Lukekaapa uusin Nyt-liite (28.9),missä tämä blondattu hevonen laukoo turpaansa kuin paraskin
äijä.Mielipiteeseensä vaikuttaakin se, että isä
on ollut huoltajanaan ja idolinaan.
Hellantuuteli sentään isin tyttöä!Hänen mielestään perheväkivallassa nainen pääsee vähemmällä!Lapsillakin pitää olla oikeus isään,vaikka se olisi yhden yön sekoilu.Ym.mutu-tuntumaa...
Sovinistinainen Lähde
37
1140
Vastaukset
- lLasse
On melko ulkokohtaista kertoa hakkaavista puolisoista,jos ainoa elämän mies on ollut lelli-
nalleisukki.Ei hei kovin vakuuttavaa.- -hieno ulos tulo-
Ainoa syy, mikseivät väkivaltaiset naiset saa apua ja lapset joutuvat kasvamaan moraalisesti arvelluttavassa ilmapiirissä, jossa vaietaan se mitä nähdään ja totuudeksi muuttuu se mitä aikuiset kertovat on juuri se, etteivät NAISET puhu väkivallan kääntöpuolesta. Väkivalta ei ole kahtia jakoinen asia perheissä. Ei ole vain uhreja ja tekijöitä, vaan koko perhe on SAIRAS ja tekijöitä/mahdollistajia/väkivaltasairaita on aina kaksi. Mies ja nainen. Se, jos naiset haukkuvat sovinistiksi naista, joka uskaltaa puhua naisten suulla vaietuista asioista on naisten oma häpeä. Sellaiset naiset ovat ilmeisen mieltyneitä yhteiskunnan asettamaan uhrin asemaan.
- Kenellä on oikeus puhua?
Eihän jutussa kerrota tämän tytön omasta suhteesta väkivaltaan tai nykyisestä elämästä mitään, joten mistä tiedät asioiden tarkastelun olevan ULKOKOHTAISTA? Jutussa hän tuo esille vain näkemyksiä ja mielipiteitä, joita hänellä on. Ei ole niin tavatonta, että vastaavia mielipiteitä olisi enemmänkin. Harva vaan puhuu niistä julkisesti. On myös harvinaisen totta, että isän kasvattamat tytöt usein puolustavat isejä ja miehiä, mutta miksi se muka olisi rikollista tai tuomittavaa? Löytyy myös niitä tyttöjä ja poikia, joita ei kasvatettu hyvin, jotka haukkuvat vanhempiaan. Minusta miehiä puolustavia naisia on muutoinkin liian vähän ja "yleistä mielipidettä" on aina hyvä vaikka kyseenalaistaakin. Ainakin se herättää keskustelua. "Sovinistinainen" taisi olla tässä jutussa provosaation hakuinen otsikko ja minusta se toimi loistavasti. Ainakin se pysäytti minut lukemaan kyseisen artikkelin ja jopa pohtimaan yleisiä asenteita. Tosin itsekin pohdin, että mikä tämän tytön oma suhde on väkivaltaan? Asiasta ei kiinnostu, ellei ole omakohtaista kokemusta aiheesta...
- ei vakuuttava
-hieno ulos tulo- kirjoitti:
Ainoa syy, mikseivät väkivaltaiset naiset saa apua ja lapset joutuvat kasvamaan moraalisesti arvelluttavassa ilmapiirissä, jossa vaietaan se mitä nähdään ja totuudeksi muuttuu se mitä aikuiset kertovat on juuri se, etteivät NAISET puhu väkivallan kääntöpuolesta. Väkivalta ei ole kahtia jakoinen asia perheissä. Ei ole vain uhreja ja tekijöitä, vaan koko perhe on SAIRAS ja tekijöitä/mahdollistajia/väkivaltasairaita on aina kaksi. Mies ja nainen. Se, jos naiset haukkuvat sovinistiksi naista, joka uskaltaa puhua naisten suulla vaietuista asioista on naisten oma häpeä. Sellaiset naiset ovat ilmeisen mieltyneitä yhteiskunnan asettamaan uhrin asemaan.
Jos muijalla olisi oikeesti ollut painavaa sanottavaa,se olisi tullut selkäytimestä eikä
jostakin ulkokohtaisista näkemyksistä.Mies on
tosiaan fyysisesti vahvempi,joten nainen ja lapset on uhreja.Siitä ei ole epäilystäkään. - onneks faija delas
Kenellä on oikeus puhua? kirjoitti:
Eihän jutussa kerrota tämän tytön omasta suhteesta väkivaltaan tai nykyisestä elämästä mitään, joten mistä tiedät asioiden tarkastelun olevan ULKOKOHTAISTA? Jutussa hän tuo esille vain näkemyksiä ja mielipiteitä, joita hänellä on. Ei ole niin tavatonta, että vastaavia mielipiteitä olisi enemmänkin. Harva vaan puhuu niistä julkisesti. On myös harvinaisen totta, että isän kasvattamat tytöt usein puolustavat isejä ja miehiä, mutta miksi se muka olisi rikollista tai tuomittavaa? Löytyy myös niitä tyttöjä ja poikia, joita ei kasvatettu hyvin, jotka haukkuvat vanhempiaan. Minusta miehiä puolustavia naisia on muutoinkin liian vähän ja "yleistä mielipidettä" on aina hyvä vaikka kyseenalaistaakin. Ainakin se herättää keskustelua. "Sovinistinainen" taisi olla tässä jutussa provosaation hakuinen otsikko ja minusta se toimi loistavasti. Ainakin se pysäytti minut lukemaan kyseisen artikkelin ja jopa pohtimaan yleisiä asenteita. Tosin itsekin pohdin, että mikä tämän tytön oma suhde on väkivaltaan? Asiasta ei kiinnostu, ellei ole omakohtaista kokemusta aiheesta...
Turvattomuutta ei koskaan unohda.Kaksi sisaruksistamme kasteli sängyn vielä isompanakin.Kyllä mutsi yritti ,vitun uhri ja marttyyri.Olis jättänyt sen paskan!Mutta lapsilla
piti olla ehjä perhe.Ei se ollut.Ympärillä muitakin rikkinäisiä perheitä,joissa faijat hakkasi,joi,katosi viikoiksi teilleen.Joo,voin sanoa suoraan,että inhoan miehiä. - se ei uskaltanu
ei vakuuttava kirjoitti:
Jos muijalla olisi oikeesti ollut painavaa sanottavaa,se olisi tullut selkäytimestä eikä
jostakin ulkokohtaisista näkemyksistä.Mies on
tosiaan fyysisesti vahvempi,joten nainen ja lapset on uhreja.Siitä ei ole epäilystäkään.puhua omasta kokemuksesta, jos sillä vaikka on joitakin traumoja hakkaavasta miehestä... siinä mielessä uskalias ulostulo kerta kaikkiaan...
- kohtalo suomalaiselle
onneks faija delas kirjoitti:
Turvattomuutta ei koskaan unohda.Kaksi sisaruksistamme kasteli sängyn vielä isompanakin.Kyllä mutsi yritti ,vitun uhri ja marttyyri.Olis jättänyt sen paskan!Mutta lapsilla
piti olla ehjä perhe.Ei se ollut.Ympärillä muitakin rikkinäisiä perheitä,joissa faijat hakkasi,joi,katosi viikoiksi teilleen.Joo,voin sanoa suoraan,että inhoan miehiä.ja nimenomaan lapset kärsivät eniten siitä, kun koko perhe on sairas. isä juo ja hakkaa, äiti vaikenee ja mahdollistaa. kaikki on näennäisesti hyvin. lapset ovat yksin tuskansa kanssa, kun kellekään ei saa puhua. se mitä näkee, ei ole totta. äitejä pitäisi auttaa ulos, jotta lapset eivät kärsisi. pään taputtelu ei auta. kuinka usein käykään niin, kun isä on kyllin monasti hakannut, äiti ei jaksa enää. hän väsyy ja hermostu lapsille. elämä jatkuu samalla kaavalla, kunnes lopulta käy kuin PMMP:n laulussa: jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut... niin äidistäkin tulee väkivallan tekijä, kun on tarpeeksi hakattu...
- omakohtaisesti
ei vakuuttava kirjoitti:
Jos muijalla olisi oikeesti ollut painavaa sanottavaa,se olisi tullut selkäytimestä eikä
jostakin ulkokohtaisista näkemyksistä.Mies on
tosiaan fyysisesti vahvempi,joten nainen ja lapset on uhreja.Siitä ei ole epäilystäkään.Hei!
Mä en ainakaan allekirjoita sun näkemystäsi asiaan. Ihmiset joilla ei ole omaa kokemusta väkivallasta ajattelevat usein, että pitää olla joko uhri tai tekijä. Mulla on omakohtaista kokemusta useammasta väkivaltaisesta miehestä. Samalla lailla siitä, että mä mätin niitä. Väkivalta ei oo koskaan vain toisen ongelma, vaan se on molempien ongelma. Tietyn tyyppiset ihmistyypit hakeutuu toistensa seuraan. On alistajaluonteita ja alistuvia luonteita, mut alistuvallakin se on usein näennäisalistumista. Uhrautuminen on vallan käytön väline. Siinä sitten kaksi ihmistä (vakka ja kansi) yrittää löytää yhteistä säveltä suhteessa, jossa kilpailu, valta ja asema näyttelee korostunutta asemaa. Toinen käyttää fyysistä valtaa, toinen henkistä valtaa ja kumpikaan ei uskalla antaa periksi, et lähtis. Ei voi tunnustaa, et olis epäonnistunut. Väkivalta ja valta sitoo ihmiset. Kun mä tajusin tän asetelman ja lähdin neljännen väkivaltaisen suhteen jälkeen hakee apua, törmäsin just noihin ongelmiin. Ei ollu ryhmiä kun väkivaltaisille miehille. Mun piti moneen otteeseen kertoa, että mäkin lyön, ei vaan mun mieheni. Muhun suhtauduttiin automaattisesti uhrina. Yritin kertoo, että jatkan loputtomiin näiden väkivaltasuhteiden kierteessä, ellen saa apua itselleni ja monien tappeluiden jälkeen mä pääsin psykologille ja terapiaan ja periaatteessa mun koko identiteetti piti lapsesta lähin rakentaa kokonaan uusiksi. Mun suhde itseeni, naiskäsitys, mieskäsitys ihan kaikki. Onneks mä sain apua. Huomaan vieläkin helposti ajautuvani sen tyyppisten miesten seuraan, jotka ovat selvästi väkivalta tai valtaongelmaisia. Nyt kun mä tiedostan mikä mun ongelma on, mä en enää uhraudu ja lankee niihin. Mun tehtävä ei oo hoitaa muiden ongelmia, vaan itteeni. Musta on hyvä, et joku uskaltaa puhuu julkisesti ja saa siihen tilaisuuden. Mäkin puhusin, jos joku tulis pyytämään. - ja varmasti totta
omakohtaisesti kirjoitti:
Hei!
Mä en ainakaan allekirjoita sun näkemystäsi asiaan. Ihmiset joilla ei ole omaa kokemusta väkivallasta ajattelevat usein, että pitää olla joko uhri tai tekijä. Mulla on omakohtaista kokemusta useammasta väkivaltaisesta miehestä. Samalla lailla siitä, että mä mätin niitä. Väkivalta ei oo koskaan vain toisen ongelma, vaan se on molempien ongelma. Tietyn tyyppiset ihmistyypit hakeutuu toistensa seuraan. On alistajaluonteita ja alistuvia luonteita, mut alistuvallakin se on usein näennäisalistumista. Uhrautuminen on vallan käytön väline. Siinä sitten kaksi ihmistä (vakka ja kansi) yrittää löytää yhteistä säveltä suhteessa, jossa kilpailu, valta ja asema näyttelee korostunutta asemaa. Toinen käyttää fyysistä valtaa, toinen henkistä valtaa ja kumpikaan ei uskalla antaa periksi, et lähtis. Ei voi tunnustaa, et olis epäonnistunut. Väkivalta ja valta sitoo ihmiset. Kun mä tajusin tän asetelman ja lähdin neljännen väkivaltaisen suhteen jälkeen hakee apua, törmäsin just noihin ongelmiin. Ei ollu ryhmiä kun väkivaltaisille miehille. Mun piti moneen otteeseen kertoa, että mäkin lyön, ei vaan mun mieheni. Muhun suhtauduttiin automaattisesti uhrina. Yritin kertoo, että jatkan loputtomiin näiden väkivaltasuhteiden kierteessä, ellen saa apua itselleni ja monien tappeluiden jälkeen mä pääsin psykologille ja terapiaan ja periaatteessa mun koko identiteetti piti lapsesta lähin rakentaa kokonaan uusiksi. Mun suhde itseeni, naiskäsitys, mieskäsitys ihan kaikki. Onneks mä sain apua. Huomaan vieläkin helposti ajautuvani sen tyyppisten miesten seuraan, jotka ovat selvästi väkivalta tai valtaongelmaisia. Nyt kun mä tiedostan mikä mun ongelma on, mä en enää uhraudu ja lankee niihin. Mun tehtävä ei oo hoitaa muiden ongelmia, vaan itteeni. Musta on hyvä, et joku uskaltaa puhuu julkisesti ja saa siihen tilaisuuden. Mäkin puhusin, jos joku tulis pyytämään.itsellä ei ole kokemusta väkivallasta, ei tekijänä, eikä uhrina, mutta muutamia tuttavapariskuntia seuranneena voin hyvin uskoa todellisuuden väkivaltaperheissä olevan tuon kaltainen. Mun tuttavissa ainakin on tyypillistä se, että kumpi tahansa saattaa saada tappelun aikaiseksi. Niin mies kuin nainenkin. Siksi en esim. lähde mielelläni heidän kanssa baareihin, koska aina saa olla varpaillaan, että koska kosahtaa.
- miehiä sairaalaan
se ei uskaltanu kirjoitti:
puhua omasta kokemuksesta, jos sillä vaikka on joitakin traumoja hakkaavasta miehestä... siinä mielessä uskalias ulostulo kerta kaikkiaan...
Se näytti melko tukevalta tammalta.Jospa se on
itsekin antanut turpiin äijää kuin leppäkeihästä. - itsepuolustusta
omakohtaisesti kirjoitti:
Hei!
Mä en ainakaan allekirjoita sun näkemystäsi asiaan. Ihmiset joilla ei ole omaa kokemusta väkivallasta ajattelevat usein, että pitää olla joko uhri tai tekijä. Mulla on omakohtaista kokemusta useammasta väkivaltaisesta miehestä. Samalla lailla siitä, että mä mätin niitä. Väkivalta ei oo koskaan vain toisen ongelma, vaan se on molempien ongelma. Tietyn tyyppiset ihmistyypit hakeutuu toistensa seuraan. On alistajaluonteita ja alistuvia luonteita, mut alistuvallakin se on usein näennäisalistumista. Uhrautuminen on vallan käytön väline. Siinä sitten kaksi ihmistä (vakka ja kansi) yrittää löytää yhteistä säveltä suhteessa, jossa kilpailu, valta ja asema näyttelee korostunutta asemaa. Toinen käyttää fyysistä valtaa, toinen henkistä valtaa ja kumpikaan ei uskalla antaa periksi, et lähtis. Ei voi tunnustaa, et olis epäonnistunut. Väkivalta ja valta sitoo ihmiset. Kun mä tajusin tän asetelman ja lähdin neljännen väkivaltaisen suhteen jälkeen hakee apua, törmäsin just noihin ongelmiin. Ei ollu ryhmiä kun väkivaltaisille miehille. Mun piti moneen otteeseen kertoa, että mäkin lyön, ei vaan mun mieheni. Muhun suhtauduttiin automaattisesti uhrina. Yritin kertoo, että jatkan loputtomiin näiden väkivaltasuhteiden kierteessä, ellen saa apua itselleni ja monien tappeluiden jälkeen mä pääsin psykologille ja terapiaan ja periaatteessa mun koko identiteetti piti lapsesta lähin rakentaa kokonaan uusiksi. Mun suhde itseeni, naiskäsitys, mieskäsitys ihan kaikki. Onneks mä sain apua. Huomaan vieläkin helposti ajautuvani sen tyyppisten miesten seuraan, jotka ovat selvästi väkivalta tai valtaongelmaisia. Nyt kun mä tiedostan mikä mun ongelma on, mä en enää uhraudu ja lankee niihin. Mun tehtävä ei oo hoitaa muiden ongelmia, vaan itteeni. Musta on hyvä, et joku uskaltaa puhuu julkisesti ja saa siihen tilaisuuden. Mäkin puhusin, jos joku tulis pyytämään.Joskus itekin tulee funtsattua,kun en hakannut
takas ex-miestäni,olisin säilyttänyt itsetuntoni
ja kunniani rippeet tuolloin.Sehän on vaan itsepuolustusta. - uskon minäkin
kohtalo suomalaiselle kirjoitti:
ja nimenomaan lapset kärsivät eniten siitä, kun koko perhe on sairas. isä juo ja hakkaa, äiti vaikenee ja mahdollistaa. kaikki on näennäisesti hyvin. lapset ovat yksin tuskansa kanssa, kun kellekään ei saa puhua. se mitä näkee, ei ole totta. äitejä pitäisi auttaa ulos, jotta lapset eivät kärsisi. pään taputtelu ei auta. kuinka usein käykään niin, kun isä on kyllin monasti hakannut, äiti ei jaksa enää. hän väsyy ja hermostu lapsille. elämä jatkuu samalla kaavalla, kunnes lopulta käy kuin PMMP:n laulussa: jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut... niin äidistäkin tulee väkivallan tekijä, kun on tarpeeksi hakattu...
Että ensin on naista hakattu,alistettu ja petetty
ja kun naisen pinna pimahtaa eikä puheet enää auta tai esim.lapsia uhataan,nainen käy itse karjuun käsiksi. Ainakin monessa tapauksessa on näin. - oire jostain
uskon minäkin kirjoitti:
Että ensin on naista hakattu,alistettu ja petetty
ja kun naisen pinna pimahtaa eikä puheet enää auta tai esim.lapsia uhataan,nainen käy itse karjuun käsiksi. Ainakin monessa tapauksessa on näin.ei mies, eikä nainen synny väkivaltaiseksi. Olosuhteet ja elämä tekee ihmisestä (sukupuolesta riippumatta) väkivaltaisen.
- vaikka oliskin...
miehiä sairaalaan kirjoitti:
Se näytti melko tukevalta tammalta.Jospa se on
itsekin antanut turpiin äijää kuin leppäkeihästä.ja mitä sitten? Mikäs yksinoikeus miehillä on turpaan mättää naisia? Naisten tulee antaa mättää takaisin! Se on todellista tasa-arvoa!
- onneksi näin
vaikka oliskin... kirjoitti:
ja mitä sitten? Mikäs yksinoikeus miehillä on turpaan mättää naisia? Naisten tulee antaa mättää takaisin! Se on todellista tasa-arvoa!
Jätämme mokomat kukkotappelijat omaan rauhaansa,kun ongelma ilmenee.Ala-arvoinen hakkaaminen on luolamiehen hommaa.Niin no,
tuntuu,että suomalainen mies onkin jämähtänyt jonnekin luolamiesaikaan.
- vaikka esitellään sovinistina
mä nimittäin googlasin ton tytön ja hämmästyksekseni huomasin, ettei se ees oo mikään "tyttö", vaan päälle kolmikymppinen nainen, jolla itsellä on uusperhe pyöritettävänään. Hänellä on paljon tasa-arvoa edistäviä poliittisia näkemyksiä ja myös miesten aseman puolustaminen on osa feminismiä, koska feminismin tarkoitus ei ole ajaa vain naisten etua, vaan kaventaa sukupuolten välistä epätasa-arvoa.
- naisten vaan
Miehille riittää tukijoita ja hyväveli-systeemejä
ilmankin. - pilattu sillä
naisten vaan kirjoitti:
Miehille riittää tukijoita ja hyväveli-systeemejä
ilmankin.että miehiä halveksivat ja vihaavat naisasianaiset ovat ottaneet siinä vallan. Sen kuuluis olla sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää toimintaa sukupuoleen katsomatta.
- miksi sitten toisinkaanpäin?
pilattu sillä kirjoitti:
että miehiä halveksivat ja vihaavat naisasianaiset ovat ottaneet siinä vallan. Sen kuuluis olla sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää toimintaa sukupuoleen katsomatta.
Palkka-asia on oiva esimerkki,miten vähän ja siis
todella vähän miehet "ajaa naisten asioita".
Karvas todellisuus.Miksi ihmeessä meidän naisten tulisi ajaa mitään teidänkään asiaanne?Eipä tule mieleen.
- 15v faijaton mutsin tahdosta
alkunsa saaneella sun mielestä sais olla oikeutta faijaan? Mä uskon, ett oma elämä olis ollu paljon täydempää, jos mutsi olis kertonu mun faijalle mun olemassa olosta jo skidinä. Oli äijä aika huuli pyöreenä, kun teininä pakotin mutsin kertoon kuka mun faija on ja etin sen käsiini. Mun faija olis ainakin halunnu tutustuu muhun jo lapsena.
- - elämä on...
Minäkin ihmettelen sitä, miten itsekeskeisiä jotkut naiset ovat. Eivät kerro lapselle isän henkilöllisyyttä, eivätkä isälle lapsensa olemassa oloa. Se vasta on todellista vallan halua, jossa akat on täysin vailla vertaansa. Se kuvaa just sitä, kun akat luulee olevansa parempia kuin miehet. Ihan vaan koska heillä on mahti synnyttää. Ei se synnyttäminenkään ilman siittiötä ole mahdollista!
- asenteesi ovat herättäneet
kysymyksiä, joihin täällä penätään nyt vastauksia. Onko sinulla niitä?
- pakkopullana
Faija jäi sairauden takia sairaseläkkeelle eli
erittäin pienille ansioille ja olisi tarvinnut
siivoojaa,kaupassa kävijää,ikkunoiden pesijää jne.
Silloin muistui mieleen,että jossain on tyttö.
Silloin oli jo myöhäistä.Sellaista isää ei kukaan
tarvitse. - yhden yön tähden
- elämä on... kirjoitti:
Minäkin ihmettelen sitä, miten itsekeskeisiä jotkut naiset ovat. Eivät kerro lapselle isän henkilöllisyyttä, eivätkä isälle lapsensa olemassa oloa. Se vasta on todellista vallan halua, jossa akat on täysin vailla vertaansa. Se kuvaa just sitä, kun akat luulee olevansa parempia kuin miehet. Ihan vaan koska heillä on mahti synnyttää. Ei se synnyttäminenkään ilman siittiötä ole mahdollista!
Suurin osa teistä paskoista kun ei halua "vastuuseen",kun nainen kertoo kohtalostaan.
Silloin muistetaan kaikki isyystestit jne.Ensitöiksenne ehdotatte aina aborttia,sinne
kyllä tulette saattamaan eli varmistamaan.Kiukkuisena ja hermostuneina muistatte uhata:Jos sä aiot pitää sen, sä vastaat
siitä yksin sitten! Naiset,kertokaa lapsellenne
tämäkin puoli totuudesta,kun ne kyselee yhden yön
isiensä perään. - olla isätön
pakkopullana kirjoitti:
Faija jäi sairauden takia sairaseläkkeelle eli
erittäin pienille ansioille ja olisi tarvinnut
siivoojaa,kaupassa kävijää,ikkunoiden pesijää jne.
Silloin muistui mieleen,että jossain on tyttö.
Silloin oli jo myöhäistä.Sellaista isää ei kukaan
tarvitse.mutta isejä ja äitejä on joka lähtöön. Ikävä kyllä. Mä taas oon kasvanu faijan kanssa. Mun mutsi lähti toisen miehen matkaan kun mä olin vajaa kolme. Aluksi se piti muhun yhteyttä, mutta sitten sekin jäi. Viimeksi oon nähny sitä mun rippijuhlissa. Nyt oon 37 ja mulla on kaksi lasta. Se ei oo koskaan nähny kumpaakaan. Ristiäisiin ja häihin jaksoin vielä kutsua, mutta eipä tuo tullu. Keksi vaan jotain paskaa, jolla selitti miksi on estynyt. Kyllä äiditkin osaa hylätä. Paskinta toi on ollu mun lasten kannalta. Olis nyt ees kehdannu tutustua niihin, jos mä en häntä kiinnostanu. Olis ne tarvinnu isoäidin joka tapauksessa.
- 15v faijaton mutsin tahdosta
yhden yön tähden kirjoitti:
Suurin osa teistä paskoista kun ei halua "vastuuseen",kun nainen kertoo kohtalostaan.
Silloin muistetaan kaikki isyystestit jne.Ensitöiksenne ehdotatte aina aborttia,sinne
kyllä tulette saattamaan eli varmistamaan.Kiukkuisena ja hermostuneina muistatte uhata:Jos sä aiot pitää sen, sä vastaat
siitä yksin sitten! Naiset,kertokaa lapsellenne
tämäkin puoli totuudesta,kun ne kyselee yhden yön
isiensä perään.Mun mutsi ei koskaan ees kertonu mun faijalle olevansa paksuna. Se meinas et voi pimiittä mut faijalta ja faijan multa koko lopun ikäänsä. Ilman sitä, että MÄ halusin ettii mun faijan, olin yhteydessä sossulaan ja kyselin oikeuksistani ja faijan oikeuksista, se itsekäs lehmä (anteeks mutsi) olis pimittäny asian kokonaan. Musta skidin ei kuulu alkaa metästeleen faijaansa, vaan kyl sen mutsin tehtävä on kertoo kuka on faija ja kertoo sille äijälle, et hei susta tulee nyt faija!
- OMAKOHTASTA KOKEMUSTA
yhden yön tähden kirjoitti:
Suurin osa teistä paskoista kun ei halua "vastuuseen",kun nainen kertoo kohtalostaan.
Silloin muistetaan kaikki isyystestit jne.Ensitöiksenne ehdotatte aina aborttia,sinne
kyllä tulette saattamaan eli varmistamaan.Kiukkuisena ja hermostuneina muistatte uhata:Jos sä aiot pitää sen, sä vastaat
siitä yksin sitten! Naiset,kertokaa lapsellenne
tämäkin puoli totuudesta,kun ne kyselee yhden yön
isiensä perään.olevan, kun noin kiukkusesti ja fanaattisesti aiheeseen suhtaudut. Kukas se kusipää oli, joka sut PAKOTTI tekemään abortin? Etkö kestä sitä, että ihan itse sen ratkaisusi teit, ethän itsekään kyennyt kantamaan vastuuta lapsestasi!
- kuten isäpuolenkin
15v faijaton mutsin tahdosta kirjoitti:
Mun mutsi ei koskaan ees kertonu mun faijalle olevansa paksuna. Se meinas et voi pimiittä mut faijalta ja faijan multa koko lopun ikäänsä. Ilman sitä, että MÄ halusin ettii mun faijan, olin yhteydessä sossulaan ja kyselin oikeuksistani ja faijan oikeuksista, se itsekäs lehmä (anteeks mutsi) olis pimittäny asian kokonaan. Musta skidin ei kuulu alkaa metästeleen faijaansa, vaan kyl sen mutsin tehtävä on kertoo kuka on faija ja kertoo sille äijälle, et hei susta tulee nyt faija!
Huonoa faijaa en lähtis paljon perään huutelemaan.
Mutta jos on tiedossa perintöjä tms.kiinnostavaa,niin sitten. - sovinisteilta
OMAKOHTASTA KOKEMUSTA kirjoitti:
olevan, kun noin kiukkusesti ja fanaattisesti aiheeseen suhtaudut. Kukas se kusipää oli, joka sut PAKOTTI tekemään abortin? Etkö kestä sitä, että ihan itse sen ratkaisusi teit, ethän itsekään kyennyt kantamaan vastuuta lapsestasi!
Kunhan itse kannat lasta sen yhdeksän kuukautta,
synnytät ja elätät,tiedät vasta mitä äitiys on.
Se on jatkuva ja ikuinen henkinen napanuora.
Te äijät puhutte aborteista kuin vettä vaan.Te olette erittäin epäpäteviä sanomaan mitään. - -sovin-nainen-
sovinisteilta kirjoitti:
Kunhan itse kannat lasta sen yhdeksän kuukautta,
synnytät ja elätät,tiedät vasta mitä äitiys on.
Se on jatkuva ja ikuinen henkinen napanuora.
Te äijät puhutte aborteista kuin vettä vaan.Te olette erittäin epäpäteviä sanomaan mitään.jos nainen ajattelee noin. "kunhan ens kannat lasta 9 kk ja synnytät ja elätät jne" Mies ei voi valita tekevänsä lasta. On paska homma jos me naiset halveeraamme miehiä, koska luonto ei antanu niille mahista synnyttää ja sit vielä jopa syyllistämme miehiä siitä...
- 15v faijaton mutsin tahdosta
kuten isäpuolenkin kirjoitti:
Huonoa faijaa en lähtis paljon perään huutelemaan.
Mutta jos on tiedossa perintöjä tms.kiinnostavaa,niin sitten.ja se mua risookin. Mutsi valitsi mulle faijattomuuden ja muutaman paskan faijapuolen.
- haiskahtaa siltä...
-sovin-nainen- kirjoitti:
jos nainen ajattelee noin. "kunhan ens kannat lasta 9 kk ja synnytät ja elätät jne" Mies ei voi valita tekevänsä lasta. On paska homma jos me naiset halveeraamme miehiä, koska luonto ei antanu niille mahista synnyttää ja sit vielä jopa syyllistämme miehiä siitä...
että muijia risoo koko raskaus ja synnytys hommat ja se että kersa roikkuu tississä kiinni, halus tai ei!
- ei pitäs kenenkään
saada alkua. Se on osoitus huonosta moraalista ja siitä, ettei ehkäisystä oo huolehdittu vastuullisesti. Sellaisa muksuja ei ees tarvita, koska vanhemmat ei oo valmiita/ valmistautuneita vanhemmuuteen!
- TOTA SILTI
ei pitäs kenenkään kirjoitti:
saada alkua. Se on osoitus huonosta moraalista ja siitä, ettei ehkäisystä oo huolehdittu vastuullisesti. Sellaisa muksuja ei ees tarvita, koska vanhemmat ei oo valmiita/ valmistautuneita vanhemmuuteen!
ne hankkiutuu raskaaksi, eikä kerro äijille mitään. Ne käyttää hyväksi miestä, biologiaa ja oikeuttaan synnyttää kersoja. Vittu mitä kusipäitä!
- jee jee jee
haiskahtaa siltä... kirjoitti:
että muijia risoo koko raskaus ja synnytys hommat ja se että kersa roikkuu tississä kiinni, halus tai ei!
Myöskin luonnollisesti huonosti korvatulle äitiyslomalle.
- repeehän se perse usein nai...
jee jee jee kirjoitti:
Myöskin luonnollisesti huonosti korvatulle äitiyslomalle.
ni mittei sitten miehiltäkin?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!932194- 841945
- 511523
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481476- 1521450
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481364Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441284Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261146Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251074- 1061070