuin voittajien. Ja et kai tosissaan voi pitää oikeutettuna sitä, että ihminen voidaan sulkea mielipiteidensä vuoksi vankilaan.
Mitä seurasi,jos suomalainen tunnustautui kommunistiksi Neuvostoliitossa. Montun syrjälle ja nappi otsaan.
"Työläisten ja torpparien asema Suomessa oli todella huono ja huonommaksi muuttumassa."
Silloin (ennen sotia) tilanne oli huono, mutta menossa oikeaan suuntaan. Nyt kun Vapaussodan hävinnyt osapuoli Sos.dem. on ollut vallassa vuosikaudet meidän tavallista työtätekevien asema on huono sekä huonontumassa, eli taisi ketjun aloittajan isoisä sekä minunkin sukulaiset olla oikealla puollella. No turha kai tuolla sodalla on jakaa kansaa kahtia - mennyt mikä mennyt. Maamme vapauden sekä em. ryhmien yhteinen vihollinen on kansainväliset suuryhtiöt.
Viimeisetä lauseesta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Meidän ylpeytemme Nokia on tästä paras esimerkki: uhkailemalla valtiota lähtemisellä, se koittaa vaikuttaa asioihin, jotka eivät sille kuulu. Toivottavasti mies ja ääni periaatteesta ei koskaan siirrytä euro ja ääni periaatteeseen yhteiskuntaa koskevissa asioissa.
Miksi itket kuolleita kapinallisia? He olivat säälittäviä ihmisiä, jotka itse olivat epäonnistuneet elämässään ja päättivät perustaa valtion jossa hyvinmenestyneiden kansalaisten omaisuus olisi otettu heiltä pois. Heidän kuolemansa oli aivan oikein. Entäpä jos puntit olisivat olleet toisinpäin? Suomessa olisi ollut kommarihallitus ja rikkaammat olisivat heränneet suojelemaan omaisuuttaan riistäjiä vastaan? Entä jos heitä olisi kuollut satamäärin? Itkisitkö heitä? Tuskin, sillä vaikutat ihmiseltä joka tahtoo ottaa toiselta sen mitä itsellä ei kyvyt ríittäneet saavuttaa - eli kommunistilta.
jotenkin musta tuntuu, että nämä kartanon laiskat herrasihmiset riisto-omaisuuksineen olivat perineet omaisuutensa tekemättä hevon paskan vertaa mitään tuottavaa koskaan. Hyvä jos persettään itte pyyhkivät. Tosi asiahan on niin, ettei rehellisellä työllä tässä yhteiskunnassa vaurastu. Vain valmis pääoma kasvaa. Sehän on selvä, kun asiasta on aina saanut päättää juuri nämä kartanoihin syntyneet kultturi-ihmiset. Sitä olenkin usein miettinyt, että mikä laki joskus aikojen alussa antoi maat ja mannut juuri näiden perijöiden esi-isille. Luulen, että he olivat vain muita häikäilemättömämpiä sortaja-riistäjä-tyyppejä, jotka sanoivat, että nämä on mun ja te teette mulle kaikkee paskahommaa, niin pidän teidät nippa nappa hengissä jos viitsin.