amalgaami

lapsesta asti

Heips!

Keskustelu on jälleen alkamassa amalgaamin vaarallisuudesta. Ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon.

Tässä on nimittäin yksi ihminen jolle on jo lapsena laitettu amalgaamipaikkoja. Muistelen ettei niitä voinut laittaa suoraan kun tulin kipeäksi (kuume ja pahoinvointi), joten ensin laitettiin lääkepaikka ja sen jälkeen amalgaamipaikka. Tätä jatkui vuosia.
Nyt omistan tumman rivin alhaalla ja ylhäällä kyseisiä paikkoja. Siis paikkojen määrä on yli parikymmentä... Huvittaa seurata keskusteluja joissa ihmiset valittavat muutaman paikan takia tai pelkäävät oireita.

Ei silti, pelko lienee aiheellista. Itselläni on ollut vuosia, ehkä noin 10 vuotta oireina kummallista huimausta ajoittain,ajatusten pätkimistä,infektioita, kipuja ym joille ei ole löytynyt selitystä.

Nyt olen sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan. Joko tähän sairauteen tai muuhun liittyy voimakkaat lihasväristykset, lihaskrampit, uupuneisuus, huimaus, pahoinvointi, mielialan lasku jopa siinä määrin että mietin rekan alle menoa ajoittain. Jalat väsyvät niin etten jaksa seisoa, saati pitää selkää suorassa. Seisoma-asento onnistuu kun nojaan seinään tai huonekaluihin. Unohtelen asioita kesken puheen ja jopa lukeminen on ajoittain vaikeaa, en ymmärrä mitä tekstissä sanotaan. Tosissani säikähdin kuitenkin vasta kun oikea silmä meni sumeaksi. En saanut sitä näkemään kunnolla. Silmälääkäri tarkisti silmänpohjat eikä nähnyt mitään vikaa. Välillä vasen silmä oirehtii samoin.

Liikunta ei käy. Varsinkin juokseminen saa oireet pahenemaan. Siis juoksun yrityskin.
Hulluinta oli kun pesin ensin hampaat sähköhammasharjalla ja sen jälkeen ajoin parran. Olo oli sen jälkeen sanoinkuvaamattoman huono. Huimasi ja oksetti, päältä kaatui kylmä hiki ja tärisin. Arvaa sen mitä tein.. Jätin sähköhammasharjan käytön ja siirryin höylään...

Tätä se on ollut kaikki nämä vuodet. Kokoajan on saanut miettiä mikä käy ja mikä ei.

Eikä tässä kaikki, valitettavasti.

Mutta kaikki nämä oireet ovat siis huolimatta kilpirauhaslääkityksestä. Yleiseen väsymykseen ko. lääkityksestä on ollut apua, se täytyy sanoa.

Tilanne on ollut niin paha että lupasin syödä hatullisen paskaa, jos se auttaisi. Siihen ei ole tarvinnut mennä, vielä. Ainoa mikä on tuonut avun ovat sellaiset pakasteet joissa on aminohappoja ja jotain vihreää teetä ym sotkua.

Itse olen epäillyt MS-tautia mutta terveysalan ammattilaisena olen ottanut asiasta selvää, eivätkä oireet ole tyypillisiä. Oireet eivät sovi myöskään Myastenia Gravikseen tms. lihastauteihin. Tarkistin myös ne.

Olen menossa amalgaamien poistoon piakkoin. Sen näkee myöhemmin onko siitä apua. Mitä tulee sen kalleuteen niin pankeissa on rahaa lainattavaksi. Kun toimintakyky on uhattuna, löytyy yllättäen rahaa.. Varsinkaan jos mikään muu ei tunnu auttavan. Mielenkiintoista on että suomalaisessa kulttuurissa ei ihmetellä ollenkaan jos joku ostaa 25000 euron arvoisen auton vaikkapa velaksi, mutta ihmetellään kun laittaa kymmenesosankaan tuosta summasta itseensä.

JOS joku viitsii narista amalgaamipaikkojen vaihtamisesta suosittelen ottamaan kyseiset oireet kannettavakseen ja sen jälkeen miettimään asiaa uudemman kerran. Onko se asian nyt yleensäkään kenenkään muun kommentoitavissa kuin asianomaisen? Tietysti pitää ottaa sekin huomioon että minä olen hullu, mutta huimaa se hulluakin.

Lääkärit, ym. hoitohenkilöstö voivat väittää mitä väittävät. Ei koululääketiedekään tiedä kaikkea. Jatkuvasti löytyy uusia elimistön toimintaan vaikuttavista tekijöistä. Ohjeet perustuvat nykytietämykselle, mutta on hyvä muistaa että ihminen on inhimillinen ja erehtyminen nimenomaan on inhimillistä...

Arpa on heitetty.

4

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tainuli

      Hei!
      Yllätyin itse ettei se amalgaamin poisto ollutkaan niin kallista kuin luulin. 500e ja suu kunnossa. Ihon väri ja kosteus parempi, ruuansulatus parani, jaksaminen nousi huimasti, ientulehdus hävisi, päänsäryt vähentyneet. olisikohan lämmönsietokykykin parempi, metallin maku hävisi toiseltapuolelta poskea. Vaivoistasi päätellen olet yliherkistynyt. Kyllä he siellä mittaavat hampaissasi olevan sähkövarauksen. On olemassa jokin instanssi josta voi hakea korvausta amalgamisaneraauksesta jos pystytään näyttämään että vaivasi johtuivat juuri amalgaamista, kyseleppä sitä. maksoin 80e/hammas

      • ent.gaami

        Muistathan pyytää asianomaiset suojaukset poiston aikana ja myrkynpoistohan on myös ehdotonta. Käytän itse myrkynpoistoon alphalipoiinihappoa.
        Toivottavasti saat avun.
        ps. Oireesi sopivat myös lymentautiin. Jos kiinnostaa googleta suomenlyme.
        Lyme on sellainen tauti josta lääkäreillä ei myöskään ole tarvittavaa tietoa.


      • lapsesta asti
        ent.gaami kirjoitti:

        Muistathan pyytää asianomaiset suojaukset poiston aikana ja myrkynpoistohan on myös ehdotonta. Käytän itse myrkynpoistoon alphalipoiinihappoa.
        Toivottavasti saat avun.
        ps. Oireesi sopivat myös lymentautiin. Jos kiinnostaa googleta suomenlyme.
        Lyme on sellainen tauti josta lääkäreillä ei myöskään ole tarvittavaa tietoa.

        Kiitos kommenteista. Oletan ettei minulla ole lymen tautia. Tarkistin sen mainitsemiltasi sivuilta. Ymmärsin että lymen tauti voi alkaa yhtäkkiä. Minun oireeni ovat olleet samat jo vuosikymmenen ajan ja pahentuneet sykäyksittäin. Tietenkin on mahdollista että taustalla on muutakin kuin amalgaami ongelma. Teen kuitenkin niin että poistatan ne pahukset suusta ja katson tilanteen sen jälkeen. Kuitenkin pärjään ja tilanne on parantunut lähtötilanteesta huomattavasti niiden pakastebrikettien syönnin jälkeen. Siis toki syön myös muita vitamiineja ja hivenaineita.


      • lapsesta asti

        Heips ja kiitos viestistäsi. Rohkaisevaa kuulla että jollakin poisto on auttanut. Lisää toki toivoa itsellekin. Olen menossa kartoittamaan kustannuksia mitä poistosta tulee. Oletan että summa jää alle 2000 euron. Suojaukset ovat kunnossa,oletan. Hakeudun nimittäin asiaan vihkiytyneen hammaslääkärin vastaanotolle.
        Lisäksi syön vitamiineja ja hivenaineita. Luulotautia eli ei mutta oloni on välillä ollut parempi kuin vuosiin. Tosin liikunta tiputtaa voinnin pohjalukemiin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe