Ilmiö nimeltä Winclub - Ajojahti, osa I

Kyseessä on selvästi Suuren Rahan eli rahoituslaitosten (pankit, vakuutusyhtiöt) liikkeellepanema loanheittoprojekti sekä ajojahti, koska piensijoittajat ovat löytäneet rahoilleen oikeasti tuottavan sijoituskohteen mm. vapaaehtoisen eläkesäästämisen sijaan. Tämä on noteraattu rahoituslaitosten ei-julkisissa yhteistyöelimissä ja Salainen Komitea on laittanut kaikkiin yhteiskunnan vipuihin ulottuvilla lonkeroillaan isot rattaat pyörimään. Myös valtiokoneisto on tässä auliisti osallisena, koska Verottajan valvontakeinot tällaisessa toiminnassa eivät ole riittävät (eli verojen maksu voitoista perustuu ihmisten omaan lainkuuliaisuuteen, mitä ei voida hyväksyä).

MTV3, YLE, sekä KRP ovat kaikki Suuren ja Wanhan Pääoman talutusnuorassa ja tulevat tekemään kaikkensa, jotta pieni- ja keskituloiset suomalaiset pysyisivät edelleen ruodussa ja sijoittaisivat roponsa Virallisesti Hyväksytyn Tuottoprosentin rattaisiin. Kateelliset paskahousut lähtevät joukkohysterian vallassa toistamaan kuulemiaan perättömiä valheita ja ilmiö nousee ennennäkemättömiin mittoihin; jokaisella on joku tuttu tai tutun tuttu, joka ylimielisyyttään ja täysin vailla omaa ansiotaan nauttii moninkertaisesti Virallista Rehellistä Tuottoprosenttia (= max. 12 %) korkeampaa vuotuista tuottoa sijoittamalleen pääomalle.

Myöskään suurin osa perinteisistä suurrikkaista ei tule henkilökohtaisella tasolla hyväksymään sitä, että muutaman tonnin sijoituksella noustaan parissa vuodessa tilaan, jossa palkkatyötä ei enää tarvitse tehdä - sehän merkitsee jo nyt työvoimapulasta kärsivälle maalle roimaa inflaatiota, luokkayhteiskunnan rippeiden viimeistäkin häviämistä ja old school -rikkaiden suhteellista köyhtymistä.

Elämme kuitenkin globaalissa maailmantaloudessa, jossa riskinottajalla on mahdollisuus hyviinkin tuottoihin pienellä pääomalla riippumatta kotimaansa kansanluonteen ja/tai julkisen vallan asettamista keinotekoisista rajoitteista henkilön vapaan itsemäärämisoikeuden (l. riskinottokyvyn ja -halun) suhteen. Tämän vuoksi Winclub -nimistä ilmiötä ei todennäköisesti saada painettua maanrakoon ja se tulee porskuttamaan tulevaisuudessakin.

Kaikki perusteettomia valheita julkisuudessa esittäneet sätkynuket tulevat kärsimään karvaan arvovaltatappion, joka paljastaa tärkeissä valtion ja median rooleissa toimivien ihmisten täydellisen ammattitaidon puutteen sekä viimeistään todistaa em. tahojen sanontoja kuin Maon Punaisen Kirjan värssyjä toistavien paskahousujen kuuluvan selkärangattomien lahkoon pikemminkin kuin ihmisten.

MTV3:n uutistoimituksen luotettavuus puolueettomana uutisoijana tulee lähenemään sensaationhakuisuudessaan iltapäivälehtien tasoa.

YLE:n Poliisi-TV tulee korvaamaan Jopet Show'n illan huumoripläjäyksenä.

KRP selvinnee ilman suurempaa arvovaltatappiota, koska sen lakisääteiseen tehtävään kuuluukin tutkia subjektiivisenkin on syytä epäillä -kynnyksen ylittävää toimintaa eikä se ilman toimivaltuuksia Panamassa saa juurikaan mitään edes selville, mikä on huono asia etenkin Winclubin maineen ja ennenkaikkea jäsenistön kannalta.

Tai sitten ei. Haluaisin vain joskus nähdä kun nykyaikana Daavid selättää Goljatin...
3676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei voi muuta sanoa kuin kiitos sulle kun piristit iltapäivääni. Nauroin kippurassa lukiessani kirjoitustasi. Eipä oo ensimmäinen salaliittoteoria mutta en oo koskaan noin hauskaa lukenut. Oli siis vitsi, kai... Niin ja liitähän vielä JFK murha ja WTC salaliittoteoriat yhteen niin hyvin menee.

Ai niin, unohdit mainita yleismaailmallisen hallitusten salaliiton UFOjen kanssa jonka seurauksena meillä tehdään ihmiskokeita.

Tai sitten onkin vaan niin että Winclub on ponzi-huijaus. Saatte lukijat ihan itse tehdä omat johtopäätökset.

Äänestä

Kirjoitit todennäköisesti asiaa, vaikkei suurpääoma ole varmaan vielä herännyt pitämään kokousta asiasta. Massat on kuitenkin pidettävä kurissa ja hiljaisina tarjoamalla työtä ja sirkushuveja (kuten poliisi-tv ja MTV:n uutiset).

Äänestä

Tuskinpa olet koska vaikutat olevan järjissäsi.

Mutta olisihan se kuitenkin ollut ihanaa jos niitä 400% tuottoja olisi tullut meille jo enneastään perseaukisille PÖLLÖILLE, ja kenraaleille ja ministereille ja tuomareille, ja.... ja.....PRESIDENTILLE... ja...ja....sijoittajille... ja ....ja....

Ja voi hitto, nythän ne tuotot ja rahat meni pelkästään Pedo-Timolle, Rötös-Risolle ja Kusettaja-Hannulle. Sylettää!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nostrataamus kirjoitti:

Kyseessä on selvästi Suuren Rahan eli rahoituslaitosten (pankit, vakuutusyhtiöt) liikkeellepanema loanheittoprojekti sekä ajojahti, koska piensijoittajat ovat löytäneet rahoilleen oikeasti tuottavan sijoituskohteen mm. vapaaehtoisen eläkesäästämisen sijaan. Tämä on noteraattu rahoituslaitosten ei-julkisissa yhteistyöelimissä ja Salainen Komitea on laittanut kaikkiin yhteiskunnan vipuihin ulottuvilla lonkeroillaan isot rattaat pyörimään. Myös valtiokoneisto on tässä auliisti osallisena, koska Verottajan valvontakeinot tällaisessa toiminnassa eivät ole riittävät (eli verojen maksu voitoista perustuu ihmisten omaan lainkuuliaisuuteen, mitä ei voida hyväksyä).

MTV3, YLE, sekä KRP ovat kaikki Suuren ja Wanhan Pääoman talutusnuorassa ja tulevat tekemään kaikkensa, jotta pieni- ja keskituloiset suomalaiset pysyisivät edelleen ruodussa ja sijoittaisivat roponsa Virallisesti Hyväksytyn Tuottoprosentin rattaisiin. Kateelliset paskahousut lähtevät joukkohysterian vallassa toistamaan kuulemiaan perättömiä valheita ja ilmiö nousee ennennäkemättömiin mittoihin; jokaisella on joku tuttu tai tutun tuttu, joka ylimielisyyttään ja täysin vailla omaa ansiotaan nauttii moninkertaisesti Virallista Rehellistä Tuottoprosenttia (= max. 12 %) korkeampaa vuotuista tuottoa sijoittamalleen pääomalle.

Myöskään suurin osa perinteisistä suurrikkaista ei tule henkilökohtaisella tasolla hyväksymään sitä, että muutaman tonnin sijoituksella noustaan parissa vuodessa tilaan, jossa palkkatyötä ei enää tarvitse tehdä - sehän merkitsee jo nyt työvoimapulasta kärsivälle maalle roimaa inflaatiota, luokkayhteiskunnan rippeiden viimeistäkin häviämistä ja old school -rikkaiden suhteellista köyhtymistä.

Elämme kuitenkin globaalissa maailmantaloudessa, jossa riskinottajalla on mahdollisuus hyviinkin tuottoihin pienellä pääomalla riippumatta kotimaansa kansanluonteen ja/tai julkisen vallan asettamista keinotekoisista rajoitteista henkilön vapaan itsemäärämisoikeuden (l. riskinottokyvyn ja -halun) suhteen. Tämän vuoksi Winclub -nimistä ilmiötä ei todennäköisesti saada painettua maanrakoon ja se tulee porskuttamaan tulevaisuudessakin.

Kaikki perusteettomia valheita julkisuudessa esittäneet sätkynuket tulevat kärsimään karvaan arvovaltatappion, joka paljastaa tärkeissä valtion ja median rooleissa toimivien ihmisten täydellisen ammattitaidon puutteen sekä viimeistään todistaa em. tahojen sanontoja kuin Maon Punaisen Kirjan värssyjä toistavien paskahousujen kuuluvan selkärangattomien lahkoon pikemminkin kuin ihmisten.

MTV3:n uutistoimituksen luotettavuus puolueettomana uutisoijana tulee lähenemään sensaationhakuisuudessaan iltapäivälehtien tasoa.

YLE:n Poliisi-TV tulee korvaamaan Jopet Show'n illan huumoripläjäyksenä.

KRP selvinnee ilman suurempaa arvovaltatappiota, koska sen lakisääteiseen tehtävään kuuluukin tutkia subjektiivisenkin on syytä epäillä -kynnyksen ylittävää toimintaa eikä se ilman toimivaltuuksia Panamassa saa juurikaan mitään edes selville, mikä on huono asia etenkin Winclubin maineen ja ennenkaikkea jäsenistön kannalta.

Tai sitten ei. Haluaisin vain joskus nähdä kun nykyaikana Daavid selättää Goljatin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu