Olisinko ylihengellinen ?

MITTAAMME YLIHENGELLISYYTTÄMME

Vuonna 1844 olisi ollut turha esittää kysymys: mitkä ihmeen juutalaiset ja mikä ihmeen Israel.
Sillä kumpaisestakaan ei tavallisella kadunlakaisijalla juurikaan tietoa ollut.
Eikä voitu osoittaa kartalta paikkaa, missä lukisi: Israel.

Kuitenkin vielä tänään jotkut esittävät niin hengellistä, (ehkä n. 15 milj ihmistä), että väittävät vain hengekkisen Israelin olevan todellisuutta. Niin varmoja ovat Israelin olemattomuudesta, etteivät viitsi käydä paikan päällä tarkistamassa, onko se hävitetty, vai onko se.

Tottahan silloin tulisi päätellä myös sapatin olevan vain hengellinen.
Kuitenkin nuo, jotka eivät näe Israelia fyysisin silmin, näkevät sapatin taivaankappaleiden kiertokulkuun sidottuna ts. 7 päivään. Ja tämä näky on niin vahva, ettei suomalaisella kalenterilla ole mitään virkaa heidän silmissään - vai sen vuoksi, että siinä lauantai on 6. pvä.

Samaiseen hengellistämiseen kuuluu, että ylös temmataan vain tämän sapattiuskon omaavat.
Heidätkin vain tilapäisesti; sillä Jumala kuulemma siivoaa Maan ydinsaasteet tuhat vuoden aikana - ilmeisesti syöttää ne saatanalle, koska kuulemma saatana oleilee tällä Maa-planeetalla "olosuhteilal sidottuna" sen tuhat vuotta - sitten Maasta tulee ikuinen olinpaikka ylöstemmatuille.

ONKO SE HENGELLISTÄ VAIKO YLIHENGELLISTÄ?

Olen täysin vakuuttunut siitä, että Messias ei noin hengelliseksi heittäydy, vaan vie maallisenkin suunnitelmansa aivan loppuun saakka.
Niinpä minustakaan ei noin hengelliseksi ole.

Sitäpaitsi minulla on kylpyhuoneessa En-Gedissä tehtyjä, jopa "En-Gedi"nimeä kantavia voiteita, Suomesta ostettuja. Eivät ole hengellistä voitelua, vaan kyllä se iholla näkyy.

En taaskaan osaa olla hengellinen - en usko, että ne ovat Hes 47:10-12 mukaista alkuperää, vaikka ovatkin en-Gedistä.

Vaan jotain vielä parempaa, täydellistä on tulossa. Ja miksei olisi, sillä mikäpä estäisi Jeesusta palaamasta luapuksensa mukaan maan päälle. siihen uskoo jopa patriarkka Job.

Hes 47:10-12 -virta Jerusalemin temppelin alta kohti Kuolluttamerta; se on oleva täynnä elämää.


Hes 47:10
Meren rannalla seisoo kalastajia vieri vieressä, En-Gedistä En-Eglaimiin on verkkoja kuivumassa, ja erilaisia kaloja on viljalti, yhtä monia lajeja kuin Suuressameressä.

11 Mutta rantojen soissa ja lammikoissa vesi ei makeudu -- ne jäävät entiselleen, jotta saataisiin suolaa.
[3. Moos. 2:13; Hes. 43:24; Mark. 9:49]

12 "Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.
[Ilm. 22:2]

Apt 1:11-12 - samalla tavalla, samaan paikkaan - siellä se paikka odottaa; käypä katsomassa


11 Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
[Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21]

12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan* päässä. He palasivat Jerusalemiin
[Matka, joka sapattina oli lupa kulkea, noin kilometri.] [Luuk. 24:52]

Sak 14:4-5 - Jeesus tulee ja "kaikki pyhät ovat hänen mukanaan". Halleluja, amen!


Sak 1:4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja KAIKKI PYHÄT ovat hänen mukanaan.
[Aam. 1:1 | Juud. 14]

Job 19:25
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.


armosta autuas antti

1

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OLEN TOSIKKO - USKON KAIKEN RAAAMTUSTA

      - olen yhtä hullu kuin Paavali
      Ap. t. 24:14
      Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa.

      Jesaja toistaa Sak 14. lukua - Jes 66:18-24

      18 Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.
      19 Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani.
      [1. Moos. 10:2; Mal. 1:11]

      20 He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni -- sanoo Herra -- samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen.
      [Jes. 43:6 ]

      21 Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.
      22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne.
      [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]

      23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
      [Sak. 14:16]
      24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
      [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48].

      Oletko sinäkin luullut, että lähetystyö saadaan tehdyksi ennen ylöstempausta? Mutta Jeesushan sanoi, että "ette ehdi".
      Jesajasta näemme, että tuhatvuotisessa rauhanajassa israelilaiset todistavat Messiaasta jopa kaukaisille merensaarille (Filippiinit, Indonesia, Jaava), jotka "eivät ole kuulleet minusta".

      Ainahan voidaan sanoa, että älähän nyt, se pitää ottaa hengellisesti. Mutta tarkka lukija havaitsee, miksi tämä on täyttä ja konkreettista totta. Jo parikin jaetta sen todistaa vakuuttavasti:

      Jes 66:24
      Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
      [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48].

      Sak 14:12
      Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

      En suuntaa tätä ketään vastaan, mutta näin Sana opettaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe