TF:lle kultakortin arvoinen vihje

Olen kuullut, että aiot väitellä tohtoriksi jumaluusopissa. Toivon menestystä siinä tietysti.

Mikset väittelisi lopun ajoista, pedon kaudesta?
Jossain riippumattomassa teologisessa laitoksessa.
Se on helppoa Ilmestyskirjan ja profeettojen pohjalta, ensisijaisesti niihin pitäytyen.
Sillä ne ajavat yksiin, kun lähtee siitä, että ilmestyskirja puhuu viimeisistä vuosista.

Eihän sen lopputuloksen totuudellisuteen silti tarvitse uskoa, eikä siihen pitäytyä.
Sillä tieteen tekemisessähän on kyse vain väittämän loogillisesta perustelemisesta.
Johdonmukaisuudesta ja ristiriidattomuudesta.

P.väyrynen väitteli tohtoriksi sillä, että Neuvostoliitto pysyy iäti vakaana. Varmasti tietäen, ettei pysy.
P.Huovinen väitteli siitä, ettei flunssalla ole mitään tekemistä vilustumisen kanssa. ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta - yhteyttä ei ole voitu todistaa.

Profeetat, Ilmestyskirja, Matt 24. ja Mark 13 loksahtavat palapelissä paikoilleen, kun lähdetään siitä, että Ilmestyskirjassa Johannes NÄKEE Herran päivän - niinkuin hän itse sanookin näkevänsä juuri sen, Ilm 1:10.

Jos profeettain kirjat sijoitetaan menneeseen aikaan - paitsi Daniel - se ei palvele mitään.

Mutta kun nähdään, ettei Dan 8:21:llä (Jaavanin kuningas, uusi käännös: Kreikan)viitata - lopun ajoista puheen ollen - mihinkään Kreikkaan, vaan kaukaisiin merensaariin, toisaalle Raamattua vedoten, niin Ilmestyskirja ja kaikki alkaa avautua.

Dan 8:20-21
20 Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat.
21 Ja kauris on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas.

Vai onko muka Kreikalla paljonkin vispiläkauppaa Iranin ja Irakin kanssa?
Mutta siia- ja sunnimuslimit kansoittavat noita kaukaisia merensaaria: Filippiinejä, Indonesiaa, Jaavaa, Sumatraa.
Sinne persutetaan täyttä häkää islamin edistämiskeskuksia, keskelle sikäläistä taikauskoa.

Jes 66:16-21 puhutaan lopunaikoihin liittyen rottiakin syövistä kansoista, sekä islaminjohtoidsista maista, jotka saavat nuo alkukantaiset kansat alistetuksi.

Sitäpaitsi; kuulihan Kreikka ensimmäisten joukossa evankeliumin. Mutta Jaavanin - joka yleisesti vielä nykyisin Kreikaksi tulkitaan, (johtuen Dan 8:21 tulkinnasta), sanotaan tuossa Jes 66. luvussa kuulevan evankeliumin vasta loppussa.

Niin - tuhannen vuoden rauhanajassa vasta taitavat tavoittamattomimmat papua-Uuden Ginean ihmissyöjäheimotkin kuulla Jeesuksesta, Jes 66:19.

Kaikenkaikkiaan, jos todellakin tahdotaan kaikki Raaamtun sana ottaa huomioon, leeviläinen pappeus ja yleensäkin judaismi tulee toteutumaan tuhannen vuoden ajan - ikäänkuin jumala tahtoisi sanoa: tätä minä tarkoitin.
Jes 66 ja Sak 14 eivät voi tyhjiin raueta, eikä niiden kanssa yhtä pitävä Ilm 21.
Tai Hes 39-48 ja Ilm 22.

Jes 66:19

19 Ja minä teen tunnusteon heidän keskellänsä ja lähetän pakoonpäässeitä heidän joukostansa pakanain tykö Tarsiiseen, Puuliin ja Luudiin, jousenjännittäjäin tykö, Tuubaliin ja Jaavaniin, kaukaisiin merensaariin, jotka eivät ole kuulleet minusta kerrottavan eivätkä nähneet minun kunniaani, ja he ilmoittavat minun kunniani pakanain keskuudessa.
9184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meillä on erilainen käsitys kuvapatsaasta, niimpä toteankin ettei TF usko esittämääsi teoriaan (irak ja iran/ nykyaika)

Jos ajatellaan kuvapatsaan muotoa muistelen sen olleen ihmisen kaltainen, eikä Adventistitkaan piirrä sille räpylä jalkoja ,jotka olisivat monta kertaa pidemmät kuin patsas itse.

Ne maailmanvallat joita kuvattiin patsaaseen olivat vain satoja vuosia pitkiä ! eikä Seleukidien ja Ptolemaioksien saven seassa olevat varpaat naimallakaan yhdistyneet !

Miten sinä ymmärrät Danielin kirjan 11 luvun kertomuksen Egyptin ja Syyrian sodista TF joko teroittaa miekkaansa tai nöyrtyy totuuden edessä ! Minkä kannan otat ? jos taas itse olen väärässä opiskelen vuoden pari vapaa-aikani asiaa.

Äänestä
  • oikein vastasit???

    Äänestä

  • ton viestis kirjoitti:

    oikein vastasit???

    oli sinulle !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    oli sinulle !

    kenelle, siitä ei ota selvää. mitä sää höpsit?

    Äänestä

  • mulle ollu kirjoitti:

    kenelle, siitä ei ota selvää. mitä sää höpsit?

    Sinun kuvittelemallasi kuvapatsaalla josta Nebukadnessar teetti näköispatsaan ei ole tai on räpyläjalat , mutta jos et tiedä asiasta yhtään niin vain silloin olet pois suljettu vastaajien joukosta !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Sinun kuvittelemallasi kuvapatsaalla josta Nebukadnessar teetti näköispatsaan ei ole tai on räpyläjalat , mutta jos et tiedä asiasta yhtään niin vain silloin olet pois suljettu vastaajien joukosta !

    en mää puhunu kuvapatsaast mitään, vaan kysyin, ett kenell sää oikein haluut kirjottaa, ku siit ei saanut selvää.. Antille???

    Äänestä

  • sönkkäät? kirjoitti:

    en mää puhunu kuvapatsaast mitään, vaan kysyin, ett kenell sää oikein haluut kirjottaa, ku siit ei saanut selvää.. Antille???

    nimi Antti ,Timppa Tai Jomppa. Oletko lukenut Danielin kirjaa?

    Äänestä

eikä TF noista väikkäriään tee.

Äänestä
Aloittaja

Hmm... joku vastailee Timon puolesta... tämä on sille vastausautomaatille.

Eivät viisaat pysy, eivätkä vahvat, vaan muutoskykyiset. Sillä aika on etenemistä.

Tarkoittaa sitä, että kun jotain on saatettu päätökseen - sitten levätään ja tehdää nsen jälkeen taas jotain ja päätökseen asti viedään; vasta sitten levätään.
Ja Jumala luo uutta vielä kolmannen kerran, sitten saadaankin jo kaikki levätä - ja koko luomakuntakin.
Olen havainnut monen muunkin tällä foorumilla kirjoitelleen smasta asiasta.
Mutta sen voinee sanoa näinkin yksinkertaisesti:

Ja Jumala sai luomistyönsä päätökseen - se kruunattiin sapatilla.

2. Moso 31:16-18

16 Sukupolvesta toiseen israelilaiset viettäkööt sapattia ja pitäkööt sen kunniassa. Se on heidän ikuinen velvollisuutensa.
17 Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."
[1. Moos. 2:2,3]
18 Sanottuaan kaiken tämän Moosekselle Siinainvuorella Jumala antoi hänelle kaksi kivistä liitontaulua, jotka hän oli omalla kädellään kirjoittanut.
[2. Moos. 24:12 ]

Sitten Jumala toteutti unelmansa - valita ikioma kansa ja sille luoda ikioma maa. Oli taaskin levon aika.

5. Moos. 5:15
Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.
[2. Moos. 6:6].

Tällä hetkellä Jla kommunikoi koko maailman kanssa, Kristuksen kautta.
Koko luomakunnalle Hän on luova vielä uuden maan ja näin kaikki on valmista - joten uusi sapatinlepokin on paikallaan, ikisapatti!

Jes 66:21-23

21 Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.

22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne.
[Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]

23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
[Sak. 14:16]

Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antti_kantola kirjoitti:

Olen kuullut, että aiot väitellä tohtoriksi jumaluusopissa. Toivon menestystä siinä tietysti.

Mikset väittelisi lopun ajoista, pedon kaudesta?
Jossain riippumattomassa teologisessa laitoksessa.
Se on helppoa Ilmestyskirjan ja profeettojen pohjalta, ensisijaisesti niihin pitäytyen.
Sillä ne ajavat yksiin, kun lähtee siitä, että ilmestyskirja puhuu viimeisistä vuosista.

Eihän sen lopputuloksen totuudellisuteen silti tarvitse uskoa, eikä siihen pitäytyä.
Sillä tieteen tekemisessähän on kyse vain väittämän loogillisesta perustelemisesta.
Johdonmukaisuudesta ja ristiriidattomuudesta.

P.väyrynen väitteli tohtoriksi sillä, että Neuvostoliitto pysyy iäti vakaana. Varmasti tietäen, ettei pysy.
P.Huovinen väitteli siitä, ettei flunssalla ole mitään tekemistä vilustumisen kanssa. ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta - yhteyttä ei ole voitu todistaa.

Profeetat, Ilmestyskirja, Matt 24. ja Mark 13 loksahtavat palapelissä paikoilleen, kun lähdetään siitä, että Ilmestyskirjassa Johannes NÄKEE Herran päivän - niinkuin hän itse sanookin näkevänsä juuri sen, Ilm 1:10.

Jos profeettain kirjat sijoitetaan menneeseen aikaan - paitsi Daniel - se ei palvele mitään.

Mutta kun nähdään, ettei Dan 8:21:llä (Jaavanin kuningas, uusi käännös: Kreikan)viitata - lopun ajoista puheen ollen - mihinkään Kreikkaan, vaan kaukaisiin merensaariin, toisaalle Raamattua vedoten, niin Ilmestyskirja ja kaikki alkaa avautua.

Dan 8:20-21
20 Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat.
21 Ja kauris on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas.

Vai onko muka Kreikalla paljonkin vispiläkauppaa Iranin ja Irakin kanssa?
Mutta siia- ja sunnimuslimit kansoittavat noita kaukaisia merensaaria: Filippiinejä, Indonesiaa, Jaavaa, Sumatraa.
Sinne persutetaan täyttä häkää islamin edistämiskeskuksia, keskelle sikäläistä taikauskoa.

Jes 66:16-21 puhutaan lopunaikoihin liittyen rottiakin syövistä kansoista, sekä islaminjohtoidsista maista, jotka saavat nuo alkukantaiset kansat alistetuksi.

Sitäpaitsi; kuulihan Kreikka ensimmäisten joukossa evankeliumin. Mutta Jaavanin - joka yleisesti vielä nykyisin Kreikaksi tulkitaan, (johtuen Dan 8:21 tulkinnasta), sanotaan tuossa Jes 66. luvussa kuulevan evankeliumin vasta loppussa.

Niin - tuhannen vuoden rauhanajassa vasta taitavat tavoittamattomimmat papua-Uuden Ginean ihmissyöjäheimotkin kuulla Jeesuksesta, Jes 66:19.

Kaikenkaikkiaan, jos todellakin tahdotaan kaikki Raaamtun sana ottaa huomioon, leeviläinen pappeus ja yleensäkin judaismi tulee toteutumaan tuhannen vuoden ajan - ikäänkuin jumala tahtoisi sanoa: tätä minä tarkoitin.
Jes 66 ja Sak 14 eivät voi tyhjiin raueta, eikä niiden kanssa yhtä pitävä Ilm 21.
Tai Hes 39-48 ja Ilm 22.

Jes 66:19

19 Ja minä teen tunnusteon heidän keskellänsä ja lähetän pakoonpäässeitä heidän joukostansa pakanain tykö Tarsiiseen, Puuliin ja Luudiin, jousenjännittäjäin tykö, Tuubaliin ja Jaavaniin, kaukaisiin merensaariin, jotka eivät ole kuulleet minusta kerrottavan eivätkä nähneet minun kunniaani, ja he ilmoittavat minun kunniani pakanain keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu