Jorma Jaakkola
SUOMALAINEN VAALIPETOS
– salaten ja valehdellen EU:hun
keskusteluun aiheesta
Jorma Jaakkola
LUKIJALLE
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida EU:ta, vaan tuoda esille suomalaista EU-päätöksentekoa. Kirjoitukseni on raportti korkean valtiojohdon petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Totuuden kertominen on ainoa intressini kirjoittaa. Olen saanut haltuuni mittavan määrän valtionhallinnon dokumentteja, joihin antoi vinkkejä keskeisen EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie EU:n jäseneksi”. Kirja oli pikaisesti vedetty pois myynnistä heti painamisen jälkeen. Sain kirjasta kopiot jo viitisen vuotta sitten.
Raporttiini ei liity puoluepoliittisia tavoitteita. Toivonkin, että puoluepolitiikka unohdetaan lähihistoriaa setvittäessä. Toivon, että lukija paneutuu tekstiin, eikä siihen kuka kirjoittaja on. Siksi pyydänkin lukemaan tarkasti, mikä on minun omaa mielipidettäni ja mikä dokumentteihin perustuvaa. Dokumenttien runsaudesta johtuen olen joutunut karsimaan tekstiä. Siitä huolimatta on kertynyt paljon luettavaa ja sisäistettävää, josta syystä olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman ymmärrettävästi. Suorat sitaatit olen kursivoinut. Olen lihavoinut ja alleviivannut tekstiä tuodakseni ydinasioita paremmin esille.
Pyydän lukemaan ilman EU-jäsenyyteen ja maataloustukiin liittyviä ennakkokäsityksiä.
Päätöksentekoon osallistuneet eivät pysty välttämään vastuutaan. EU-kansanäänestys oli valtionhallinnon virallisiin dokumentteihin perustuen vaalipetos ja EU-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja. Demokratian toimimisen perusedellytys on, että julkisen hallinnon asiakirjat ovat julkisia.
Lähihistorian tapahtumat eivät valtiosääntö-oikeudellisesti koskaan vanhene. Huijaten tehdyt sopimukset eivät milloinkaan ole olleet oikeudellisesti päteviä. Keskustalaisille totuuden selviäminen on kova paikka, koska omat ovat pettäneet, mutta voin vakuuttaa, että muutkin puolueet ovat olleet mukana.
Ken ei tunne lähihistoriaa, ei ymmärrä nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle ja kuntatalouden ahdinkojen syyt ovat kaukana kansalaisen arkielämästä. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja peruslakiin kirjoitetut kuntien peruspalveluiden velvoitteet ovat saaneet kuntataloudet kuralle, vaikka Suomen teollisuudella menee paremmin kuin koskaan.
Etelä-Suomen karjatalousviljelijän elämässä sen sijaan on konkreettisempi ongelma, sillä maatalouden ”Vakavien vaikeuksien” artikla 141 jäi ”elämään”. Vuonna 2007 tapahtuu 141-artiklan ”jatkoneuvotteluissa” sellaista, että niin tämä päivä, tulevaisuus, kuin myös Mauno Koiviston presidenttiaika ja Suomen EY-maatalousneuvottelija Esa Härmälän aika (vuosilta 1992-1994) kohtaavat.
Ajankohtaisuuden vuoksi kaksi sitaattia Verkkokarjalaisen uutisesta 30.3.2007 ”Edessä hankalat 141-neuvottelut”:
”EU:n komissio on antanut ymmärtää, ettei Suomi enää tarvitsisi siirtymäajan tukea.
- Muistan hyvin maatalouskomissaari Franz Fischlerin ensimmäisen kysymyksen, kun edellisiä 141-neuvotteluja aloitettiin. Se kuului: milloin ministeri ajattelee 141-tuen loppuvan kokonaan?, muisteli maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Korkeaojan mukaan komission kanta ei ole asiassa muuttunut komissaarin vaihduttua Mariann Fischer Boeliin, vaan seuraavasta tukijaksosta neuvotteleminen on yhtä vaikeaa.”
Toinen sitaatti samasta uutisesta, MTK:n 2. puheenjohtaja Juha Marttila:
”Hänen mukaansa tuottajajärjestöä helpotti työryhmän arvio, jonka mukaan tuen jatkolle on oikeudellisetkin perusteet.
Hän ei halunnut tässä vaiheessa arvioida, mitä neuvotteluissa epäonnistuminen vaikuttaisi pohjoisemman Suomen maataloustukiin.
- Pohjoisen tuen arviointi tulee joka tapauksessa eteen jatkossa, ilmeisesti ensi vuonna, hän arvioi.”
Satakunnan Kansan 19.4.2007 uutisen ”Anttila lupasi tiivistää yhteistyötä MTK:n kanssa” mukaan uutta maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa perehdytettiin maa- ja metsätalousministeriössä kolme tuntia 141-tuen saloihin.
Tähän sopii mainiosti sitaatti SataSeutu-lehden uutisoinnista 1.12.2004 "Maataloustuottajakentässä kuohuu": ”Eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) mukaan Fischlerin kanta 141-artiklan väliaikaisuudesta ei ole mikään uusi juttu eikä sitä ole salattu.
-Se on väliaikainen ja se jatkuu niin kauan kuin me pystymme neuvotteluissa osoittamaan ongelmia 141- artiklan alueen maataloustuotannossa, sanoo Sirkka-Liisa Anttila."
Raportistani käy ilmi, että 141-artiklan taustalla olevia asioita on salattu ja että Suomella ole edes neuvotteluasemaa 141-artiklan jatkosta. raportistani selviää myös millaiset ovat 141- ja 142-artiklojen oikeudelliset perusteet, joten maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa on neuvottelujen epäonnistumisesta turhaa syyttää. Antti Kuosmanen nimittäin kertoo 141-artiklan taustalla olevat salatut yksityiskohdat UM:n muistioitakin tarkemmin. Lisäksi Kuosmanen kertoo luvussa ”21.30. EU alkaa vesittää”, s. 123:
” Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”
Asian todistaa sitaatti liittymissopimuksen sisällysluettelosta, asiakirjasta nimeltä,
”Asiakirjat Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Euroopan unioniin 1995 II”:
”NELJÄS OSA: Siirtymätoimenpiteet 21
I osasto: Institutionaaliset määräykset 21
II osasto: Norjaa koskevat siirtymätoimenpiteet 21
III osasto: Itävaltaa koskevat siirtymätoimenpiteet 33
IV osasto: Suomea koskevat siirtymätoimenpiteet 35
V osasto: Ruotsia koskevat siirtymätoimenpiteet 41
VI osasto: Maatalous 46
1 luku: Kansallisia tukia koskevat määräykset 47”
Näin ollen ministeri Anttilalta voidaankin kysyä, tiesikö hän liittymislain puolesta äänestäessään 141-artiklan salatusta taustasta ja siitä, että maatalousartiklat ovat liittymissopimuksessa siirtymäsäädöksinä. Valtio-oikeudellisesti suomalaiskansallinen päätöksenteko on vailla pohjaa, koska se perustuu valheelle.
Juha Korkeaoja tunnusti SataSeutu-lehden haastattelussa, että markan hävittämisestä ei ole olemassa lakia. Valtamediassa asiasta ei kuitenkaan ole kerrottu. Akuuttina ongelmana olisi nyt tunnustettava 141-artiklan tausta. Molemmissa asioissa on kyseessä vaalipetoksen lisäksi valtiopetos, joka ei vanhene.
Tähän sopii mainiosti uudeksi oikeusministeriksi nimitetyn Tuija Braxin haastattelu Lallissa 14.5.1997 (sivu 7):
”Tuija Brax: Emusta päätettävä kestävällä tavalla
Emu-päätöksentekoprosessin on Vihreän liiton puheenjohtajan Tuija Braxin mukaan kestettävä myös tulevien vuosien ja vuosikymmenten kriittiset katseet. Siksi on hänen mielestään kyseenalaista perustella yksinkertaisen enemmistön riittävyyttä vain väitteellä siitä, että Suomi on jo EU-jäsenyydessä sitoutunut myös Emun jäsenyyteen.
Brax sanoo toivovansa sydämestään, että kymmenen vuoden päästä emme joudu pohtimaan jäsenyyspäätöstä perustuslaillisena kiistana.”
Braxin haastatteluun sopii mainiosti myös ulkomaankauppaministeriksi nimitetyn Paavo Väyrysen puhe, joka on dokumentoituna eduskunnan pöytäkirjassa numero 118. Tiistai 15.11.1994, sivu numero 4874:
”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”
Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.
EU:n päätösvallasta irtaantumisessa ei tarvitse pelätä taloudellisia seuraamuksia. Suomella on voimassaoleva ETA-sopimus, joka turvaa teollisuuden edut kuten Kuosmasen kirjan luvusta ”1.3. Integraatio astuu parrasvaloihin ilmenee”:
”Delorsin aloite sopi erittäin hyvin Suomen tuonhetkisiin tavoitteisiin. EY-jäsenyyttä ei pidetty mahdollisena sovittaa yhteen puolueettomuuspolitiikan kanssa, joten yhdentymisen poliittiset ulottuvuudet koettiin pikemminkin rasitteeksi kuin eduksi.
Vähemmän tunnettua ehkä on, että taloudelliseltakaan kannalta EY -jäsenyyttä ei tuossa vaiheessa pidetty minään kovin edullisena vaihtoehtona. Tosiasia näet oli, että EY:n kanssa tehdyt vapaakauppasopimukset olivat olleet maataloutta lukuunottamatta markkinaintegraation kannalta miltei samanarvoiset kuin EY:n omat yhteismarkkinat.”
Toinen sitaatti on luvusta ”1.4. Eurooppa muuttuu”, sivulta 15:
”Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja.
Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat?
Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät.
Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskipitkän tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen.
Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ollut kovin "aineellinen" etu. Se mitä ETAn neuvotteluvuosina opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”
ETA-jäsenyys merkitsee, että Suomen maatalous ja elintarviketeollisuus saavat toimia itsenäisesti. Elintarvikkeiden arvonlisäveron nollaaminen on yksi keino kohtuullisten tuottajahintojen ratkaisemiseksi ilman tukia, kun kaupan elintarvikkeiden alv-osuus (14,5 %) siirretään tuottajahintoihin. Muita Suomen valtiontalouteen miljardisummilla vaikuttavia keinoja löytyy jäljempää salaisesta selvityksestä, Ilta-Sanomien uutisesta 21.12.1991.
Viime vuodet on puhuttu edustuksellisesta demokratiasta, joka on kaikkea muuta kuin demokratiaa. Onko Suomen eduskunnalla nykyään edes päätösvaltaa? Vastaus: Eduskunnan toimivallan epäämiseen on olemassa mustaa valkoisella EY-jäsenyyttä koskeneessa valtioneuvoston selonteossa (VNS 9.1.1992, sivu 24):
"Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun."
"Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin."
Kaiken kaikkiaan kyse on vallan kolmijaon (lainsäädäntö-, toimeenpano-(/hallitus-) ja tuomiovallan) luovuttamisesta maan rajojen ulkopuolelle. Vallan kolmijako tarkoittaa sitä, että eduskunta kansan valitsema korkeimpana elimenä päättää maan asioista, sekä sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä on riippumaton.
Huomattakoon, että toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus asetti eduskunnalle em. etukäteisehdot!
Eduskunnan toimivallan menettämisen vuoksi tuon kirjoitukseni loppupuolella esille Valtiopäiväjärjestyksen 66, 69 ja 67 pykälien käyttöä koskevat muutokset sekä Hallitusmuodon 33 §:ään tehdyn a-kohdan lisäyksen.
Valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseen tarvittiin 1990-luvun alun lama. Lamasta, sen synnystä ja erikoisista jälkihoidon menettelytavoista on tehty tutkimuksia Helsingin kauppakorkeakoulussa.
Presidentin valtaoikeuksia määrittelevän Hallitusmuodon 33 §:n rukkausta puolestaan perusteltiin ETA-säädöstön voimaansaattamisella. Kyseisten perustuslain pykälien sisältöä koskevien muutosten johdosta eduskunnan toiminta 1990-luvun alussa joutuu outoon valoon.
Kyseiset Suomen ståhlbergiläisen perustuslain pykälien muutokset liittyivät Maastrichtin sopimuksen O-artiklaan.
Presidentti Koivisto kirjoittaa omasta vallankäytöstään kirjassaan Kaksi kautta, sivulla 9:
”LUKIJALLE
Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eripainoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:
"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa, sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."
Kuten tekstistä käy selville, Lindman ei ollut voimakkaan presidenttivallan kannattaja. Nämä samat ajatukset minä olin häneltä omaksunut, nehän sopivat yhteen sosialidemokraattisten parlamentaarisuusperiaatteitten kanssa.
Käsillä oleva kirja on raportti siitä, miten olen presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia käyttänyt, olenko elänyt Lindmanin oppien mukaan.”
Raporttini tuo esille, minkälainen vallankäyttäjä presidentti Koivisto olikaan ja millaista valtaa presidentit Ahtisaari ja Halonen ovat käyttäneet. Presidentin valtaoikeuksia koskevan raporttiosuuteni tekee ajankohtaiseksi Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren vaatimus presidentin valtaoikeuksien karsimisesta. Perustuslakiin on Jaakonsaaren mukaan tullut valuvirhe!
Presidentti Halonen ilmaisi presidentin valtaoikeuksia puolustavan mielipiteensä Turun Sanomissa ja Aamulehdessä. Halonen ei hyväksy sitä, että presidentistä tehdään seremoniapresidentti. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja meni nettiblogissaan antamaan lausuntojaan. Vallassa olevien keskustelusta herää vakavia kysymyksiä:
- Eivätkö tähän keskusteluun osallistuneet henkilöt olleet lukutaitoisia syksyllä 1993, kun presidentin valtaoikeuksia määrittelevään Hallitusmuodon 33 §:ään lisättiin parin demarin suunnittelema kohta a?
- Mitä kansanedustajien päässä liikkuu, kun eduskunnan hyväksymissä lakiteksteissä menee kaikenlaista läpi?
SUOMALAINEN VAALIPETOS
– salaten ja valehdellen EU:hun
keskusteluun aiheesta
Jorma Jaakkola
LUKIJALLE
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida EU:ta, vaan tuoda esille suomalaista EU-päätöksentekoa. Kirjoitukseni on raportti korkean valtiojohdon petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Totuuden kertominen on ainoa intressini kirjoittaa. Olen saanut haltuuni mittavan määrän valtionhallinnon dokumentteja, joihin antoi vinkkejä keskeisen EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie EU:n jäseneksi”. Kirja oli pikaisesti vedetty pois myynnistä heti painamisen jälkeen. Sain kirjasta kopiot jo viitisen vuotta sitten.
Raporttiini ei liity puoluepoliittisia tavoitteita. Toivonkin, että puoluepolitiikka unohdetaan lähihistoriaa setvittäessä. Toivon, että lukija paneutuu tekstiin, eikä siihen kuka kirjoittaja on. Siksi pyydänkin lukemaan tarkasti, mikä on minun omaa mielipidettäni ja mikä dokumentteihin perustuvaa. Dokumenttien runsaudesta johtuen olen joutunut karsimaan tekstiä. Siitä huolimatta on kertynyt paljon luettavaa ja sisäistettävää, josta syystä olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman ymmärrettävästi. Suorat sitaatit olen kursivoinut. Olen lihavoinut ja alleviivannut tekstiä tuodakseni ydinasioita paremmin esille.
Pyydän lukemaan ilman EU-jäsenyyteen ja maataloustukiin liittyviä ennakkokäsityksiä.
Päätöksentekoon osallistuneet eivät pysty välttämään vastuutaan. EU-kansanäänestys oli valtionhallinnon virallisiin dokumentteihin perustuen vaalipetos ja EU-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja. Demokratian toimimisen perusedellytys on, että julkisen hallinnon asiakirjat ovat julkisia.
Lähihistorian tapahtumat eivät valtiosääntö-oikeudellisesti koskaan vanhene. Huijaten tehdyt sopimukset eivät milloinkaan ole olleet oikeudellisesti päteviä. Keskustalaisille totuuden selviäminen on kova paikka, koska omat ovat pettäneet, mutta voin vakuuttaa, että muutkin puolueet ovat olleet mukana.
Ken ei tunne lähihistoriaa, ei ymmärrä nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle ja kuntatalouden ahdinkojen syyt ovat kaukana kansalaisen arkielämästä. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja peruslakiin kirjoitetut kuntien peruspalveluiden velvoitteet ovat saaneet kuntataloudet kuralle, vaikka Suomen teollisuudella menee paremmin kuin koskaan.
Etelä-Suomen karjatalousviljelijän elämässä sen sijaan on konkreettisempi ongelma, sillä maatalouden ”Vakavien vaikeuksien” artikla 141 jäi ”elämään”. Vuonna 2007 tapahtuu 141-artiklan ”jatkoneuvotteluissa” sellaista, että niin tämä päivä, tulevaisuus, kuin myös Mauno Koiviston presidenttiaika ja Suomen EY-maatalousneuvottelija Esa Härmälän aika (vuosilta 1992-1994) kohtaavat.
Ajankohtaisuuden vuoksi kaksi sitaattia Verkkokarjalaisen uutisesta 30.3.2007 ”Edessä hankalat 141-neuvottelut”:
”EU:n komissio on antanut ymmärtää, ettei Suomi enää tarvitsisi siirtymäajan tukea.
- Muistan hyvin maatalouskomissaari Franz Fischlerin ensimmäisen kysymyksen, kun edellisiä 141-neuvotteluja aloitettiin. Se kuului: milloin ministeri ajattelee 141-tuen loppuvan kokonaan?, muisteli maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Korkeaojan mukaan komission kanta ei ole asiassa muuttunut komissaarin vaihduttua Mariann Fischer Boeliin, vaan seuraavasta tukijaksosta neuvotteleminen on yhtä vaikeaa.”
Toinen sitaatti samasta uutisesta, MTK:n 2. puheenjohtaja Juha Marttila:
”Hänen mukaansa tuottajajärjestöä helpotti työryhmän arvio, jonka mukaan tuen jatkolle on oikeudellisetkin perusteet.
Hän ei halunnut tässä vaiheessa arvioida, mitä neuvotteluissa epäonnistuminen vaikuttaisi pohjoisemman Suomen maataloustukiin.
- Pohjoisen tuen arviointi tulee joka tapauksessa eteen jatkossa, ilmeisesti ensi vuonna, hän arvioi.”
Satakunnan Kansan 19.4.2007 uutisen ”Anttila lupasi tiivistää yhteistyötä MTK:n kanssa” mukaan uutta maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa perehdytettiin maa- ja metsätalousministeriössä kolme tuntia 141-tuen saloihin.
Tähän sopii mainiosti sitaatti SataSeutu-lehden uutisoinnista 1.12.2004 "Maataloustuottajakentässä kuohuu": ”Eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) mukaan Fischlerin kanta 141-artiklan väliaikaisuudesta ei ole mikään uusi juttu eikä sitä ole salattu.
-Se on väliaikainen ja se jatkuu niin kauan kuin me pystymme neuvotteluissa osoittamaan ongelmia 141- artiklan alueen maataloustuotannossa, sanoo Sirkka-Liisa Anttila."
Raportistani käy ilmi, että 141-artiklan taustalla olevia asioita on salattu ja että Suomella ole edes neuvotteluasemaa 141-artiklan jatkosta. raportistani selviää myös millaiset ovat 141- ja 142-artiklojen oikeudelliset perusteet, joten maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa on neuvottelujen epäonnistumisesta turhaa syyttää. Antti Kuosmanen nimittäin kertoo 141-artiklan taustalla olevat salatut yksityiskohdat UM:n muistioitakin tarkemmin. Lisäksi Kuosmanen kertoo luvussa ”21.30. EU alkaa vesittää”, s. 123:
” Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”
Asian todistaa sitaatti liittymissopimuksen sisällysluettelosta, asiakirjasta nimeltä,
”Asiakirjat Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Euroopan unioniin 1995 II”:
”NELJÄS OSA: Siirtymätoimenpiteet 21
I osasto: Institutionaaliset määräykset 21
II osasto: Norjaa koskevat siirtymätoimenpiteet 21
III osasto: Itävaltaa koskevat siirtymätoimenpiteet 33
IV osasto: Suomea koskevat siirtymätoimenpiteet 35
V osasto: Ruotsia koskevat siirtymätoimenpiteet 41
VI osasto: Maatalous 46
1 luku: Kansallisia tukia koskevat määräykset 47”
Näin ollen ministeri Anttilalta voidaankin kysyä, tiesikö hän liittymislain puolesta äänestäessään 141-artiklan salatusta taustasta ja siitä, että maatalousartiklat ovat liittymissopimuksessa siirtymäsäädöksinä. Valtio-oikeudellisesti suomalaiskansallinen päätöksenteko on vailla pohjaa, koska se perustuu valheelle.
Juha Korkeaoja tunnusti SataSeutu-lehden haastattelussa, että markan hävittämisestä ei ole olemassa lakia. Valtamediassa asiasta ei kuitenkaan ole kerrottu. Akuuttina ongelmana olisi nyt tunnustettava 141-artiklan tausta. Molemmissa asioissa on kyseessä vaalipetoksen lisäksi valtiopetos, joka ei vanhene.
Tähän sopii mainiosti uudeksi oikeusministeriksi nimitetyn Tuija Braxin haastattelu Lallissa 14.5.1997 (sivu 7):
”Tuija Brax: Emusta päätettävä kestävällä tavalla
Emu-päätöksentekoprosessin on Vihreän liiton puheenjohtajan Tuija Braxin mukaan kestettävä myös tulevien vuosien ja vuosikymmenten kriittiset katseet. Siksi on hänen mielestään kyseenalaista perustella yksinkertaisen enemmistön riittävyyttä vain väitteellä siitä, että Suomi on jo EU-jäsenyydessä sitoutunut myös Emun jäsenyyteen.
Brax sanoo toivovansa sydämestään, että kymmenen vuoden päästä emme joudu pohtimaan jäsenyyspäätöstä perustuslaillisena kiistana.”
Braxin haastatteluun sopii mainiosti myös ulkomaankauppaministeriksi nimitetyn Paavo Väyrysen puhe, joka on dokumentoituna eduskunnan pöytäkirjassa numero 118. Tiistai 15.11.1994, sivu numero 4874:
”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”
Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.
EU:n päätösvallasta irtaantumisessa ei tarvitse pelätä taloudellisia seuraamuksia. Suomella on voimassaoleva ETA-sopimus, joka turvaa teollisuuden edut kuten Kuosmasen kirjan luvusta ”1.3. Integraatio astuu parrasvaloihin ilmenee”:
”Delorsin aloite sopi erittäin hyvin Suomen tuonhetkisiin tavoitteisiin. EY-jäsenyyttä ei pidetty mahdollisena sovittaa yhteen puolueettomuuspolitiikan kanssa, joten yhdentymisen poliittiset ulottuvuudet koettiin pikemminkin rasitteeksi kuin eduksi.
Vähemmän tunnettua ehkä on, että taloudelliseltakaan kannalta EY -jäsenyyttä ei tuossa vaiheessa pidetty minään kovin edullisena vaihtoehtona. Tosiasia näet oli, että EY:n kanssa tehdyt vapaakauppasopimukset olivat olleet maataloutta lukuunottamatta markkinaintegraation kannalta miltei samanarvoiset kuin EY:n omat yhteismarkkinat.”
Toinen sitaatti on luvusta ”1.4. Eurooppa muuttuu”, sivulta 15:
”Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja.
Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat?
Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät.
Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskipitkän tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen.
Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ollut kovin "aineellinen" etu. Se mitä ETAn neuvotteluvuosina opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”
ETA-jäsenyys merkitsee, että Suomen maatalous ja elintarviketeollisuus saavat toimia itsenäisesti. Elintarvikkeiden arvonlisäveron nollaaminen on yksi keino kohtuullisten tuottajahintojen ratkaisemiseksi ilman tukia, kun kaupan elintarvikkeiden alv-osuus (14,5 %) siirretään tuottajahintoihin. Muita Suomen valtiontalouteen miljardisummilla vaikuttavia keinoja löytyy jäljempää salaisesta selvityksestä, Ilta-Sanomien uutisesta 21.12.1991.
Viime vuodet on puhuttu edustuksellisesta demokratiasta, joka on kaikkea muuta kuin demokratiaa. Onko Suomen eduskunnalla nykyään edes päätösvaltaa? Vastaus: Eduskunnan toimivallan epäämiseen on olemassa mustaa valkoisella EY-jäsenyyttä koskeneessa valtioneuvoston selonteossa (VNS 9.1.1992, sivu 24):
"Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun."
"Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin."
Kaiken kaikkiaan kyse on vallan kolmijaon (lainsäädäntö-, toimeenpano-(/hallitus-) ja tuomiovallan) luovuttamisesta maan rajojen ulkopuolelle. Vallan kolmijako tarkoittaa sitä, että eduskunta kansan valitsema korkeimpana elimenä päättää maan asioista, sekä sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä on riippumaton.
Huomattakoon, että toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus asetti eduskunnalle em. etukäteisehdot!
Eduskunnan toimivallan menettämisen vuoksi tuon kirjoitukseni loppupuolella esille Valtiopäiväjärjestyksen 66, 69 ja 67 pykälien käyttöä koskevat muutokset sekä Hallitusmuodon 33 §:ään tehdyn a-kohdan lisäyksen.
Valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseen tarvittiin 1990-luvun alun lama. Lamasta, sen synnystä ja erikoisista jälkihoidon menettelytavoista on tehty tutkimuksia Helsingin kauppakorkeakoulussa.
Presidentin valtaoikeuksia määrittelevän Hallitusmuodon 33 §:n rukkausta puolestaan perusteltiin ETA-säädöstön voimaansaattamisella. Kyseisten perustuslain pykälien sisältöä koskevien muutosten johdosta eduskunnan toiminta 1990-luvun alussa joutuu outoon valoon.
Kyseiset Suomen ståhlbergiläisen perustuslain pykälien muutokset liittyivät Maastrichtin sopimuksen O-artiklaan.
Presidentti Koivisto kirjoittaa omasta vallankäytöstään kirjassaan Kaksi kautta, sivulla 9:
”LUKIJALLE
Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eripainoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:
"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa, sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."
Kuten tekstistä käy selville, Lindman ei ollut voimakkaan presidenttivallan kannattaja. Nämä samat ajatukset minä olin häneltä omaksunut, nehän sopivat yhteen sosialidemokraattisten parlamentaarisuusperiaatteitten kanssa.
Käsillä oleva kirja on raportti siitä, miten olen presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia käyttänyt, olenko elänyt Lindmanin oppien mukaan.”
Raporttini tuo esille, minkälainen vallankäyttäjä presidentti Koivisto olikaan ja millaista valtaa presidentit Ahtisaari ja Halonen ovat käyttäneet. Presidentin valtaoikeuksia koskevan raporttiosuuteni tekee ajankohtaiseksi Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren vaatimus presidentin valtaoikeuksien karsimisesta. Perustuslakiin on Jaakonsaaren mukaan tullut valuvirhe!
Presidentti Halonen ilmaisi presidentin valtaoikeuksia puolustavan mielipiteensä Turun Sanomissa ja Aamulehdessä. Halonen ei hyväksy sitä, että presidentistä tehdään seremoniapresidentti. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja meni nettiblogissaan antamaan lausuntojaan. Vallassa olevien keskustelusta herää vakavia kysymyksiä:
- Eivätkö tähän keskusteluun osallistuneet henkilöt olleet lukutaitoisia syksyllä 1993, kun presidentin valtaoikeuksia määrittelevään Hallitusmuodon 33 §:ään lisättiin parin demarin suunnittelema kohta a?
- Mitä kansanedustajien päässä liikkuu, kun eduskunnan hyväksymissä lakiteksteissä menee kaikenlaista läpi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.satakunnankansa.fi/keskustelut/thread.jspa?threadID=1227&start=0&tstart=0
Jorma Jaakkola
EU-päätöksestä "päitä hopeavadille"
Lähetetty: 26.9.2007 15:11
Vastaa
EU:n sokeripäätös ei koske Suomea.
Tein nimittäin keväällä löydön:
Maatalousartiklat 141 ja 142 ovat vain siirtymäkauden tukia.
Ken ei usko, lukekoon EU-liittymisasiakirjan (ns. Korfun sopimus) sisällysluettelon sivut osoitteesta:
http://www.promerit.net/forum.historia.htm
Kannattaa katsoa, minkä otsikon alla kansalliset tuet ovat. Sisällysluettelon sivunumeron edestä löytyy myös artiklojen numerot.
Dokumentit mm. ministeri Anttilalle lähetettyine sähköpostiviesteineen löytyvät tästä linkistä:
http://www.promerit.net/BLOGI_jaakkola.htm
Kuinka kauan ministeri Anttila aikoo perustaa toimintansa valheelle ja huijaukselle?
Em. artiklojen oikeudellista luonnetta ei ole tähän mennessä missään kerrottu, joten kansanäänestys oli vaalipetos, eikä eduskunta siten kansanäänestyksestä saanut päätökselleen kompetenssia (=toimivaltaa).
Kansanäänestyslaissa oli kansalaisille kysymys:
Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?
Lihavoin ja kirjoitin isoilla kirjaimilla kolme vaalipetoksen kannalta merkittävää sanaa.
Eikä kyse ole vain maataloudesta, vaan myös valtiotalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttamisesta EKP:lle.
Kyseessä on Suomen valtiojohdon huijaus.
Huijaten tehdyt sopimukset eivät ole koskaan olleet oikeudellisesti päteviä.
Asiaan liittyy salaisia pöytäkirjoja ja eduskunnalle ja peruslakivaliokunnalle syötettyjä valheita.
Lue UM:n salaisesta pöytäkirjasta osoitteesta:
http://www.promerit.net/UM.salainen.poytakirja.htm
Pöytäkirja- ja historia-linkit ovat liitteet kokonaisuudesta kertovalle raportilleni:
"Suomalainen vaalipetos - Salaten ja valehdellen EU:hun",
osoite:
http://www.promerit.net/suomalainen.vaalipetos.htm
Jorma Jaakkola
Kokemäki
jorma.jaakkola(a)pp6.inet.fi
http://www.satakunnankansa.fi/keskustelut/thread.jspa?threadID=1227&start=0&tstart=0