mielenkiintoinen

tein juuri äsken mielenkiintoisen havainnon lähipiirissäni.

lähipiirini (työkaverit, naapurit, ystävät harrastusten parissa) koostuu sekalaisesta sakista suomalaisia alemman keskiluokan väkeä.

Huomasin juuri, että yksikään keskustalainen tai kokoomuslainen ei ole ostanut uutta autoa puoleen vuoteen. sensijaan parikin demaria on ostanut. voiko tästä päätellä jotain?
7615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainakin sen voi päätellä että demarit kulkevat laput silmillä. Tai sitten niillä on rahaa niin ettei paskalle taivu että ei paljon hetkauta mitä auto maksaa. Itse oikeistoa (ainakin toistaiseksi, katsotaan miten autoveron käy) kannattavana duunarina en ole niin varoissani että tuollainen 10.000 euroa ( korkomenot rahoitusyhtiölle) ei tuntuisi missään. Niinpä olen päättänyt odottaa josko autovero laskisi. Nykyisellä autolla pärjää veron poistoon asti. Kun autoverosta päästään vaihdan auton perheelliselle paremmin soveltuvaan kiesiin.

Äänestä

Voi tarinastasi päätellä ainakin sen että olet alempaa keskiluokkaa kuten lähipiirisikin. Outoa tässä on se, että tarinasi mukaan demareilla on parempi ostovoima kuin kokoomuslaisilla.

Äänestä
  • edellinen kirjoitti "Outoa tässä on se, että tarinasi mukaan demareilla on parempi ostovoima kuin kokoomuslaisilla."

    Eihän uuden auton ostaminen ole kiinni ostovoimasta. Autoliikkeen edustaja ihmettilui Nelosen uutisssa, että Suomen taloudella menee, hyvin, työttömyys on laskussa ja uudet autot ovat suhteessa halvempia kuin koskaan. Ja näistä huolimatta uusien autojen kauppa takkuaa.

    Demarit elävät vielä pysähtyneisyyden aikaa, kun taasen kepulaiset ja kokoomuslaiset ovat optimisteja. Lisäksi heillä voi olla sisäpiirin tietoa siitä, että autoveron alennus tapahtuu tämän hallituskauden aina, tarkemmin vuoteen 2010 mennessä.

    Äänestä

  • Sitoutumaton kirjoitti:

    edellinen kirjoitti "Outoa tässä on se, että tarinasi mukaan demareilla on parempi ostovoima kuin kokoomuslaisilla."

    Eihän uuden auton ostaminen ole kiinni ostovoimasta. Autoliikkeen edustaja ihmettilui Nelosen uutisssa, että Suomen taloudella menee, hyvin, työttömyys on laskussa ja uudet autot ovat suhteessa halvempia kuin koskaan. Ja näistä huolimatta uusien autojen kauppa takkuaa.

    Demarit elävät vielä pysähtyneisyyden aikaa, kun taasen kepulaiset ja kokoomuslaiset ovat optimisteja. Lisäksi heillä voi olla sisäpiirin tietoa siitä, että autoveron alennus tapahtuu tämän hallituskauden aina, tarkemmin vuoteen 2010 mennessä.

    Mutta eikö se vasta optimistista olekkin että uskaltaa kuluttaa kun menee hyvin? Eivätkös ne pessimistit nimenomaan rahoja panttaa. Pahimmille pessimisteillehän ei aika ole koskaan tarpeeksi hyvä ostamiselle. Tämän vuoksi he kuolevatkin usein rikkaina mutta vähän eläneinä. Jälkipolvi tosin kiittää!
    Voihan tuon aiemman kommentoijan johtopäätöstä typistää seuraavasti: aloittaja kuuluu alempaan keskiluokkaan kuten kaverinsakkin. Lienee faktaa?

    Äänestä

  • Mutta mutta kirjoitti:

    Suomalainen kuluttaja on optimisti: elektroniikkaa, veneitä ja moottoripyöriä myydään kuin nousukauden huipulla. Vain uusien autojen rekisteröinnit ovat pudonneet lähes 10% prosenttia edellisvuodesta.

    Äänestä

Joku laiskottelemaan kyllästynyt journalisti voisi lopettaa hetkeksi autokauppiaden mainospropagandan copy-pasteamisen mediaan ja käydä tsekkaamassa muutaman eduskunnan valiokunnan sekä ministeriön virkamiesten ja heidän lähipiirinsä auto-omistuksen tilan. Kiilteleekö pihassa vastaostettuja tojotia, vai onko autohankinnat jääneet vähemmälle lähiaikoina?

Äänestä

Nyt kannattaa muistaa, ettei sosialidemokratia ole laitonta Suomessa - vaikka onkin hirveä häpeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

havainto kirjoitti:

tein juuri äsken mielenkiintoisen havainnon lähipiirissäni.

lähipiirini (työkaverit, naapurit, ystävät harrastusten parissa) koostuu sekalaisesta sakista suomalaisia alemman keskiluokan väkeä.

Huomasin juuri, että yksikään keskustalainen tai kokoomuslainen ei ole ostanut uutta autoa puoleen vuoteen. sensijaan parikin demaria on ostanut. voiko tästä päätellä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu