muihin suomi24:n palstoihin verratessa. Edelle yltää vain "ateismi". Olen saanut paljon tyydytystä lukiessani "suomileijona paitaisten lihaksikkaiden skinien" ja "homoseksuaalien ruipelo sivareiden" ( voisin sanoa suorastaan ) fanaattista keskustelua asevelvollisuudesta. Kuitenkin täkäläisten kannattaa tsempata paljon enemmän yletäksenne ateismi palstan huumorin ja fanaattisuuden tasolle.
Hieman provosoivahkon puoleisesta ensiesittelystä kuitenkin itse asiaan. Minulla on eräs kysymys palstan paantuneimmille siviilipalveluksen valinneille/valitseville.
Lukiessani muutaman kirjoittajan käsityksiä armeijan valinneista saan kuvan heidän pitävän jokaikisen asepalveluksen valitsevan olevan moraalisesti vajaavainen sotahullu. Olenko siis käsittäny asian laidan olevan oikeasti näin, vai voiko teistä olla olemassa edes murto-osaa joukosta, joka kykenisi rationaaliseen ja eettiseen ajatteluun ja toimisi sen mukaan, ilman Suomen puolustusvoimien aivopesun ja sukulaisten panostuksen vaikutuksesta?
Tarkoitukseni on saada kuva paantuneista siviilipalvelijoista, kun minulla on jo ns. sotahulluista jonkinlainen oma käsitykseni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kaheli lisää
aivan liikaa sekoja, joten olisi toivottavaa, että niitä poistuisi sen sijaan, että tulisi lisää. Älä sure. Kirjoitan todennäköisesti vain tämän aloituksen, mutta lupaan tulla aina silloin tällöin naureskelemaan palstalaisten jutuille.
ne röhönaurettavimmat jutut löytyvät juuri ateismi-palstalta ja täältä. Asevelvollisuuden kannattajilla ja uskovaisilla kun on paljon yhteistä. Molemmat vaativat fanaattisesti toisia ihmisiä noudattamaan sitä järjestelmää johon he itse uskovat, ja elleivät kaikki sitä noudata, niin uskovaisten tapauksessa Jumala rankaisee ja asevelvollisuususkovaisten tapauksessa Venäjä rankaisee. Kummankaan suosiman järjestelmän välttämättömyyttä ei myöskään voida todistaa millään lailla. Ei voida tietää, onko mitään Jumalaa, eikä voida tietää, joutuisiko Suomi sotaan (tai häviäisikö se sen) jos yleinen asevelvollisuus lopetettaisiin, tai että suojeleeko asevelvollisuus Suomea sodalta (tai tappiolta sodassa) aina tulevaisuudessakin jos sitä jatketaan.