Puolueilta yhteiskunnan kokonaisetu hukassa

Puolueet ovat taas asettuneet poteroihinsa ja näin yhteiskunnan kokonaisetu on näyttänyt taas unohtuneen.

Suomen kokonaisetu vaatii toinen toisensa huomioon ottamista ja pyrkimystä yhteisymmärrykseen.

Kokoomuksen valtaannousu on aiheuttanut sen, että nyt valtioneuvoston tasolla yritetään repiä pieni hyvinvoiva osa kansasta irti työtä tekevästä väestön enemmistöstä tai ainakin heidän asioidensa huomioimisesta.

Nousukauden aikana ei voida parantaa vähävaraisten asemaa? Milloin voidaan?

Mikäli hyvinvointi katsottaisiin koko yhteiskunnan kokonaiseduksi ja kaikista haluttaisiin pitää huolta, löytyisi siihen mahdollisuuksia oikeudenmukaisella ja kohtuullisella verotuspolitiikalla, joka kohdistuu niihin, joita se ei niin pahoin kosketa.

Samalla voidaan maltillisesti parantaa vähävaraisemman väestön osan asemaa, sen sijaan, että jaetaan väestöämme väkisin kahteen ääripäähän.
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokoomuksen valtaannousu on aiheuttanut sen, että nyt valtioneuvoston tasolla yritetään repiä pieni hyvinvoiva osa kansasta irti työtä tekevästä väestön enemmistöstä tai ainakin heidän asioidensa huomioimisesta.
-----------
Tuossahan ei ole pienintäkään perää. Täyttä harhaa koko väite.


Nousukauden aikana ei voida parantaa vähävaraisten asemaa? Milloin voidaan?
-----------
Nythän parannetaan nimenomaan vähävaraisten asemaa: kansaneläkeläiset, opsikelijat, pienituloiset työeläkeläiset, yksinhuoltajat, lapsiperheet, julkisen alan matalapalkkaiset naiset, jopa kokoomuksen vaalilupaukseksi mediassa julistetut hoitajat saavat kaikki erittäin paljon enemmän lisää rahallisia etuja kuin koskaan silloin, kun SDP on ollut hallituksessa.

Verotuspolitiikassa ollaan nimenomaan kohtuullisia. Kun palkat nyt nousevat enemmän kuin piutkiin aikoihin tätä ennen, kasvaa ostovoima juuri sillä tavalla kuin demarit (Ihalainen ja Tuomioja) ovat koko 90-luvun lopun ajan vaatinet: "palkankorotukset kuuluvat työnantajalle, yhteiskunnan vaevollisuus ei ole huolehtia palkansaajan ostovoiman lisäämisestä".

Tuloveroa siis alennetaan, mutta vain sen verran, että progressio ei kiristä kenekään veroprosenttia, vaikka palkka nouseekin.

Se, että bensan, sähkön ja viinan vero nousee on kansalaisten etujen mukaista, kun verotuksen painotus siirtyy työn progressiivisesta verotuksesta kulutuksen tasaverottamiseen. Nyt voi jokainen vaikuttaa oman verotuksensa määrään jättämällä turhat ajot pois ja sammuttamalla tarpeettomat sähkölaitteet.

Tämä hallitus on - kiitos kokoomuksen ja keskustan yhteistyön - paljon "vasemmmistolaisempi" kuin edeltäjänsä, jos asiaa mitataan nimenomaan vähäosaisten aseman parantamisella.

Ja tämäkös demareita ottaa päähän niin pahasti, ettei Heinäluomalta ole tullut vaalien jälkeen ainuttakaan sellaista vaihtoehtoista ohjelmaa tai iesitrystä, jonka avulla SDP haastaisi hallituksen ASIAPOHJALTA.

Pelkkää asiatonta räksytystä on SDP harrastanut, kun sillä ei muuhun ole ollut asiallisia MAHDOLLISUUKSIA. Niin hyvin on porvarihallitus paikannut SDP:n vuosikymmenten aikana hoitamatta jättämät laiminlyönnit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neutraalitarkkailija kirjoitti:

Puolueet ovat taas asettuneet poteroihinsa ja näin yhteiskunnan kokonaisetu on näyttänyt taas unohtuneen.

Suomen kokonaisetu vaatii toinen toisensa huomioon ottamista ja pyrkimystä yhteisymmärrykseen.

Kokoomuksen valtaannousu on aiheuttanut sen, että nyt valtioneuvoston tasolla yritetään repiä pieni hyvinvoiva osa kansasta irti työtä tekevästä väestön enemmistöstä tai ainakin heidän asioidensa huomioimisesta.

Nousukauden aikana ei voida parantaa vähävaraisten asemaa? Milloin voidaan?

Mikäli hyvinvointi katsottaisiin koko yhteiskunnan kokonaiseduksi ja kaikista haluttaisiin pitää huolta, löytyisi siihen mahdollisuuksia oikeudenmukaisella ja kohtuullisella verotuspolitiikalla, joka kohdistuu niihin, joita se ei niin pahoin kosketa.

Samalla voidaan maltillisesti parantaa vähävaraisemman väestön osan asemaa, sen sijaan, että jaetaan väestöämme väkisin kahteen ääripäähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu