Miten tällaisesta selviä?????
MIKSI???
MIKSI???
Itsemurhan
lähiomainen
101427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ihminen vaan tuntuu selviävän mistä vaan, vaikka on tuo varmasti kamala tilanne.
Tuo "Miksi?" kysymys varmaan on se joka omaisen mielessä pyörii.
Ei tässä voi kuin toivottaa sinulle jaksamista.
Ei siitä selviä helpolla.Olen itsekin itsemurhaajan lähiomainen.Surutie on todellakin pitkä! Itsemurhaajan lähiomaiset ovatkin juuri itsekin vaarassa ja siksi tarvitsemme ammattiapua, hae sitä heti kun voit!
Olen kuitenkin jäänyt henkiin, sinäkin jäät.Se on ainoa tavoite.Minulla siitä on nyt aikaa 36 vuotta ja yhä kysyn: Miksi? Enkä ikinä saa vastausta.Yhä ajattelen niinkin järjettömiä kysymyksiä, kun sitäkin, että itsemurhaajaa kehuttiin jälkeenpäin siitä, miten käsittämättömän nerokkaan itsensätappoviritelmän hän olikaan keksinyt!!!Käsittämätöntä yhäkin.Vihapäissäni teksi välillä yhäkin mennä potkaisemaan hautaa: Miksi teit tämän minulle? Miksi hylkäsit minut?
Mutta niin ei voi tehdä.He ovat olleet hyvin sairaita mieleltään.Ei normaalimielinen ihminen tee niin.
Kaikki tukeni sinulle! Aika helpottaa kyllä, mitä enemmän aikaa kuluu, sen parempi.Osanottoni ja et olisi mitenkään kyennyt estämään sitä.Hän olisi tehnyt sen kuitenkin.
suruusi. Voisitko kertoa millaisen virityksen hän oli keksinyt? Anteeksi uteliaisuuteni..
Se sana jää soimaan meille kaikille itsemurhan tehneiden omaisille!Miksi en huomannut-mitä olisin voinut tehdä....?Ei ole selitystä,mutta ei ole myöskään itsesyytöstä-siitä luovu-me emme voineet mitään,koska me emme voineet ymmärtää-koska meillä ei ollut tietoa!Ei ole kysymys nyt välittämisestä-kaikki me välitimme,mutta aina se ei auta-joskus meidänkin täytyy vain luovuttaa ja kysyä;MIKSI?!Itke surusi,itke tuskasi,mutta älä unohda häntä-tälläkin oli tarkoituksensa!!!
joskus on vaan sellaset kivut ja tuskat että
vain kuolema korjaa tilanteen. turha mitään MIKSItellä. joskus se vain on ainoa oikea ratkaisu se itsemurha.
sairaan ihmisen kohdalla itsemurhan saattaa ymmärtää,mutta kun on kysymys nuorista,terveistä ihmisistä,niin ei mee jakeluun!
enkä ymmärrä minäkään. Hän sanoi aina, ettei se ole mikään ratkaisu asioihin. Sitten vain kaikki pamahtaa päälle; poikani ei enää elä...toiset yrittää itsemurhaa monia, monia kertoja, uhkailevat sillä jne jne, hän vain meni ja teki sen. Piste. Helvetin helvetti. Ei se unohdu. Se päivä on mielessä varmasti niin kauan kuin elän.
ja ikävä,mikä jää läheisen menettämisen jälkeen ei ole sanoilla selitettävissä.Kukaan ei voi jakaa tuskaasi-kaikki on kestettävä yksin.Ja silloin,kun tuntuu,että musertuu taakan alle,minulla ei ainakaan ole muuta turvaa,kuin rukous ja ajatus siitä,että en nytkään ole yksin!Toivon sinulle enkelin vierellesi lohduttamaan-muutakaan en voi hyväksesi tehdä.!!!Olen niin uupunut tämän palstan tiettyihin ihmisiin,jotka jatkuvalla piikittelyillään ja ilkeyksillään jatkuvasti pahoittavat mieleni-joten antaa olla-kiitos kuitenkin kaikille niille,jotka minua olette suruissani lohduttaneet!Kaikkea hyvää elämäänne-myös niille kiusaajilleni.Siunaavin ajatuksin!!!
Menetin entisen poikaystävän/hyvän ystävän,hän valitsi kuoleman.
Mielessäni on myös kummitellut kysymys; MIKSI?
Olisinko voinut tehdä jotain toisin?
Miksi en huomannut mitään?
Miksi hä teki niin?
Olisinko voinut auttaa?
Tästä on nyt aikaa puoli vuotta,mietin yhä päivittäin syytä,MIKSI?
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt monia asioita.Viimeisinä aikoinaan hän vietti paljon aikaa minun sekä mieheni seurassa.Hän oli meidän molempien ystävä,hieno mies. Nyt muistuu mieleen monia asioita,myös suru joka hänen katseestaan loisti viimeisimpinä aikoinaan.Juttelimme paljon asioista,tiesin että hän ei ole onnellinen.Syitä oli monia,hänen elämänsä oli vaikeaa...
Välillä suru tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Kun laitan silmäni kiinni näen hänet istumassa keittiön pöydän ääressä,kävelemässä hiekkatietä pitkin,katsomassa TV;tä...Ne ovat niin elävän tuntuisia muistoja.
Mulla on nyt aivan sama tilanne, menetin entisen poikaystävän jonka kanssa oltiin vielä jonkinlaisia kavereita pari viikkoa sitten. Miten selvisit? Mikä siihen eniten auttoi?