http://www.youtube.com/watch?v=8FZch7SEfIA&mode=related&search=
aika hyvin unolta joka painii täysin eri sarjassa.
kova varttimaili aika pienelle kauppakassille.
aika hyvin unolta joka painii täysin eri sarjassa.
kova varttimaili aika pienelle kauppakassille.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Todella hyvä vetäsy, ja vielä etuvetoisella.
Uno on valmistettu ja suunniteltu maassa, jossa autourheilu ja urheiluautot ovat kenties kovimmassa kurssissa koko maailmassa.
Fiatilla on kunniakas historia ralliautoilussa (2 kuljettajien maailmanmestaruutta, 3 valmistajien maailmanmestaruutta).
Samaan konserniin kuuluvalla Lancialla on voitettu rallin sekä kuljettajien (7) että valmistajien (10)maailmanmestaruus useammin kuin millään muulla merkillä.
Alfa Romeo on ehkä kaikkien aikojen menestynein automerkki maailmassa. Sen lähes satavuotiseen historiaan kuuluu suvereenia hallintaa useissakin eri autourheiluluokissa - erityisesti rata-autoilusssa, mutta on toki Alfa Romeolla voitettu Jyväskylän Suurajotkin. Le Mansin 24 tunnin ajoista AR vetäytyi voitettuaan ne 4 kertaa peräkkäin. Vähäpätöisemmistä saavutuksista voisi mainita esimerkkinä tunkeutumisen saksalaismerkkien sekaan Saksan vakioautojen mestaruussarjaan (DTM) ja voiton korjaamisen sieltä vuonna 1993. Formula ykkösten kuningas AR oli kaksi vuotta, kunnes luopui leikistä sielläkin kaiken nähtyään ja voitettuaan.
Tämän jälkeen F1 ratoja hallitsivat Maserati ja Alfa Romeon testaajana ja tehdaskuljettajana uransa aloittaneen Enzo Ferrarin nimeä kantava Scuderia Ferrari, joka onkin kautta aikain ansioitunein F1 talli.
Kun sitten vertaamme Fiat Unon taustoja tämänkertaiseen kilpakumppaniimme, huomaamme, että vastustajan taustayhteisön vahvuudet piilevät raa'asta kalasta, merilevästä ja keitetystä riisistä valmistettujen kylmien alkupalojen suvereeniin taitamiseen. Siinä he ovat maailman parhaita. Tosin yleisurheilun MM-kisojen toimitsijat saivat ruokamyrkytyksen, mutta mitäs pienistä.
Nissanista kaiken kertoo se, että kyseisen konsernin arvostetuin tuote kautta aikain on termospullo.
Hahhahhaa, olipa taas hölmö juttu. Tiedäthän toki että oikeasti Italia on Japaniin verrattuna kehitysmaa(?)
Sushi on toki hienoa ruokaa, mutta enemmän japanilaisten ihmeellisyydestä kertoo mielestäni kuitenkin se, että maa nousi atomipommeista ja maanjäristyksistä 40 vuodessa maailmantalouden huipulle ilman omia luonnonvaroja Suomen kokoiselta saarelta, josta 75 % on asumis-, teollisuus- ja maanviljelykelvotonta vuoristoa.
Ja katsoithan toki loppuun saakka kumpi tuonkin kisan vei? Muuten, jos sinä arvostat termospulloa yli Skyline GT-R:n ja Infinitien jne., kertonee se enemmän sinusta kuin Nissanista.
...kuin termospulloa eräretkellä.
Katsoitkohan leikkeen ihan loppuun:
Uno - 11.98s
Skyline - 12.03s
Japanilaisilla voi olla oma hieno historiansa joka johtaa kauas menneisyyten, kauemmas ehkä kuin ehkä italialaisten. Mutta onhan se niin että japanilaiset suhtautuvat autoihin lähinnä teollisuustuotteena jolla on tarkoitus siirtää ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen. Kyllä japanilaisten traditiot autojen valmistuksessa on vielä valovuoden päässä italialaisista. En oikein osaa edes ajatella mitä japanilainen autoihin liittyvä traditio olisi, historian muistamia japanilaisia autoalan insinöörejä tai kilpa-ajajia, eipä tule heti mieleen.
Joo, kyllähän italialaisten ja japanilaisten autonvalmistuskulttuuri on täysin eri maata. Japanilaiset suhtautuvat "järkevästi" autoihinkin teollisuustuotteina - pääsääntöisesti. Esim. Skyline GT-R on toki juuri niitä toisenlaisia autoja. Nissan laittoi siekailematta 600 japanilaista huippuinsinööriä suunnittelemaan sitä en muista kuinka moneksi vuodeksi. Silloin oli kyse autoilun intohimosta.
Japanilaiskuljettajia ei kovin paljon ole huipulla ollut autoissa, mutta esim. Nobuhiro "Monster" Tajima tulee mieleen. Ari Vatasenkin suomalaisten tietoisuuteen tuoman Pikes Peak -mäkiajon maailmanmestaruuden hän on Suzukillaan voittanut neljästi ja on siten kaikkien aikojen menestynein.
P.S. En näköjään katsonut leikettä loppuun, mutta kumpikaan ei ole vakioauto, eikä niiden tehoista tai mistään ole tietoa, joten vertailu on täysin turhaa.
Jos nissanin tekniikan päälle aseteltaisiin samanlainen säilyketölkki, kun mitä unon kori, niin eipä varmaan tuloksissa epäselvyyksiä.
Vaikka japanilaiset suhtautuvatkin autoihin pääsääntöisesti teollisuustuotteina, on niiden mallistoista kuitenkin aina löytynyt monia valopilkkuja - Suomen tasapaksut markkinat vain ovat kaikista surkeimmat niiden tarkasteluun.
Toyota tietysti tekee tällä hetkellä F1:ssä vain hallaa japanilaisten autourheilumaineelle, mutta ei sovi unohtaa Subarun, Toyotan ja Mitsubishin rallimenestystä, sitä että Honda on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä F1-moottorintoimittajista, Pikes Peakia, Mitsubishin Dakar-menestystä, jne.
Japanilaiset, mm. Honda, Nissan ja Toyota ovat hallinneet kivenkovia Australian ja Japanin ja Ison-Britannian ratasarjoja. Skyline GT-R, jonka australialaiset nimesivät "Godzillaksi" otti Australian sarjat heti ensi kisastaan alkaen niin suvereenisti hallintaan, että säännöt piti muuttaa radikaalisti - eikä sekään auttanut.
Heti Indy500:aan osallistuttuaan Honda ja Toyota ovat voittaneet viitenä peräkkäisenä vuonna 2003-2007. Sama kaksikko voitti Cart-sarjan mestaruudet 7 kertaa peräkkäin vuosina 1996-2002
Suomeen asti se ei kanna yhtä voimakkaana, mutta maailmalla Hondalla on erittäin vahva maine urheiluautojen valmistajana. Koko Hondan autotehdas perustettiin rakkaudesta autourheiluun. Samoin Subaru on voimakkaan urheilullinen taustoiltaan.
Japanin autoteollisuus on verrattain nuorta, joten se ei ymmärrettävästi ole keksinyt rattia eikä moottoria. Kuitenkin ehkä jostain 80-luvulta alkaen on autoteollisuuden innovatiivisuus siirtynyt enemmän ja enemmän Japanille. Business Weekin suurten tutkimusten mukaan Toyota ja Honda ovat maailman innovatiivisimmat autonvalmistajan ennen BMW:tä ja Daimler-Chrysleriä. Kaikista maailman yrityksista lehti nimeää Toyotan sijalle 3 ja Hondan 12. sijalle. Jos joku kaipaa todisteeksi esim. nettilinkkejä, voin ne laittaa vaivatta.
Syy miksi aloin tähän edes vastailemaan oli siinä, että en ymmärrä, mikä tarve kellään suomalaisella on pilkata Japania tai japanilaisuutta.
P.S. On muuten naurettavaa väittää italialaisten autorakkauden näkyvän Fiat Unossa. Ja jos joku luulee tuota Skylinea maailman nopeimmaksi Skylineksi, on pahasti väärässä. Ja vakioissahan on Japanissa näihin vuosiin asti ollut maks. 280 hv:n rajoitus.
Nimenomaan. Tai jos noillakin yksilöillä olisi ollut edes yksi mutka matkassa. Hehee.
Miksei italialaisten rakkaus autoihin näkyisi Unossa. Mielestäni sekin on auto joka on tehty tunteella ja innostuksella. Ei ole kyse siitä kuinka monta insinööriä on tekemässä automallia vaan siitä miten he suhtautuvat työnsä tuloksiin. Tämä näkyy monien pienten autonvalmistajien tuotoksissa, esim TVR.
Traditiosta puhuttaessa on turha puhua viimmeaikojen menestyksestä, missä olivat japanilaiset vaikka vaan 50 vuotta sitten ja italialaiset ovat olleet merkittävä tekijä autourheilussa jo sentään niin kauan kuin autoja on tehty. Aika näyttää mikä tulee olemaan japanilaisen autonvalmistuksen traditio, sopiiko se japanilaiseen kansanluonteeseen ja ottavatko japanilaiset sen sydämmen asiakseen. jos jokin asia tehdään sydämmellä niin se näkyy myös lopputotoksena.
En halveksi mitenkään japanilaisia tai heidän kultuuriaan kuten annoit ymmärtää, päivastoin heillä jos joillakin on mahdollisúus puhua traditiosta, vaan ei autoilun alalla. Ehkä se ei ole japanilaisten juttu, tai sitten on aika näytää.
En viitannut sinun tekstiisi kun mainitsin Japanin halveksimisesta, vaan yhteen noista ensimmäisistä. Sinullahan on varsin selvästi järki päässä ja asialliset jutut.
En ole Unoa ajanut, mutta tarkoitin sitä, että kyseisen videon Unon menestystä ei voi laittaa suoralta kädeltä italialaisen autorakkauden ansioksi. Eiköhän mikä tahansa auto - varsinkin noin pieni - kulje suoran pätkän vaikka kuinka nopeasti kun tarpeeksi laittaa. Eikä mikään ainakaan viittaa, että olisi ollut italialaisten virittämä tms. On absurdia vertailla kahden maan traditioita sellaisen videon perusteella, jonka taustoja kukaan ei tunne ja jossa autot ovat jotain mitä tahansa yksilöitä. Vieläpä kun kaikki tietävät, että mikä tahansa Skyline GT-R voittaa minkä tahansa Unon jos tiessä on yksikin mutka.
Ei italialaisetkaan kaikkiin autoihinsa intohimolla suhtaudu - eiköhän Uno ole italialaisista juuri niitä teollisuustuotteita. Vai miten siinä näkyy Micraa enemmän parempi työhön suhtautuminen? Ja uskotko, että Skyline GT-R:n työstämiseen ei olla suhtauduttu intohimolla ja panostuksella? Mikä saa sinut epäilemään niin? Se herättää kaikissa japanilaisissa (ja muissakin autoharrastajissa) tänäkin päivänä vahvoja tunteita.
Japanilaisista puhuminen yhtenäisenä porukkana on taas tässäkin hieman yleistävää, löytyyhän sieltäkin pieniä intohimoisia autonvalmistajia, kuten Mitsuoka ja Tommy Kaira.
Ja kyllä, autotraditioissa Japani häviää varmasti kun ei historiaa löydy tarpeeksi. Kuitenkaan se ei estä heitä tänä päivänä tekemästä autoja muutenkin kuin teollisuusmotiivein.
"Ehkä se ei ole japanilaisten juttu, tai sitten on aika näytää."
Japanilaisilla on kaikki edellytykset tähänkin "juttuun". Ainoa mitä heillä ei vielä ole ollut on juuri aika.
Tässä vielä mielenkiintoinen artikkeli maailman suurimmalta autosivustolta:
http://www.autozine.org/Misc/0_Inspiration/Current/Inspiration.htm
Siinä sanotaan, että eurooppalaiset tekevät autojaan osittain perinteisiin ja vanhaan imagoon turvautuen, esim. säilyttäen 911:n perinteikkäät muodot jne. ja amerikkalaiset tekevät myös samoin, eivät vain niin vahvasti. Japanilaiset sen sijaan selkeiden traditioiden puuttuessa uusivat voimakkaasti mallistojaan ja joutuvat myymään tuotteita vain ja ainoastaan hyvyydellä. (Siis eli vaikka Corolla ei olekaan maailman paras auto, on se paras vaihtoehto juuri sille ostajakunnalle joka on sen maailman myydyimmäksi nostanut.) Artikkelin löydät sivun alalaidasta nimellä "Corvette, 911 and Skyline".
Minä olin kai sitten se, jolla ei ole järki päässä ja asialliset jutut.
No, myönnän, että kirjoitin kommenttini vähän kieli poskella ja ehkä jopa provokatiivisessa tarkoituksessa. Silti kaikki, mitä kirjoitin italialaisten autourheiluperinteistä ja -menestyksestä on totta. Ne sushi-jutut voi jättää omaan arvoonsa.
Kiitän sinua siitä, että provosoiduit vain vähän, ainoastaan siitä termospullosta. Nissan-termos on kyllä termospullojen Rolls Royce - tai sanotaan, että ainakin Mersu. Minullakin on sellainen.
Mutta tästä pääsemmekin takaisin traditioon. Johtuuko vain traditiosta vai tuotteiden hyvyydestä, että nämä ...maailman Mersu tai ...maailman Rolls Royce tai ...maailman Ferrari -vertailut ovat aina eurooppalaisia merkkejä.
Koskaan ei kuule sanottavan, että
- xxx on polkupyörien Honda.
- zzz on kahvinkeitinten Daihatsu
- yyy on autoradioiden Toyota
- xxx on täytekynien Nissan
- www on golf-mailojen Suzuki.
Japanilaiset automerkit kilpailevat siitä, mikä on japaninmersu. Uusi Lexus haastaa eurooppalaiset premium-merkit. Hyundai Coupe on muotoiltu tuomaan mieleen Ferrarin. Nissan Primera on suunniteltu täyttämään eurooppalaisten vaatimukset.
Miksei Audin omistajat kehu autonsa olevan Eurooban Subaru. Miksei BMW ilmoita haastavansa Lexuksen ja Infinitin näiden omimmilla alueilla? Miksei Alfa Romeon muotoilijat tavoittele Daihatsu Applausen muotokieltä ja Suzuki Vitaran tyyliä? Miksei Ford Mondeon ole suunniteltu täyttämään japanilaisten kuluttajien vaatimukset?
Traditiolla on tässä asetelmassa paljon pelissä. Pikkuhiljaa traditio voi joiltain osin murtua. Golf-luokan rinnalla puhutaan jo sujuvasti Corolla-luokasta.
Mutta olisiko tuotteissakin silti jotain eroa? Todellisia japanilaisia esikuvia on vain Nissan - sekin termospulloissa ja sekin on termospullojen Mersu.
Tämäkin on vähän provokatiivisesti sanottu, myönnän sen jo tässä vaiheessa, mutta keskustelua...
"Mutta tästä pääsemmekin takaisin traditioon. Johtuuko vain traditiosta vai tuotteiden hyvyydestä, että nämä ...maailman Mersu tai ...maailman Rolls Royce tai ...maailman Ferrari -vertailut ovat aina eurooppalaisia merkkejä."
Johtuu pitkästä historiasta ja perinteistä. Japanin teollisuus on suurelta osin suhteellisen nuorta. Vasta vähän aikaa on japanilaisilla ollut kiinnostusta lähteä luksus- ja urheiluautoihin. Esim. Honda on pieniä ja arvostettuja urheiluautoja tehnyt aina, mutta isommassa mittakaavassa se alkoi vasta 80-luvulta Skylinien, NSX:ien, Lexuksien ja Infinitien myötä. Maailmalla on Toyotilla maine kaikista kestävimpinä autoina, mutta sellainen ei tuo valmistajalle samanlaista hohtoa kuin vaikkapa Rolls-Roycen perinne tehdä ainoastaan huippuluksusautoja. Siitä johtuu "xxx:ien Rolls-Royce".
"Japanilaiset automerkit kilpailevat siitä, mikä on japaninmersu."
Eivät kilpaile. Tuollaiset "japanin mersut" on sinun kaltaisten suomalaisten keksimiä lausahduksia. Kuka tahansa näkee että Toyota, Nissan, Subaru jne. tekevät bisnestä täysin eri tavalla kuin Mercedes. Ja menestyksekkäästi tekevätkin. Toyota on maailman suurin autonvalmistaja ja kellään muulla ei mene tällä hetkellä niin hyvin kuin japanilaisilla.
"Hyundai Coupe on muotoiltu tuomaan mieleen Ferrarin."
Mielenkiintoista että toit tämän esille. Hyundai on korealainen merkki ja sen coupe-mallia on kritisoitu nimenomaan japanilaisen Toyota Celican menestysreseptin matkimisesta - ei minkään Ferrarin. Kaiken lisäksi sen ovat muotoilleet italialaiset, muistaakseni Zagato.
"Nissan Primera on suunniteltu täyttämään eurooppalaisten vaatimukset."
Totta kai. Siksi sitä ei myydäkään sellaisena Japanissa tai Jenkeissä. Japanilaiset viisaasti suunnittelevat autot markkinoiden mukaan. Olisikohan europpalaistenkin syytä? Esim. Japanissa KAIKILLA ulkomaalaisilla autoilla on yhteensä alle 4% markkinaosuus.
"Miksei BMW ilmoita haastavansa Lexuksen ja Infinitin näiden omimmilla alueilla?"
Kyllä ilmoittaakin. Ovat joutuneet tekemään radikaaleja ratkaisuja mm. hinnoittelussa, kun japanilaiset Lexuksen johdolla ovat napanneet johdon maailman suurimmilla automarkkinoilla Yhdysvalloissa. Siellä Lexusten osto ja ylistys on jatkunut hurjana jo vuosikaupalla. Siellä Lexus on ollut jo vuosikaudet arvostetuin automerkki. Suomessa S-Mersut sun muut nauttivat vielä maailman parhaiden autojen maineesta, mutta Jenkeissä Lexuksen LS on automedian toimesta leimattu maailman parhaaksi autoksi. Vilkaisepa huviksesi kuinka monta kymmentä palkintoa se on napannut: http://en.wikipedia.org/wiki/Lexus_LS_awards_list
"Miksei Alfa Romeon muotoilijat tavoittele Daihatsu Applausen muotokieltä ja Suzuki Vitaran tyyliä?"
Tämä menee jo lapselliseksi. Kaikkihan tämän ymmärtävät. Alfalla ei ole edes vastaavanlaisia malleja. Miksei Suzuki tavoittele Lamborghinin muotoa Vitaraansa?
"Miksei Ford Mondeon ole suunniteltu täyttämään japanilaisten kuluttajien vaatimukset?"
Ehkä toteavat etteivät joka tapauksessa voisi pärjätä Japanin kivenkovilla markkinoilla. Tai ei ole resursseja tehdä markkinakohtaisia eroja autoihin. Kostautuu sitten myynnissä. Japanilaiset ovat tehneet esim. Accordia kolmella eri reseptillä: Amerikkaan, Eurooppaan ja Japaniin, ja hyvällä menestyksellä. Jenkeissä se on ollut toistakymmentä vuotta myynnin ykkönen tai kakkonen Camryn kanssa vuorotellen.
"Traditiolla on tässä asetelmassa paljon pelissä. Pikkuhiljaa traditio voi joiltain osin murtua. Golf-luokan rinnalla puhutaan jo sujuvasti Corolla-luokasta."
Nimenomaan. Japanilaisilla on jo kauan ollut kaikki edellytykset murtaa ja luoda uudet traditiot, siihen tarvitaan enää vain aikaa. Voi kuitenkin myös olla, ettei heitä kovin moni traditio kiinnosta edes, bisnestähän autobisneskin on ja tällä tapaa japanilaiset näyttäisivät pärjäävän loistavasti - paremmin kuin muut.
"Mutta olisiko tuotteissakin silti jotain eroa? Todellisia japanilaisia esikuvia on vain Nissan - sekin termospulloissa ja sekin on termospullojen Mersu."
Tulosten valossa ne on ennemminkin italialaiset joiden kannattaisi tuotteitaan muuttaa - kelle tahansa kelpaisi Toyotan asema automaailmasssa, niin hyvin sen tuotteet kelpaavat. Joten mikä saa sinut uskomaan japanilaisten tuotteiden huonouteen?
Japanissa on kuule paljonkin esikuvia. Heitän nopeasti päästä muutaman, moni jää varmasti puuttumaan:
Kamerat: Pentax, Olympus, Nikon, Canon, Konica, jne.
Muu kulutuslektroniikka: Alpine, Clarion, Denon, Accuphase, Sony, Panasonic, Akai, Rohm, Audio-Technica, Aiwa, Pioneer, JVC, Kenwood, Technics, jne. jne.
Toimistotarvikkeet: Epson, Kyocera (ent. Mita), Canon, Fujitsu, jne.
Soittimet ja musiikkitarvikkeet: Roland, Korg, Yamaha, Tama, Takamine
Kellot: Seiko, Citizen, Casio, jne.
Ruoka: Koben härkä (tunnetaan maailman hienoimpana lihana). Löydät lisätietoa hakusanoilla "kobe beef"
Tietotekniikka: NTT DoCoMo on telealan suurin yritys maailmassa ja yksi kännykkätekniikan pioneereja. Kiistellään onko Motorolan vai NTT:n merkitys nykykännykän syntyyn merkittävämpi. Otapa muuten huviksesi selvää Japanin kännykkämarkkinoista, ovat aina olleet askeleen muuta maailmaa edellä. Siinä myös perimmäinen syy, mikseivät vallanneet maailman kännykkämarkkinoita.
Totta kai noiden rinnalla on monia monia ulkomaalaisia kovia tekijöitä, mutta joka tapauksessa, kuten näet, on siinä monta kovaa nimeä. Et tainnut edes tietää monen niistä olevan japanilaisia(?)
Suomaa ja Forza Italia yms nimimerkit, annan teille kehut siitä että olette pystyneet jo monen viestin ajan käymään trollivapaata, mielenkiintoista keskustelua, jota on erittäin mielekästä lukea. Kunpa suurempi osa tämänkin alueen keskustelua olisi vastaavaa tasoa.
Tuon oman lisäni tähän vielä...
> Kamerat: Pentax, Olympus, Nikon, Canon, Konica,
Nämä ovat arki-ihmiselle ehkä tuttuja laatukameroit, mutta ei pidä unohtaa sitä, että Euroopalla on myös Hasselbladinsa ja Leicansa, joista voikin sitten puhua kameramaailman Rolls-Roycena, jos nuo sinun japsimerkkisi ovatkin sitten kameramaailman Mersuja.
> Muu kulutuslektroniikka: Alpine, Clarion, Denon,
> Accuphase, Sony, Panasonic, Akai, Rohm,
> Audio-Technica, Aiwa, Pioneer, JVC, Kenwood,
> Technics, jne. jne.
Tuohon listaan pääsi aika monikin merkki joiden taso vaihtelee laitekohtaisesti suuresti tai jotka muuten kuuluvat kastiin "ynnämuuta". Viihde-elektroniikan kruunua en antaisi yhdellekään noista vaikka monella onkin pari laitetta jotka ovat oman alueensa parhaimpia yksilöitä.
> Toimistotarvikkeet: Epson, Kyocera (ent. Mita),
> Canon, Fujitsu, jne.
Meh. Toimistokoneista on turha hakea mitään gloriaa. Siellä ei pelata statusarvoilla.
> Soittimet ja musiikkitarvikkeet: Roland, Korg,
> Yamaha, Tama, Takamine
Eivät nekään ole mitään esikuvia kuten esim. Steinway. Laatu on eri asia kuin imago.
> Kellot: Seiko, Citizen, Casio, jne.
Niin kauan kun yli puolet maailman laatukellomerkeistä löytyy Sveitsistä (Rolex, Omega, Tag Heuer, Rado näin alkuun) en pitäisi tätä mitenkään Japania mitenkään kellomaailman esikuvana.
"Nämä ovat arki-ihmiselle ehkä tuttuja laatukameroit, mutta ei pidä unohtaa sitä, että Euroopalla on myös Hasselbladinsa ja Leicansa"
Ovat juu tuttuja arjessa, mutta myös kovimmissa ammattipiireissä. Hollywoodissa käytetään käsittääkseni paljon Sonyn kameroita, onhan Sony myös iso elokuvatuottaja. Unohdin mainita japanilaisista kameroista sellaiset nimet kuin Toyo, Mamiya, Fujifilm, Ricoh, Yashica, Minolta(nyk. Konica-Minolta). Muutamat noista ei häviä kyllä tuumaakaan Hasselbladeille laadussa eikä ammattipiireissä myöskään maineessa.
"Viihde-elektroniikan kruunua en antaisi yhdellekään noista vaikka monella onkin pari laitetta jotka ovat oman alueensa parhaimpia yksilöitä."
Mikset antaisi? Kelle sitten antaisit? Kaikkien laatu on kova, Accuphase on nimenomaan "imagotuote" ja innovatiivisuudessa ovat edelläkävijöitä. Suuret jätit kuten Hitachi, Sony, Matsushita, Toshiba ovat ainakin teknisesti esikuvia. Ne määrittelevät markkinoille uuden tekniikan ja standardit (esim. Blu-Ray, HD, VHS, DVD, DV-kasetti) eivätkä "hienot" Bang & Olufsenit voi kuin tulla perässä.
"Eivät nekään ole mitään esikuvia kuten esim. Steinway. Laatu on eri asia kuin imago."
Tässä kohtaa viittasinkin jo japanilaisten tuotteiden korkeaan laatuun ja edellytyksiin saavuttaa esikuvan imago. Mutta eipä käy esim. Yamahan legendaarisen maineen kiistäminen soitinvalmistajana. Historiaa ei vain ole ihan samalla tavalla taustalla kuin esim. Steinwayllä.
Suomesta käsin on näistäkin asioista vielä surkeaa keskustella, kun täällä on täysin eri tietoisuus ja käsitykset kuin isossa maailmassa. Ei täällä olla kuultu esim. Accuphasesta tai vaikkapa Shindo Laboratoryn käsintehdyistä huippuvahvistimista ja -kaiuttimista.
"Niin kauan kun yli puolet maailman laatukellomerkeistä löytyy Sveitsistä (Rolex, Omega, Tag Heuer, Rado näin alkuun) en pitäisi tätä mitenkään Japania mitenkään kellomaailman esikuvana."
Juu, kyllähän noilla sveitsiläisillä on kaikista hienoin maine, mutta jonkinnäköisiä esikuvia löytyy kyllä Seikon ja Citizeninkin mallistoista. Laadussahan ne eivät häviä, mutta totta kai sana "rolex" on aina "rolex". Myynnillisesti japanilaiset hallitsevat suvereenisti, muistaakseni 95%:n osuudella maailmanmyynnistä.
Korjaan nyt heti alkuunsa, että en minä pidä japanilaisia tuotteita huonoina. Olenhan jo ainakin kahdesti kehunut Nissan-termoksen olevan termospullojen Mersu. Jos pitäisin sitä huonona tuotteena, sanoisin sen olevan sarjassaan Mosse. Mutta kun se ei ole. Se ei tyydy edes olemaan termospullojen Nissan, vaan se on termospullojen MB. Tai RR. Minä tiedän; harrastan retkeilyä ja kokemusta on.
En pidä myöskään japanilaisia autoja huonoina, mutta jostain syystä niitä ei juurikaan nosteta esikuviksi. Varmasti suurin syy on traditio, mutta ei ainoa.
Kirjoitat, että "Maailmalla on Toyotilla maine kaikista kestävimpinä autoina".
- rohkenen väittää vastaan. Täällä Suomessa on tai Suomi24.fi-palstoilla on tai osalla tänne kirjoittajista on.
- vaikkaanpa, että ruotsalaisilla tai saksalaisilla on kovin erilainen käsitys asiasta.
- myönnän, että ne voivat olla keskimäärin vähävikaisimpia autoja alle 10-vuotiaina ja alle 200 000 km ajettuina.
On ehkä väärin sanoa, että japanilaiset automerkit kilpailevat siitä, mikä on japaninmersu, mutta ainakin niiden suomalaiset omistajat harrastavat tätä vertausta tämäntästä:
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=569&posting=22000000005681923#22000000005681923
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=581&posting=2135643#2135643
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=2152265#2152265
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000004816552#22000000004816552
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=581&posting=22000000001734938#22000000001734938
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000000584&posting=22000000006372467#22000000006372467
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=569&posting=22000000002680838#22000000002680838
- http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=581&posting=2135647#2135647
Hyundai Coupen ovat muotoilleet italialaiset. Tottakai. Vaikka kyllä maailmanhistoria tuntee yhden sellaisenkin tapauksen, että japanilaiset ovat päässeet muotoilemaan Alfa Romeon: http://members.home.nl/jeroen.w/wallpapers1/wallpaperArna1024.jpg. Traditiokaan ei riittänyt tekemään tästä mallista suosittua.
Kameroista ja kelloista tuossa naapuri jo totesikin riittävästi. Samoin voisin todeta, että luettelit koko joukon hyviä, tunnettuja japanilaismerkkejä, omien tuoteryhmiensä Toyotia ja Nissaneita. Kello- ja kameramaailman Rolls Roycea ei tuosta joukosta löytynyt, ei edes Mersua.
Soittokonepuolella nostaisin esiin Harman Gardonin ja Luxmanin, kun Mersuja etsitään. Nakamichi mainosti aikoinaan olevansa autoradioiden Rolls Royce. Muistanpa minäkin, kun tuollaisia oli kaupan hintaan 16 000 mk. Keskitasoa paremman Alpinen sai 2500 mk:lla ja Nuorison suosima Fujitsu Ten irtosi 2000 markalla. Se taisi olla autoradioiden Nissan Skyline, vähän tarpeettoman kallis 73-mallisen Corollan tai Escortin kojetauluun.
Valitettavasti itse sorruin ostamaan Philipsejä, kun koulukaverin isän putiikki myi näitä. Automaailman vastine olisi ollut 1980-luvun lopun Opel Kadett.
"En pidä myöskään japanilaisia autoja huonoina, mutta jostain syystä niitä ei juurikaan nosteta esikuviksi. Varmasti suurin syy on traditio, mutta ei ainoa."
Toyotan, Nissanin tai Hondan kaltainen perheautovalmistaja ei voi nousta esikuvaksi. Kuten ei voi Volkswagen tai Opel tai Seatkaan. "Esikuvia" on tässä maailmassa vain Rollsin ja Mersun kaltaiset valmistajat, jotka valmistavat ainoastaan hienompia ja kalliimpia malleja. Itse asiassa esikuvakiintiö on myös aika pieni, ei sinne mahdu loistomerkeistäkään kuin "alkuperäisimmät" tekijät. Esim. Volvo tai edes BMW ei tästä syystä oikein täytä esikuvan kriteerejä. Japanista on vasta 80-luvun lopulta tullut ainoastaan loistomalleihin keskittyneitä valmistajia, kuten Lexus, Infiniti ja Acura. Ainoastaan Suomesta puhuttaessa on noilla autoilla pitkä matka esikuvaksi, mutta päämarkkina-alueillaan Pohjois-Amerikassa ne ovat jo vajaassa 20 vuodessa nousseet sellaisiksi. Ja samat edellytykset niillä tuotteina on tietysti täälläkin. Eli traditio on se esikuvaksi nostaja.
"Kirjoitat, että "Maailmalla on Toyotilla maine kaikista kestävimpinä autoina".
- rohkenen väittää vastaan. Täällä Suomessa on tai Suomi24.fi-palstoilla on tai osalla tänne kirjoittajista on.
- vaikkaanpa, että ruotsalaisilla tai saksalaisilla on kovin erilainen käsitys asiasta.
- myönnän, että ne voivat olla keskimäärin vähävikaisimpia autoja alle 10-vuotiaina ja alle 200 000 km ajettuina."
Ei, kyllä tämä on ihan maailmanlaajuinen juttu. Rohkenen väittää näin kansainvälisiäkin autopalstoja seuraavana. Toyotan johdolla japanilaiset napsivat koko ajan mainetta saksalaisten Adacin ja Tuvin raporteissa ja J.D. Power on julkaissut vikatutkimuksiaan Jenkkien lisäksi myös ainakin Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Saksasta. Toyota (ja Lexus) loistaa aina vika- ja tyytyväisyystutkimuksissa missä tahansa maassa. Mikä saa sinut uskomaan, että 10 vuotta ja 200.000 km olisi japanilaisille jokin raja? Yhtä lailla ne kestävät siitä eteenpäin suhteessa kilpailijoihinsa. Nimenomaan niistä 1000.000 km:n Mark-kakkosista ja Corolloista kuulee paljon kerrottavan. Tässä vielä mielenkiintoinen video Top Gearin testistä, jossa todetaan Toyotan pick-up maailman kestävimmäksi: http://www.herq.fi/go/mirw
Alussa sanoo jotain siihen malliin, että maailmalla tämä auto tiedetään kaikista kestävimmäksi, joten nyt se testataan.
"On ehkä väärin sanoa, että japanilaiset automerkit kilpailevat siitä, mikä on japaninmersu, mutta ainakin niiden suomalaiset omistajat harrastavat tätä vertausta tämäntästä"
Ja se taas ei kerro mitään.
"Hyundai Coupen ovat muotoilleet italialaiset. Tottakai. Vaikka kyllä maailmanhistoria tuntee yhden sellaisenkin tapauksen, että japanilaiset ovat päässeet muotoilemaan Alfa Romeon: http://members.home.nl/jeroen.w/wallpapers1/wallpaperArna1024.jpg."
Olikohan vain "totta kai"? Miksi sitten nostit sen esille alunperin? Kun ei se ole edes japanilainen. Itse asiassa Japanista tulee paljonkin nimekkäitä muotoilijoita. Esim. BMW:n Joji Nagashima ja Audin Satoshi Wada. Takuya Yura on palkittu suunnittelija, joka on suunnitellut kymmeniä superurheiluautoja ja kilpa-autoja mm. F3000:een sekä moottoripyöriä. Osamu Shikado taas suunnitteli mm. ylistetyn '03-sukupolven Dodge Viperin.
Kiyoyuki "Ken" Okuyama oli Pininfarinan "creative director" ja on ollut muotoilemassa mm. Ferrarin Enzoa, 599:ää ja P4/5:ttä. Sitä ennen Hondalla NSX:ää, Porschella Boxsteria ja 911:tä, GM:llä hän johti Camaron ja Corvette C5:n muotoilua 90-luvun alussa. Muita hänen töitään on mm. Mitsubishi Colt CZC ja palkittu Maserati Birdcage 75th.
Japanilaisvalmistajien malleista mm. 300ZX ja 3. sukupolven RX-7 on palkittuja ja ylistettyjä muotoilustaan.
"Kello- ja kameramaailman Rolls Roycea ei tuosta joukosta löytynyt, ei edes Mersua."
Kyllä vaan löytyi kameramaailman. Tai kerro sinä millä tavalla Hasselblad on arvostetumpi kuin Mamiya tai Toyo tai tietyt Pentaxin ja Nikonin mallit. Sanoisin että aika lailla yhdessä ne täyttävät tuon kameramaailman esikuvakiintiön.
"Soittokonepuolella nostaisin esiin Harman Gardonin ja Luxmanin, kun Mersuja etsitään. Nakamichi mainosti aikoinaan olevansa autoradioiden Rolls Royce."
Nakamichi teki aikoinaan ainakin erittäin korkeatasoisia kasettisoittimia. Kun puhutaan erittäin rikkaista ihmisistä, alkaa kodeista löytyä Harman Kardonien ja Bang & Olufsenien sijaan löytyä Accuphasea ja käsintehtyjä Shindo Laboratoryn vahvistimia. Näistä nyt on vaan enää tyhmä puhua kun Suomessa ei suurin osa ole kuullutkaan enkä minäkään ole esim. Shindoja päässyt itse kokeilemaan.