"Eikä ihme, sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
Jumalan yhteydestä pois langenneita enkeleitä kutsutaan Raamatussa pimeyden enkeleiksi ja riivaajiksi. Niitä todella on ihmiskunnan joukossa.
Riivaajahengillä on mahdollisuus päästä sisälle ihmisen sisimpään henkeen.
Mutta ihmisillä on myös mahdollisuus estää niitä tulemasta sisälle.
Jeesus kristus, Jumalan Poika, on kaikkien yläpuolella oleva Persoona. Hänen Nimessään ja ristin veren ansiossa voimme käskeä kirottuja enkeleitä väistymään elämänpiiristämme.
Voimme pyytää Jeesukselta, että Hän lähettää omia enkeleitään turvaksemme.
Ennen muuta voimme pyytää, että Jeesus vapauttaa meidät synneistämme verellään.
Hän kuoli ristillä sijaisuhrina syntiemme edestä. Syntimme tulivat rangaistuiksi Hänen veriuhrissaan.
Siitä Raamattu sanoo näin:
"Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi" (Jesaja 53:5).
Voimme ottaa Jeesuksen vastaan syntiemme sovittajaksi ja elämämme Herraksi. Silloin Hän on oleva paras Ystävämme halki ikuisuuksien.
Silloin riivaajien on väistyttävä.
HUOM!
Mm. homous on riivaustila.
Riivatut
3
137
Vastaukset
- riivaus
niin kuin siinä lukee.
Mistä kummasta johtuu, että juuri helluntalaispalsta vilisee keromuksia riivaajista ja homoista - näyttääpä joidenkin käsityksissä yhdistyvän nämä jopa toisiinsa. Pelkoa, ahdistusta, kauhua pahojen henkivoimien edessä ja samaan aikaan vakuuttamista kuinka on rauha sydämessä. Joillakin ilmiselvästi jopa mielenterveys horjuu, näitä rajusti johti käyviä saatanallisia voimia vastaan taistellessa. - Jotenkin tällaisella tavallisela taapertajalla tulee mieleen väkisinkin epäilys, ettei kaikki ole aivan kohdallaan sielläkään - jos ei liene muuallakaan...
- niin se on .
Jospa lukisit Raamatusta riivaajien todellisuudesta. Eivät ne ole hävinneet tai lakanneet toimimasta meidänkään aikanamme.
Eilen, lauantaina, viimeksi sain havaita riivaajan eräässä budhalaisessa.
Mutta niitä on kyllä sellaisissakin ihmisissä, jotka eivät niihin usko.
Tarkista Jeesuksen edessä, ettei omaan sisimpääsi ole pesiytynyt jokin demonihenki.
Uskossa olevilla on rauha sydämessä demonien vihankin edessä.
Jeesus sanoi: "Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun Nimessäni he ... ajavat ulos riivaajia" (Markus 16:17).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47634Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510